Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Aiheena on eroahdistuksen/äidistä eron/äidin kuoleman vaikutus lapsen kielenkehitykseen. Haluisin löytää materiaalia lapsen kielenkehityksestä yleisesti,… 2956 Pikaisen tiedonhaun tuloksena voitaneen päätellä, että kotimaisista kirjastoista löytyy paljon aineistoa lapsen kiellisestä kehityksestä ja varhaisen vuorovaikutuksen tai äiti-lapsisuhteen vaikutuksesta kielelliseen kehitykseen. Avioeroista löytyy tutkimuksia niin psykologisesta kuin sosiaalisen kehityksenkin näkökulmasta, mutta poikkitieteellisiä tutkimuksia on vaikeampi löytää. Suosittelen henkilökohtaista käyntiä oppilaitoksesi kirjastossa tai opettajasi/ohjaajasi vastaanotolla. Parhaiten kirjoja saa yliopistokirjastoista (mahdollisesti kaukolainoina muista kaupungeista). Joitakin opinnäytetöitä, lähinnä pro graduja mutta myös uudempia väitöskirjoja saattaa löytyä myös sähköisessä muodossa, jolloin ne saa luettavaksi/tulostettavaksi...
Voiko kirjastolle lahjoittaa DVD levyjä? 2779 Kirjasto ei tosiaankaan voi ottaa vastaan dvd-levyjä asiakkailta(tai yleensä muitakaan kuvatallenteita). Tämä johtuu siitä, että kirjaston lainaamilla kuvatallenteilla tulee olla lainausoikeus, jonka myyjä on tallenteille hankkinut. Myyjä myös huolehtii tekijänoikeusmaksuista. Kirjasto maksaa tämän vuoksi hankkimistaan dvd-levyistä huomattavasti korkeamman hinnan kuin yksityishenkilö, joka ostaa dvd-levyn yksityiseen käyttöön. Kirjastojen tekijänoikeuksiin perehtynyt Heikki Poroila on Kirjastot.fi-palelun keskusteluissa vastannut samantyyppiseen kysymykseen näin: " Kysymys: "Jos asiakas haluaa lahjottaa kirjastolle videokasetin tai dvd:n, mikä on menettelytapa?" HP: Jos tallenteella on suojattu elokuvateos, se voidaan sinänsä ottaa vastaan...
Onkos olemassa mitään kirjoja, joissa olisi teemana venäläis-suomalainen rakkaus? Eli pariskunnasta toinen olisi Venäjältä ja toinen Suomesta. 1927 Yhdistelemällä eri tavoin hakusanoja suomalaiset, venäläiset, rakkaus, rakkausromaanit, viihdekirjallisuus, kaunokirjallisuus, esiin nousi muutamia teoksia. Laila Hirvisaari (ent. Hietamies): Vuoksen helmi Grand Hotel Myrskyn edellä Fredrik Lång: Venäjän serkku -suomalainen tutkija lähtee venäläisen laulajattaren perässä Pietariin Aleksej Skarov: Pelkkä nimi -historiallinen rakkausromaani 1700-luvulta, pikkuvihan ajalta Venäjäksi löytyy ainakin Jaremenko-Tolstoi, Vladimir: Moi-moi : roman bez vranja (2002) -eroottinen romaani
Minulta on kateissa eräs Muumi-sitaatti. Sitaatin ajatus menee jotenkin näin: Toiset etsivät ja toiset löydetään, ja vain niin voidaan välttyä siltä, että… 3914 Sitaatin löytyminen edellyttäisi Janssonin teosten ja ehkä myös muumi -sarjakuvien yms. systemaattista läpikäyntiä. Uskon löytymisen kannalta tarpeellisen aineiston löytyvän pääkaupunkiseudulta ja voitte tilata ne omaan kirjastoon lainaamista ja lukemista varten. Kysyin valtakunnallisen kirjastoammattilaisten sähköpostilistan kautta muistaako joku kollega tätä sitaattia tai sen alkuperää mutta kukaan ei muistanut.
Haluaisin saada selville, mikä kirja on kysymyksessä. Olen lukenut kyseisen kirjan useita vuosia sitten. Se kertoo nuoresta naisesta. Luulin, että kyseessä on… 2310 Hilja Valtoselta tällainen juonikuvio kyllä löytyy romaanista Ruskapäiviä (Otava, 1975). Kirjan päähenkilö on eläkkeellä oleva opettajatar, jolle tapaus on sattunut nuoruudessa ja joka nyt tapaa näin pelastamansa miehen uudestaan.
Porista kirjoittavia kirjailijoita 3197 Seuraavat kirjailijat ovat kuvanneet Poria teoksissaan: Donner, Jörn: Terveenä sairaalassa 1961 (Donner suoritti siviilipalveluksen 1959-60 Porin yleisessä sairaalassa) Levola, Kari: Kattohaukka 1982 (nuortenkirja) Banaanilastaajan poika 1987 Mäkinen, Erkki: Ohoh, Lemminkäinen 1972 Kutila, Marianne: Rauhaa, rockkii ja rakkautta 1973 (Kutilan romaanissa kaksi nuorta tyttöä kiertääSuomen kesätapahtumia. Liftausmatkoillaan he eksyvät myös Poriin ja Yyteriin) Ojanen, Simo: Kukkia rouva Koivistolle 1972 Seppälä, Juha: Silta 1988 Riikinkukon sulka 1989 (novelleja) Wessman, Erkki: Odotus 1965 Steinby, Gunnel: Under esplanadernas lönnar 1980 (kuvaa 1910-luvun Poria) Forss, Anja; Tehdaspalo 1982(nuortenkirja) Nelimaa, Mikko: Meidän kimppa 1971 (...
Etsiskelen yhtä tiettyä runoa, jonka arvelen olevan Mirkka Rekolan kirjoittama. Minulla on muistissa runosta yksi säe, joka menee suurinpiirtein näin: "Olkaa… 1126 Antamassasi muodossa en tekstinpätkää löytänyt Mirkka Rekolan runokokoelmista. Levosta ja liikkeestä hän kuitenkin puhuu kahdessa ’Ilo ja epäsymmetria’ -kokoelman (1965) runossa (saat runot kokonaisina sähköpostiisi): Hänen liikkeensä on minussa, muuan sanoi ja juoksi. Hänen leponsa minussa, toinen nukkui. ..... ... Joku nukkuu ja kaiken liike on lepo.... Voisiko jompikumpi näistä erilaisesta muotoilustaan huolimatta olla tarkoittamasi. Tietenkin Rekola on voinut käyttää muistamaasi muotoa jossain esseessä, esitelmässä tai haastattelussa.
Mitä nimi Janelle tarkoittaa? tahtoisin tietää mahdollisimman paljon nimestä, jos mahdollista... 3456 Englanninkielisten nimisivustojen mukaan Janelle on johdettu nimestä Jane. Nimen Janelle variaatioita: Janel, Janelba, Janell, Janella, Janellie, Janely, Janiella, Janielle, Jannelle, Jenell, Jenelle, Jinella, Jinelle, Johnelle ja Jonelle. http://www.thinkbabynames.com/meaning/0/Janelle Jane on englantilainen lyhentymä Johannasta, pitempiä muotoja ovat mm. Janet, Janetta ja Janette. Johanna (hepr. Jahve on osoittanut armonsa, Jumala on armollinen). Lähde: Suuri etunimikirja / Lempiäinen, Pentti Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Janelle on maassamme sangen harvinainen nimi. https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Onko kirjastossa mahdollista tulostaa omia tekstitiedostojaan? 1777 Turun kaupunginkirjastossa voi tulostaa omia tekstitiedostojaan kaikissa toimipisteissä. Tulostus on mahdollista pääkirjaston Uutistorilla, samoin lähikirjastojen työasemilla. A4-kokoiset mustavalkotulosteet maksavat 0,30€/sivu ja A4-kokoiset väritulosteet 0,50€/sivu.
Onko lakien mukaan laitonta kopioida kirjastosta lainatulta cd levyltä omaan käyttöön musiikkia kotikoneelle? 1785 Tekijänoikeuslain 12 pykälän mukaan ”julkistetusta teoksesta jokainen saa valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua teosta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen”. Lain pykälässä 50a todetaan kuitenkin, että suojatun teoksen suojana olevan tehokkaan teknisen toimenpiteen eli suojausjärjestelmän saa kiertää vain, jos teoksen kappaleen laillisesti hankkinut tai haltuunsa saanut ei muuten saa teosta kuultavilleen tai nähtävilleen. Teoksesta, jota suojaava tekninen toimenpide on kierretty teoksen saamiseksi kuultaville tai nähtäville, ei saa valmistaa kopiota. Saat siis valmistaa kirjaston levyistä itsellesi kopion, jos et joudu kiertämään suojausta.
Onko olemassa kirjaa jossa on suomenkielistä tietoa euroopan perhosista ja(tai) toukista+kuvia? 1561 Esim. alla olevien teoksien avulla pääsee alkuun. Näitä saa oman lähikirjaston kautta pk -seudulta. teoksia on vielä paljon muitakin, katso vaikka http://www.helmet.fi, kirjoita hakukenttään eurooppa perhoset ja kokeile. 1. Perhoset luonnossa: Euroopan päiväperhoset. Pohjois-Eurooppa 2. Tolman, Tom Teoksen nimi Collins butterfly guide : [the most complete guide to the butterflies of Britain and Europe 3. Pohjoisen Euroopan yökkösten toukat. 4. Butterflies of Britain and Europe 5. Euroopan päiväperhoset : lajit ja elinympäristö
Mistä voi saada tietää mitä maa-alueita Espoon kaupunki omistaa? 1061 Kaupungin kartanlaatijat varmastikin tietävät, mikä on Espoota ja mikä ei. Kartta- ja kaavaotteet tilataan kiinteistöpalvelukeskuksen kaupunkimittausyksiköstä, puh. (09) 8162 5500
Haluan varata Kauneus- ja terveyslehden 1/2009, miten minun tulee menetellä? 1099 Jos sinulla on kirjastokorttiin liittyvä tunnusluku eli pin-koodi, tee näin: HelMet-verkkokirjaston etusivulta http://helmet.fi/ kirjaudu omiin tietoihisi. Napsauta painiketta "Hae/varaa". Valitse hakutapa "Lehdet". Kirjoita hakuruutuun "kauneus ja terveys helsinki" (ilman lainausmerkkejä) ja napsauta "Hae". Napsauta sen jälkeen painiketta "Varaa". Saat esille näytön, jossa lukee "Olet varaamassa Kauneus & terveys : Helsinki". Napsauta painiketta "Jatka". Nyt näytölle ilmestyy lista varattavissa olevista Kauneus ja terveys -lehden numeroista. Valitse näistä haluamasi numero (ainakin Etelä-Haagan kirjastossa numero 1/2009 näyttää tällä hetkellä olevan hyllyssä). Napsauta lopuksi sivun alalaidassa olevaa painiketta "Varaa valittu lehden...
Oheinen dvd ei ole lainattavissa. Yritin varata sitä, se on tilassa 'käsittelyssä' Helsingin kaupunginkirjaston Rikhardinkadun kirjastossa: The future of… 259 Tämä Krishnamutista kertova dvd on aivan uusi ja vastikään tulossa osastolle Rikhardinkadun kirjastoon.Varauksenteko pitäisi kyllä onnistua kuin aineisto on näkyvillä Helmetissä ja aineiston tiedot näkyvillä.
"Mikä siis nyt neuvoksi? Virsu tuli avuksi." Tällainen teksti on ollut joskus 1940-luvun lopun tai 1950-luvun alun sarjakuvassa tai kuvallisessa esityksessä… 1060 Teksti on runosta "Virsun, ilmapallon ja oljenkorren matka". Se löytyy Aarni Penttilän kirjasta Hyvästi, aapiskukko! s. 155-157. Runossa on kuvitus.
Voiko tehdä aloitteen kirjan hankinnasta? Sanna Sjöswärd on kirjoittanut kirjan "Min mamma är prisessan" v.2006. Sanna S oli adoptoitu Iranista Lidingöön,… 861 Kiitos ehdotuksesta! Katsoin internetistä tarkemmin teoksen tietoja; kyseessä taitaa olla Sanna Sjöswärdin "Min mamma är en persisk prinsessa" vuodelta 2009. Tein hankintaehdotuksen meille Helsingin kaupunginkirjastolle ja nimenomaan pääkirjasto Pasilalle. Asiakas voi tehdä hankintaehdotuksen verkossa helposti itsekin Helsingin kaupunginkirjaston kotisivuilla osoitteessa http://www.lib.hel.fi/fi-FI/forms/hankintaehdotus.asp eli etusivu > aineisto ja tietokannat > hankintaehdotus. Tässä vielä linkki löytämälleni sivulle, jossa kirjasta kerrotaan: http://www.bokia.se/min-mamma-ar-en-persisk-prinsessa-sanna-sjosward-91…
Olen suhteellisen huono englannissa(sain yo kirjotuksista A:n) ja haluaisin parantaa englannin luetun ymmärtämistä. Haluaisin löytää kirjan tai kirjoja, jotka… 2653 Suosittelen tutustumaan ns. "easyreader" -lukemistoihin, jotka on tarkoitettu nimenomaan luetun ymmärtämisen harjoittamiseen. Kirjat ovat englannin kielisiä lyhennelmiä tutuista kaunokirjallisista teoksista ja niiden mukana on myös sanasto. Kirjoja on eri tasoisille opiskelijoille: aloittelijoista pidemmälle edenneisiin. HelMet-kirjastojen kokoelmista löytyy esimerkiksi seuraavanlaisia "easyreder"-sarjoja: Penguin readers, tasot 1-6. Macmillan readers -sarjasta löytyvät seuraavat tasot: 2 beginner, 3 elementary, 4 pre-intermediate, 5 intermediate, 6 upper. Sopivan aloitustason löytämiseksi suosittelen kokeilemaan eri tasoja. Uskoisin, että voisit aloittaa tasojen keskivaiheilta, mutta itse kokeilemalla löydät parhaiten itsellesi sopivan...
Säilytättekö vanhoja Hämeen Sanomia? Haluaisin päästä vilkaisemaan 10.5.2009 lehteä. Jos teillä ei niitä ole niin osaatteko neuvoa mistä sellaisen… 914 Hämeen Sanomien irtonumeroita säilytetään Hämeenlinnan pääkirjaston lehtisalissa 6 kk:n ajan, eli voit tulla lukemaan toukokuun 10:nen päivän lehden lehtisaliin. Pyydä yläkerran infopisteen virkailijaa hakemaan se sinulle varastosta. Tätä vanhempia Hämeen Sanomia säilytämme pysyvästi sidottuina vuosikertoina ja mikrofilmeinä, eli niidenkin tutkiminen onnistuu.
Onko Ronald Everett Cappsin romaani "Off Magazine Street" suomennettu? Siitä on tehty elokuva nimellä A Love Song for Bobby Long, pääosissa John Travolta ja… 1099 Suomen kansallisbibliografia Fennican (https://finna.fi mukaan Off magazine street -romaania ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu.
Heips Mistä löytäisin Schubertin D-duuri jousikvinteton? Asun Hämeenlinnassa mutta joko en löydä tai sivistykseni ei riitä levyn löytämiseen paikallisesta… 899 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmista ei löydy Franz Schubertilta D-duuri kvintettoa, jollaista en teosluettelostakaan löydä. Täältä löytyy vain Schubertin C-duuri kvintetto (D956) kahdelle viululle, alttoviululle ja kahdelle sellolle sekä A-duuri kvintetto (D667) pianolle, jousitriolle ja kontrabassolle (Forelli).