Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Haluaisin lukea Nansenin ja Johansenin Pohjoisnavan matkasta. Mikä olisi paras tarjolla olevista kirjoista tähän? Kaipaisin sekoitusta heidän omista… 627 Fridtjof Nansen muistetaan erityisesti kahdesta retkestään. Ensimmäinen oli vuonna 1888 tehty onnistunut hiihtomatka halki Grönlannin. Vuonna 1893 Nansen lähti Fram-laivalla tavoittelemaan pohjoisnapaa. Tällä matkalla oli retkikunnan mukana myös Hjalmar Johansen. Laiva jumittui ennen pitkää jäihin ja Nansen lähti Johansenin kanssa koiravaljakoilla kohti pohjoisnapaa. He joutuivat kuitenkin palaamaan takaisin ja tavoite jäi saavuttamatta. Erinäisten seikkailujen jälkeen selviäminen ihmisten ilmoille onnistui. Tästä Nansenin ja Johansenin pohjoisnapa-retkestä on oikeastaan suomeksi saatavilla vain Nansenin itsensä kirjoittama ja Teuvo Pakkalan suomentama kaksiosainen: Pohjan pimeillä perillä : norjalainen napaseuturetki 1893-1896...
Myykö Turun pääkirjasto koskaan kirjastokirjojaan suoraan yksityishenkilöille? 345 Kirjasto ei myy poistokirjoja suoraan yksityishenkilöille. Isompia poistokirjamarkkinoita on harvoin (yleensä Taiteiden yönä), mutta poistokirjoja on jatkuvasti myytävänä eri osastoilla myyntikärryissä. Esimerkiksi tieto-osaston myytävät poistokirjat löytyvät neuvontatiskin vierestä filosofia ja psykologia -hyllyjen yhteydestä.
Voitaisiinko mehiläisten keräämää hunajaa käyttää paljastamassa kannabisviljelmiä hunajatilojen lähiseuduilta? 199 Pitäisin tätä hyvin epätodennäköisenä. Hamppukasvit ovat tuulipölytteisiä kasveja eivätkä ne ole tarhamehiläisen silmissä millään lailla houkuttelevia. Lisää aiheesta voit lukea täältä: https://www.beeculture.com/bees-and-cannabis/.
Muistaako/ tietääkö kukaan lasten kirjaa missä maailmasta hävisi värit. Jotkut sivut olivat oranssiset, jotkut harmaat jne. En muista kirjan nimeä, mutta… 1210 Hei! Ainakin yksi ehdokas kirjaksi voisi olla Ellen Niitin kirja Ihmeellinen maalari. Tästä löytyy lisätietoa Helsingin kaupunginkirjaston sivuilta, jossa on mahdollisesti samaa kirjaa kyselty: http://www.kysy.fi/kysymys/hyva-kirsti-1970-luvulla-meilla-oli-kirja-ni… Toisena ehdokkaana voisi olla Mauri Kunnaksen Riku, Roope ja Ringo : värikäs päivä (1986), joka näyttää tältä: http://maurikunnas.net/teokset/kuvakirjat/riku-roope-ja-ringo-varikas-p… Jospa näistä tärppäisi!
Etsin avoimen yliopiston oppimateriaalia Apple, M.V., Ball, J.S. & Gandin, L.A. 2010. The Routledge Inter-national Handbook of the Sociology of Education… 191 Kirjaa on kyllä saatavilla yliopistojen kirjastoissa. Kaukolaina maksaa 3€ + lähettäjäkirjaston kulut. Täytä Kyyti-Finnassa kaukolainalomake tai tule käymään kirjastoon niin tehdään kaukolainapyyntö. Jos täytät kaukolainapyyntölomakkeen verkossa merkitse minkä yliopiston tutkintovaatimusten mukaisesti opiskelet, koska monet yliopistojen kirjastot lainaavat kurssikirjoja vain omille opiskelijoilleen.
Onko mahdollista lainata metallinpaljastinta 753 Valitettavasti metallinpaljastin ei kuulu Helmetin lainattaviin esineisiin. (rakenneilmaisimia kyllä lainaamme) Esim. Tooloutlet myy ilmaisimia ja Liizi vuokraa niitä melko edullisesti.
Miten kierrätän läpipainopakkauksen, missä on sekä muovia että alumiinifoliota? Muoviin vai metalleihin? 269 Rauman seudun jätehuoltolaitoksen ohjeissa lukee, että lääkkeiden läpipainopakkaukset laitetaan sekajätteisiin. https://www.rauma.fi/raumanseudunjatehuoltolaitos/
Montako kirjaa Suomen suurimmassa kirjastossa on? 695 Suomen suurin kirjasto on Kansallikirjasto, joka on myös Suomen vanhin tieteellinen kirjasto. Vuonna 2017 Kansalliskirjaston kokoelmaan kuului kolme miljoonaa kirjaa ja kolme miljoonaa muuta julkaisua: https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/tehtavat-ja-strategia/avainlukuja-2… Yleisistä kirjastoista Suomen suurin on Helsingin kaupunginkirjasto. Sieltä löytyy kirjoja n. 1,6 miljoonaa kappaletta: https://visualisointi.kirjastot.fi/tilastot/#!/fi/kartta/Kokoelmat%3A%2…
Muistan lastenohjelman, jossa lapset ja aikuiset rakensivat valtavan suuren lumilinnan. Kyseessä ei siis ole vuoden 1965 viihdeohjelma, vaan lastenohjelma. 243 Tuntomerkkeihin sopivia vaihtoehtoja lastenohjelmaksi voisivat olla esimerkiksi: Vaarin riihellä, jakso 5: Lumilinna Lumiukko: Pekka ja lumilinna Unna Junná, jakso 3. Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu  
Mikä oli se paikka, missä esim lihastauti sairastavat voivat kuunnella kirjoja? 175 Tarkoitat varmaankin Celia-kirjaston palveluja. Celian palvelut on tarkoitettu henkilöille, joille painetun tekstin lukeminen on vamman, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi hankalaa. Celian valikoimaan kuuluu yli 40 000 äänikirjaa, joita voit kuunnella maksutta suoraan verkossa. https://www.celia.fi/ Palveluiden käyttäjäksi voit liittyä omassa kirjastossasi. https://vaara.finna.fi/Content/esteeton#celia
Jos kirjastokorttia ei käytä muutamaan vuoteen, ei lainaa tai varaa mitään, säilyykö se silti aktiivisena, ovatko kirjastokortit tavallaan ikuisia? 363 Jos Helmet-kirjastokorttia ei käytetä kolmeen vuoteen, asiakastiedot poistetaan kirjastojen rekisteristä. Kortilla ei saa myöskään olla selvittämättömiä lainoja ja maksuja. Kortti ei siis ole "ikuinen".  ekisterissämme, sinun pitäisi käydä missä tahansa Helmet-kirjastojen toimipisteessä, niin saat uuden kortin. Varaa mukaan voimassa oleva henkilötodistus. Voit myös tehdä Helmetissä ennakkorekisteröitymisen alla olevasta linkistä. https://luettelo.helmet.fi/selfreg*fin~S9
Miksi Nancy Drewn nimi suomennetuissa Neiti etsivisissä on Paula? 169 Hei,Nancy istuu hieman huonosti suomalaiseen suuhun/tekstiin, erityisesti kun kohderyhmänä ovat lapset. Perinteisesti lastenkirjoissa mutta aiemmin myös aikuistenkirjoissa on nimiä ja muitakin yksityiskohtia mukautettu istumaan paremmin suomen kieleen. Esimerkiksi Enid Blytonin Viisikko-kirjoissa lapsista Julian on suomenkielisissä versioissa Leo ja George/Georgina Pauli/Paula. Aiemmin kääntäminen oli muutenkin verrattain vapaampaa ja kirjoja myös lyhenneltiin eri syistä.Aikuisten kirjoissa esim. unkarilaisen Mor Jokain kirjat ilmestyivät nimellä Mauri Jokai (Tässä ei kyse edes ollut ääntämisen vaikeudesta, vaan tutumman/suomalaisen nimivastineen käytöstä. Vastaava käytäntö oli myös kuninkaallisten nimissä George>Yrjö, Louis>Ludvig...
Miten onnistuu verkkomaksu 0,30 centin sakkomaksusta? 149 Vaski-kirjastojen verkkomaksussa minimisumma on 1€ ja sitä pienemmät maksut täytyy hoitaa kirjastossa paikan päällä. Hallitus on eilen 4.5. tiedottanut, että kirjastot voivat aloittaa uloslainauksen heti, mutta itse tilat aukeavat 1.6. alkaen. Turun kaupunginkirjasto odottaa aluehallintaviraston ohjeita ja tarvitsemme hieman aikaa toiminnan valmisteluun, jotta avaaminen tapahtuu hallitusti sekä turvallisesti. Informoimme lisää, kun tiedämme tarkemmat toimintaohjeet. 
Minulle tuli tällainen astia "sokerikko?" jonka pohjassa on leima. En löydä leimalla tietoja missä tämä on tehty, osaatteko sanoa. 196 Valmistaja on saksalainen Wilhelm Kagel Keramik (Wilhelm Kagel Pottery).  Yrityksen perusti Gnoienissa Mecklenburgissa syntynyt Wilhelm Kagel (1867-1935). Hän opiskeli Munchenissä fresko- ja koristemaalausta.  Alunperin maalarina työskennellyt Wilhelm perusti 1892 oman pajan Partenkircheniin. Hänen poikansa, myöskin Wilhelm Kagel (1909-1987 tai 1988) opiskeli käsityötaidon vanhempiensa yrityksessä vuosina 1924-1926. Vuodesta 1935 keramiikkatehdas siirtyi pojille Wilhelmille ja Eugenille. Tehtaan toiminta päättyi arvioilta noin vuonna 1987/88.  Kuvien perusteella kyseessä saattaa olla krakleeraustekniikalla valmistettu tuote. Tekniikalla jäljitellään halkeillutta ja kuluneen näköistä maalipintaa.  
Löysin jo viime kesänä perennapenkeistäni muutamia noin golfpallon läpimittaisia siistejä reikiä, joiden ympärillä ei ole minkäänlaista multakasaa. Myöskään… 263 Ilman kuvia ja lisätietoja käytävien sisällöistä on mahdotonta sanoa varmaksi, mikä eläin koloja kaivelee. Arvauksena voisi olla esimerkiksi jokin myyrä, rotta tai piisami. Kontiaisten jäljiltä jää iso multakasa, mutta peltomyyrän tekemät reiät voivat olla hyvin siistejä. Kun kyselin puutarhaharrastajilta, suurin osa laittaisi kolot metsä-, vesi- tai peltomyyrän syyksi. Myyrien määrä vaihtelee vuosittain, joten jokavuotisesta riesasta ei välttämättä ole kyse. Puutarhurit neuvovat lempeäksi karkottamiskeinoksi kanankakkarakeiden kaatamista koloihin.
Mistä etsin eri maiden arvostettuja kirjapalkintojen voittajia? Ehkä jonkinlaisia listoja, top 10, tms. 536 Kirjasammossa on linkkilista ulkomaisista kirjallisuuspalkinnoista. Niistä voit etsiä palkintojen saajia.  Ulkomaiset kirjallisuuspalkinnot Kirjasammossa https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au9463f401-519a-49a7-8d2a-27821bcd32c7 Tunnettuja kirjallisuuspalkintoja - Nobelin kirjallisuuden palkinnon - lisäksi ovat mm. seuraavat palkinnot. The Man Booker Prize for Fiction (Kansainyhteisö, Irlanti) Pulitzer-palkinto (USA) Georg Büchner –palkinto (Saksa) Goethe-palkinto (Saksa) Goncourt-palkinto (Ranska) Ranskan akatemian suuri kirjallisuuspalkinto (Grand Prix de Littérature) Miguel de Cervantes –palkinto (Espanja) August-palkinto (Ruotsi) Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto Venäläinen Booker...
Mitkä ovat YLEN lyhytaaltoradiotaajuudet? Mitkä ovat lähetysajat? Asun Englannissa. 1262 Yleisradion kotisivujen mukaan "YLE lopettaa Porin keski- ja lyhytaaltolähetykset vuonna 2007. YLE keskittyy vastedes palvelemaan ulkomailla olevia suomalaisia satelliitti-, mobiili- ja internetjakelun avulla. Keskiaaltolähetyksiä jatketaan kuitenkin edelleen Helsingin Santahaminan lähettimillä Itämeren alueella." Lisätietoja osoitteesta http://www.yle.fi/rfinland/la_taajuudet.shtml. Kysymyksiä ja palautetta voi esittää osoitteessa http://www.yle.fi/rfinland/yhteystiedot.shtml.
Vain haluaisin löytää tietoa liittyen BT-42 rynnäkkötykkiin, jota vamistettiin jatkosodassa BT-7 panssarvaunun pohjalta. Löytyisikö teiltä tietoa mitä en ole… 249 Japanilaisesta piirretystäkin tunnetusta rynnäkötykistä vaikuttaisi olevan runsaasti tietoa verkossa. Kiinnostavaa tietoa voisi olla laitteen alkuperäisissä asennus- ja hoito-ohjeissa, jotka löytyvät ainakin Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta: 15 tonnin rynnäkkötykkipanssarivaunu, mallia BT42 (15 Ryn.tyk.psv./BT42): Asennus- ja hoito-ohjeet. [Helsinki]: Päämajan ase-esikunta. Kirjastoista löytyy myös seuraavia teoksia ja artikkeleita, jotka eivät nähdäkseni ole verkossa saatavilla: Ellilä, H. (2004). Suomalaisten rynnäkkötykkien käyttöajatus jatkosodasta 1960-luvulle. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu. Käkelä, E. (1996). Laguksen joukoissa tapahtunutta n:o 9 : BT-42-rynnäkkötykkivaunujemme keskeisimmät vaiheet. Julkaisussa:...
Etsin lastenkirjaa, jonka luin monta kertaa 2000-luvun alussa. Kirja taisi olla violettikantinen ja kannessa oli kissa, joka liittyi tarinaan myös jotenkin… 556 Kirja on Tytti Seessalon "Noidanmetsästäjät" (1997). Kirjassa Lontoossa asuva Eve lähetetään Suomeen sukulaisten luo. Hän ihmettelee suomalaista kotia ja mm. muovinen pöytäliina mainitaan useamman kerran. Eve kohtaa öisessä metsässä jännittävän kulkukissan, Collin, joka on Suuren Noidanmetsästäjän oikea käsi. 
Tarvitsisin tietoa George Frideric Händelin liedistä Flammende Rose, Zierde der Erden ? Onko se pelkkä yksittäinen laulu vai kuuluuko laulu osana jotain… 529 Flammende Rose, Zierde der Erden on viimeinen osa Händelin Saksalaiset aariat -sävellyksestä sopraanolle, säestävälle melodiasoittimelle ja continuolle (Neun Deutsche Arien, HWV202-210), eli kyseessä ei ole ooppera-aaria tai oratorion soolo-osa. Aariat on sävelletty vuosina 1724-1727 Lontoossa saksalaisen runoilijan Barthold Heinrich Brockesin teksteihin. Yhtenäistetty Georg Friedrich Händel : teosten yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelo: https://www.musiikkikirjastot.fi/wp-content/uploads/2016/11/Handel.pdf&…; Äänityksiä ja nuotteja International Music Score Library Project -sivulla: https://imslp.org/wiki/9_German_Arias,_HWV_202-210_(Handel,_George_Frid… Neun Deutsche Arien, saksankielinen Wikipedia: https://de...