Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä nimi jori 1232 "Jori" on nimestä Georg tehty "suomennos" lähinnä siltä pohjalta, miten ruotsinkieliset tuon kansainvälisestikin yleisen nimen ääntävät. Esimerkiksi suositun suomalaisen laulajan ja säveltäjän Georg Malmsténin nimestä käytetään puhekielessä usein muotoa "Jori Malmsten" tai "Molli-Jori". Jori on suhteellisen nuori nimi, vuoden 2012 loppuun mennessä sen nimisiä oli ehtinyt olla 1740. Aikaisemmin Georgin vastine on meillä ollut tavallisimmin Yrjö, hiukan harvemmin Yrjänä, Jyrki ja Jyri. Js. http://fi.wikipedia.org/wiki/Jori Heikki Poroila HelMet-kirjasto
Etsin seuraavaa teosta: Kieli ja aivot. Korpilahti Pirjo, Aaltonen Olli, Laine Matti (toim.) 2010. Kognitiivisen neurotieteen tutkimuskeskus. Tätä ei taida… 705 Hei! Kyseistä teosta ei löydy Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta. Sitä näyttäisi olevan saatavilla useista Suomen kirjastoista. Voitte tehdä sähköisen kaukolainatilauksen Hämeenlinnan kirjaston sivuilla A-Ö -hakemiston kaukolainatilaukset-kohdassa. Tilaus maksaa 6 €. terv. Ulla Hämäläinen-Pelli
Haluaisin lainata verenpainemittarin, miten toimin? 5783 Verenpainemittareita ei voi varata/tilata, joten mittari pitää mennä lainaamaan sellaisesta kirjastosta, jonka kokoelmiin se kuuluu. Helsingin kaupunginkirjastossa verenpainemittareita lainaavat Herttoniemi, Itäkeskus, Jakomäki, Kontula, Roihuvuori ja Vuosaari. Mittarit ovat melko kysyttyjä, joten kannattaa ensin tarkistaa soittamalla tai netistä, että mittareita on paikalla (eli ovat hyllyssä-tilassa). Helmet-haussa riittää kun kirjoittaa hakusanaksi verenpainemittari ja rajoittaa sen jälkeen aineistolajiksi esine: http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C|Rb2036864
Onko kirjastossa dvd:tä R-kirjaimen opetteluun? 717 Hei! DVD:tä en löytänyt kirjastoista, mutta CD-rom nimeltä R-terapia : Robert ärrän etsinnässä on kokoelmissa. http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1088824__Spuheh%C3%A4iri%C…
Onko jossain kirjastosa mahdollista digitalisoida Video8 kasetteja? 739 Hei! Valitettavasti tällä hetkellä missään kirjastossa ei ole laitetta, jolla Video 8 -kasetteja voisi digitoida suoraan. Jos sinulla on kamera tai oma katselulaite (omat johdot olisi myös hyvä olla mukana), digitoiminen saattaa onnistua ainakin Myllypuron mediakirjastossa (http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Myllypuron_mediakirjas…) ja Kaupunkiverstaassa (http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaupunkiverstas/Yhteys…). Lisätietoja saat kyseisistä kirjastoista.
Missä suomalaisissa yliopistoissa voi opiskella hammaslääkäriksi? 1166 Hammaslääketieteen opetusta on tarjolla Helsingin, Turun, Oulun ja Itä-Suomen yliopistoissa. Lisätietoja yliopistojen sivuilta. Helsinki: http://www.helsinki.fi/hammas/ Turku: https://www.utu.fi/fi/yksikot/med/yksikot/hammaslaaketiede/Sivut/home.a… Oulu: http://www.oulu.fi/hammaslaaketiede/ Itä-Suomi: https://www2.uef.fi/fi/hammas Tietoa pyrkimisestä ja pääsykokeesta: http://www.studentum.fi/Hammaslaeaeketieteellinen_paeaesykoe__d6285.html
Kuinka monta on kastettu Axel-nimiseksi? 780 Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan vuosina 2000-09 Axel-nimi on annettu 1192 lapselle. Vuosina 2010-15 tämän nimen on saanut 531 poikalasta. Väestörekisterin nimipalvelussa olevalla haulla (ks. linkki alla)löytyvät tiedot aina 1800-luvun lopulta saakka kahden vuosikymmenen jaksoilta. http://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/nimipalvelu_etunimihaku.asp?L=1
Löytyykö teosta tai kertomusta, suomalaista tai ulkomaista, jossa käsitellään tuomarin (tai jonkin muun lakimiehen) joulua tai joulunviettoa jossakin… 887 Valitettavasti aivan kysymäsi kaltaista teosta ei löytynyt. Muita joulutarinoita on kyllä paljonkin, tässä niistä muutamia. Kaikkein perinteisimpiä joulutarinoita voi lukea mm. F.E.Sillanpään teoksesta Taatan joulu tai Mika Waltarin Joulutarinoista. Nimellä "Hauskaa joulua" on julkaistu kaksikin vanhoja joulutarinoita yhteen kokoavaa teosta, ensin Erkki Valkeilan (Joulukertomuksia kahdeksan vuosisadan ajalta, Karisto 1947) ja myöhemmin Juri Nummelinin kokoamana (Vanhoja joulukertomuksia, Turbator 2012). Perinteisiä joulurunoja voi lukea esim. kokoelmasta Valoksi maan päälle, johon Jarkko Laine on kerännyt Viljo Kajavan kauneimmat joulurunot, Otava 1998. Käännöskirjallisuudesta tunnetuin vanha joulutarina lienee Dickensin Joululaulu (...
Missä kirjassa on satu, jossa lapsi ei saa unta ilman pehmolelujaan? Hän hakee niitä yksi kerrallaan sänkyyn viereensä kunnes niitä on sänky täynnä. Tätä… 665 Kyseessä on Kai Beckmanin Hanna ei saa unta (Tammen kultaiset kirjat, 1980)
Mitä kirjoja suosittelisitte 3.luokan matematiikan tueksi? Haluaisin, että oppilaat voisivat lukea hauskoja juttuja matematiikasta. Onko sellaisia kirjoja… 653 Jukka Laajarinteen Madonluvut: matemaattisia sekoiluja sopii alakoululaisille. Mari Mörön Ihan sopiva maailma -kuvakirjassa ukko mittaa kaikkea. Myös Brenda Williamsin Oikea prinsessa: matemaaginen tarina sopii matematiikan opetuksen oheistarinaksi.
Olen aloittamassa iltalukiota keski-iällä. Mm. matikka on päässyt unohtumaan liki kokonaan, luulisin. Mitä kirjoja löytyy peruskoulun matikka 7-9 ja kemia 8-9… 1026 Helmet-kirjastoista löytyy joitakin peruskoulun yläkoulun matematiikan kirjoja: - Kuutio yksilölliseen opetukseen. % / Olli Latva, Sanna Hassinen, Jari-Pekka Makkonen, Aulis Tolvanen - Kuutio. % / Olli Latva, Sanna Hassinen, Jari-Pekka Makkonen, Aulis Tolvanen - Kolmio : matematiikan tietokirja / Olli Latva, Aulis Tolvanen, Tuulikki Tuomaala, Rita Järvinen, Jari-Pekka Makkonen - Laskutaito. 8 / Teuvo Laurinolli, Raija Lindroos-Heinänen, Erkki Luoma-aho, Timo Sankilampi, Kirsi Talvitie, Outi http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Smatematiikka%20peruskoulu%2… Tässä kemian kirjoja: - Avain. Kemia. 1 / Jarmo Happonen, Martti Heinonen, Helena Muilu, Kimmo Nyrhinen, Hanna Saarinen - Aine ja energia. Kemia. 2 : Yksilölliseen oppimiseen...
Haluaisimme lainata päiväkotiin kirjan käytöstavoista, esimerkiksi ruokapöytä- tai muista käytöstavoista. Tuleeko mieleen teoksia, jotka olisivat tätä… 1605 Alla on joitakin Helmet-kirjastoista löytyviä pienten lasten käytösoppaita. Nimen alla olevasta linkistä löytyy kirjan esittely. - Eipäs juupas / Riitta Nisonen, Markku Töllinen: http://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9789510350157&q… - Hups, ollaan ihmisiksi! : hauska käytöskirja lapsille / Ursel Scheffler, Jutta Timm: http://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9516275095&qtyp… - Ole hyvä! : pienten prinsessojen käytöskirja: http://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9789513230869&q… - Pikku etiketti : käytöstapakirja lapsille / kirjoittanut Sue Lloyd ; kuvittanut Jaqueline East - Atsiih! / [teksti:] Mij Kelly ; [kuvitus:] Mary McQuillan: http://armas.btj.fi/request....
Mitä lukisin näiden jälkeen? Olen lukenut paljon muutakin, mutta näistä olen erityisesti pitänyt ja nyt lukuideat alkavat loppua. Lukisin mielelläni hyviä… 1349 Sinulla näyttäisi olevan varsin laaja maku! Koetan löytää jotain päälinjoja, joiden mukaan suosittelen. Dekkareissa voisit kokeilla Tony Hillermanin Jim Chee -sarjaa, Tarquin Hallin Vish Puri -sarjaa ja Elizabeth Handin Cass Nearysta kertovia kirjoja Pimeää kohti ja Katoava valo. Dekkareita suositellaan paljon Tornion kirjaston ylläpitämällä Dekkarinetti-sivustolla (ww.tornio.fi/index.php?p=DekkariNetti). George RR Martinin ja JRR Tolkienin perusteella suosittelisin Robin Hobbin Näkijän tarua, Gene Wolfen Uuden auringon kirja -sarjaa ja Patrick Rothfussin vielä keskeneräistä Kuninkaansurmaajan kronikkaa. Fantasia- ja tieteiskirjallisuudesta löytää suomeksi hyviä suosituksia Risingshadow.fi -sivustolta. (www.risingshadow.fi) Myös...
Onko teillä mehiläisvahamaalauskirjaa? 594 Turun kaupunginkirjaston kokoelmasta löytyy ainakin seuraavat vahamaalausta eli enkaustiikkaa käsittelevät kirjat: Bossom, Michael: The encaustic art project book Marsh, Hazel: Wax art Visser, Jann: Wonderful ways with wax - encaustic art for craft projects Näissä kirjoissa ei käsitellä erityisesti mehiläisvahamaalausta, vaan vahamaalausta yleensä. Lisäksi vahoja käsitellään myös vuonna 1922 ilmestyneessä teoksessa Värit ja maalaus, jonka on kirjoittanut Richard Söderlund. Tämän teoksen saa varastosta erikseen tilaamalla.
Montako sivua on kirjassa "Kaatopaikkojen ympäristövaikutuksia ja Helsingin entisten kaatopaikkojen nykytilanne"? Kirjaston nettisivuilla on epämääräinen luku… 500 Kyseisessä kirjassa on sivunumerointi alkaa kahteen kertaan, jolloin se kerrotaan merkitsemällä molempien sivunumerointien määrät. Usein vaikka esipuhe on merkitty roomalaisin numeroin, jolloin sivumäärä merkintä olisi esim. xvi, 200 s. Laskemalla nuo luvut yhteen saa siis kokonaissivumäärän.
Miksi Helmetistä varaamani aineisto ei lähde liikkeelle, vaikka tein varauksen jo pari viikkoa sitten ja aineisto on koko ajan ollut hyllyssä useammassa… 473 Ole hyvä ja ota yhteyttä kirjastoosi, sillä emme pysty vastaamaan tarkistamatta lainaajatietojasi ja kyseessä olevaa aineistoa.
Urheilutoimittajat sanovat aina, että peli pelattiin esimerkiksi Hartwall Areenassa tai Madison Square Garden -Areenassa. Miksi näin? Korvani sanoisi, että… 1596 Kun areena-sanaa käytetään konkreettisessa merkityksessä, oikea muoto on ’areenassa’. Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuoltolehden Kielikellon artikkelissa perustellaan sisäpaikallissijan käyttöä tässä sillä, että tapahtumat, esimerkiksi ottelut tai konsertit, järjestetään rakennusten (hallien ja areenojen) sisällä. Näin ollen on luontevaa sanoa, että jotakin tapahtuu esimerkiksi Hartwall-areenassa. Kun sanaa käytetään kuvaannollisessa merkityksessä ’julkisuus; näyttämö, kilpakenttä’, oikea sijamuoto on ulkopaikallissija. Näin siis esimerkiksi 'jotain tapahtuu tieteen, politiikan areenalla; astua julkisuuden areenalle'. Lähde: http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=2373
Etsin Eeva-Liisa Mantereen runoa, joka alkaa suunnilleen "Ja päivä päivältä talo oli syvemmällä unohduksessa". En löydä sitä mistään, apua! Kiitos jo etukäteen! 1390 Kyseinen runo on Eeva-Liisa Mannerin kokoelmasta "Paetkaa purret kevein purjein" vuodelta 1971. Runo löytyy kokoelman neljännestä sikermästä. Lähde: Manner, Eeva-Liisa: Kirkas, hämärä, kirkas. Kootut runot. (toim Tuula Hökkä, WSOY, 1999)
Minun pitäisi saada selville kuinka pitkä on palokuntien käyttämä palonaru. Olisiko suositella jotain kirjaa tai muuta tietolähdettä, josta tämän saisi… 1520 Vastaus kysymykseesi löytyy julkaisusta Korkealla työskentely pelastustoimessa (A:72, 2005), joka on julkaistu Sisäasiainministeriön Pelastusosaston julkaisusarjassa A. Julkaisu on saatavissa osoitteessa http://www.finlex.fi/data/normit/24719-korkealla_tyoskentely.pdf.
Olisin kysynyt millainen sosiallinen asema oli 1860 luvulla pitäjän räätälillä? 1914 Vuodesta 1680 lähtien maaseudulla oli käytössä pitäjänkäsityöläisjärjestelmä. Pitäjänkäsityöläiset olivat yhteisössään arvostettuja henkilöitä. Heidän oli anottava toimeensa ja sitä ennen saatava pitäjäläisiltä suositus, jossa heidät tunnettiin hyvätapaisiksi ja luotettaviksi henkilöiksi. Yleensä pitäjänräätälit kiersivät kutsusta talosta taloon ja heitä kuten muitakin käsityöläisiä kohdeltiin paremmin kuin muuta työväestöä. Ammatti ei kuitenkaan tuottanut tuohon aikaan suurta varallisuutta, kuten Anne Metsäpuron sukututkimuksen perukirjasta voi päätellä. http://www.kellomuseo.fi/kasityolaisuus.swf http://www.kirjastovirma.fi/ylivieska/juurikosken_partaalla/kasityolais… http://anne.metsapuro.com/Pitajanraatali_Matti_Mikonpoika_Lindstrom....