Kauko Lehtisestä on ilmestynyt vuonna 2007 Ulla Huhtamäen väitöskirja "Heittäydy vapauteen. Avatgarde ja Kauko Lehtisen taiteen murros 1961-1965". Hänestä on myös näyttelyluetteloita nimillä Kauko Lehtinen, esim. Turun taidemuseon julkaisu 1/1995 ja Sara Hildenin museon julkaisema vuodelta 1983. Lehtinen on mukana myös julkaisussa "Maaliskuulaiset ja 60-luku", julk. Suomen taideyhdistys 1989. Wäinö Aaaltosen museoon (WAM) on tulossa Lehtisen näyttely 10.10.2008-11.1.2009.
Hänestä löytyy artikkeli myös Kansallisbiografiasta osoitteesta http://www.kansallisbiografia.fi
Tapio Rautavaara ei ole levyttänyt tätä Ragnar Ågrenin säveltämää laulua, jonka alkuperäinen nimi on "Spelmannen" ja sanoittaja Dan Andersson. Ehkä muistelet Esa Niemitalon levytystä? Esa Niemitalon ääni muistuttaa Tapio Rautavaaran ääntä. Hänkään ei laula täsmälleen muistamillasi sanoilla, vaan "mä soitan niinkuin tahdon enkä niinkuin neuvotaan". Mauno Kuusisto laulaa tämän saman kohdan: "Mä soitan niinkuin tahdon, en kuin halutaan." Tauno Palo laulaa: "Mä soitan niinkuin tahdon, en kuin toiset haluaa." Esa Niemitalo aloittaa laulun sanoilla "Oon soittoniekaks syntynyt", kun esimerkiksi "Suuressa toivelaulukirjassa", osassa 2, laulu alkaa: "Oon soittoniekka huoleton". "Soittoniekka"-laulun suomenkielisten sanojen tekijäksi on...
Helsingin kaupunginkirjaston Asko-yleisökoneilla on asiakkaiden käytettävissä useita työkaluohjelmia, mutta julkaisuohjelmaa ei valitettavasti niissä ole. Verkosta ei ole mahdollista ladata ja asentaa ohjelmia Asko-koneisiin.
Asko-koneiden ohjeet: http://www.lib.hel.fi/asko/info.htm
Oulun kirjaston digitointilaite on käytettävissä pääkirjaston musiikkiosastolla sekä Haukiputaan, Kaukovainion ja Ylikiimingin kirjastoissa. Digitointilaitteet kiertävät Oulun lähikirjastoja 3 kuukauden välein. Seuraavan kerran laite on Oulunsalossa huhti-kesäkuun ajan. Tältä sivulta saa lisätietoa digitoinnista: http://www.ouka.fi/oulu/kirjasto/digitointi.
Omakotitalon vuokraukseen sovelletaan todennäköisesti seuraavaa lakia :
Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta 31.3.1995/481
jossa luvussa 7 käsitellään vuokrasopimuksen irtisanomista
Lain löytää netistä osoitteesta
www.finlex.fi/ lainsäädäntö /ajantasainen lainsäädäntö
hakusana huoneenvuokra
7 luku
Vuokrasopimuksen irtisanominen
51 §
Vuokrasopimuksen päättyminen irtisanomisen johdosta
Jos toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus irtisanotaan, se päättyy irtisanomisajan kuluttua, jollei toisin sovita taikka tästä tai muusta laista muuta johdu.
Määräaikainen vuokrasopimus päättyy irtisanomisen johdosta vain siten kuin 39, 44, 46, 55, 90 ja 91 §:ssä säädetään. Jollei muuta ole säädetty tai sovittu, sopimus irtisanomisen johdosta päättyy...
Suomen Sukutukimusseuralla on SukuForum -niminen keskusteluryhmä, josta löytyy henkilö, joka on käyttänyt vanhempaa Juuret -tietokantaa. Sukututkimusseuran sivulta, www.genealogia.fi, on myös linkkejä muihin keskusteluryhmiin.
Tarkennetulla Helmethaulla kehykset ja askartelu löytyi kuusi teosta.https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Rb2156553__S%28kehykset%29%20%28askartelu%29__O-date__U__X0?lang=fin&suite=cobalt#resultRecord-b2156553
Niistä kenties parhaiten sopisivat:
Tee itse kehykset / Emeli Mårtensson ja
The $50 home makeover : 75 easy projects to transform your current space into your dream place - for $50 or less! / Shaunna West
Hakusanalla vitriinit löytyi: Display cases you can build / Danny Proulx
Tarkennetulla haulla laatikot ja askartelu ja puutyö löytyi kaksi teosta:
Box making : 25 projects for storage and display ja
Taunton's complete illustrated guide to box making / Doug Stowe ...
Pirkkalan kirjaston sivuilta löytyy tällainen tieto:
"Voit tehdä varauksia kirjastossa, mobiilisovelluksessa tai verkkokirjaston kautta. Varaaminen Pirkkalan kokoelmasta on maksutonta. Muualta PIKI-alueelta tuleva seutuvaraus on 2 €. Noutamattomasta varauksesta veloitetaan 1 €.
Mikäli etsimääsi aineistoa ei ole saatavissa Pirkanmaalta lainkaan, on mahdollista tehdä kaukovaraus. Tehdäksesi kaukovarauksen ole yhteydessä kirjaston asiakaspalveluun tai sähköpostilla osoitteeseen kaukolaina@pirkkala fi
Varauksia voi lainata vain sillä kortilla, jolla varaus on tehty. Pirkkalan kirjastot eivät luovuta varauksia muille kuin varauksen tehneelle henkilölle. Jos jonkun pitää hakea varauksesi puolestasi, ole yhteydessä kirjastoon etukäteen...
Vanhempia lehtiä säilyttävät sekä kirjastomme lehtilukusali http://www.tampere.fi/kirjasto/lukusali/ että pääkirjaston käsikirjasto http://www.tampere.fi/kirjasto/tieto/aineisto.html.
PIKI-verkkokirjastostamme http://kirjasto.tampere.fi:8000/ löytyvät tiedot siitä milta ajalta ja mitä lehtiä on varastoitu. Lehtikokoelmamme ei ole lainattavissa, mutta lehdet ovat luettavissa ja kopioitavissa ym. paikoissa.
Kaikkia lehtiä ei valitettavastin ole varastoitu etsimiltäsi vuosikymmeniltä.
Tässä muutamia lehtiä, joita löydät ao. vuosilta
kokoelmistamme
1. Nykytekstiili (pääkirjaston varastossa 1958-1997)
- vuodesta 1998 lehti on ilmestynyt nimellä Habit : suomalainen muodin ammattilehti
2. Teksi (julkaisija Teksiitlikauppiaitten liitto)...
Meillä Lapin maakuntakirjastossa on Kupittaan saven Kuvasto keramiikkavalmisteista 1941 (1996 tehty näköispainos), joka on tavallisesti lainattavissa. Kirjan saatavuustiedot löytyvät www.lapinkirjasto.fi - On olemassa myös muita kirjoja tai kuavastoja, joista olen tehnyt luettelon, joka on kirjaston taidesalissa nähtävänä. Niitä kirjoja/kuvastoja voi yrittää saada lainaksi kaukopalvelumme kautta.
Tässä muutama teos alkuun:
Tavaila, Aatos. Suppea kuvaus Maatalouskerholiiton 40-vuotistaipaleelta. Teoksessa Suomen 4H-liitto 1969 ja katsaus maatalouskerhotyöhön Suomessa 1928–1968. Suomen 4H-liitto, 1969.
Rindell, Arthur. Maatalouskerhot: uusi aloite nuorten kiinnittämiseksi maataloustyöhön.Helsinki: Otava, 1922.
HelMetistä löytyy seuraavat teokset:
http://www.helmet.fi/search~S9*fin/?searchtype=X&searcharg=maatalousker…
Tässä tulosluetteloa Fennicasta (Kansalliskirjaston kokoelmista):
https://finna.fi
Wikipediastakin löytyy artikkelin tynkää:
http://fi.wikipedia.org/wiki/4H-j%C3%A4rjest%C3%B6
Se, kuinka kauan kirjaston tietokoneella saa olla, riippuu kirjastosta ja sen tietokoneista. Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteissä on pikakoneita, joita voi käyttää vain 15 tai 30 minuuttia. Kirjastoissa on myös koneita, joilla voi olla kokonaisen tunnin, kaksi tuntia tai peräti neljä tuntia. Kaikissa kirjastoissa ei kuitenkaan ole kahden tai neljän tunnin koneita. Jos koneelle ei ole tulossa ketään sen jälkeen, kun tunti tai muu varausaika on kulunut, konetta saa ehkä käyttää vielä pidempään.
Tarkempia tietoja siitä, kuinka pitkän aikaa koneella voi olla, saat omasta kirjastostasi, jonka henkilökunta neuvoo sinua varmasti mielellään. Voit myös itse katsoa tietyn kirjaston tietokonevalikoimaa osoitteesta https://varaus.lib.hel.fi....
Parhaiten löydät tietoa Suomen yleisistä kirjastoista löytyvistä Sandmaneista hakemalla seuraavalta sivulta: http://www.kirjastot.fi/monihaku/maakuntakirjastot.htm
Kyseisiltä sivuilta voit hakea kaikkien Suomen maakuntakirjastojen kokoelmista
esim. seuraavasti: Kirjoita tekijäkenttään Gaiman, Neil (tämäkin jo riittää, mutta voit vielä lisätä nimeke-kenttään (=kirjan nimi) sanan Sandman.) Sitten valitset sivun alaosasta kohdan "valitse kaikki" ja sitten "hae". Aika paljon näyttää löytyvän. Omasta kirjastostasi voit varmaan saada näitä sitten kaukolainaksi, jollei siellä niitä muuten ole. Kysy kirjastostasi.
Hannu Hautaniemellä on kappale Zai zai zai
Tapani Kansa laulaa Päättyneet on päivät -kappaleensa kertosäkeessä myös: "zai zai zai zai". Levytys on vuodelta 1968.
Molemmat voi kuunnella YouTubelta. Olisikohan kyseessä jompikumpi näistä?
Yleisesityksiä Indonesian kulttuurista löydät teoksista "Muinaisten kuningaskuntien aarteita Indonesiasta" / toim. Tapio Suominen, 1996, Heikkilä-Horn, Marja-Leena: "Kaakkois-Aasia--historia ja kulttuurit", 2000, ja Miettinen, Jukka O.: "Indonesia saarien kulttuurit", 1993. Indonesian teatterista ja tanssista kerrotaan Jukka O. Miettisen kirjassa "Jumalia sankareita demoneja--johdanto aasialaiseen teatteriin", 1987. Balin kulttuuria esitellään kirjassa "Paratiisielämää--balilaista taidetta ja kulttuuria", 1999. Musiikkitiede-lehden numerossa 2/1993 käsitellään Indonesian kansanmusiikkia. Kansanmusiikkia on myös cd:llä "Music for the Gods--The Fahnestock South Sea Expedition: Indonesia". Indonesialaisesta ruokakulttuurista löydät tietoa...
Sanonta liittyy todennäköisesti Kwan-yiniin (Kwan-Yin),naispuoliseen bodhisattvaan, jota pidetään bodhisattva Avalokitesvaran eräänä aspektina, mutta myös kutsutaan armon ja myötätunnon jumalattareksi. Kirjoittamalla esimerkiksi Googleen hakutermiksi "kwan-yin" saat runsaasti sivustoja, joissa käsitellään Kwan-Yinin eri aspekteja ja tehtäviä buddhalaisessa ja zen-buddhalaisessa mytologiassa. Ohessa yksi esimerkki http://taipei.tzuchi.org.tw/tzquart/99spring/qp99-11.htm. Kwanin lähettiläs siis on armon ja myötätunnon jumalattaren lähettiläs.
Muutimme Tampereen musiikkiosastolla lausetta niin, että otimme pilkun lauseen keskeltä pois. Ehkä sekin parantaa ymmärrettävyyttä. Otamme kuitenkin edelleen vastaan myös parannusehdotuksia.
Koska kaikki kirjastot eivät ole tässä "kysy kirjastonhoitajalta" -palvelussa vastaajina, ohjautuvat esim. Akaassa tehdyt kysymykset Tampereen vastattaviksi.
1990-luvun alussa Helsingissä näyttäisi toimineen mm. nämä turkisliikkeet:
Ajatar
Andström
Turkisatelje Linnanen
Turkisliike Selenius
Turussa toimi 1990-luvun alussa ainakin Angelika Turkis. Jyväskylässäkin oli turkkikauppa, mahdollisesti Turkis-Valtonen.
Sinun kannattaa tutustua politiikan yleisteoksiin, esim. Jaakko Nousiaisen kirjaan Suomen poliittinen järjestelmä, 10. uud. laitos, Porvoo, Helsinki, Juva, WSOY, 1998, jonka II luku on nimeltään Poliittiset puolueet, s. 30-, tai johonkin lukion yhteiskuntaopin kirjaan, esim. Markku Liuskarin Lukion yhteiskuntatieto, uud. lait, 2. p., Helsinki, Otava, 2000, jonka III luku on Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja siinä s. 61- Puolueet. Niistä saat tietoa puoluelaitoksen historiasta, nykytilasta ja tulevaisuudennäkymistä.
Ne voi hakea esiin osoitteella http://www.kirjastot.fi/ | Miten kirjastojen kirjojen ym. aineistoa etsitään. Koska asut Jyväskylässä, pääset kohdasta Monihaku katsomaan mm. oman alueesi kirjastojen kokoelmatietokantoja. Tai...