Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mikä on nykyinen nimi seuraavalle lehdelle: Suggestopedia? Lehteä julkaisee Suggestopedia ry. 1148 Lehden nykyinen nimi on Aktiviteetti.
Valitut Palat on julkaissut teoksen Opas Suomen Luontoon, tekijänä on Pertti Koskimies. Onko sitä lainattavissa kaupunginkirjastosta? 455 Kyseinen uutuuskirja on tilattu viiteen Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteeseen. HelMet-sivuilta voi seurata milloin kirja tulee kirjastoihin lainattavaksi.
Minulla on kasetilta äänitetty, nähtävästi Liisa-Maija Laaksosen, lausumia äitienpäivärunoja. Mutta vain osittain. Tahtoisin tietää runojen nimet Ehkä H… 235 Hei, valitettavasti en löytänyt näiden runojen tekijää tai nimeä. Kävin läpi Helena Anhavan runoteoksia, jotka käsiini sain, mutta siellä ei ollut kyseisiä runoja. Eeva Kilpikin noista tulee mieleen. Hänellä on paljon äitiin ja äitiyteen liittyviä runoja. Eeva Kilven kootuissa runoissa Perhonen ylittää tien ei kuitenkaan runoja löytynyt. 
Olen joskus kuullut tai lukenut tarinan, jossa prinssi etsii prinsessaa sen perusteella, kenellä on maailman kauneimmat kädet. Kaupungin naiset hoitavat… 98 Valitettavasti emme löytäneet satua, ehkä joku lukijoistamme tuntee sen?
Kuka Radio Jyväskylässä selosti JYP:in otteluita vuonna 2006? 178 Wikipedian mukaan kaudella 2006-2007 JYPin pelien radioselostuksen hoiti Järviradio. V-P Turpeinen aloitti selostukset ja Teppo Laaksonen selosti kauden edetessä suurimman osan vieraspeleistä. Välillä jouduttiin turvautumaan kokemattomiin sijaisiin tai tekemään yhteistyötä paikallisten radioselostajien kanssa. Lähteet:https://fi.wikipedia.org/wiki/Radio_Jyv%C3%A4skyl%C3%A4https://keskustelu.jatkoaika.com/threads/mist%C3%A4-kuuluu.34320/page-4 
10 pennin kuparikolikko, 1926 arvo? 242 Oulun Numismaattinen Kerhon sivulla on lukuisien huutokauppojen hintoja eri rahoista, joista voit etsiä kolikkosi arvon (1).Vanhojen rahojen arvoon vaikuttaa mm. kuntoluokka (2). Alimmaisista linkeistä näen, mitä hintoja vuoden 1926 10 pennin kolikoista on pyydetty.https://oulunnumismaatikot.fi/listat-ja-tulokset/2 (1)https://oulunnumismaatikot.fi/numismaatikon-tietopankki/kuntoluokitus/kolikot/ (2)https://www.eurokolikot.com/suomi-1926-10-pennia-kl8https://www.eurokolikot.com/suomi-1926-10-pennia-kl4https://www.huuto.net/kohteet/10-pennia-1926/607474384https://www.antikvariaatti.net/tuotteet/217981https://www.huuto.net/kohteet/suomi10-pennia-1926/608013083    
Haluaisin löytää kirjailija Ole Jensenin ei-tanskankielisiä... 962 Onnistuin löytämään ainoastaan tässä linkissäkin mainitsemaa kirjaa "I vaekstens vold" ruotsiksi. Sen on ilmestynyt 1979 ja ruotsinkielinen nimeke on "I tillväxtens våld : ekologi och religion". Voimme tilata kirjan kaukolainana tänne Kirkkonummen kirjastoon.
Lazzarellan sanat ja soinnut 2766 Kappale Lazzarella (Säv. Domenico Modugno) sisältyy nuottikokoelmiin, jotka löytyvät myös Joensuun kaupunginkirjaston musiikkiosastolta: Hitit : iskelmän 50-luku Suosittuja ikivihreitä 2. Näihin sisältyvät sanat ja sointumerkit.
Kirjastonhoitaja! Löytyisiköhän mistään kirjastosta suomennosta Jaroslaw Iwaszkiewiczin teokseen "Panny z Wilka"? On mielestäni puolalaista kirjallisuutta. 261 Maakuntakirjastojen yhteistietokanta Frank ei antanut yhtään suomennettua teosta Jarosław Iwaszkiewiczilta, ainoastaan puolankielisiä. Kansallisbibliografia Fennicastakaan ei löytynyt. Mikäli englanninkielisestä tekstistä on apua, Linda-tietokannasta löytyi teos: The birch grove and other stories, mikä sisältää tekstin ” The Wilko girls”. Teos on Helsingin yliopiston kokoelmissa.
Etsin Harpunsäveliä nimistä vapaakirkon laulukirjan nuotillista versiota. 207 Tampereen kaupunginkirjaston musiikkiosaston kokoelmissa on sopraanolle, altolle, tenorille ja bassolle sovitettu (toim. Hjalmar Braxen) "Harpunsäveliä".
Monenko vuotiaat saa lainata seksikirjoja? 947 Seksikirjoja voivat lainata kaikenikäiset, mutta niitä on erilaisia eri-ikäisille. Lasten ja nuorten seksikirjoja voit hakea esimerkiksi asiasanalla ´seksuaalikasvatus´ Turun kaupunginkirjaston verkkokirjaston osoitteessa http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=t_lform&sesid=1067339941
Onko Leo Lenzin näytelmää Hochzeitsreise ohne Mann (1938) esitetty teatterissa Suomessa, ja jos on, niin millä nimellä? 281 Leo Lenzin näytelmää Hochzeitsreise ohne Mann ei ole esitetty Suomessa. http://ilona.tinfo.fi/default.aspx?lang=fi https://www.dramacorner.fi/fi https://www.finna.fi/
Miten kauan viestien vastaamiseen kysy.fi sivuilla menee? Olen laittanut sinne kysymyksen, mutta en ole saanut siihen vastausta. Kysymys koski 1930 -luvun… 220 Suomen rekisterikilpimuseon sivuilla on seikkaperäinen selitys Suomen ajoneuvorekisterien historiasta. Siellä kerrotaan, että alkuvaiheessa ajoneuvojen rekisteröintitietojen ylläpito oli lääninhallitusten vastuulla. Poliisi laati kaikista käytössä olevista ajoneuvoista kantakortin, joka sisälsi perustiedot autosta. Ikävä kyllä varsinkin Helsingin seudun kantakorteista on iso osa ehdittiin tuhota, ennen kuin niiden historiallinen arvo tunnistettiin. Säästyneet kantakortit on tallennettu Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliiton (SAHK ry) arkistoihin, josta niitä kannattaa kysellä. Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliiton yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.sahk.fi/ Lähde: http://www.kilpimuseo.fi/ Kysy.fi...
Mikä on tarina Florence Richmondin Anatolian varjo -nimisen "teoksen" takana? Jotkut sanovat lukeneensa ja suosittelevat muillekin. Toiset taas väittävät… 213 Vaikuttaa siltä, että kysymääsi kirjaa ei ole olemassa. Ainakaan Fennicasta, johon on tallennettu kaikki Suomessa julkaistu kirjallisuus, ei löydy kirjaa nimeltä Anatolian varjo. Myöskään kirjalija nimeltä Florence Richmond ei löydy Fennicasta eikä Library of Congressin tietokannasta.
Haen romaania (suomennettu) jonka juoni seuraava: miespilotti joutuu tekemään naismatkustan kanssa pakkolaskun viidakkoon. 168 Voisikohan kyseessä olla Elizabeth Walkerin Afrikkalainen unelma (Gummerus, 1986)? Miespäähenkilö ei tosin ole koneen lentäjä vaan toinen matkustaja, mutta muuten juonikuvaus osuu melko hyvin. Lisätietoja ja kansikuva Kirjasammossa: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_372
Mistä löydän Eeva-Liisa Mannerin runon Riivaaja? Löytyykö myös netistä? 454 Runo Riivaaja sisältyy Eeva-Liisa Mannerin runokokoelmaan Mustaa ja punaista (1944). Voit lukea runon myös Eeva-Liisa Mannerin kootuista runoista Kirkas, hämärä, kirkas (toim. Tuula Hökkä, 1999).Tekijänoikeudet vapautuvat 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen, joten Mannerin tuotanto ei pitäisi olla julkaistuna netissä.https://www.finna.fi/Record/rutakko.148768?sid=4821874955
Mikä kirjasarja? Kertoo pompeijassa olevasta ilotalosta ja sarjan neljäs viimeinen osa kuvaa pompeijan tuhoa. Kirjan ensimmäisen osan nimi on kaksiosainen eka… 128 Kyseessä voisi olla Elodie Harperin Sudenluola-trilogia, joka sopisi kuvaukseen kaikin tavoin:https://suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/elodie-harperin-pompejiin-sijoittuva-sudenluola-trilogia-on-koukuttava-kansainvalinen-menestys/  
Voiko kirjastossa siirtää kaitafilmejä DVD:lle ? 506 Espoon Sellon kirjaston Pajassa on laite tähän tarkoitukseen. Lisää tietoa ja ajanvarausnumero löytyvät alla olevasta Helmetin linkistä: http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Sellon_kirjasto/Palvel…
Osaisitteko neuvoa e-äänikirjapalvelu Naxos Spoken Libraryyn liittyen? Käytän iphonea ja latasin NSWL-apin, johon kirjauduin Helmetissa annetuilla tunnuksilla… 117 Valitettavaksi tämän sovelluksen kanssa on ollut  jatkuvasti ongelmia. Joillakin laitteilla se toimii, toisilla ei eikä toimimattomuudelle ole löytynyt mitään loogista syytä. Kirjaston e-aineistosta vastaavat ovat olleet asian tiimoilta moneen kertaan yhteydessä Naxokseen, mutta asiaa ei ole saatu ratkaistua. Toistaiseksi en voi muuta kuin suositella selainversion käyttämistä, vaikka se kieltämättä onkin vähän kömpelö. Pahoittelen asiaa. 
Milloin Helmet-kirjastoihin on tulossa uusimmat teokset seuraavilta kirjailijoilta: Virpi Hämeen-Anttila, Outi Pakkanen ja Esa Sirén? 1788 Virpi Hämeen-Anttilan seuraava teos "Muistan sinut Amanda" ilmestyy syyskuussa. Kustannusyhtiö Otava ilmoittaa Outi Pakkasen syksyn uutuuskirjan "Yöpuisto" ilmestyvän myös syyskuussa. Gummeruksen mukaan Esa Sirénin uutuus Verinen tie ilmestyy elokuussa. Kaikkia näitä teoksia on tilattu reilusti HelMet-kirjastoihin. Valitettavasti tarkkaa päivämäärää siihen, että ne ovat varattavissa ja lainattavissa on vaikea sanoa. Kirjat tulevat eri HelMet-kirjastojen luettelointiosastoille välittäjiltä, ja toimitusaika vaihtelee. Täten uutuuskirjat tulevat meille joskus huomattavastikin myöhemmin kuin kirjakauppoihin. Luettelointiosastoilta kirjat kuljetetaan eri kirjastoihin, joissa ne otetaan vastaan ja laitetaan kiertoon. Varauksen teokseen voi tehdä...