Hei! Voisitteko hieman selventää plagiointia. Jos haluan esimerkiksi kopioda yhden lauseen jonkun tekstistä, niin pitääkö jokaisen sana olla mun oma vai riittääkö, että vaihtaa pari sanaa? Ja missä on plagioinnin raja?
Vastaus
Kysyjän käyttämä termi "plagiointi" ei liity tällaiseen tilanteeseen, jossa on tarkoitus lainata toisen kirjoittamaa tekstiä. Sitä kutsutaan "lainaamiseksi" tai "sitaatiksi".
Tekijänoikeuslain 22§:n mukaan "Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa." Jos toisen lausetta käytetään sitaattina, se saa olla ja sen itse asiassa täytyykin olla täsmälleen, kuten lähteessäkin on. Plagiaatiasta ei koskaan ole kysymys silloin, kun lainauksen lähde on mainittu.
Plagiaatti puolestaan on kokonaan tai lähes kokonaan toisen teoksen kopio, jonka kohdalla ei kuitenkaan ole kerrottu alkuperäistä tekijää eikä lähdettä. Plagiaatti voi olla tahaton (ihminen voi muistaa näkemänsä tai kuulemansa ja luulla sitä omaksi keksinnökseen) tai tahallinen (ihminen pyrkii hyötymään toisen työstä antamatta siitä kunniaa alkuperäiselle tekijälle).
On olemassa hyvin selkeitä ja yksiselitteisiä plagiointitapauksia (teksti on jokaista kirjainta myöten sama), mutta esimerkiksi musiikissa joudutaan usein kiistelemään siitä, onko jokin melodia plagiaatti vai ei. Mitään yksiselitteistä ja yleispätevää mittaria ei ole, ellei kopio ole täysin yksi yhteen. Viime kädessä oikeusistuin ottaa kantaa kiistakysymyksiin.
On myös muistettava, että tekijänoikeuslaki sallii olemassaolevien teosten hyödyntämisen uuden teoksen luomisessa. Uusi musiikkiteos voi sisältää sitaatteja vanhoista teoksista, maalaus voi matkia jotain tunnettua taideteosta ja pakinan voi kirjoittaa jotain tunnettua kirjailijaa matkien.
Kysymys ei ole plagioinnista, kun lopputulos on omaperäinen ja kun sitaatti on tavalla tai toisella tunnistettavissa eikä sen käyttöä kiistetä. Rajanveto on kuitenkin vaikeata, eikä yksimielisyyttä aina ole helppoa löytää. Esimerkiksi musiikissa yleistynyt sämpläystekniikka hyödyntää vanhoja levytyksiä usein niin pitkälle, että kysymys lopputuloksen omaperäisyydestä on mielipidekysymys.
Vielä tiivistetysti: sitaattiin liittyy viite alkuperäiseen tekijään ja tiedonlähteeseen, plagiaatti pyrkii esittämään toisen tekemän omana.
Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto
Kommentoi vastausta