Yhdysvalloissa vala on katsottu uskonnolliseksi toimitukseksi, jonka kukin saa tehdä oman uskontonsa mukaisia muotoja sekä menoja noudattaen. Ne, jotka uskonnollisista tai uskonnottomista syistä eivät tahdo tehdä valaa, voivat antaa valanveroisen vakuutuksen. (Uskonnonvapaus ja valapakko, katsaus valakysymyksen vaiheisiin uusimmalla ajalla. K.K Aro, Helsinki 1914.)Näin ollen ateistien ei siis tarvitsisi vannoa valaa, vaan he voisivat antaa vakuutuksen, jota ei katsota uskonnolliseksi.
Helsingin kaupunginkirjaston kirjoissa on kirjan takana numerotarra, joka kertoo kirjaston numeron. Jos kirja on lastenosaston aineistoa, numeron perässä on N-kirjain. Aikuistenosastolla taas mitään kirjainta ei ole, vain pelkkä numero.
Helmetissä kirjan kohdalla näkyy myös osasto. Kirjaston nimi ja lyhenne ”aik” tarkoittaa, että kirja on sijoitettu aikuistenosastolle. Vastaavasti ”las” tarkoittaa lastenosastoa ja ”nuo” nuortenosastoa.
Sama kirja on saatettu sijoittaa eri kirjastoissa eri osastoille, koska tosiaan osa kirjoista sopii hyvin sekä lapsille että aikuisille. Etenkin sarjakuvissa on varmasti paljon tällaisia tapauksia. Kirjastoissa koetetaan sijoituspaikan suhteen miettiä, miltä osastolta potentiaalinen asiakas sen parhaiten...
Ennen kirjastojärjestelmämme päivitystä tämän vuoden alussa, ei todellakaan voinut varata kuin yhden kappaleen per kortti.
Nyt voimme helposti tehdä useampia varauksia samasta kirjasta, mutta edelleenkään emme voi taata, että kirjat saapuvat samaan aikaan.
Esim. luokalle varattavat kirjat saattavat tulla jopa kuukauden välein. (Toki näin käy joskus kirja per kortti varailussa)
Mukavaa olisi myös muistaa perua turhat varaukset, kun tarpeellinen määrä kirjoja on saatu.
Hoidan asianne järjestelmään.
Satakirjastojen sivuilta löytyy erittäin kattava aihelista kirjallisuudesta, joka käsittelee ajanjaksoa vuodesta 1900 toiseen maailmansotaan saakka: https://www.satakirjastot.fi/web/arena/vuodesta-1900-toiseen-maailmanso…
Listalta voisin poimia vaikkapa seuraavat kymmenen teosta:
F.E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä
Asko Sahlberg: Tammilehto (1918)
Toivo Pekkanen: Tehtaan varjossa (1918-1930)
Elisabet Aho: Sisar (1918-1924)
Anni Kytömäki: Kultarinta (1920-1930 -luvut)
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet (1920-luku)
Mikko Porvali: Sinisen kuoleman kuva (1920-luku)
Aki Ollikainen: Musta satu (1931)
Inka Nousiainen: Kirkkaat päivät ja ilta (1938)
Kjell Westö: Kangastus 38 (1938)
Lisäksi mm. Laila Hietamiehen, Enni Mustosen ja Pirjo Tuomisen...
Pahoittelen, että en ole löytänyt vastausta kysymykseesi ajoissa. Heikki Saure muisteli, että hän on tehnyt tuon tyyppisen jutun Kirjastolehdelle joskus. Kirjastolehden toimitus kävi läpi lehdet vuosilta 1994-97 ja 2006, eikä onnistunut löytämään kyseistä artikkelia. Mikäli artikkeli tulee jostain vastaan, palaan asiaan. Aleksi- ja Arto-tietokannoista artikkelia ei löytynyt.
Emme onnistuneet löytämään tällaista kauppaa Helsingistä. Muutamassa muussa Suomen kaupungissa liike on. Ja verkkokaupoista tosiaan tätä kahvia voi myös ostaa.
Kallion kirjaston lasten- ja nuortenosaston henkilökunta suosittelee luokallesi luettavaksi näitä kirjoja, joissa on kohtuullisen vähän tekstiä:
Colfer: Tohtori Anna-Liisa (Anna-Liisa keksii omintakeisen keinon, jolla äiti-psykiatrin potilaat saadaan jälleen iloisiksi)
Colfer: Legenda Pottu-Mäkisestä (sitkeiden huhujen mukaan kirjastonhoitajalla on tiskin alla perunapyssy, jolla hän ampuu huonosti käyttäytyviä lapsia)
Colfer: Legenda Kapteeni Korpin hampaista (isoveli pelottelee pikkuveljeä hurjalla tarinalla merirosvosta)
Gutman: mikä tahansa Kahjo kouluni -sarjan kirja, esim. Tyrmäävä terkkari tai Kaistapäistä kemiaa (koulun opettajat ovat toinen toistaan omituisempia)
Hulkko: Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus (nelosluokkalainen...
Voisiko kyseessä olla Ritva Enäkosken Halu, hinku ja haba: miten bodaan kantin kestäväksi, joka ilmestyi 1993, ja jonka toinen painos julkaistiin 1996? (Kirjan kannet ovat voimakkaan aniliininpunaiset.) Myös Anna-Liisa Valtavaaran teoksella Kiltteydestä kipeät on punaiset kannet. Se julkaistiin vuonna 2003, ja siitä on sen jälkeen otettu useita painoksia.
Vanhat sanomalehdet ovat mikrofilmeinä mm. Kansalliskirjastossa ja alueensa maakuntakirjastossa. Keskisuomalainen on mm. Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Voit mennä lukemaan mikrofilmilehteä Kansalliskirjastoon tai pyytää sen kaukolainaan lähikirjastosi kautta.
https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/info/yhteystiedot
https://www.keskikirjastot.fi/web/arena/results?p_auth=FldMHwtM&p_p_id=…
Mikkelin kaupunginkirjaston käyttösäännöissä kerrotaan, että kirjaston käyttöoikeus on kaikilla. Lainaus edellyttää rekisteröitymistä kirjaston asiakkaaksi. Uuden asiakkaan on todistettava henkilöllisyytensä kuvallisella henkilötodistuksella, ajokortilla tai passilla. Kirjastokortin saa täyttämällä asiakastietolomakkeen, esittämällä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen ja sitoutumalla noudattamaan käyttösääntöjä.
http://kirjasto.mikkeli.fi/etusivu
http://kirjasto.mikkeli.fi/sivut/kirjastokortti
http://kirjasto.mikkeli.fi/sivut/k%C3%A4ytt%C3%B6s%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t
https://www.lumme-kirjastot.fi/
Parhaiten saat selvyyden päähenkilöiden kohtaamista vastoinkäymisistä lukemalla kirjan. Kirja löytyy myös äänikirjana, mikäli mieluummin kuuntelet tekstiä. Voit tiedustella kirjaa tai äänikirjaa lähikirjastostasi. Kirjasta on tehty kaksi elokuvaa, joita voi myös lainata kirjastosta.
Tuntematon sotilas kertoo sodasta, joten vastoinkäymisiä on monenlaisia, ja tietysti kuolema ja haavoittuminen ovat niistä vakavimmat. Sota-alueella selviytyminen, liikkuminen ja elämä on muutenkin vaikeaa ja tuo eteen monenlaista. Jos haluat tehdä analyysin jonkun tietyn henkilön kohdalta, keskity lukiessasi kirjaa juuri hänen kohtaamaansa ja kerää tietoa lukemisen edetessä.
"Superkuu" eli ilmiö, jolloin Kuu on lähellä ratansa sitä pistettä, jossa se on lähinnä Maata, nähtiin viimeksi 26. tammikuuta 1948.
http://phys.org/news/2016-11-super-buzz-supermoon.html
https://www.timeanddate.com/astronomy/moon/distance.html?year=1948&n=101
https://www.ursa.fi/taivaalla/tahtitaivas-tanaan.html
Aiheesta löytyy vähän suomenkielistä tietokirjallisuutta, mutta Internetin eri keskustelupalstoilla käsitellään asiaa.
Psykologi Jorma Myllärniemeltä löytyy kirja "Miehekasi ilman isää".
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28is%C3%A4tt%C3%B6myys%29%…
Tässä joitain hyvät arvostelut saaneita englanninkielisiä kirjoja:
Donna Griffin: Fatherless Women: What Every Daughter Needs from a Father (1998)
Pamela Thomas: Fatherless Daughters: Turning the Pain of Loss Into the Power of Forgiveness (2009)
Denna Babul & Karen Luise: The Fatherless Daughter Project: Understanding Our Losses and Reclaiming Our Lives (2016)
Angela Carr Patterson: I'm Not That Woman: A Fatherless Daughter's Journey to Being (2012)
Kun kirjoitat Helmet-hakuun "...
Netissä Suomen 1000 markan kolikosta vuodelta 1960 näytetään pyydettävän 20 euron molemmin puolin. Vanhojen rahojen arvoon vaikuttaa suuresti niiden kunto, joten tarkemman arvion omasta kolikostasi saat, kun näytät sitä vanhojen rahojen asiantuntijalle eli numismaatikolle.
Hei!
Kirjastot.fi -sivulla on kirjastojen monihaku, josta hakemalla tuli Indiana Jones ja Tuomion temppeli -kirja, joka olisi lainattavissa joissakin kirjastoissa Suomessa, ei Hämeenlinnassa. Voitte saada kirjan tekemällä kaukolainatilauksen kirjaston verkkosivulla. Kaukolainatilaus Hämeenlinnan kirjaston asiakkaille maksaa 8 €. Myös Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät -kirjasta kannattaa tehdä kaukolainatilaus.
terv. Ulla Hämäläinen-Pelli
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston valikoimista löytyvät esimerkiksi seuraavat teokset:
James päällä joka säällä: ajankuva 1960-70-luvuilta sekä Mattisen Teollisuus Oy:n ja James-farkkujen historiaa
Vienonen, Mikko: Koit ny rauhottu! : tositarinoita pop-villitysten tulosta pikkukaupunkiin
Pop - rauha - rakkaus: 1960- ja 70-lukujen elämää ja ilmiöitä
Sarantola-Weiss, Minna: Reilusti ruskeaa : 1970-luvun arkea
Gothic & Lolita / photograps by Masayuki Yoshinaga; foreword by Katsuhiko Ishikawa
Haye, Amy De La: Surfers soulies skinheads & skaters : Subcultural style from the forties to the nineties
Burda-lehden vuosikerta 1998
Reed, Paula: Fifty fashion looks that changed the 1990s.
1990-luvun muotia voi muistella myös esimerkiksi...
Sanelukone näyttää löytyvän sekä Helsingin kaupunginkirjaston esineistä (hakusana Sanelin) http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/?lang=fin&target=sanelin että nettivuokrauspalvelu Kuinomasta http://www.kuinoma.fi/ joka toimii Vallilan ja Viikin kirjastojen yhteistyötahona.
Kenties myös kännykän nauhoitusmahdollisuudet voisi tarkistaa.
Voit ottaa mallia vaikkapa Brother Christmas-nimimerkillä toimivasta hyväntekijästä.
http://sotaveteraanit.fi/blogi/2016/10/13/hyvantekijoita-tarvitaan-lisa…
Suoraan sotaveteraaneja auttavia vapaaehtoisjärjestöjä en löytänyt. Yleensä he ovat valinneet laajemman joukon autettavia.
Erilaisia toimijoita löytyy kyllä paljon pääkaupunkiseudulta esim.http://www.espoonvapaaehtoisverkosto.fi/ tai http://www.hel.fi/www/sote/fi/vapaaehtoistoiminta/
Sotaveteraanien auttamisesta voisi kysyä suoraan veteraanijärjestöiltä:
Vapaussodan Rintamamiesten Liitto – toimi 1929–1944
Entisten Punakaartilaisten Keskusjärjestö – toimi 1945–1980
Rintamanaisten Liitto – toimi 1980–2013
Sotainvalidien Veljesliitto – perustettu 1940
Sotaveteraaniliitto – perustettu...