Ikävä kyllä laulua ei ole tunnistettu. Se on lähetetty kirjastojen yhteiselle tietopalvelun sähköpostilistalle. Jos sitä kautta löytyy vastaus, lähetän tiedon sinulle. Tai, tuntisiko joku lukijoista tämän laulun?
Kirjastolain mukaan jokaisen kunnan tulee järjestää kirjastopalvelut joko itse tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Suomessa oli vuoden 2010 alussa 342 kuntaa. Osa kuntien kirjastoista on muodostanut kirjastokimppoja, jolloin niillä ei välttämättä ole käytössä omaa kirjastokorttia vaan kimpan yhteinen kortti.
Yleisten kirjastojen lisäksi Suomessa on noin kaksikymmentä yliopistokirjastoa ja noin kolmekymmentä ammattikorkeakoulukirjastoa. Niissä lainaaminen tapahtuu usein opiskelijakortilla, mutta niihin voi myös saada erillisen kirjastokortin. Erilaisia erikoiskirjastoja on useita kymmeniä. Osalla niistä on oma korttinsa, jotkut käyttävät esimerkiksi Helsingin yliopistonkirjaston Helka-korttia. Erilaisten kirjastokorttien tarkkaa...
Vampire Diaries -kirjasarjaa ei ole vielä toistaiseksi saatavana suomenkielisenä. L.J.Smithin joitakin teoksia on saatavana englannin kielen lisäksi ruotsiksi.
Päivi Oikkonen
Lappeenrannan maakuntakirjasto
Sharon Lathanin Darcy-saaga on "jatkoa" Jane Austenin kirjalle Ylpeys ja ennakkoluulo. Nettisivuillaan Sharon Lathan kertoo kirjojensa synnystä: vuonna 2005 hän oli käynyt katsomassa Keira Knightleyn ja Matthew Macfadyen tähdittämän elokuvan Ylpeys ja ennakkoluulo. Ja jäi koukkuun, kuten niin moni muukin. Hän ei ollut aikaisemmin lukenut Austenin kirjoja, mutta nyt hän luki koko tuotannon ja lisäksi kaiken käsiinsä saaman Austenia käsittelevän kirjallisuuden toivoen löytävänsä tietoja Darcyn ja Elizabethin myöhemmästä elämästä, mitään kuitenkaan löytämättä. Ja niin hän päätti itse kirjoittaa jatkoa tarinalle.
Kirjoja on viisl: Mr. & Mrs. Fitzwilliam Darcy, Loving Mr. Darcy,
My Dearest Mr. Darcy, In the Arms of Mr. Darcy ja A Darcy...
Tässä joitakin koiran tai muun lemmikkieläimen kuolemaan liittyviä kirjoja. Kirjat löytyvät kirjastoista.
Lasten- ja nuortenkirjoja
- Vaarin laika / kirjoittanut Mats Wahl
- Koirista parhain / Helena Meripaasi
- Kissaenkeli muuttaa taivaaseen / Tuula Korolainen
- Rakas koira, rakas kani / kirj. Martin Waddell ; kuv. Barbara Firth
- Koirien taivas / Emma Chichester Clark
- Eero / Posy Simmonds
- Petterin koiranpentu / Irmelin Sandman Lilius
Aikuisten kirjoja
- Amanda / Mirjami Hietala
- The curious incident of the dog in the night-time / Mark Haddon
- Sitä koiraa en unohda koskaan / toimittanut Aili Palmén
Tietokirjoja
- Spritea pelastamassa: tarina koiranomistajan ilosta ja tuskasta / Mark Levin
- Pet loss: a apiritual guide / Julia Harris
Olisikohan kyseessä kirja "Sieluni kyyneleet : pohjoiskorealaisen terroristitytön tarina" / Kim Hyun Hee?
Kirja löytyy esimerkiksi HelMet-kirjastojen kokoelmista:
http://www.helmet.fi/record=b1339422~S9*fin
Yleisissä kirjastoissa ei tosiaan säilytetä monistakaan lehdistä yli kymmentä vuotta vanhoja numeroita. Kaikista mainituista artikkeleista voisi kuitenkin luultavasti saada artikkelikopiot kaukopalvelun kautta muualta tilaamalla. Kirjaston kaukopalvelusta kuten palvelumaksuista löytyy lisätietoja Espoon kirjaston verkkosivuilta: http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;17273;17316
Ymmärsin, että kiinnostus koski erityisesti tulevien lasten sukupuolen määräytymistä ja siihen vaikuttamista? Artikkelitietokannoista hakemalla löytyi mainittujen artikkelien lisäksi seuraavat aiheeseen liittyvät lehtiartikkelit (uutuusjärjestyksessä):
- Flygar, Mia: Syntyykö designvauva ensi vuonna?
Lääkärilehden uutisia 02.03.2009
suora linkki uutiseen:...
Eri tavoilla kirjoitettuina sanat voivat saada erilaisia merkityksiä. ”Lastenkirjallisuus” ja ”nuortenkirjallisuus” ovat termejä, jotka viittaavat tietynlaisten teosten joukkoon. ”Lastenkirja” ja ”nuortenkirja” viittaavat vastaavasti yhden tuohon joukkoon lukeutuvaan teokseen. Jonkin verran käytetään myös termiä ”nuorisokirjallisuus”, joka tarkoittaa samaa kuin ”nuortenkirjallisuus”. ”Nuorisokirjallisuus” ei liene kuitenkaan yhtä yleinen kuin ”nuortenkirjallisuus”.
Ilmausta ”lasten kirja” tai ”nuorten kirja” voidaan käyttää, kun puhutaan joistakuista tietyistä lapsista tai nuorista, jotka omistavat tai pitävät hallussaan kirjaa. Niinpä esimerkiksi lauseessa ”naapurin lasten kirjat olivat vanhoja ja tylsiä” kirjojen omistajia ovat naapurin...
Ehdotamme vastaukseksi Robert Ludlumin romaania "Medusan verkko", Hki:Otava,1981,suom. Antti Virtanen. Uusintapainoksia, mm.vuonna 2002. Alkuteos on nimeltään "The Bourne identity". Muita ehdotuksia (kommenteista) ovat Eric van Lustbaderin "Ninja tai Hyun Hee Kimin tosi tapahtumiin perustuva kirja Sieluni kyyneleet. Tapahtumat sijouttuvat Koreaan ja siinä muistaakseni päähenkilöä nuoresta tytöstä lähtien koulutettiin terroristiksi. Tässä blogissa on lyhyesti kerrottu kirjan sisällöstä http://bckirjat.vuodatus.net/blog/1568609/kim-hyun-hee-sieluni-kyynelee… . (Näistä jälkimmäinen oli asiakkaan etsimä kirja, t. Toimitus)
Euroopan unioni on muutamien vuosien ajan työskennellyt Euroopan ehkä suurimman etnisen vähemmistön, romanien, sosiaalisten ja taloudellisten olojen parantamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Romanien asema on huono kaikissa EU-maissa ja suurin romaniyhteisö elää Espanjassa. Madridissa järjestettiin huhtikuussa 2010 toinen romanien asioita käsittelevä huippukokous, joka hyväksyi komission tiedonannon romanien asemasta muille Euroopan unionin toimielimille (KOM-asiakirja 2010/133). Koska kyse on sosiaali-, työ- ja koulutuspoliittisista kysymyksistä, jokainen jäsenmaa hoitaa oman politiikkansa. EU tukee jäsenmaitaan mm. sosiaalirahaston avustuksilla ja sitä kautta pyrkii edistämään yhdenmukaisia käytäntöjä. Euroopan unionin toiminnasta...
Lappeenrannan pääkirjaston nuortenosastolla on jo lainattavissa englanninkielinen The Vampire diaries-kirja, johon on koottu sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa, The Awakening ja The Struggle. Nuortenosastolle on tilattu sarjan myöhemmät osat The Fury ja The Dark Reunion. Nämä neljä kirjaa ovat ilmestyneet alun perin 1990-luvun alussa.
Sarjan kirjoittaja L. J. Smith on 2000-luvulla jatkanut vampyyritarinaansa jo kahdella ilmestyneellä kirjalla Nightfall ja Shadow Souls. Sarjaan on tulossa ensi vuonna kolmaskin osa. Näitä ei ole vielä hankittu Lappeenrannan pääkirjaston nuortenosastolle.
Kirjojen saatavuutta voit seurata Lappeenrannan kirjaston kokoelmatietokannasta: http://weborigo.lappeenranta.fi/
Perinteinen säätieto on muodostunut ihmisen säähavainnoista ja kokemuksista jo antiikin ajoilta lähtien. Sään vaihtelut vaikuttivat sekä ihmisen toimeentuloon että hyvinvointiin. Siksi luontoa tarkkailtiin ja etsittiin merkkejä ja selityksiä, joiden avulla sään vaihteluita voitaisiin ennakoida. Lukuisat sananparret liittyvät sään kehitykseen ja ovat säilyneet perimätietona. Teos "Vanhat merkkipäivät" sisältää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon kerääntynyttä vanhaa tapa- ja uskomusaineistoa yli sadan vuoden ajalta. Nykypäivänä perinteinen kansanomainen säätieto on kansanperinteen tutkijoiden arkistoima. Aiheeseen liittyy myös nykyajan sääilmiöt ja niihin kohdistuvat uskomukset.
Kasvikunta ja eläimet oletettiin jo...
The Vampire Diariesin kirjojen juonia ei valitettavasti löytynyt suomeksi.
Lyhyet englanninkieliset juoniselostukset löytyvät esimerkiksi sarjan kirjoittajan L.J. Smithin omilta internetsivuilta: http://www.ljanesmith.net/booklist.php
Tarkempi juoniselostus kaikista sarjassa tähän mennessä ilmestyneistä kirjoista löytyy englanninkielisen Wikipedian artikkelista:
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Vampire_Diaries_(novel_series)
Kaisaniemenkatu 4:ssä toimi Veljekset Sundqvistin kultasepänliike. Sen perustivat Kaarlo Sundqvist ja hänen kaksi veljeään vuonna 1923. Tieto löytyy Iisakki Laatin kirjasta 50 vuotta kultaseppien yhteistyötä: Suomen kultaseppien liitto 1905-1955 (1955).
Mahtaisiko kyseessä olla kansansävelmä Mamman poika se pulska ja nätti?
Laulu alkaa sanoilla:" Mamman poika se pulska ja nätti, poika se on niin pulska ja nätti, hei...
Laulun sävel ja sanat löytyvät Aapeli Vuoriston toimittamasta kirjasesta 104 kitaralaulua. Kirjan on kustantanut Musiikki Fazer vuonna 1952. Se on lainattavissa Helsingin kaupunginkirjastosta. Sijaintitiedot löytyvät aineistotietokannasta http://www.helmet.fi/
Kirjoita hakuruutuun sanat 104 kitaralaulua.
Venäjä oli todella osana aseellista konfliktia Persiassa ensimmäisen maailmansodan aikana, vuoden 1914 loppupuolelta aina Venäjän vallankumoukseen vuoteen 1917 asti. Virallisesti Persia oli puolueeton sodan aikana, mutta käytännössä alueella oli niin Britannian kuin Venäjänkin joukkoja. Brittiläis-venäläinen akseli kahakoi alueella ottomaaneja vastaan etujaan valvoessaan. Alue oli strategisesti kiinnostava luonnonvarojensa sekä keskeisen sijaintinsa takia.
Brittien ja afgaanien välillä ei sodittu 1. maailmansodan aikana - tosin alle vuosi sen päättymisen jälkeen erillisessä konfliktissa, toukokuusta elokuuhun vuonna 1919. Kyseessä oli kolmas afgaanisota, jossa vaikuttivat taustalla Afganistanin itsenäisyyspyrkimykset vastoin Brittiläisen...
Kody Scottin kirjaa Monster on Turussa Ilpoisten kirjastossa ja myös esim. Raision ja Liedon kirjastoissa. Voitte tarkistaa teoksen saatavuuden ja halutessanne tehdä myös varauksen Vaski-kirjastojen aineistotietokannassa.
Vaski-kirjastojen aineistotietokanta: http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=find2&sesid=1208850732&ulang=…
Ruotsin kirkon näkemyksen mukaan kyse on sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja naisen vapaudesta. Kun isä luovuttaa tyttärensä tämän tulevalle aviomiehelle, nainen on ikään kuin miesten omaisuutta. Tällä eleellä on erittäin vahva symbolinen merkitys ruotsalaisessa, sukupuoltan välistä tasa-arvoa korostavassa yhteiskunnassa.
Kiva tunne vatsassa(tai joidenkin mielestä epämiellyttävä) johtuu siitä, että kiihdytyksissä ja äkillisissä suunnanmuutoksissa vatsaontelon elimet pyrkivät jatkamaan matkaansa entiseen suuntaan, vaikka laite vie kehoa jo uuteen. Tässä toimii siis massan hitauden periaate (massan hitaus on kappaleen liikkeen muutosta vastustava ominaisuus) Erityisesti kouraisee aallonharjan jälkeen, eli kun nouseva liike äkisti vaihtuu laskeutuvaksi. Silloin mahalaukku, suolet ja maksa jatkavat nousuaan.
Hetkellistä painottomuuden tunnetta voi kokea vapaassa putoamisessa. Huvipuistoissa pisimmän painottomuuselämyksen saa Linnanmäen Raketin kaltaisissa laitteissa, joissa vapaa pudotus kestää muutamia sekunteja.
Vastaus on laadittu mukaillen seuraavaa...