Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Etsin kirjasarjaa jonka olen lukenut vuosia sitten. Kirjasarja kertoi tytöstä ja olennaisena asiana oli myös taikakoulu johon hän pääsi opiskelemaan. Löysin… 162 Kyseessä voisi olla Reeta Aarnion Maan kätkemät -sarja. Ensimmäinen osa Maan kätkemät on ilmestynyt vuonna 2008. Seuraavat osat ovat Veden vanki, Virvatulen vartijat ja Tuulien taikuri. LinkkiKirjasampo: Maan kätkemät https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Audb522da0-a8e8-4f5e-8d08-f…
Missä sijaitsi vuonna 1944 henkilötäydennyskeskus 14? 141 Jatkosodan historia -teossarjan joukko-osastohakemiston mukaan henkilötäydennyskeskuksien numerointi päättyi kolmeentoista. Voisiko kyseessä olla esimerkiksi suurpiirteisesti kirjattu HTK/14.D, eli Lieksan nurmijärvellä sijainnut 14. divisioonan henkilötäydennyskeskus, jonka nimeksi muutettiin 1943 Henkilötäydennyskeskus 9?Lähteitä ja lisätietoja:Raunio, A. et al. (toim.) (1994). Jatkosodan historia: 6, Meri- ja ilmapuolustus ; Hallinto ja sotatalous ; Huolto ja aselajit ; Kotijoukot. WSOY.Saikkonen, T. (2007). Henkilötappioiden täydentäminen talvi- ja jatkosodassa. Pro gradu, Maanpuolustuskorkeakoulu.Tolvanen, T. (2022). Koulutusorganisaatiosta taisteluyksiköksi - Täydennyspataljoonien muotoutuminen ja toiminta vuosien 1942-1944 aikana....
Kenen runo ja mistä löytää? Muistaakseni se oli alakoulun lukukirjassa 1977-1983 paikkeilla. Runon nimi saattoi olla Jätä linnulle laulupuu. Ainakin runossa… 174 Hei,Tämä voisi olla Jaakko Rugojevin "Jätä linnulle laulupuu". Löytyy mm. Rugojevin Kivenä koskessa -runokokoelmasta s. 21.
Ties kuinka vanhalle väitteelle että juomalla Coca-Colaa mihin on sekoitettu Aspirina tulisi humalaan ellei peräti menettäisi henkeään, ei löytyne todisteita… 315 Hei,Tämäntyyppisille urbaaneille legendoille on yleensä mahdoton löytää yksiselitteitä alkuperää. Selvittelyjen perusteella tieteellisessä artikkelissa on maininta (Coke it is! /Pasi Falk julkaisussa: The Cambridge Journal of Anthropology Vol. 15, No. 1 (1991), pp. 46-55 (10 pages)Published By: Berghahn Books) jo 1983, joten tarina lienee tuttu jo 1970-luvulla - ehkä jopa aiemmin.Lisätietoa löytyy myös tästä artikkelista:Smith, P. “Contemporary legends and popular culture: "it's the real thing"”;. Contemporary Legend, vol. 1, Dec. 1991, pp. 123-52, https://scholarworks.iu.edu/journals/index.php/cl/article/view/34764.
Onko Helsingin kirjastoissa varattavissa käsihiomakonetta? 351 Helsingin kirjastoissa ei ole käsihiomakonetta, mutta Espoon kirjastoista Isossa-Omenassa ja Tapiolassa on käsihiomakone. Hiomakone [Esine] : 7 vrk | Helmet-kirjastot | helmet.fi Koneita ei voi varata.
Sisäministeriö julkaisi viime vuoden 2024 lopussa oppaan: Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen. Sitä ei ole jaettu kotitalouksiin, on vain netissä… 117 Kirjaston henkilökunta voi opastaa tulostamisessa. Tulostettava tiivistelmä varautumisoppaasta on suomi.fi-sivustolla: Varautunut pärjää paremmin – tietoa häiriö- ja kriisitilanteisiin varautumisesta. – Suomi Tulostaminen Helmet-kirjastossa: Asiakastietokoneet ja tulostaminen | helmet.fi
Näin lapsena (tod.näk. 1980-1990-luvun amerikkalaisen) kauhu(komedia)elokuvan, jossa kesälomaa viettävät nuoret menevät uimaan syrjäiselle järvelle, jossa… 85 Tällainen juoni on ainakin Michael Gornickin ohjaamassa elokuvassa Creepshow 2 (1987). Se on Stephen Kingin tarinoihin perustuva episodielokuva. Episodissa nimeltä "The Raft" nuoret joutuvat kuvailemasi kaltaisen öljylautan uhriksi.
Kirja hukassa. Kirja alkaa kolarilla sateisella kadulla missä lapsi jää auton alle ja kuolee. 78 Kyseessä on Claire Mackintoshin romaani Annoin sinun mennä (Gummerus, 2017).
Kuka on säveltänyt tangon Kiiltokuva ja onko nuotteja saatavana? 83 Tarkoitatko ehkä Rauno Lehtisen säveltämää ja sanoittamaa kappaletta "Kiiltokuva", jonka ovat levyttäneet esimerkiksi Markus Allan ja Esko Rahkonen? Se alkaa: "Kuljen maailmalla saman taivaan alla". Se sisältyy nuottiin Lehtinen, Rauno: "Muuttuvat laulut" (Warner/Chappell Music Finland, 1995). Nuotissa kappale on määritelty boleroksi. 
Oslon Raamattumuseo kertoo, että joissain Suomen uskonlahkoissa käytetään vielä vuoden 1776 käännöstä, mutten löytänyt, missä? 217 Ilmeisesti jotkin herätysliikkeet (vanhoillislestadiolaiset, esikoislestadiolaiset, rukoilevaiset) ovat käyttäneet vuoden 1776 raamatunkäännöstä. Lestadiolaisten omilta verkkosivuilta ei löytynyt tietoa, mitä käännöstä liikkeen piirissä nykyään käytetään. Rukoilevaisten verkkosivuilta löytyy linkki vuoden 1776 Raamattuun, joten ainakin rukoilevaisilla se näyttäisi olevan edelleen käytössä.Ks. https://lsry.fi/
Kysyisin kuka omistaa GOOGLEN?? 703 Googlen omistaa Alphabet Inc. -niminen yritys. Alphabetin omistaa joukko sijoittajia.Ks. https://www.britannica.com/money/Google-Inc/Google-Earth-and-Google-Maps
Olen juuri aloittanut neulomaan kirjasta Mary Oljen kauneimmat käsityöt sukkia, ja ohjeessa viitataan ilmeisesti sukan kuvioon sanalla pilpuslehto. En löytänyt… 222 Pilpuslehtonen on neulotun kuvion nimi. Kuvio tunnetaan monella nimellä, ja se on joko melkein tai täysin samanlainen kuin tunnettu norjalainen kuvio selburose. Sanan kirjaimellinen merkitys jää hieman arvailun varaan, mutta luultavasti kyseessä on pilpus -> pilpunen -> pilppu, joka on ilmeisesti murteellinen nimitys pinnalle tai välipuulle. Kuviomallissahan on ruusuke, joka on ikään kuin jaettu pienillä välipuilla osiin. Lehtonen puolestaan tarkoittaa Suomen murteiden sanakirjan mukaan esimerkiksi lehdykkää. Pilpuslehtonen olisi siis pienillä välipuilla jaettu lehdykkä, miltä kuvio tosiaan jonkin verran näyttääkin.
Terve Minulla oli lainassa pari vuotta sitten huonekalujen kunnostus-ohje-kirja. Kirjoittaja/kirjoittajat olivat ehkä… 110 Olisikohan kyseessä Ari Koskinen ja Riitta Koskinen. Ari Koskinen on teknisen työn lehtori. He ovat yhdessä julkaisseet kirjan Nikkaroi vanhaan malliin (2007, WSOY). Riitta Koskinen on yhdessä Katja Hagelstamin kanssa kirjoittanut kirjan Säätyläiskoti Suomessa : sisustuksia, historiaa ja tapakulttuuria 1700-luvulta (2003, WSOY), jossa esitellään muiden muassa Aschanin talo.Finna.fi / Helmet:Säätyläiskoti SuomessaNikkaroi vanhaan malliin
Poikani (11vuotta) tykkäsi tosi paljon Ihmepoika Leon kirjoista. Olisiko suositella samantyylisiä realistisia kirjoja 11-vuotiaalle pojalle? 344 JalkapallostaMika Wickström: Meidän jengin Zlatanhttps://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_4276990 Sanna Heinonen: Nolandhttps://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_6855017 Michael Part: Cristiano Ronaldo : kasvu voittajaksihttps://helmet.finna.fi/Record/helmet.2300627?sid=4931396606 Muista urheilulajeistaKalle Veirto: Kyläkaukalon lupaushttps://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_4548151 Juha Vesala: Kaksoiskuljetushttps://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_9789510353776 Päivi Lukkarila: Kuinka saavutetaan Zanshinhttps://www....
Miten jatkuu runo? Se olen minä täällä hei... 271 Kyseessä on Eeva Kilven nimeämätön runo kokoelmasta Animalia (1987, s. 27). Runo alkaa lauseella Se olen minä täällä taas. Runo sisältyy myös teokseen Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien : kootut runot 1972-2000.
Mitkä olisivat hyviä tieto - tai kaunokirjallisuuden lähteitä, jotka kuvaisivat 1850-1900 luvun elämää Keski-Pohjanmaalla, tarkemmin Perhossa ja Keski-Suomessa… 106 Tässä joitakin tietokirjoja aiheesta: Antila, Olavi, et al. Perinnealbumi: Keski-Pohjanmaa 2 : Lestijärvi, Lohtaja, Nivala, Perho, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Sievi, Toholampi, Ullava, Veteli, Ylivieska. Kimy-kustannus, 1980.Junnila, Heikki, et al. Perhonjokilaakson Historia: Halsuan, Kaustisen, Perhon Ja Vetelin Historia 1860-luvulta 1980-luvulle. Perhonjokilaakson kunnat, 1987. Junkala, Leevi, ja Maria Niemelä. Suur-Lohtajan Historia: 2, Vuodet 1809-1917. Suur-Lohtajan historiatoimikunta, 1977.Ekman-Salokangas, Ulla, ja Suur-Lohtajan historiatoimikunta. Suur-Lohtajan Historia: 3, 1910-luvulta 1980-luvulle. Suur-Lohtajan historiatoimikunta, 2004.Poikonen, Yrjö, ja Työväen sivistysliitto. Keski-Suomen piirijärjestö. Torpparien,...
Löytyykö teiltä allaolevaa kirjaa? VL: Weinberg, R. S. & Gould, D. (2011 tai uudempi). Foundations of sport and exercise psychology. Champaign, IL: Human… 82 Kysymääsi teosta ei valitettavasti löydy Helmet-kirjastojen kokoelmista. Tällä hetkellä näyttäisi olevan yksi kappale Laurea Otaniemen kampuskirjastossa. Kirjaston yhteystiedot ja aukioloajat https://www.laurea.fi/kirjasto/kirjastojen-yhteystiedot-ja-aukioloajat/ 
Bore Sun, mikä kappale vois olla kyseessä.. Olen kuunnellut sitä noin 80-luvun puolessa välissä kasetilta. Sanat menee lausuttuna jotenkin näin: Buuressan… 137 Tällaista kappaletta emme tunnistaneet. Ehkä joku lukijoista tunnistaa sen.
Mistä löytyvät sanat Jukka Itkosen runoon Perunoiden kiehuessa? 148 Laulu Perunoiden kiehuessa löytyy Jukka Itkosen kokoelmasta Miljoonan markan pakarat : laulutekstejä vuosilta 1973-2007, 2007.
Milloin sukunimi Nurmisto on rekisteröity ja mistä se on kotoisin 135 Nurmi-alkuiset sukunimet ovat yleistyneet 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella vieraskielisten tai puuttuvien sukunimien tilalle. Sukunimen Nurmisto ovat sukunimekseen ottaneet esimerkiksi Nummelin Turussa, Namberg Huittisissa ja Fling Kiskossa. Nurmi tulee yleiskielisen merkityksen pohjalta eli nurmikko tai luonnonniitty. LähdePirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala: Sukunimet (2000)LisätietoaSukunimi-info: https://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/nurmisto.html#google_vignette