Jos mahdollista, ota yhteyttä sen kaupungin kirjastoon, joka omistaa rikkoutuneen tai hukkaan menneen aineiston. Voit kuitenkin hoitaa asian myös muissa kaupungeissa.
Voit korvata kirjan maksamalla kirjastossa käydessäsi sen korvaushinnan. Yleensä voit myös sopia kirjaston kanssa hankkivasi uuden kappaleen korvattavan tilalle.
Aineiston korvausmaksun voit maksaa myös verkossa. Sinun pitäisi kuitenkin ensin ottaa yhteyttä kirjastoon, jotta korvattava aineisto lisätään maksuihisi. Verkkomaksaminen edellyttää myös sitä, että kirjastokorttiisi on liitetty tunnusluku.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Usein_kysyttya/Usein_kysyttya__verkkom…(51687
Valiolla oli Tampereella laaja myymälä- ja kahvilaverkosto, josta se luopui 70-luvulla. Baareja oli enimmillään kolme. Ensimmäiset niistä Valio avasi 50-luvun puolivälin maissa. Jäätelöbaari n:o 1 toimi osoitteessa Aleksanterinkatu 10 60-luvun lopulle saakka, minkä jälkeen se jatkoi parin vuoden ajan Särkänniemessä. Pian Aleksanterinkadun baarin jälkeen avattiin Jäätelöbaari n:o 2 Hämeenkadun ja Hämeenpuiston kulmauksessa osoitteessa Hämeenkatu 30. Sen toiminta jatkui 70-luvun puolivälin tuntumaan, kutakuinkin Valion myymälätoiminnan lopettamiseen saakka. Muutaman vuoden ajan 60-luvulla osoitteessa Sammonkatu 35 toimi myös Jäätelöbaari n:o 3. Kuvia en ikävä kyllä onnistunut löytämään.Lähteet: Ensio Oravirta, Meijeritoimintaa ja...
Aluksi Helsingin kähertäjäkoulu toimi Helsingin Naiskampaamokoulun tiloissa Yrjönkatu 8-10, mutta v. 1949 se sai uudet tilat Perämiehenkatu 3:sta, johon pääsi muuttamaan toukokuun alusta 1950 vuoteen 1961 asti, josta lähtien koulu toimi Läntinen Brahenkatu 2:ssa (Helsinginkatu 25).
Tuvendo Oy on tehnyt vuonna 2009 Martinsillan kauppakeskuksesta 3D-mallinnoksen. Sitä ei enää löydy internetistä, mutta esimerkiksi Iltalehti on julkaissut siitä artikkelin "Tällainen on Martinsillan virtuaalinen kauppakeskus" 26.11.2009 (https://www.iltalehti.fi/espoo/a/2009112610667000).
HelMet-palvelussa on ollut viime aikoina teknisiä ongelmia, joiden vuoksi asiakkaat eivät ole päässeet kirjautumaan palvelun kautta omiin tietoihinsa ja esim. uusimaan lainojaan verkossa. Ongelmaa selvitellään ja sen pitäisi korjautua pian.
Tällaisissa tilanteissa kannattaa mieluiten soittaa kirjastoon puhelimella (kun kyse on pääkaupunkiseudu yleisistä kirjastoista, mihin tahansa HelMet-alueen kirjastoon) ja pyytää uusimaan lainat puhelimitse. Oma kirjastokortti on hyvä olla tällöinkin käsillä, koska asiakastiedot löytyvät kätevimmin ja luotettavimmin, jos voi kertoa puhelimessa oman asiakastunnuksensa kirjastokortistaan.
Lainojen uusintapyyntöjä ei kannata lähettää sähköpostitse. Se voi olla hankalaa mm. siitä syystä, että samannimisiä...
Pääasiassa kirjastoammatillisiin tehtäviin vaaditaan kirjastoalan koulutus. Kirjastossa on myös muita työtehtäviä, esim. tietotekniikkaan tai hallintoon liittyviä, joihin taas tarvitaan näihin tehtäviin sopiva koulutus. Lisäksi kirjastoissa työskentelee alan harjoittelijoita.
Sijaisuuksiin ja lyhytaikaisiin töihin on toisinaan mahdollista päästä myös ilman koulutusta. Helsingin kaupungin ja siis myös kaupunginkirjaston tällä hetkellä avoinna olevat työpaikat löytyvät täältä:
https://www.erekryhelsinki.fi/
Lyhytaikaisiin keikkatöihin pääkaupunkiseudun kaupunkien palvelukseen voi päästä henkilöstöpalveluyhtiö Seuren kautta:
http://www.seure.fi/
Muistat aivan oikein, Pääkirjaston Uutistorilla on mahdollisuus liittää yhteen mikrofilmilukulaitteeseen kannettava tietokone, jonka avulla mikrofilmeiltä voi skannata. Tietokoneelta voi tulostaa ja siitä löytyy usb-paikat esim. muistitikkua varten.
Pääkirjaston mikrofilmit sijaitsevat varastossa, josta niitä saa tilattua käyttöön seuraavaksi arkipäiväksi. Lista mikrofilmatuista sanomalehdistä löytyy Turun kaupunginkirjaston kotisivuilta: http://www05.turku.fi/kirjasto/linkit/lehtiluettelo/mikrofilmatut_lehde…
Mikrofilmilukulaitteelle kannattaa varata etukäteen aika Uutistorilta, puh. 02-2620621. Samasta numerosta voit tehdä tilauksen mikrofilmeistä. Uutistorin virkailijat neuvovat laitteiden käytössä.
Ainakin alla olevista lehdistä löytyy aikuisten haalareiden teko-ohjeita kaavoineen:
- Suuri käsityölehti 2014: 7, s. 13, 38
- Suuri käsityölehti 2013: 7, s. 16-17, 39-40
- Suuri käsityölehti 2012: 3, s. 26-27, 35-36
- Moda 2011: 2, s. 18-19, 74
- Moda 2011: 6, s. 24-25
- Suuri käsityölehti 2011: 8, s. 40-41, 56, 59
Kumpaakin lehteä löytyy Helmet-kirjastoista. Moda-lehti on täman vuoden alusta nimeltään Kotiliesi Käsityö:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Smoda__Ff%3Afacetmediatype%3…
Runojen tulkinta on aina enemmän tai vähemmän lukijan varassa ja siten jokaisen lukijan oma tulkinta on se ainoa oikea tulkinta. Koska ei ole yleisesti tiedossa onko Koskenniemi liittänyt tähän runoon jotain symboliikkaa, runoa voidaan tarkastella lähilukutekniikalla, puhtaasti runona ja sen sisältönä. Kertoja selkeästi kaihoaa kesää jossain hänelle tutussa maisemassa, "siell'". Koska hän itse "käy katuja" ja huone "käynyt on ahtahaks", niin todennäköisesti kyseessä on maalta kaupunkiin muuttanut henkilö, joka kaipaa kotimaisemiin. Kesä kaupungissa voi olla ahdistava, jos on tottunut avaraan ja kukkivaan maalaismaisemaan eikä sitä voi olla näkemässä. On tyydyttävä pieniin kaupunki-istutuksiin ja...
Tällainen lyhyt kuvaus pelistä löytyi netistä, olisiko siitä riittävästi apua: " Kapteeni Koukun aarre -peli vie aarteenetsintään Mikä-mikä-maahan. Pelaajat kulkevat pelilautaa ympäri nopan silmäluvun mukaan ja kääntävät samalla kortteja esiin. Tarkoitus on löytää kuvapareja. Erityisen haluttuja ovat aarrearkkukortit, sillä niillä saa ylimääräisen heittovuoron. Peli päättyy, kun viimeinenkin kuvapari on löydetty. Pelaaja, jolla on eniten kuvakortteja, voittaa!"
Heikki Poroila
Runo on nimeltään Vaiheet ja se löytyy Hessen teoksesta Lasihelmipeli. Alkuteoksessa runon nimi on Stufen, joka tarkoittaa suomeksi portaita tai askelmia
Ensimmäisen kerran ajatus ylioppilastutkinnosta pääsyvaatimuksena opettajaseminaariin pyrkiville esitettiin jo vuonna 1922 Seminaarikomitean mietinnössä: ylioppilastutkinto vaadittiin kaksivuotiseen seminaariin pyrkivältä.
Vuonna 1967 hyväksytty seminaarilain muutos merkitsi seminaarien vähittäistä muuttamista kokonaan ylioppilaspohjaisiksi. Samalla ylioppilaspohjainen opettajankoulutus säädettiin kolmivuotiseksi. Syyslukukauden 1968 alusta lukien muutettiin Hämeenlinnan, Rauman, Savonlinnan ja Tammisaaren seminaarit ylioppilaspohjaisiksi, Kajaanin seminaari vuotta myöhemmin. Syksyllä 1968 otettiin oppilaita keskikoulupohjalta enää vain Heinolan seminaariin, ja kun nämä Joensuun korkeakoulussa (Itä-Suomen seminaari) ja Kajaanin...
Ilman perillisiä ja testamettiä kuolleen omaisuus menee valtiolle. Valtionkonttorin sivut kertovat näin:
"Jos kuolleella henkilöllä ei ole perillisiä, eikä hän ole tehnyt testamenttia, hänen omaisuutensa menee perintönä valtiolle. Valtiolle meneviä kuolinpesiä hoitaa Valtiokonttori.
Jos perillisittä kuollut henkilö on tehnyt testamentin, omaisuus jaetaan testamentin mukaisesti. Tällöin testamentti on annettava tiedoksi Valtiokonttorille.
Valtiokonttori saa vuosittain tiedon noin 600:sta perillisittä kuolleesta henkilöstä, mikä on noin yksi prosentti kuolleiden määrästä. Ilman perillisiä kuolleista noin 60 prosenttia on tehnyt testamentin."
Perillisiä voi löytyä kauempaakin suvusta. Taloustaito.fi neuvoo näin: "
Perimysjärjestys...
Seksitaudit eli sukupuolitaudit ovat olleet ihmiskunnan riesana jo tuhansia vuosia. Näin ollen on luultavaa, että historian ensimmäiset maininnat sukupuolitaudeista löytyvät vanhimpien korkeakulttuurien teksteistä.
Varhaisimmat mesopotamialaiset lääketieteelliset tekstit ovat 2000-luvulta eKr. Urin kolmannen dynastian ajalta (n. 2112–1950 eKr.) on säilynyt sumerinkielinen lääketieteellinen manuaali. Babylonialainen oppinut Esagil-kin-apli (fl. 1067–1046 eKr.) laati Sakikkū-nimisen systemaattisen lääkärikirjan. Teosta kutsutaan myös Diagnostis-prognostiseksi käsikirjaksi. Tästä lääkärikirjasta löytyy mainintoja sukupuolitaudeista, luultavasti esimerkiksi klamydiasta, kupasta ja tippurista.
Näyttää siltä, että seksuaalikäyttäytyminen...
Valitettavasti kirjastojärjestelmästä voidaan tällä hetkellä lähettää vain yksi noutoilmoitus per varaus. Varausilmoituksen voi saada myös tekstiviestitse.
Varauksia pidetään odottamassa noutoa kuusi kirjaston aukiolopäivää eli siis käytännössä viikko plus päivä. Jos varausta ei ehdi noutaa, sen voi poistaa esimerkiksi Taskukirjastossa tai Helmetin Omissa tiedoissa ennen noutoajan umpeutumista. Tällöin noutamattoman varauksen maksua ei mene.
Se on peräisin kreikan kielen X-kirjaimesta (äännearvo kh). Kyseinen khii-kirjain esiintyy usein kristillisissä symboliikassa, sillä se on Kristus-nimen kreikankielisen muodon (Χριστός, khristos) ensimmäinen kirjain.
Tieteellisten kirjastojen Linda-tietokannasta löytyi muun nimistöntutkimuksen lisäksi julkaisut:
KEPSU, Saulo
Uuteen maahan : Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005.
HAGELSTAM, Katja
Hetki Helsingissä / Wenzel ja Katja Hagelstam ; Roosa Toivonen ja Pietke Visser. WSOY, 2007
Kirjat ovat myös Joensuun seutukirjastossa. Jälkimmäinen ei ole varsinaisesti nimistöntutkimus, mutta kertoo Helsingin rakennusten (ja nimien) historiasta.
Ruotsiksi löytyivät seuraavat, joista ainakin opinnäytetyö koskee suoraan aihetta:
Aarnikuru, Tanja
Herrgårdsnamn i Nyland / Tanja Aarnikuru, Mirkka Reunanen. [Tampere], 2001. - Pro gradu -työ : Tampereen yliopisto, kieli- ja käännöstieteiden laitos, pohjoismaiset...
Tämä on pelkkä arvaus: teema Ridley Scottin ohjaamasta elokuvasta "1492: Conquest of Paradise" ("1492 - Paratiisin valloitus")? Elokuvan musiikin on säveltänyt Vangelis.
Elokuvan teema YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=p96pdqxxu_4 (alkaa suunnilleen kohdasta 0:48)