Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mikä on joulumerkin 2014 0,75 e käyttöarvo? 434 Vuotta 2016 edeltävät joulumerkit eivät ole vielä ikimerkkejä, joten kyseisen postimerkin käyttöarvon pitäisi olla edelleen postimerkkiin merkitty arvo, eli 0,75e.Lisää tietoa asiasta voi saada postin asiakastuesta Asiakastuki - Posti  tai postin toimipisteeltä.
Onko Suomessa ollut aikaisemminkin tilanne, jolloin äänestettiin kaksissa vaaleissa samalla kertaa kaksin lipuin? Ennakkoäänestyspaikalla muisteltiin tällaista… 420 Suomessa on järjestetty kaikki yleiset valtakunnalliset vaalit vuodesta 1907 lukien erikseen – yhtä kertaa lukuunottamatta: vuoden 1996 kunnallisvaalien yhteydessä toimitettiin myös Suomen ensimmäiset europarlamenttivaalit. Jos tarkasteltavaksi otetaan myös muut kuin valtakunnalliset vaalit, löytyy toinenkin poikkeus: Kainuun hallintokokeilun 2005–2012 yhteydessä alueen kahdeksassa kunnassa toimitettiin kokeilusta annetun lain mukaiset maakuntavaalit kunnallisvaalien yhteydessä 2004 ja 2008.Vaalien samanaikainen toimittaminen - Vaalit Kainuun maakuntavaalit 2004 ja 2008 - Vaalit Monella tapaa poikkeukselliset vaalit – "Suurimmissa kaupungeissa pitää jo kampanjoida kunnolla" | Kuntalehti
Muistan teini-ikäisenä 2000-luvun taitteessa lukeneeni koulussa kirjan, jonka alussa päähenkilö näki unta, jossa sillalla skeittasi Natas Kaupas. En muista… 180 Natas Kaupas skeittaili kertojan unessa Jorma Ranivaaran kirjassa Skeittaaja kakkosketjussa.
Mikä dekkari? 146 Kyseessä on teos, John Verdon: Numeropeli (Gummerus 2011).
Ostin aikoinaan siimaleikkurin, joka yhä toimii, vaikka iIkää jo yli 20 vuotta, mutta kuinka paljon? Ostin sen samoihin aikoihin kun Alko aloitti lauantaiset… 73 Alkon myymälät ovat olleet auki lauantaisin vuodesta jo 1969, jolloin alkoholilakia muutettiin. Kesälauantaisin ne olivat kuitenkin kiinni vuodesta 1978 alkaen. Kesäsulku kesti vuosittain lokakuun alkupuolelle saakka. Lauantaiaukiolot vuoden ympäri aloitettiin uudelleen 1990-luvun alussa. Näistä ajoista on kuitenkin jo yli 30 vuotta. Edellisen kerran Alkon aukioloaikoihin tuli muutoksia vuonna 2018, jolloin uusi lainsäädäntö salli esimerkiksi pääsiäislauantain aukiolon. Kaikki nämä vuosiluvut ovat kuitenkin melko kaukana arvoimastasi 20 vuodesta. LähteetMartti Häikiö: Alkon historia : valtion alkoholiliike kieltolain kumoamisesta Euroopan unionin kilpailupolitiikkaan 1932-2006 https://finna.fi/Record/3amk.57708?sid=4985701813Helsingin...
Sana: jööna Mikä mahtaa olla etymologia? Tarkoittaa joidenkin henkilöiden puheessa Pohjois-Pohjanmaalla jotain toista henkilöä (yleisimmin kai miestä). "Se… 104 Sanaa jööna ei löydy suomen murteiden sanakirjasta eikä etymologisesta sanakirjasta, joten vaikuttaisi, että se ei ole ollut kovin yleisessä käytössä. Voit halutessasi kysyä asiaa Kotimaisten kielten keskuksesta Kysy sanojen alkuperästä -lomakkeella: https://kotus.fi/kysy-sanojen-alkuperasta/ Suomen murteiden sanakirja: https://kaino.kotus.fi/sms/?p=mainSuomen etymologinen sanakirja: https://kaino.kotus.fi/ses/?p=main
Onko tietoa/käsitystä missä sijaitsee paikka jota kutsuttu seireenien suoksi? Lähellä Tamperetta? Isä 50-luvulla pyöräillyt Laihialta Tampereelle… 86 Tutkimistani kirjallisista lähteistä en valitettavasti "seireenien suota" löytänyt – en Tampereen läheltä, Pirkanmaalta tai muualtakaan. Nimitys ei ehkä ole paikan virallinen nimi, siitä päätellen, että viettelijätärtä merkitsevä 'seireeni' on tässä kirjoitusasussa varsin uusi tulokas suomen sanavarannossa: se on alkanut meillä yleistyä vasta 1920-luvulta lähtien ja vanha 'sireeni'-muoto säilyi käytössä pitkään tämän jälkeenkin.Suomalaisessa suoperinteessä ei tunneta antiikin tarujen seireenien lailla kulkijoita luokseen houkutelleita olentoja, mikä myös viittaa "seireenien suo" -nimityksen myöhäiseen  –enemmänkin korkeakulttuuriseen kuin folkloristiseen –  syntyajankohtaan. Kansanperinteessämme ei ollut erityistä tai yhtä...
Opetan kotouttamiskoulutuksessa maahanmuuttajille suomen kieltä, ja monilla on suuria ongelmia lukemisen kanssa ihan ylipäätään. Olisiko erityisesti… 203 Hei!Kuvailemasi kaltaisia kirjoja on olemassa, ja niitä löytyy myös kirjastojen kokoelmista. 'Selkokirja' on avainsana. Vaikka selkokirjoja ei varsinaisesti olisikaan kirjoitettu maahanmuuttajia silmälläpitäen, on niiden kieli sekä sanastoltaan että rakenteiltaan selkeää. Osa on mukautettu alkuperäisteoksesta, jotkin taas kirjoitettu alun perinkin selkosuomeksi. Selkokeskus pitää yllä listaa suomessa julkaistuista selkokirjoista (linkki alla). Kirjastostakin niitä löytää, joskin harmillisesti kustantajien tarjonta ei oikein riitä vastaamaan kysyntään.https://selkokeskus.fi/selkokirjallisuus/selkokirjatietokanta/
Löytyykö jostakin tietoa parhaillaan menossa olevista vaaleista selkokielellä? Kunta - ja aluevaalit eivät nyt oikein aukea meidän talon vanhuksille ja… 141 Vaali.fi-sivuston tietoja alue- ja kuntavaaleista selkokielellä:https://vaalit.fi/tietoa-alue-ja-kuntavaaleista-selkokielellaTässä Selkokeskuksen materiaalia:https://selkokeskus.fi/selkojulkaisut/alue-ja-kuntavaalit-2025-selkokielella/Myös muita sivustoja löytyy ko. vaaleista selkokielellä:https://tinyurl.com/vaaleista-selkeasti
Mistä tulee sanonta "vittujen kevät"? 2856 Täysin varmaa selitystä sanonnoille on hankala löytää. Aamulehden artikkelissa vuodelta 2018 Vittujen kevät -nimityksen kerrotaan syntyneen keväällä 1940, kun rintamalotat pääsivät ensimmäistä kertaa rintamalle. Toisaalta sanonta voi pohjautua siihen, että entisaikoina vittu tarkoitti vanhemman naisen sukuelimiä ja sillä nähtiin olevan yliluonnollinen voima eli "väki". Väki oli voimakas ja sitä saatettiin hyödyntää esimerkiksi metsäpetojen karkotukseen pihapiiristä. Petojen uskottiin kaikkoavan, jos vanhempi nainen pyllisti hame korvissa. Keväisin, kun karja laskettin laitumelle, tätä ns. pyllytystäkin on todennäköisesti tehty enemmän.Sanonta sai koronakeväänä 2020 taas uuden merkityksen, kun pandemiakevääseen viitattiin "vittujen keväänä...
Laulu hukassa… Laulun sanat menee jotenkin näin: kuuleeko/tuuleeko Vantaalla vaan, viimeinen laulu, kirjoitustaulu. 152 Kollega ehdotti Mikä bändin? kappaletta Vantaa. Se löytyy esim. Youtubesta.  
Onko pihalla kasvava ketoneilikka myrkyllinen kissoille, niinkuin "maljakkoneilikan" sanotaan olevan? Kissa söisi mielellään ketoneilikan lehtiä. 930 Neilikat ovat myrkyllisiä kasveja, joita ei pidä antaa kissalle. Vaikka kasvi olisi vain lievästi myrkyllinen, eikä se aiheuttaisi heti näkyviä oireita kissassa, voi sen syöminen kuitenkin pidemmällä aikavälillä aiheuttaa tuhoja kissan elimistössä. Oireet voivat tulla viiveellä, tai myrkyt voivat kerääntyä myös kissan munuaisiin, jolloin ne saattavat pahimmassa tapauksessa lopettaa toimintansa.Jos kissalle haluaa antaa jotain kasvia syötäväksi voi sille kasvattaa esimerkiksi ohran-, vehnän- tai kauranoraita. Ne ovat kaikki kissalle turvallisia kotona kasvatettavia kasveja.Suuri osa koristeeksi tarkoitetuista kasveista on myrkyllisiä, eikä niitä tulee antaa kissan syötäväksi. On myös hyvä huomioida, että koristekasvien ja ruoaksi...
Onko olemassa suomen- (tai englanninkielisiä) kirjoja tai muita julkaisuja, jotka käsittelevät mahdollisimman yksityiskohtaisesti vauvan- ja lastenhoitoa ei… 76 Kasvatusvinkkejä: Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja : alkuperäiskansojen kasvatusoppeja / Michaeleen Doucleff, 2022 vaikuttaisi sopivalta.Finna.fi:n hakutuloksesta alkuperäiskansat ja lastenhoito kannattaa selata, (Kaikki osumat:alkuperäiskansat AND Kaikki osumat:lastenhoito) | Hakutulokset | Finna.fiMoni näistä kansatieteellisistä teoksista on jo melko iäkästä aineistoa, esim.Eskimoiden lastenhoito- ja kasvatustavoista : sosiologinen tutkimus / Päivänsalo, Paavo , kirjoittaja[Suomen kasvatus-sosiologinen yhdistys] 1947Helka-kirjastojen hakutulos kansatiede lastenhoito tuo tulokseen tieteellisiä artikkeleja ja teoksia, Helka - kansatiedeOngelmana on, että teoksia ei ole niin tarkasti asiasanoitettu, että teokset löytyisivät haulla ja...
Löytyisikö kirjoja aiheesta, jossa nuoruuden rakkaus (pari) eroavat, elävät elämänsä erillään ja myöhemmin löytävät toisensa uudelleen? 131 Tässä joitakin vinkkejä erityylisistä kirjoista.Adichie, Chimamanda Ngoz: KotiinpalaajatAusten, Jane: Arkaileva sydän (suom. aiemmin nimellä Viisasteleva sydän)Haahtela, Joel: Marijan rakkausMandart, Pamela: SyliMansell, Jill: Ja sitten tulit takaisinNicholls, David: Sinä päivänäNoble, Elizabeth: Yhdessä jälleenReid, Taylor Jenkins: Vain kahdesti elämässäSantopolo, Jill: Valo jonka kadotimmeLisätietoa kirjoista esim. Kirjasammosta: https://www.kirjasampo.fi/.  
Tykkään romaaneista jotka liittyvät taiteeseen kuten Tyttö ja helmikorvakoru, Virginie ja Nainen Parvekkeella. Onko olemassa vastaavia muita? 259 Hei, Kyllähän näitä aika paljon, joissa maalaustaiteen merkittävyys kirjan kokonaisuuteen verrattuna vaihtelee. Näistä samantyyppisiä kuin mainitsemasi ovat ehkä Vreelandin Artemisian rohkeus, Mäkelän Henriette ja vallan varjot sekä Dunantin Venuksen syntymä.Aalto, Kauko: Mies ja myllynkivi-    akvarellimaalari vetäytyy maalle apunaan ruokapalkalla toimiva tyttö, johon tämä rakastuuAckroyd, Peter: Chatterton-    Kolmessa aikatasossa kulkeva romaani 1700-luvulla eläneestä Thomas Chattertonista, hänestä 1800-luvulla maalatusta muotokuvasta sekä väärentämisestäBastide, Francois-Regis: Valo ja ruoska-    Katolisen kirkon pyhään vuoteen 1950 sijoittuva romaani maalarista, joka...
Lasten-/nuortenkirja, joka muistutti hiukan Tremors (Väristyksiä) -leffoja? Miljöö oli muistaakseni linna ja sinne tuli näitä otuksia (matoja?) ehkä kellarin… 101 Valitettavasti vastaajamme eivät löytäneet kirjaa. Ehkä joku lukijoistamme tunnistaa sen?
Panevezys-skapiskis (Liettua),miten mennä ja kuinka löytää suomalaisten sotilaiden haudat. Krim-sodan ajalta 1855? Tukums,Galini(Latvia),1 m-sota 1916… 91 Erilaisia kulkutapoja Panevezysista Skapiškikseen voit vertailla Rome2Rio-sivustolta: https://www.rome2rio.com/map/Panev%C4%97%C5%BEys/Skapi%C5%A1kis Kyseisellä sivustolla voi tutkia kulkutapoja ja -reittejä maailman matkakohteisiin. Sieltä löytyvät myös Tukumsin ja Galinin reittivinkit, kun lähtöpaikkana on Riika. Klikkaamalla hakutuloksessa kulkuneuvoa näet tarkemmat tiedot kulkuyhteyksistä.Suomalaisten sotilaiden hauta on Skapiškiksessa kukkulalla nimeltä Švedukalnis (ruotsalaisten kukkula). Katolisten hautojen ohella 220 suomalaissotilasta makaa siellä yhteishaudassa. Sen päällä on muistomerkki johon kaatuneiden nimet on kaiverrettu. (Skrodenis, 2019) Tukumsissa suomalaisten jääkärien hauta sijaitsee Brāļu kapi -hautausmaalla....
Mikä runo on kyseessä? Runon alku:Vanhat vaimot, ruskettuneet ja huivipäiset astelevat nurmikolla luutineen lakaisten syksyn….. Runon loppu: miksi surette… 123 Muisteltu runo on Yrjö Jylhän Kevätluutia kokoelmasta Toiviotiellä.
Marja-Leena Vainionpää-Palmgren on kirjoittanut "Tatu Vaaskiven uustulkinta" artikkelin Kalevaan vuonna 1992. Minkä päivän numeroon? 141 Juttu on julkaistu Kalevassa 6.12.1992 s. 24. Lähde: Finna.fi: https://finna.fi/Record/arto.013220075?sid=4984541143
Yksityishenkilöiden (palkan- t. eläkkeensaajien) on säilytettävä verovähennyksiin esittämiensä kulujen tositteet. Kuinka kauan? Minkä vuosien aineistot saa… 142 Verohallinnon verkkosivuilla kuittien ja tositteiden säilyttämisestä kerrotaan seuraavaa:Kuitit ja tositteet pitää säilyttää 3 vuotta verovuoden päättymisestä alkaen. Joissain poikkeustilanteissa kuitteja pitää säilyttää tätä kauemmin.Tositteet omaisuuden hankintakuluista tai asunnon perusparannusmenoista kannattaa säilyttää pidempäänkin. Voit tarvita tositteita tulevaisuudessa, kun lasket omaisuuden myymisestä syntyvää luovutusvoittoa tai -tappiota.Kuitit ja tositteet - vero.fi