Voisitko suositella suomalaisten kirjailijoiden historiallisia romaaneja? Ovatkohan ne nykyään historiallisia viihderomaaneja?
Olen viimeksi lukenut Virpi Vainion tähän mennessä ilmestyneet kirjat samoin kuin Marika Tudeerin. Markus Nummen Käräjät luin myös.
Utriot, Havasteet ja Mustoset on kahlattu läpi.
Pääosassa saisivat olla tavalliset ihmiset.
Vastaus
Historiallisia romaaneja löytyy monenlaisia, ja osa on tosiaan sävyltään selkeästi viihteellisempiä. Lukemiesi kirjojen ja kirjailijoiden perusteella suosittelisin tutustumaan ainakin Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies) tuotantoon. Häneltä löytyy useampi sarja, joista omia suosikkejani ovat Lappeenranta/Lehmusten kaupunki ja Kannas -sarjat. Myös Pirjo Tuominen on kirjoittanut laajan tuotannon historiallisia romaaneja. Ann-Christin Antell on ollut viime vuosien uudempi tulokas, joka on kirjoittanut Turkuun sijoittuvaa Puuvillatehdas-sarjaa. Häneltä on juuri ilmestynyt myös uuden sarjan avaus. Ruotsalaisen Katarina Widholmin Betty-sarjaa on luonnehdittu ruotsalaisten vastineeksi Enni Mustoselle. Muita sellaisia, joita olen itse lukenut, ovat Kristiina Vuori, Johanna Valkama, Paula Nivukoski ja Tommi Kinnunen.
Kirjavinkkejä voi etsiä myös esimerkiksi Kirjasampo-sivustolta, joka on suomalaisten kirjastojen kirjallisuusverkkopalvelu. Sieltä pystyy etsimään suosituksia mm. genren mukaan. Sivuston osoite on https://www.kirjasampo.fi/fi. Myös oman kirjaston verkkokirjastosta löytyy monesti erilaisia ja vaihtuvia vinkkilistoja.
Kommentoi vastausta