Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Rakastuin Jojo Moyesin kirjoihin sydänjuuria myöten. Nyt ne kaikki 5 suomennettua on luettu.! Löytyisikö ketään samantyylistä kirjailijaa? 754 Ohessa lista kirjailijoista. Toivottavasti näistä löytyy mieluisaa luettavaa. Maeve Binchy Marian Keyes Maggie O’Farrell Cathy Kelly          Sharon Osbourne Lucy Dillon Colm Tóibín
Etsin (Kari Rydmanin?) kappaletta, jonka muistan 70-luvun lopulta. Se kertoo vanhasta miehestä, joka palaa muistoissaan nuoruuteen ja näkee nuoruutensa silmin… 742 Aaro Hellaakosken Maaliskuuta-runon tekstiin sävelletty kappale on Kari Rydmanin vuonna 1976 julkaistulta albumilta Niin kaunis on maa.
Saako taksinkuljettajalla ja taksissa kulkevalla asiakkaalla olla liiankin lämpimät välit keskenään? Sairaalaan saatellessa pitää oikein takapuolesta… 172 Jos kyseessä on pelkkä asiakassuhde henkilöiden välillä niin ei kuulosta asialliselta käytökseltä. Poliisin sivuilla seksuaalinen ahdistelu määritellään näin: "Lain mukaan seksuaalisella ahdistelulla tarkoitetaan koskettelemalla tehtyä seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavaa tekoa.  Käytännössä seksuaalinen ahdistelu on ei-toivottua vartalon koskettamista, esimerkiksi pakaroiden taputtelua, rintojen kourimista, sivelyä tai muuta kähmintää. Ahdistelu voi tapahtua missä vain ja tekijä voi olla tuttu tai tuntematon." Jos sinua itseäsi on häiritty tai tiedät, että jotakuta toista on häiritty, niin siitä voi tehdä rikosilmoituksen tai antaa poliisille vihjeen. Apua saa myös Rikosuhripäivystyksestä. Lähde: https://poliisi.fi/...
Tiedustelin äskettäin kuolleen virolaisen kirjailijan Hilja Ruutlin (Ryytlin) teosta "Pirulla ei le varjoa ". Ei löytynyt. Minut ohjatttiin Eestin… 1099 Hilja Rüutli on käyttänyt salanimeä Helm, Aili Eestin kansallisbibliografia löytyy tästä linkistä: http://ester.nlib.ee Vironkieliset teokset Kuradil ei ole varju, Reziim ja Vägivallamaa ovat lainattavissa Helsingissä Baltia kirjastosta. En ole löytänyt tietoa, että niitä olisi käännetty suomeksi. Baltia kirjaston yhteystiedot: Mariank. 8 B 00170 Helsinki Puhelin: 09/68114321
Artikkelitietokanta Aleksista saa tietoa artikkelista ja missä lehdessä joku tieto on, mutta saako Aleksista lyhennelmää artikkelista luettavaksi vai onko… 3026 Aleksi-tietokannasta näkee todellakin vain sen, missä julkaisussa ja millä sivulla ao. artikkeli on. Kirjastoissa on vaihtelevasti tallella aikakauslehtiä. Oman kirjastosi tilanteen saat näppärimmin soittamalla puh. 017-401382. Artikkelikopiot maksavat, kussakin kirjastossa on oma hinnastonsa kopioille. Jos omassa kirjastossa ei ole ao.lehteä, voi sen pyytää kopiona kaukopalvelun kautta. Ja kaukopalvelun hinnasto selviää myös omasta kirjastosta.
"Nyt on lekeet liian levällään!" Mitähän ne nuo lekeet ovat? 986 ”Suomen murteiden sanakirjan” julkaistut osat eivät valitettavasti vielä yllä L-kirjaimeen asti, mutta Elias Lönnrotin ”Suomalais-ruotsalaisesta sanakirjasta” (3. painos; WSOY, 1958) löytyy hakusana ”leke”. Sen merkitykseksi kerrotaan ’verktyg’ eli ’työkalu, työväline’. Monikoksi mainitaan ”lekkeet”, jonka merkitys on sanakirjan mukaan ’instumenter, effekter, saker, leksaker’, ja Lönnrot antaa suomenkielisiksi synonyymeiksi sellaiset sanat kuin ”värkit”, ”kalut”, ”roskat”, ”tavarat”. Luultavasti kirjoitusmuodot ”lekkeet” ja ”lekeet” ovat vain murrevaihteluita, ja kyseessä on sama sana. Käytöstä esimerkkeinä tarjotaan ”kahvi- ja teelekkeet” ja ”ajolekkeet”, jonka merkitys olisi ’körredskap’ eli ’ajovälineet’ (luonnollisesti hevosella...
Mitkä tekijät saavat aikaiseksi ruumiin hajoamisen haudassa? 1369 Oli sitten ruumis haudassa tai ei, ihmisen kuoltua alkaa samankaltainen prosessi. Ensin ruumis alkaa jäähtyä, kunnes se kohtaa ympäristön lämpötilan. Sen jälkeen alkaa kudosten hajoaminen, mikä aiheutuu ihmisen omissa soluissa olevista entsyymeistä. Solukalvojen toiminta loppuu ja entsyymit alkavat syödä ihmissen kudosta. Varsinaisen mätänemisen aloittavat siis elimistön omat bakteerit, jotka lähtevät liikkeelle suolistosta. Maahan haudattu ruumis hajoaa hitaammin kuin esimerkiksi hautaamaton, ilman kanssa kosketuksissa oleva ruumis.   Lähteitä ja lisätietoa aiheesta: https://www.ts.fi/lukemisto/1074176502/Aimo+Massisen+kyselypalsta+Aimo+annos+Kuinka+nopeasti+ruumis+maatuu http://www.kysy.fi/kysymys/ihmisen-hajoaminen-...
12-vuotias tyttäreni luki tositapahtumiin perustuvan Maijaliisa Dieckmannin kirjan Väläys pimeässä, ja kehui sitä valtavan mielenkiintoiseksi. Hän kysyi, onko… 667 Kysytyn kaltaisia kirjoja löytyy kyllä muitakin. Tarjolla on niin tositapahtumiin perustuvia kaunokirjallisia romaaneja kuin myös tietokirjallisuutta. Jo kysymyksessä mainittu Maijaliisa Dieckmann on kirjoittanut useampia  tosipohjaisia historiallisia romaaneja, kuten Metsän poika tahdon olla ja Satujen kuningas. Myös Raili Mikkanen on kirjoittanut tositapahtumiin perustuvia historiallisia nuortenkirjoja tunnettujen kulttuurivaikuttajien nuoruusvuosista. Hänen teoksiaan ovat esimerkiksi Ei ole minulle suvannot ja Aurora, keisarinnan hovineito. Leena Virtanen puolestaan on viime vuosina julkaissut nuorille suunnatut tietoteokset Minna Canthista, Ellen Thesleffistä ja Eeva Kilvestä. Niin ikään nuorille suunnatussa Pieni opas suureen...
Minkä neuvostotasavalllan Josef Stalin valloitti ensimmäisenä ennen toista maailmansotaa? 273 Josif Stalin ei vuosina 1924 - 39 varsinaisesti valloittanut uusia alueita. Uusia neuvostotasavaltoja muodostettiin aiemmista autonomisista alueista, esimerkiksi Kirgiisien sosialistinen neuvostotasavalta vuonna 1936, mutta nämä alueet olivat olleet jo osa silloista Neuvostoliittoa.Toisen maailmansodan syttyessä Neuvostoliitto miehitti Puolan itäosat, mutta ei liittynyt virallisesti sotaan ennen Saksan hyökkäystä keväällä 1941. Saksan kanssa tehdyn Molotov - Ribbentrop-sopimuksen lisäpöytäkirjoissa Neuvostoliitto sai etupiiriinsä Suomen ja Baltian maat sekä Bessarabian maakunnan. Se miehitti Baltian valtiot ja Bessarabian kesäkuussa 1940. Suurimmasta osasta Bessarabiaa tuli Moldavian neuvostotasavalta virallisesti elokuun 2. päivänä....
Käytän pääkaupunkiseudun/Vantaan kirjastoja ja varaan kirjoja muista kirjastoista. Mistä pystyy tunnistamaan, onko kirja pehmeäkantinen/pienitekstinen vai… 932 Pehmeänkantisen ja kovakantisen kirjan erottaa ISBN-numeron perässä olevasta tiedosta. Jos ISBN-numeron perässä lukee nid., se tarkoittaa, että kirja on nidottu eli pehmeäkantinen. Jos ISBN-numeron perässä lukee sid., se tarkoittaa, että kirja on sidottu eli kovakantinen. Useimmissa tapauksissa - ei kuitenkaan ihan aina! - on niin, että kirjan uudempi painos on pehmeäkantinen. Yleensä kirja julkaistaan ensin kovakantisena, ja sen jälkeen suosituimmat niteet julkaistaan pehmeäkantisina painoksina. Kirjailijan tuotannon voi järjestää Helmetissä aikajärjestykseen seuraavasti: - Klikkaa Helmetin pääsivulla Tekijä-linkkiä. - Kirjoita tekijän nimi muodossa sukunimi, etunimi, esimerkiksi Sipilä, Jarkko. - Klikkaa sitten Rajaa / järjestä -...
Pikalevyjen valmistus yleistyi 1930-luvulta lähtien. Onko Suomessa paikkaa, jonne on tallennettuna esimerkiksi sotien aikaisia pikalevyjä? Voiko näitä levyjä… 339 Pikalevyllä tarkoitetaan suoratallennuksella kertaluontoisesti taltioituja äänilevyjä. Tavallisesti kyseessä oli lakkakerroksella päällystetty alumiininen kiekko. Ääniura kaiverrettiin suoraan lakkapintaan. Niitä käytettiin esimerkiksi radio-ohjelmien tallentamiseen, elokuvanteon apuvälineinä tai lehtihaastattelujen nauhoittamiseen.  Yleisradio hankki pikalevyjen tallennuslaitteet 1930-luvulla. 1950-luvulla Helsingissä toimi ainakin pari pikalevyjä valmistavaa äänitysstudiota. Pienessä mittakaavassa niitä tuotettiin muuallakin Suomessa. Petri Kuljuntausta on kirjoittanut aiheesta kiinnostavan artikkelin Lähikuva-lehden numeroon (1/2020). Hän kertoo, että pikalevyjä ei koskaan luetteloitu systemaattisesti tai...
Mikä olisi helpoin tietolähde/tietokanta tms., kun haluaisin tietää esim. erilaisten kirjojen juonen pääpiirteet, tyylilajin, teemat ja motiivit? Eli siis… 1361 Näyttää siltä että kuvailemaasi kattavaa teoslähtöistä kirjallisuuslähdettä ei ole olemassa. Kirjallisuushistorioissa teoksia lähestytään joko tekijästä tai sitten aikakaudesta käsin. Internetissä on runsaasti kirjallisuusaineistoa etenkin englannin kielellä, mutta ei kaipaamaasi tietokantaa. Kannattaa kuitenkin tutustua sivuihin, joihin on ammattitaitoisesti koottu erilaisia kirjallisuuslähteitä, http://www.makupalat.fi --> kirjallisuus ja yleisten kirjastojen linkkikirjasto http://www.kirjastot.fi/linkkikirjasto --> kirjallisuus. Kirjastojen aineistotietokantojen kuvailu perustuu asiasanoitukseen, mutta teosten suorasanainen referointi ei ainakaan toistaiseksi ole käytetty sisällönkuvailumuoto. Muutamia erikoistietokantoja löytyy,...
Tuleeko pienelle piirille tehtävään "sukukirjaan" saada kaikkien siinä nimeltä mainittujen henkilöiden suostumus. Kyseessä on kymmenkunta sisarusta, joista … 1752 Heti aluksi täytyy varoittaa, ettemme ole lain tulkitsemisen asiantuntijoita, joten tässä esitetty vastaus on pelkästään maallikon näkemys. Varmempaa tietoa saat laintulkinnan ammattilaisilta. Asiassa on kaksi puolta: tietosuoja ja tekijänoikeus. Sukututkimusta koskevasta henkilötietojen käytöstä on tietosuojavaltuutettu antanut osoiteesta http://www.tietosuoja.fi/material/attachments/tietosuojavaltuutettu/tie… löytyvän ohjeistuksen. Siellä käsitellään tietojen keräämiseen ja lupien pyytämiseen liittyviä asioita. Tietosuojavaltuutettu suosittaa suvun elossa olevilta jäseniltä kerätään heidän omat tietonsa tai ainakin varmistetaan tietojen oikeellisuus sekä ilmoittaa heille kirjan julkaisemisesta. Tosin ilmoittaa ei tarvitse, jos aiheutuisi...
Kuka on suomentanut apassien häärukouksena tunnetun runon ja missä kirjassa se esiintyy? Sillä näyttäisi olevan vakiintunut suomenkielinen muoto. Onkohan siitä… 418 Verkosta löytyvien runon suomenkielisten toistumien yhdenmukaisuus viittaa yhteiseen alkuperäislähteeseen, mutta valitettavasti en sitä enkä suomentajan nimeä onnistunut jäljittämään.Runon englanninkielinen alkuperäisversio on amerikkalaisen kirjailijan Elliott Arnoldin romaanista Blood brother (1947). Tunnetuksi sitä on tehnyt etenkin kirjan pohjalta tehty elokuva Katkaistu nuoli (Broken arrow, 1950), jossa se esiintyy hieman romaanitekstistä poikkeavassa muodossa. Apasseilla on keskeinen osa kirjassa ja elokuvassa, mutta muuten runolla ei ole mitään tekemistä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurin kanssa – se on puhtaasti Arnoldin mielikuvituksen tuotetta. Pari hänen romaaneistaan on suomennettu, ei kuitenkaan Blood brotheria.The...
Milloin Tolkienin kääntämättömiä teoksia käännetään? Esim. The Adventures of Tom Bombadil olisi kiva lukea, mutta englanniksi en luultavasti sitä ymmärtäisi. 2350 Kustannusyhtiöt valitsevat, mitkä kirjat käännetään suomeksi ja mistä otetaan uusia painoksia. Tolkienin kustantaja on WSOY ja lähetin kysymyksesi edelleen heille. Sieltä tuli seuraavanlainen vastaus: WSOY julkaisee ensi syksynä Tolkienin Kirjeitä Joulupukilta, joka on kokoelma Tolkienin omille lapsilleen Joulupukin ominaisuudessa kirjoittamia ja kuvittamia kirjeitä. Toivottavasti tästä syksyllä ilmestyvästä kirjasta on Sinulle iloa!
Vanhassa albumissa oli kuva, jossa äidilläni (1906-1958) oli päässä tällainen lakki, ilmeestä päätellen jonkun muun, ilmeisesti miehen, lakki. Kuvaan ei ole… 253 Hei, onpa hauska kuva! Takana oleva "huntu" ei ole huntu lainkaan, vaan silloin muodissa ollut isokokoinen hiusrusetti. Suuren ruusukkeen tukena oli paperikovike. Lakki olikin vaikeampi tunnistettava. Lakki on muistuttaa tyypiltään vuosisadan alun miesten virka- tai siviililakkia. Muistan nähneeni myös tyttökoululaisilla kaikilla saman tyyppisen lakin, jossa on kaikilla yhtenevä kokardi edessä. Kuvaa täten pukeutuneista tytöistä en löytänyt. Ehkä joku palstamme lukija löytää sellaisen? Lähteenä : Hattuja. Hattu, koriste ja tunnusmerkki. Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo 1992    
Etsin tietoja isotädistäni ja hänen elämästään Viipurissa lääninsairaalan sairaanhoitajana. Täti oli syntynyt jo 1800-luvun puolella ja siirtyi eläkkeelle… 1011 Isotädistäsi on lyhyet elämäkertatiedot teoksessa ”Matrikkeli sairaanhoitajista ja kätilöistä” (1971). Siitä ilmenee mm. että hän on valmistunut Viipurin lääninsairaalasta 1916. Yksittäisen henkilön tietoja lähdetään tutkimaan yleensä kirkonkirjojen kautta. Sukututkijoille suunnattua aineistoa ja ohjeistusta löytyy paitsi ohjekirjoista myös internetistä esim.: http://www.genealogia.fi http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Sukututkimus Viipuri- ja Karjala-aiheista tietoa löytyy mm. seuraavilta sivustoilta: http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Viipuriin_liittyv%C3%A4t_aineistot http://www.wiipurinarkistoyhdistys.net/arkisto.htm http://www.karjalatk.fi/tutkimus.php Jyväskylän kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy paljon aineistoa...
Onko Soturikissat liian jännittävä sarja 7-vuotiaalle? Lapsi lukee erittäin sujuvasti ja nopeasti, joten siinä mielessä ei ole liian haastavaa tekstiä. Lapsi… 226 Nämä kysymykset ovat hyvin yksilöllisiä. Jos sarja epäilyttää - siinä kissaklaanit kuitenkin taistelevat toisiaan vastaan - voisit itse lukea sitä kokeeksi. Mutta jos lapsi itse ei tunnu järkyttyvän Soturikissoista, voit antaa hänen lukea niitä. Tärkeintä on säilyttää lukemisen ilo, jotta harrastus jatkuisi aikuisuuteen asti. 
Julkkiksia käsittelevät palstamillimetrit? 364 Sellaista lähdettä ei varmastikaan ole, sillä tietääkseni mikään palvelu ei laske artikkelien palstamillimetrejä aiheiden mukaan. Missään palvelussa ei edes ole kaikkia Suomessa ilmestyviä sanomalehtiä paitsi Kansalliskirjastossa, jossa sielläkin lehdet ovat varastoituina eivätkä sellaisessa muodossa, että niistä voisi laskea palstamillimetrejä muuten kuin selaamalla joka lehden käsin. Fennica-tietokannastakaan ei saa edes lehtien sivumääriä, palstojen pituuksista puhumattakaan. Ongelmaksi tulisi myös sen määrittäminen, milloin jutun laskettaisiin käsittelevän julkkiksia. Riittäisikö, että julkkiksen nimi mainittaisiin? Vai pitäisikö koko jutun käsitellä julkkista? Laskettaisiinko kirjailijan kirjaa arvosteleva juttu mukaan, jos siinä...
Varaston kätköistä löytyi kolme Heidi -kirjaa. 2. Talvi vuoristossa 3.Heidi saapuu Frankfurtiin 4. Frankfurtin päiviä 5. osa on ilmeisesti nimeltään Paluu… 1479 Semic julkaisi vuosina 1979-80 kuusi Johanna Spyrin Heidi-kirjoista tehtyyn TV-sarjaan perustuvaa 50-sivuista kuvitettua vihkosta: 1. Heidi tapaa isoisänsä 2. Talvi vuoristossa 3. Heidi saapuu Frankfurtiin 4. Frankfurtin päiviä 5. Paluu isoisän luo 6. Clara käy kylässä Semicin Heidi-kirjasten mahdollisia tekijöitä ei käyttämissäni lähteissä mainittu - todennäköisesti siksi, ettei niitä ole julkaisuissa mainittu. Verkkoantikvariaateissa näitä näytään kaupattavan ilman tekijätietoja, joten tämän enempää vihjeitä en vihkosten jäljittämiseksi valitettavasti pysty antamaan.