Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kirja kertoo Ranskasta. Nimeen liittyyy laventeli. Kirjassa myös ruokaohjeita, mutta ei ole keittokirja 132 Kyseessä on todennäköisesti Nina Georgen romaani "Pieni kirjapuoti Pariisissa" (Bazar 2016, suom. Veera Kaski), alkuperäiseltä nimeltään "Das Lavendelzimmer".Kirjassa pariisilainen Jean Perdu pitää "kaunokirjallisuusapteekkia" kirjakauppalaivassa ja löytää sen kokoelmista jokaiselle asiakkaalleen juuri tämän mielialaan sopivan kirjan. Kirjan lopussa on sekä mestarikokki Cuneon ruokareseptejä että Perdun "kaunokirjallinen ensiapupakkaus" eli niin sanottuja kirjareseptejä lukijalle.Romaania on kirjoitushetkellä laajasti saatavilla kirjastoista kautta maan. Lukki-kirjastojen kokoelmissa kirjaa on tällä hetkellä yhteensä viisi kappaletta. 
Minulle on luettu pienenä kirjaa, jossa toistui hokema, joka meni ehkä näin: "Pirtti pirttinen, kuka pirtissä majailee?" Mikähän teos on kyseessä? 132 Voisiko kyse olla Vaarin kinnas -nimisestä ukrainalaisesta sadusta? Vaarin kinnas on vuonna 1986 julkaistu SN-kirjojen kustantama julkaisu, joka on kintaan muotoinen. Tämän kirjan kuvittajat ovat E. Bulatova ja O. Vasiljeva, ja suomentaja on Vilho Jokela. Vaarin kinnas -kirjassa on 33 sivua, se on kuvitettu ja kooltaan 15 x 28 cm.
Sukulaisuuksista puheenollen, mitä tarkoittaa sirpaleserkku? 132 Tätä on kysytty ennenkin, ja viittaan tässä aiempaan vastaukseen, jossa kerrotaan pikkuserkkua kaukaisemmille (sirpaloituneemmille) sukulaissuhteille olevan kansankielessä useita nimityksiä, kuten sokeri- tai sirpaleserkku.Tässä vielä vanhempi vastaus:Kuinka jatkuu serkku, pikkuserkku jne. Haluaisin tietää mitkä ovat seuraavat sukulaissuhteet serkun ja pikkuserkun jälkeen. | Kysy kirjastonhoitajaltaYstävällisin terveisin,
Mikä olikaan sen tv-ohjelman nimi, jossa joku Kazimir briteistä esitteli Kainuuta? 131 Ohjelman nimi on Matkalla Kainuussa (2002).
Olen lukenut ja kuunnellut e-kirjoja ja e-äänikirjoja etänä kirjastokortin numeron ja tunnusluvun avulla. Voinko lukea samalla tavalla myös aikakausilehtiä? 131 Voit lukea myös aikakauslehtiä samoilla tunnuksilla, kuin e-kirjojakin. Kotimaisia aikakauslehtiä löytyy osoitteesta https://pek.emagz.fi/ ja ulkomaisia lehtiä osoitteesta https://www.pressreader.com/. Molempiin lehtipalveluihin kirjautuessa kirjastoksi valitaan Kainet. Samalla kirjastokortin tunnuksella ja pin-koodilla pääsee käyttämään kaikkia Pohjoisen eKirjaston palveluita.
Etsin kuvaa lentokoneesta ihan talojen kattojen päällä. Kuva oli Hesarin sivuilla vielä eilen ja juttu oli Vantaalta omakotitalo-alueelta ja siinä ihmeteltiin… 131 Kyseessä on Helsingin Sanomissa 11.8.2022 julkaistu juttu "Poikkeukselliset tuuli­­olo­suhteet hermostuttavat monia lento­kentän lähellä asuvia, mutta aivan kentän kupeessa asuvalle Tomi Taka­maalle ne tarkoittavat hyviä uutisia". Tässä linkki: https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000008982933.html  
Löytisköhän näillä tiedoilla tarina. Luin joskus 1960 luvun lopulla tarinan englantilaisesta (?) nuoresta naisesta joka joutui arabien/turķkilaisten (?)… 131 Kirja voisi olla E.M. Hullin Sheikki : kertomus aavikolta. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1919. Tarinassa itsenäinen nuori englantilaisnainen, lady Diana, ei halua avioliittoon, vaan lähtee mieluummin seikkailemaan autiomaahan. Täällä sheikki Ahmed Ben Hassan kuitenkin sieppaa hänet ja vie telttaansa, jossa pitää häntä vangittuna. Kirjassa on varsin latautunut seksuaalinen tunnelma, lähinnä sanallisina vihjauksina. Se kuitenkin aiheutti kirjan julkaisuaikana melkoisen skandaalin mm. Amerikassa. Kirjassa kaikki menee kuitenkin säädyllisesti ja eikä mitään tapahtu ennen kuin se on sopivaa... J.V . Korjula suomensi Sheikin vuonna 1924. Sen jälkeen siitä on tullut parikin uutta painosta, viimeisin vuodelta 1977.  Kirja on...
Haluaisin löytää mahdollisimman paljon Vesa-Matti Loirista tehtyjä haastatteluja sekä ennen Tervoa kirjoitetun elämäkerran. Voisitteko auttaa? Kiitos avusta jo… 131 Tietoja Vesa-Matti Loiria koskevista lehtiartikkeleista löytyy runsaasti Finna.fi-haun kautta. Myös Jari Tervon kirjoittamassa elämäkerrassa LOIRI. on käytetty paljon artikkelilähteitä, joista on mainintoja tekstissä. Aiempi elämäkerta Loirista on Petri Nevalaisen Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri (2010). Loiri itse ei osallistunut sen kirjoitusprosessiin. Lähteet ja lisätietoa Finna.fi, lehtiartikkeleja Vesa-Matti Loirista: https://finna.fi/Search/Results?dfApplied=1&lookfor=vesa-matti+loiri&ty… Petri Nevalainen: Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri OUTI-kirjastojen kokoelmissa: https://outi.finna.fi/Record/outi.966933 Vesa-Matti Loirin paheksuma elämäkerta ilmestyi | Kaleva
Kysyn koska tarvittsen apua löytämän kirja jonka on kirjoitanut europan ulkopuolelta oleva kirjalia. ja kirja pitäisi olla känetty ruotsiksi. mielelän noin 150… 131 Ohessa muutama kirjailija, joilta löytyy ruotsiksi käännettyjä teoksia. Linkistä pääset katsomaan teoksen tietoja ja tekemään varauksen. Sayaka Murata: Hur mår fröken Furukura (Japani, 162 s.) https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3991499 Oyinkan Braithwaite: Min syster, seriemördaren (Nigeria, 223 s.) https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4003719 Mohsin Hamid: Exit väst (Pakistan/Iso-Britannia, 218 s.) https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3636063 Ananda Devi: Eva ur spillrorna (Mauritius, 182 s.) https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4034071 Cesár Aira: Fri flykt framåt (Argentiina, 329 s.) https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3158974 Chimamanda Ngozi Adichie: Lila hibiskus (Nigeria, 277 s.) https://vaski.finna.fi/Record/vaski.677376 Yaa...
En löytänyt parempaa kanavaa kysymykselleni, joten laitan sen tänne. Asun tilapäisesti ulkomailla ja otin mukaan yhden Helmetin kirjastoista lainaamani kirjan… 131 Kirjaa ei valitettavasti voi uusia viittä kertaa enempää. Jos palautat (aikuisten) kirjan kuukauden myöhässä, joudut maksamaan siitä myöhästymismaksua 6 €. Huolehdi siitä, että palautat kirjan heti, kun saavut Suomeen. Jos laina myöhästyy 60 vrk, kirja joutuu perintään ja joudut maksamaan myöhästymismaksuja. Voit tietysti palauttaa kirjan myös postitse, mutta postimaksu olisi todennäköisesti myöhästymismaksua huomattavasti korkeampi. Postissa kirja on myös lähettäjän vastuulla, kirjasto vastaa kirjasta vasta, kun se on saapunut kirjastoon.  Lähteet: Käyttösäännöt ja maksut
Meillä on n 10 viime vuoden Aku Ankat (n 500 nroa siis) kansioissa järjestyksessä ja haluaisin tarjota niitä johonkin kouluun tai nuorisotaloon, kun oma… 131 Joskus olen nähnyt tarjottavan Aku Ankkoja alueellisissa Facebook-ryhmissä. Lähellä asuvat saattaisivat hakea lehtiä omille lapsilleen tai lapsenlapsille. Koulut, päiväkodit ja nuorisotalot yms. saattavat tosiaan ottaa lehtiä myös vastaan. Niitähän voi hyödyntää paitsi lukemiseen myös askarteluun. On sinun oma asiasi, haluatko repiä osoitetiedot pois. 
Tiedän, että Tabermannin runo nimeltä "Sielun värit" löytyy mm. Runokokoelmasta nimeltä "Ihme nimeltä me," mutta kysymykseeni kuuluukin: Miltä sivustolta… 131 Näyttäisi siltä, että Tabermannin runoa Sielun värit ei löydy internetistä. Syynä voi olla tekijänoikeudelliset kysymykset eli runoa ei saa julkaista ilman lupaa.
Onko korttini mennyt vahaksi kun en pysty kirjautumaan? 131 Korttisi ei ole vanhentunut, joten ongelmat täytyy johtua jostain muusta. Neuvoisin kääntymään suoraan Pornaisten kirjaston puoleen. Yhteystiedot puh: 040 1745 060, sähköposti: kirjasto@pornainen.fi
Mitä tyttökouluja Pietarista löytyi 1910-17? Mummoni syntyi 1902 ja kertoi käyneensä keisarinnan perustamaa koulua. Hän opiskeli mm. Ranskaa, pianonsoittoa. 131 Listassa tyttökouluja joista maininta naistenkalenterissa vuodelta 1909: https://search.rsl.ru/ru/record/01003953844   Женские гимназии (tyttökoulut) koulun nimi + osoite въд учреждением императрицы Марии: Keisarinna Marian suojauksen alla 1. Мариинская, Чернышев переулок, 11    Mariinskaja 2. Петровская, Петербургская сторона, Плуталова     Petrovskaja 3. Александровская, Гороховая, 20        Aleksandrovskaja 4. Василеостровская, Васильевский остров, 9 линия, 6       Vasileostrovskaja 5. Екатерининская, Измайловский, 29      Jekaterininskaja 6. Коломенская, Торговая, 16     ...
Luin kerran ruokakirja, jossa ruoat oli luokiteltu suurin piirtein siten, että pakastimen käyttö, ruokakomeron käyttö, laatikkoruokaa jne. 131 Vaikea sanoa näillä tiedoilla. Vaski-kirjastoissa on useita ruokahävikkiä koskevia kirjoja, mutta käännökset ovat englannista tai yksi norjasta. Ruotsinkielisiä kyllä löytyy. Uudehko ruokahävikkiä koskeva kirja on Juha Ketolan Älä syötä ruokahukkaa (2018), jossa aihettä käsitellään monipuolisesti. https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3727687 Ohessa muita ruokahävikkiä koskevia kirjoja https://vaski.finna.fi/Search/Results?filter%5B%5D=%7Emajor_genre_str_m…
Mikä hämähäkki kuvassa on? Kuva tämän vuoden kesältä. 131 Varmaa tietoa ei valitettavasti löytynyt, mutta Google Lens antaa vastaukseksi, että kyseessä olisi jokin juoksuhämähäkkien heimoon kuuluva hämähäkki. Tämä täsmäisi selän kuvioihin.
Etsin kirjaa, jossa yhtenä (vertauskuvallisena?) elementtinä mainittiin jääkaapin/jonkin muun keittiölaitteen takana sulava jääpala. Kirjassa päähenkilönä oli… 131 Pienen yksityiskohdan perusteella teoksen löytäminen on usein hankalaa. Parisuhdeongelmat taas ovat varsin yleinen aihe romaaneissa. Toistaiseksi emme ole keksineet mistä kirjasta on kyse. Kysymys on kuitenkin vielä valtakunnallisella kirjastoammattilaisten sähköpostilistalla pohdittavana, joten katsotaan löytäisikö joku vastauksen.
Tahtoisin lukea kirjoja, joissa on kummitusjuttuja, kartanoita, arvoituksia niin kuin esimerkiksi Lasilapset. Mitä kirjoja suosittelette? 131 Jos tykkäät kummitustarinoista, voisit kokeilla jotain näistä kirjoista: Juha-Pekka Koskinen: Kirjaston kiusanhenki, jatko-osa Tähtitornin vampyyri Seita Rönkä: Kaksoisjoen kartanon kummituskierros Magdalena Hai: Haiseva käsi ja sen jatko-osa Kuolleiden kirja Harri Istvan Mäki: Kirottu Raili Mikkanen: Suomen lasten kummituskirja Eva Frantz: Ruukin salaisuus
Suosittele jotakin Unkariin liittyvää kaunokirjallisuutta. 131 Eepos-kimpan kokoelmista löytyvät esimerkiksi seuraavat romaanit. Lisää löydät haulla "romaanit + Unkari". Kristóf, Ágota: Iso vihko (2022).  Kaksoset elävät hylättyinä isoäitinsä kanssa menetetyssä maassa, jonka taustalla kumisee sota. Krasznahorkai, László: Vastarinnan melankolia (2022). Sekasorto on ottanut vallan unkarilaisessa pikkukaupungissa, jossa eletään yhä sosialistisen kansantasavallan aikaa. Spiró, György: Kevätnäyttely (2012).  György Spirón ensimmäinen suomennettu romaani sijoittuu vuoden 1956 kansannousuun ja sitä seuranneeseen kevääseen. Kondor, Vilmos: Budapestin varjot (2012). 1930-50-lukujen Unkariin sijoittuvan dekkarisarjan ensimmäinen osa, sarjassa yhteensä 5 osaa. Kiš, Danilo: Tiimalasi (...
Onko Sinikka Nopolan maanmainiota kesämökkikolumnia (Helsingin Sanomien Kuukausiliite 1992) julkaistu missään hänen kirjoissaan? 131 Ensimmäinen Sinikka Nopolan paikinakokoelma, jossa on Kuukausiliitteessä julkaistuja tekstejä, on Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla ja muita kirjoituksia, ja siinä on koottuna HS-kolumneja vuosilta 1997-2001. Joissakin Eila ja Rampe -kirjoissa ollaan myös kesämökillä, mutta ne eivät ole kolumnimuotoisia.