Kävin läpi kaikki normaalit tietokannat ja laulukokoelmien hakemistot, mutta tällaisia sanoja sisältävää laulua ei valitettavasti mistään löytynyt. Kyseessä saattaa tietysti olla myös työtoverin äidin oma rallatus tai muuten vaan suullisesti siirtynyt laulu, jota kukaan ei ole vaivautunut nuotintamaan.
Oma versiosi on joka tapauksessa vähintään yhtä hyvä kuin alkuperäinen.
Terveisin Heikki Poroila
Lause löytyy Dalai-laman kirjasta Maailmankaikkeus atomissa: tieteen ja hengen läheneminen (Tammi, 2006) ja kuuluu näin:
"Mikäli tieteellinen erittely johtopäätöksenään osoittaisi tietyt buddhalaiset väitteet vääriksi, silloin meidän tulisi hyväksyä tieteen tulokset ja hylätä nämä väitteet."
Kirjan on suomentanut Matti Ojanperä.
Hei,eipä tuosta laskutehtävästä millään saa vastaukseksi 272. Kun lasku suoritetaan oikeaoppisesti (ensiksi sulkulausekkeet, sitten kertolaskut ja viimeiseksi yhteenlaskut), saadaan vastaukseksi 59.
Suomessa kirja on ainosastaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjastossa:
http://janet.amkit.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?CNT=50&BOOL1=all%2Bof%2Bthe…
Voit saada kirjan kaukolainaan. Alla tietoa pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen kaukopalvelusta ja kaukolainan tilauslomake:
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu
Libanonilais-kanadalaisen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja Wajdi Mouawadin teoksia ei valitettavasti ole suomennettu lukuun ottamatta yhtä näytelmää, joka ei kuitenkaan ole lainattavissa yleisistä kirjastoista. Mouawadin tuotanto koostuu pääasiassa näytelmistä ja kuunnelmista. Lisäksi hän on kirjoittanut kolme romaania.
Näytelmäkulman tietokannasta löytyy Mouawadin suomennettu näytelmä, Poltto (Incendies, suom. Reita Lounatvuo). Näytelmä esitettiin Kansallisteatterissa syksyllä 2008.
https://finna.fi
http://www.wajdimouawad.fr/
http://www.dramacorner.fi/fi/naytelmakulma
http://ilona.tinfo.fi/
Lastenkirjainstituutin Onnet –tietokannasta http://lastenkirjainstituutti.fi/kirjasto/onnet-tietokanta löytyvät seuraavat ainakin yhden kirjastoaiheisen runon sisältävät lastenrunokokoelmat :
Mansikki ja moni muu : runoja.Mervi Heikkilä ; kuvitus: Virpi Penna
Helsinki : Kirjapaja, 2009.
Kaupunkiretki : lastenrunoja. Jukka Itkonen ; kuvittanut Matti Pikkujämsä
Helsinki : Kirjapaja, 2011.
Kissa kissa kissa .teksti: Tuula Korolainen ; kuvittanut Virpi Talvitie
Helsinki : Lasten keskus, 2013.
Metsärunoja lapsille. Nalle Karhu ; [piirrokset: Aleksandra Andersen]
[Helsinki] : Orson Oy HumArt, 2002.
Pikku Pegasos : 400 kauneinta lastenrunoa.Toimittanut Kaarina Helakisa ; kuvittanut Jori Svärd
Helsingissä : Otava, 1980.
Varoitus...
Asiakirjamalleja avioehtosopimuksesta on Internetissä esimerkiksi
- Suomen lakioppaassa http://www.lakiopas.com/asiakirjamallit/avioehtosopimus/
- maistraattien sivuilla
http://www.maistraatti.fi/avioehto.html
Kirjastoissa on olemassa teoksia, joista löytyy asiakirjamalleja. Esimerkiksi teoksessa Asiakirjamalleja, Seppo Kemppinen...et al., Lakimiesliiton kustannus, 2002 on kaksi mallia avioehtosopimuksesta.
Emme valitettavasti onnistuneet löytämään määritelmää käsitteelle mistään virallisesta, käytettävissämme olevasta lähteestä, vaikka selailimme sanakirjat ja kolusimme tietokantoja. Googlaaminen englanninkielisiltä nettisivuiltakin tuotti tulokseksi lähinnä sen tiedon, että kyseistä termiä käytetään yleisesti puheessa ja keskusteluissa, mutta mitään virallista tahoa ei sieltäkään löytynyt, joka olisi käsitteen määritellyt.
Tietäisiköhän kukaan palstamme lukijoista stoalaisen huumorin määritelmää?
Suomen väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun kautta ei löytynyt yhtään Vilus-etu- tai sukunimistä ihmistä:
http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Nimeä ei myöskään löytynyt kirjaston nimikirjoista tai muista lähteistä.
Yksi Vilus-niminen järvi on Jämsässä:
http://www.jarviwiki.fi/wiki/Vilus
Joten valitettavasti tietoa nimen alkuperästä ei saatu selville.
Luultavasti noin tarkasti määriteltyä tietoa ei löydy oikein mistään. Sopivia muistelmiakaan nimenomaan Tohmajärveltä ei osunut hakuihini. Arvelisin kuitenkin, ettei viljankorjuu ollut niin kovin erilaista Tohmajärvellä kuin yleisesti Suomessa, joten kenties seuraavista maatalouden yleishistorioista voisi löytyä hyödyllistä tietoa:
Suomen maatalouden historia. II : Kasvun ja kriisien aika 1870-luvulta 1950-luvulle / toimittanut Matti Peltonen
Suomen talonpoika 800-2010 / Pentti Viita
Suomen talonpoika kautta aikojen / Eino Jutikkala
Suomen talonpojan historia / Eino Jutikkala
Talonpoika toimessaan : Suomen maatalouden historia / Jari Niemelä
Tohmajärvestä on kirjoitettu myös historia:
Vanhan Tohmajärven historia / Jaana Juvonen...
Kyseessä lienee Jussi Helmisen käsikirjoittama ja Raili Ruston ohjaama Äidin uhmaikä vuodelta 1983.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/01/29/aidin-uhmaika
Kirjaa voi jonottaa etenkin silloin, kun siitä on paljon varauksia.
Päästäksesi jonoon eli varaamaan haluamaasi kirjaa tarvitset Helmet-alueen (Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa) kirjastokortin, jonka saat mistä tahansa pääkaupunkiseudun kirjastosta.
Varaus tehdään kirjautumalla kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla omiin tietoihin helmet.fi -sivustolla.
Voit täyttää korttihakemuksen ennakkoon. Linkin kautta saat lisää tietoa:
https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_ja_lainaaminen(37)
Venäläisen säveltäjän Sergei Tanejevin (Сергей Иванович Танеев, 1856 -1915) teosten äänitteitä löytyy kyllä Suomen kirjastojen kokoelmista.
Finna.fi-hakupalvelusta löytyy 148 nimekettä CD-levyjä, joilla on Tanejevin musiikkia. Osa äänitteistä on kokoomalevyjä, joilla on myös muiden säveltäjien teoksia.
https://finna.fi/Search/Results?lookfor=%22tanejev+sergei%22&type=AllFi…
Oman kirjastoalueesi kokoelmista löytyy muutama äänite, mutta voit tilata äänitteitä lainaan muista Suomen kirjastoista oman kirjastosi kaukopalvelun kautta.
Myös Naxos-musiikkikirjastosta löytyy lukuisia Tanejevin teosten äänitteitä:
https://karkkila.naxosmusiclibrary.com/login/library/card
Palvelun käyttöön tarvitset kirjastoalueesi kortin ja...
Finna-tietokannan perusteella Matti Kurjen ensimmäisestä pitkästä koulutuspurjehduksesta 1963 ei näyttäisi julkaistun laajempaa kirjallista kuvausta. Aikalaislehdissä matkasta uutisoitiin valokuvin ja haastatteluin esimerkiksi Uudessa Suomessa, Suomen Sosialidemokraatissa ja Suomen Kuvalehdessä. Digitoidut lehtiaineistot ovat käytettävissä vapaakappalekirjastoissa asiakaspäätteillä.
Matkasta on myös säilynyt puolustusvoimien lyhytelokuva Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa:
Puolustusvoimat. (1963). Matti Kurjen matka Välimerelle v. 1963.
Merisotakoulun kirjastossa löytyy pari aiheeseen liittyvää tutkielmaa sekä Matti Kurjen laivalehden vuosikerrat, joista voisi löytyä lisätietoja.
Himanen, H. (1978)....
Voisikohan etsimäsi australialainen sarja olla nimeltään Offspring, suomeksi esitetty nimellä Rakkautta ja jälkikasvua, jossa seurattiin kolmikymppisen lääkärin, Nina Proudmanin ja hänen työyhteisönsä ja perheensä ihmissuhteita? Sarjan tunnuskappale on ainakin nimeltään "When We Swam", esittäjänä Thao & The Get Down Stay Down. Lisää tietoa täällä:Offspring (TV series) - WikipediaRakkautta ja jälkikasvua: Viisi kautta Areenassa! | YLE TV2 | yle.fi
Kyseessä on ilmeisesti sanaleikki, netistä löytyy myös muoto "Hilja Haahti hangella hiljaa hiihti". Esimerkiksi Vauva.fi-sivustolla on kerätty samantapaisia hauskoja sanaleikkejä, kuten "Hilja sanoi Hiljalle hiljaa, niin hiljaa ettei Hilja kuullut kuinka hiljaa Hilja sanoi Hiljalle hiljaa".
Eduskunnan kirjaston Selma-kokoelmatietokannasta http://finna.fi voi hakea kirjallisuutta aiheesta. Hakutyyppi asiasana (selaus) ja hakusanoina talouselämä Aasia tuottaa 66 viitettä ja hakutyyppi asiasana (selaus) hakusanoina talouselämä Malesia tuottaa 13 viitettä.
Nykytilannetta kuvaavia kirjoja Eduskunnan kirjaston kokoelmissa ovat esim.
1) Democracy, governance, and economic performance : East and Southeast Asia / edited by Ian Marsh, Jean Blondel and Takashi Inoguchi
Julkaistu: Tokyo New York (N.Y.) : United Nations University Press, cop. 1999
Ulkoasu: xiv, 371 s.
Sarja: (The changing nature of democracy)
ISBN: 92-808-1039-1
2) Capitalizing on globalization / Barry Eichengreen
Julkaistu: Manila : Asian Development Bank, 2002...
Friedrich Nietzschen Morgenröthe (Morgenröte) kirjaa ei ole suomennettu.
Friedrich Nietschen Zur Genealogie der Moral on suomennettu 1969 nimellä Moraalin alkuperästä : Pamfletti / Suom. J. A. Hollo. Kirjan on julkaissut Otava Seitsentähdet sarjassaan.
Albert Schweitzerin The Quest of the Historical Jesus (alk. von Reimarus zu Wrede: Eine Geschichte der Leben-Jesu-Forschung) kirjaa ei myöskään ole suomennettu.
Lähteet:
Suomen kansallisbibliografia Fennica
http://nobelprize.org/nobel_prizes/peace/laureates/1952/schweitzer-bio…
Olisiko kyseessä Ulf Sindtin "Kummitukset ja vampyyrit" (Schildt 1998):
https://outi.finna.fi/Record/outi.379822
Sindt on julkaissut myös merirosvokirjan. Täältä löytyy kirjan kansikuva:
https://www.antikvaari.fi/teos/kummitukset-ja-vampyyrit/62a3c155eaa1ec1…