Otsikko
Voidaanko vielä nykyään kansanedustaja poistaa salista tai määrätä määräajaksi ns. jäähylle, kuten aikanaan esimerkiksi Veikko Vennamo ja kumppanit?

Kysytty

Voidaanko vielä nykyään kansanedustaja poistaa salista tai määrätä määräajaksi ns. jäähylle, kuten aikanaan esimerkiksi Veikko Vennamo ja kumppanit?

Vastaus

Vastattu

Suomen perustuslain https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

31 § mukaan

"Kansanedustajalla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä.
Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Jos kansanedustaja rikkoo tätä vastaan, puhemies voi huomauttaa asiasta tai kieltää edustajaa jatkamasta puhetta. Eduskunta voi antaa toistuvasti järjestystä rikkoneelle kansanedustajalle varoituksen tai pidättää hänet enintään kahdeksi viikoksi eduskunnan istunnoista."

Perustuslaissa on vahva suoja kansanedustajan työlle eikä kansanedustajaa voi estää saapumasta täysistuntoon. Em. pykälän mukaan on mahdollista että eduskunta pidättää kansanedustajalta  pääsyn määräajaksi osallistua täysistuntoon. Tällaista päätöstä edeltää kyseessä olevan tilanteen käsittely eduskuntaryhmissä. ​

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.