Vuotuinen kalenteri -internetsivusto (Jahreskalender; https://calendar-yearly.com/fi/1946) kertoo, että syyskuun 3. vuonna 1946 oli tiistai.
Tämä kalenteriohjelma on alunperin Marcel Steingerin kehittämä vuonna 2004 julkaistu sovellus, jonka avulla voi luoda oman vuosikalenterin. Sivustolta voi tarkistaa myös viikonpäivät haluamanaan vuonna.
Karjalassa ja Kainuussa huuhta on tarkoittanut havumetsään raivattua kaskea. Ehkäpä Huuhtlampi on saanut nimensä tästä. Muuta selitystä emme onnistuneet löytämään.
Hulkkonen-nimeä on selitetty monin tavoin. Se voi juontaa juurensa joukkoa merkitsevästä sanasta hulkka. Tai pohjana voivat olla saksalaiset henkilönnimet Fulca, Fulco, Fulka, Fulk ja Hulke (Lähteenä kummankin nimen kohdalla Mikkonen ja Paikkala, Sukunimet, 2000).
Jaukka tarkoittaa joissakin suomen murteissa toraa, riitaa ja jupakkaa. Sukunimenä sille ei löytynyt selitystä. (Lähde: Suomen sanojen etymologia: etymologinen sanakirja 1 A-K, 1992)
Vaasan kaupunginkirjastolla ei ole omistuksessaan näitä kirjoja mutta sen sijaan Pohjanmaan museolla muutama ja Vähänkyrön kirjastolla yksi. Vähänkyrön kirjaston kotisivuilta ( http://lib.vaasa.fi/vahakyro/ ) löytyy myös kirjastonhoitaja Tuula Eerolan lyhyt artikkeli ko. aiheesta.
Sinun kannattaa tehdä haku Helmet-järjestelmässä (http://www.helmet.fi ) kohdassa Sanahaku. Kirjoita kenttään sanat Slovakia matkaoppaat, niin pääset selaamaan Slovakian matkaoppaita. Let's go -oppaita löytyy yhteinen Itä-Euroopan maista. Julkaisun tiedot ovat:
Eastern Europe 2005 / Seth Robinson, editor ; researcher-writers: Calum Docherty ... [et al.]
New York (N.Y.) : St. Martin's press ; London : Macmillan [distributor], cop. 2005 .
Turun kaupunginkirjaston kokoelmissa on suuri joukko kirjoja nallekarhuista. Luonto ja harrasteet-aihealueella (2.krs) on muutamia kuten Grey, Margaret: "Teddy bears", Cockrill, Pauline: "Teddybjörnen" ja Nyström, Marjaana "Nallekarhu". Suurin osa löytyy kuitenkin Saagasta (1.krs). Siellä on esim. Gibbs, Brian: "Making and dressing traditional teddy bears", Laing, Jennifer: "The art of making teddy bears" ja Nel, Martini: "Cuddly teddies: 15 teddy bear patterns". Kirjoja löydät aineistorekisteristämme Aino osoitteessa
http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=find2&sesid=1140178993&ulang=…
Voit hakea asiasanoilla "leikkikalut", "nallet" ja "karhut". Jos haet nallen teko-ohjeita voit yhdistää esim. toiseen asiasanaan " "valmistus...
Pauliina-nimestä kerrotaan Pentti Lempiäisen Suuri etunimi -kirjassa, että se on Pauliniuksen sisarnimi.Kirjassa kerrotaan nimen historiasta eri kirkojen piirissä.- Samassa kirjassa kerrotaan Elina-nimestä, että se on lultavasti jo keskiajalta periytyvä muunnos Helenasta, josta puolestaan on oma artikkelinsa.
Myös Anne Saarikallen ja Johanna Suomalaisen kirjasta Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön löytyy pienet artikkelit nimistä.
Kirjojen paikallaoloa voit katsoa Lapin kirjaston tietokannasta
www.lapinkirjasto.fi
Näyttäisi valitettavasti siltä, ettei kysymääsi runoa ole ilmestynyt suomennettuna runokokoelmissa. Tarkistin asian Lahden kaupunginkirjaston ylläpitämästä runotietokannasta osoitteesta http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/ sekä muutamista muista tietokannoista. Brontë-suomennoksia löytyi vain kaksi: ”Filosofin loppupäätelmä” (”Parnasso” 1987, nro 7, s. 433) ja ”Variskaa, lehdet” (”Runon suku”; Otava, 1991).
Ne ovat rakenteeltaan erilaisia. Hiilivedyt voivat olla avoketjuisia tai rengasrakenteisia eli syklisiä.
Heksaani on avoketjuinen hiilivety, joka sisältää vain yksinkertaisia hiili-hiili –sidoksia ja siinä on kuusi hiiliatomia.
Syklinen heksaani eli sykloheksaani on rengasrakenteinen tyydyttynyt hiilivety, jossa on kuusi hiiliatomia. Sykloheksaanilla on kolme konformaatiota, tuoli-, vene- ja vääntynyt venekonformaatio. Pysyvin niistä on tuolimuoto.
Lähteistä löytyy lisää tietoa alkaaneista:
http://www.uku.fi/~tanevala/KPF2/www/2-alkaanit.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sykloheksaani
http://www02.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/kemia/kemia2/alkaanit.html
Mälkönen, Pentti : Orgaaninen kemia : perusoppijakso (Otava, 1976)
Kysymyksessä on todennäköisesti Vilperin Perikunnan kappale Joulupukki (Easy Livin'). Yhtye on levyttänyt kappaleen aiemmin eri sanoilla nimellä Piirimyyjä.
Kappaleen voi kuunnella https://www.youtube.com/watch?v=61k7ku8_YsQ
Asiaa kannattaa kysyä suoraan siitä kirjastosta, jossa haluat käydä asioimassa. Useimpiin kirjastoihin saa kirjastokortin, jos on osoite Suomessa ja mukana jokin kuvallinen henkilöllisyystodistus.
Tietokoneiden käytön ehdot vaihtelevat, joten sitäkin kannattaa kysyä suoraan siitä kirjastosta, jossa haluat asioida. Joissain kirjastoissa tietokoneen käyttö vaatii kirjastokortin, mutta ei välttämättä kaikissa.
Mauri Revon (1945-2002) julkaisemista teoksista voi etsiä tietoja useammasta eri paikasta, joista näet myös teosten saatavuustiedot. Tiedonhakuun voi käyttää esimerkiksi Finna-palvelua, josta löytyy tietoa monien Suomen kirjastojen, arkistojen ja museoiden kokoelmista. Aineistoa voi hakea esimerkiksi tekijän nimellä (Repo, Mauri): https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=Repo%2C+Mauri&type=Author&l…. Toinen vaihtoehto on etsiä tietoa Suomen kirjastojen yhteisestä Melinda-palvelusta: https://melinda.kansalliskirjasto.fi/F/K163PETMGDAR7QKRSEJGQ6XY49DIG3FH…. Jos haluat etsiä aineistoa vain Turun kirjastoista, niin voit käyttää joko Vaski-verkkokirjastoa (https://vaski.finna.fi/), Turun yliopiston kirjaston Volter-tietokantaa (https...
Voisiko olla kyse runosta Suomalainen, jonka on kirjoittanut Jorma Etto? Se ilmestyi kokoelmassa Ajastaikaa (1964). Runo alku: Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään...
Runo löytyy
Etto. Jorma, Suomalainen ja muut valitut: runoja vuosilta 1955-1985. Pohjoinen 1985 ja kokoelmassa Ajastaikaa : runoja, WSOY 1964.
Pääkaupunkiseudun kirjastoissa on kotiin lainattavissa vain Tasoskanneri Epson Perfection V39 II, jossa ei ole toivomaasi toimintoa. Joku tämän palstan lukija voi ehkä vinkata yritystä, joka vuokraa skannereita.
Shan sarjaa on suomentanut kustannusosakeyhtiö Tammi ja ainakaan vielä tämän kevään luetteloissa viidettä osaa ei ole. Neljäs osa suomennettiin vuonna 2004, joten viidettä voi tietysti jo odottaa. Kannattaa varmaan ottaa yhteyttä Tammeen ja toivoa Trials of Death -kirjan suomentamista.
Tammen sivut löytyvät helposti vaikkapa Googlen avulla ja sieltä saa yhteystiedot.
Tangon historiaa ja perustietoa löytyy Internetistä Google-haulla kun hakee sanoilla: tango historia.
Artikkelin nimi: "Lyhyesti tangon historiasta ja sen vaikutuksesta tanssin olemukseen." Artikkelin lopussa olevasta linkistä pääsee muihinkin tangoa käsitteleviin sivuihin.
Kirjoja, jotka käsittelevät tangoa:
"Tango!: the dance, the song, the story" toimittanut Simon Collier, London ; 1997.
Åhlen, Carl-Gunnar: "Det mesta om tango". Stockholm ; 1984.
Moore, Alex: "Ballroom dancing: with diagrams of the quickstep, waltz, foxtrot, tango etc." London ; 2002. Tässä teoksessa on myös tanssien askelkuvioita.
Tarkkaa ikää emme saaneet selville, mutta vuoden 2016 Ylen uutisten mukaan vanhimmat Helsingin kantakaupungin käytössä olevat putket ovat yli sata vuotta vanhoja. Alla linkki uutiseen:
https://yle.fi/uutiset/3-8731424