Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Minä vuonna 1990-luvulla tapahtunut säästöpankkifuusio toteutettiin? 973 Kesäkuussa 1992 toistakymmentä lähinnä Etelä-Suomessa toimivaa pankkia ajautui ylipääsemättömiin vaikeuksiin. Valtion vakuusrahasto katsoi, että säästöpankkien joutuminen selvitystilaan olisi johtanut rahoitusmarkkinoiden vakavaan häiriöön. Katsottiin parhaaksi, että kyseiset pankit sekä 30 muuta säästöpankkia fuusioituivat Suomen Säästöpankiksi. Lisätietoa löytyy Mitä Missä Milloin -kansalaisen vuosikirjasta 1994, sivuilta 326-329. Myös Aamulehden arkistosta, joka on käytettävissä Tampereen kaupunginkirjastossa löytyy tästä aiheesta artikkeleita.
Kuinka monta kananmunaa päivässä voi täysi-ikäinen mieshenkilö syödä??? Useissa eri lähteissä on viime vuosina varoiteltu kananmunan syömisen vaaroista -… 3033 Useissa niin koti- kuin ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu selvä yhteys veren korkean kolesterolimäärän ja sydänsairauksien, erityisesti sepelvaltimotaudin kanssa. Kananmuna sisältää kolesterolia 385 mg 100 g:aa kohti. Puhumattakaan munankeltuaisesta, jonka kolesteroliarvo on aivan absoluuttista huippuluokkaa 1120 mg/100 g. Toisin sanoen, vaikka en ravintoekspertti olekaan, sanoisin, että tiu eguja on liikaa, jos ei halua altistaa itseään sydänsairauksille. Lisää tietoa saat esimerkiksi seuraavista kirjoista: Suomalaiset ravitsemussuositukset. Edita, 1998. Ruoka-aineiden ravintoainesisältö. Kansaneläkelaitos, 1993. Toivonen, Terho: Suomalaisen sydänkirja. Kirjayhtymä, 1992. Kirjojen saatavuustiedot pääkaupunkiseudulla saat...
Mistä Kirkkonummella saa avioerohakemuslomakkeen / osituslomakkeen ja mihin se pitää jättää? 2233 Kirkkonummen kunnan kotisivuilta ( http://www.kirkkonummi.fi/ ), kohdasta kuntalaisen Kirkkonummi, löytyy tieto, että avioerohakemuksia saa kunnan yhteispalvelupisteestä, jonka osoite on Asematie 3 B II kerros 02400 Kirkkonummi Puh. 2967 2220 Avoinna: ma, ke-pe 8.30-15.30, ti 8.30-17.00
Löytyykö mitään kirjaa, jossa käsitellään tilinpäätöstietoja englanniksi? Tarvitsen nimenomaa tilinpäätökseen liittyvää sanastoa (engl.) 1260 Teoksesta Räty, Päivi, Kansainvälinen tilinpäätöskäytäntö (Weilin + Göös, 1996) löytyy tietoa asiasta sekä liitteenä englanninkielinen tilinpäätösesimerkki. Teoksessa on lähdeluettelo, josta tarvittaessa löytyy lisää kirjallisuutta. Muuta kirjanpitoon liittyvää englanninkielistä kirjallisuutta mm. Glautier, M. W. E., Accounting--theory and practice (Pitman, London, cop. 1997); Brockington, Raymond, Dictionary of accounting and finance (Pitman, London, 1993); Parker, R. H., Macmillan dictionary of accounting (1984).
Löytyykö mistään Helsingin kirjastosta suomenkielistä tietoa muusikko Jimi Hendrixistä? Jos löytyy, niin mistä ja minkä nimistä? 1059 Jimi Hendrixistä löytyy suomennettuna teos Henderson, David, Jimi Hendrix (Love kirjat, Hki, 1984). Sitä on vielä joissakin toimipisteissä jäljellä Helsingin kaupungin kirjastossa, näyttäisi että Malminkartanon ja Suutarilan kirjaston kappaleet ovat vielä todella kirjaston kokoelmissa. Saatavuuden voit tarkistaa aineistotietokannastamme (www.libplussa.fi). Hendrixistä löytyy myös jonkun verran tietoa suomenkielisistä lehdistä, esim. Salminen, Kari, Nyt kierrätyksessä: Jimi Hendrix (Suomen kuvalehti 1997: 15); Juntunen, Juho, Jimi Hendrixin musiikki säilyy tuoreena, koska hän tulee aina olemaan 27-vuotias : Alan Douglas tuottaa musiikkia haudan takaa ( Soundi 1994: 6);(Soundi 1993:1-2); Porila, Mika, Jimi's blues (Blues News 1993:6);...
Miten hennatatuoinnin voi tehdä itse? Mistä voi ostaa hennamustetta tai hennatusseja? 2657 Helsingin kaupunginkirjastosta löytyy vain kolme teosta, joissa käsitellään hennatatuointeja: Batra, Sumita: The art of mehndi, 1999// Nichols, Pamela, The art of henna--the ultimate body art book, 1999// Fabius, Carine: Mehndi--the art of henna body painting, 1998. Kirjojen saatavuuden voit tarkistaa Plussa-tietokannasta (www.lib.hel.fi). Hennamaalauksen teosta löytyy tietoa seuraavalta www-sivuilta: http://koti.nettilinja.fi/~afsana/vanhat/10/mehdni.htm Sivut on Afsana ry:n, ja voit kysyä sieltä tarkemmin, mistä tuotteita voi ostaa. Yhdistyksen viralliset yhteystiedot ovat: Afsana Ry, osoite: Raivionkuja 4 B 46, 20540 Turku sähköposti: afsana@nettilinja.fi. Englanninkielisiä sivuja verkosta löytyy runsaasta sanalla "henna" tai "mehndi...
Onko jokaisesta Suomen kirjastosta saatavissa teoksia, kirjoja ja tietoa, vammaisten seksielämästä, parisuhteesta, äitiydestä, synnyttämisestä jne ? Olen… 1142 Yleisten kirjastojen koko ja siitä johtuen niiden kokoelmien laajuus vaihtelee paikkakunnasta ja alueesta riippuen. Jokaisessa Suomen kirjastossa ei varmastikaan löydy kirjoja tai lehtiä haluamastasi aiheesta. Mutta se ei tarkoita sitä, että pienen kunnan kirjaston asiakas ei saisi haluamaansa kirjaa tai muuta aineistoa ulottuvilleen. Suurten maakuntakirjastojen kokoelmat ovat kaikkien kirjaston käyttäjien ulottuvilla kaukolainamahdollisuuden ansiosta. Kun en tiedä mikä on lähikirjastosi, asutko maalla vai kaupungissa, on syytä antaa vain vinkkejä miten ja mistä aineistoa kannattaa hakea. Internetissä voit tehdä hakuja yleisten kirjastojen tietokantoihin sivulla http://www.kirjastot.fi/ Asiasanahaussa kannattaa käyttää sanoja VAMMAISUUS...
Onko Wendy Pinin piirtämiä Elfquest-sarjakuvia ilmestynyt suomeksi Auringon äänen jälkeen, joka on sarjan viides? Jos on, minkä nimisiä se/ne ovat ja onko… 1018 Fennican eli Suomen kansallisbibliografian mukaan Piniltä on suomennettu viisi albumia: Ryöstöretki 1990, Pako tulen alta 1990, Haaste 1991, Suden laulu 1993 ja Auringon ääni 1993. Saatavilla näyttäisi olevan ainoastaan Suden laulu ja Auringon ääni .
Finns det någon färdig litteraturlista över böcker som behandlar indianer i Nordamerika, både fakta och fiction? Även listor på andra språk än svenska tas… 937 Du kan söka böcker i Plussa mediedatabas som visar också beståndsinformationen på boken. Addressen är http://www.libplussa.fi/#se . Man kan välja avancerad sökning enligt medietyp böcker, ämnesord indianer och avgränsa med ord Nordamerika. Du kan också söka med hjälp av klass 476.7 som innehåller etnografiska verk om indianerna. Så här får du böcker med olika språk. Tammerfors stadsbibliotekets sida http://www.tampere.fi/kirjasto/lapset/intiaani.htm kan man hitta indianböcker på finska både fakta och fiction.
Mikä on sitruunahapon kaava? Kysymykseni liittyy kemiaan. 2513 Sitruunahapon kemiallinen kaava on C6H8O7. Internetistä löytyy palvelu Chemistry WebBook, josta löytyvät kemiallisten yhdisteiden kaavat ja muut tiedot; osoite on http://webbook.nist.gov/chemistry/ . Hakea voi mm. yhdisteen englanninkielisellä nimellä (esim. citric acid) tai yhdisteen kaavalla.
Löytyykö teiltä Windows NT Workstationin suojauksesta kertovia kirjoja? 1072 Turun kaupunginkirjaston kokoelmista löydät mm. seuraavat Windows NT:n työasemaversiota 4.0. käsittelevät kirjat: 1) Montonen, Jussi: Windows NT 4.0 Workstation (Tietotekniikan oppaat ; 216, 1996.)Kymdata 2) Hutson, Mary: Opeta itsellesi Windows NT työasemaversio 4.0. Suomen atk-kustannus, 1997. 3) Friman, Ilkka : Windows NT Workstation 4.0. Teknolit, 1997. 4) Windows NT 4.0 Workstation : peruskurssi. Conaltro, 1997. Yleisempiä eri käyttöjärjestelmien tietoturvasta ja suojauksesta kertovia kirjoja; 1) Kivimäki, Jyrki : Windows-verkot. Suomen atk-kustannus, 1998. 2) - " - : Windows tietoturva. IT-Press, 1999. 3) Kerttula, Esa: Tietoverkkojen tietoturva. Edita, 1998. Lisää kirjallisuutta samoista aiheista löydät Turun kaupunginkirjaston...
Onko jo kaikissa Suomen yleisissä kirjastoissa Internet-yhteydellä varustettuja mikroja asiakaskäytössä? Tai edes yhdessä kirjastossa/kunta? 1271 Voit tarkastella kirjastojen internet-tarjontaa Mainio-kirjastotietokannassa. Osoite on http://mainio.kirjastot.fi/ Kirjastojen sähköpostiosoitteiden määrän perusteella on arvioitu, että n. 95%:ssa kirjastoja on internet-yhteydet. Käytännössä kaikki näistä kunnista tarjoavat internetin myös asiakaskäyttöön ainakin yhdessä toimipisteessä.
Mistä löytyisi tietoa stucco lustrosta eli marmorijäljitelmästä, joka on tehty kipsistä? Tarvitsen tietoja koulutyötä varten. 846 Tässä muutamia internet-linkkejä stucco lustroa käsitteleville sivuille: http://w1.865.telia.com/~u86509287/stucco/stucco.htm (ruotsinkieliset sivut) http://www.artcolor.it/materiali.htm (myös englanninkielinen versio) http://www.wyssen.ch/Stucco.html http://www.decorativepaintworks.com/classical_mural.htm Kirjallisuutta en aiheesta löytänyt.
Haluaisin löytää Tapio Rautavaaran tekemän laulun Korttipakka sanat. Mistä laulun sanoja voi hakea? 1875 Korttipakka-laulun sanat on julkaistu nuottijulkaisussa Rautavaara, Tapio: Reissumiehen taival, lauluja, ilmestynyt vuonna 1992.
Onko aiheesta elektroninen ostolaskujen käsittely tehty yhtään tutkielmaa? 1366 Kyselit tutkielmaa elektronisten ostolaskujen käsittelystä. Verkkokauppa taitaa olla se päivän sana, jota tutkitaan, aineistoa löytyy runsaasti. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastojen yhteisestä Plussa-aineistohakusta http://www.libplussa.fi/ voit hakea aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Valitse haun kohteeksi asiasana tai luokka ja hakusanaksi voit laittaa verkkokauppa. Tällä tavoin löydät n. 40 teosta. Esimerkki alla Karjalainen, Niko Sähköinen liiketoiminta--haaste strategialle. WSOY, Porvoo, 951-0-24334-5 Helsingin kaupunginkirjastossakin on tutkittu kirjastoaineiston hankintaa Internet-kirjakauppojen kautta http://www.lib.hel.fi/julkaisut/nettihankinta.htm Jos toivot löytäväsi aiheesta opinnäytetyön,...
Onko vaarallista syödä pinaattia raakana? 21779 Pinaatti sisältää oksaalihappoa. Tässä tietoa asiasta eri lähteistä: "Pinaattia ei pitäisi syödä joka päivä, koska siinä on paljon oksalaatteja. Mieluummin raakana, kahdesti viikossa syötynä pinaatista on kuitenkin hyötyä" (Polunin: Oikea ravinto 1998). "Pinaatti sisältää oksaalihappoa, joten raakana sitä ei voi syödä." (Johansson: Kasvisruokaopas...1980). "Oksaalihappo on suurehkoina määrinä myrkyllinen, koska se sitoo elimistöstä runsaasti kalsiumia." (WSOY iso tietosanakirja 1996). Oksaalihapon kalsiumia sitovan ominaisuuden vuoksi yleisesti tunnettu käytäntö on nauttia pinaattiruokia maitopohjaisina.
Punamultamaalin + keltamaalin keitto-ohje ? 1472 Uudessa Panu Kailan kirjoittamassa kirjassa Kevät toi maalarin: perinteinen ulkomaalaus on perusteelliset ohjeet perinnemaalien tekemiseen.
Suomen teollisuuskauppa-nimisen kaupan perustamisvuosi? 1303 Helsingin kaupunginkirjaston käytössä olevista lähteistä tietoa ei löytynyt. Perustamisvuotta kannattaa tiedustella Patentti- ja rekisterihallituksesta http://www.prh.fi/ ,kaupparekisteriasioita koskevat tiedustelut puh. (09) 6939 5939.
Montako hallitsijaa (keisaria) Japanin historiassa on ollut, entä näistä naisia? 1520 Suomeen nyt vierailulle saapuva keisari on 125. Japanin historiassa. Juhani Lompololta on ilmestynyt uusi kirja: Taivaan pojat. Japanin keisarihuoneen erilainen historia. (Orienta, 272 s. 157 mk). Tästä kirjasta saat lisää tietoa myös naisten asemasta Japanin keisarihuoneessa.
Mistä saisi vanhojen kasvien siemeniä (perennat ym.)? 616 Osoitteesta http://www.yrttitarha.com/ löydät tietoja siementen toimittajista. Klikkaa linkkiä Vihreä pörssi, mistä löytyy linkki "kevään 2000 siemenluettelot". Siemenet toimitetaan postitse. Voit katsoa myös sivua http://www.internetix.ofw.fi/projektit/kasvit/