Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Etsin kirjaa/kirjasarjaa, jota en löydä yrityksistä huolimatta. Päähenkilönä oli vähän aspergeriin taipuva sosiaalisesti kömpelö ja kaavoihinsa kangistunut… 280 Kyseessä voisi olla australialaisen kirjailija Graeme Simsionin kirja Vaimotesti (2013, engl. The Rosie Project). Lähde: https://otava.fi/kirjat/vaimotesti-3/ Tässä teoksessa genetiikkaa tutkiva professori kamppailee sosiaalisten tilanteiden ja etenkin kumppanin löytämisen kanssa. Hän päättää ruveta etsimään puolisoa kyselytutkimuksen avulla, ja vastoin odotuksia hänen eteensä tulee Rosie, joka puolestaan ei anna periksi ihmissuhteiden suhteen. Kirjalle on ilmestynyt myös jatko-osa Vauvatesti (2014, engl. The Rosie Effect), jossa Rosie odottaakin lasta. Kirjat on englannista kääntänyt Inka Parpola.
Mikäköhän muumihahmo tämä mahtaa olla? 280 Hei Valitettavasti en onnistunut löytämään kysymällesi muumihahmolle nimeä. Kyseistä hahmoa en onnistunut löytämään edes kuvana, lähteinä käyttämistäni kirjoista. Ehkäpä se on esiintynyt vain jossain TV-sarjassa? Hahmo voisi olla esimerkiksi joku Pikku Myyn sisaruksista. Ehkäpä joku tämän sivuston lukijoista tietää enemmän. Lähteet: Tove Jansson: Muumilaakso juhlii 1 ja 2 Philip Ardagh: Tove Janssonin Muumilaakson maailma
Mistä voi ostaa ohuita piirrustustusseja, 0.1mm paksuisia tai max. 0.2mm, mielellään permanent, ja erivärisiä? Nettikaupat ja Helsingin keskustan kaupat. 280 Helsingin keskustassa on ainakin taidekauppa Tempera (Uudenmaankatu 16), josta kuvaamasi kaltaisia kyniä voi ostaa. On varmaan makukysymys mitä kyniä pitää parhaana piirustustarkoitukseen, mutta itse olen kokenut Pigma Micronin kuitukärkikynät sopivimmiksi. Pienin paksuus, jossa kyseisiä kyniä valmistetaan on 0.2mm. Tässä linkki Temperan sivuille: https://www.tempera.com/shop/contents/fi/p1095_Pigma_Micron-vaerilliset… Kyniä on saatavalla ihan Akateemisessa kirjakaupassakin, joskin värivalikoima saattaa siellä olla suppeampi. Nettikaupoista en ole tilannut, mutta Pigma Micronin kyniä näyttäisi olevan ainakin Taidetarvikkeet.org-kaupassa: https://www.taidetarvikkeet.org/tuoteryhma/sakura. Rever-verkkokaupassa on...
Mitkä ovat Tiede-lehden 11/2021 sivunumerot (sitaattia varten) Lauri Rapelin jutulle, joka ilmestyi Helsingin Sanomissa 1.12.2021: https://www.hs.fi/tiede/art… 280 Lauri Rapelin artikkeli Yleinen mielipide ajautui kriisiin Tiede-lehden numerossa 11/21 on sivuilla 7 - 12. Tiede-lehden numerot vuoden taakse päin ovat luettavissa eMagz-palvelussa HelMet-kirjastokortilla ja siihen liitetyllä pin-koodilla. https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Lehdet/Kirjaudu_elehtipalveluihin…
Mikä on tämän salapoliisikirjan nimi ja tekijän nimi? Kirjassa vuosikymmeniä vanhaa murhaa ratkaisee taiteilija, joka näkee toistuvasti painajaisia… 280 Kysymyksessä muisteltu kirja on Jean Bolinderin Kummina kuolema. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_8248
Miten Helmet kirjastossa varataan muistilistalle lisäämiäni aineistoja ? 280 Voidaksesi varata HelMet-verkkokirjastossa muistilistalle lisäämiäsi aineistoja sinun pitää ensin napsauttaa auki kyseinen muistilista, etsiä siitä haluamasi teos. Klikkaa sen jälkeenauki teoksen tiedot ja varaa teos ihan tavalliseen tapaan, joko varaamalla yksitellen tai lisäämällä koriin ja sen jälkeen varaamalla koko korin sisältö.  https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Teokset_tal… https://www.helmet.fi/fi-FI
Etsin lähdeteosta ihmisen atavistisista, primitiivisistä vaistoista, jotka yhä sanelevat valintojamme ja käyttäytymistämme. Samat vaistot olivat jo… 280 Yhtä selkeästi erottuvaa lähdeteosta ei ole helppo antaa. Ehdotan tutkittaviksi esim. alla listattuja teoksia. Akerlöf George A., Vaiston varassa : miten ihmismieli ohjaa maailmanlaajuista kapitalismia. Gaudeamus 2009. Lundberg Tommy, Apinajohtajan käsikirja : esimiestaitoja simpanssien tapaan. Atena 2013. Martikainen Joni, Älä usko kaikkea mitä ajattelet : miten, miksi ja milloin aivosi johtavat sinua harhaan? Talouspsykologia 2012. Tammisalo Osmo, Ihmisluontoa etsimässä : moraalin ja kulttuurin biologiaa. Terra Cognita 2012. Ylikoski Petri, Evoluutio ja ihmisluonto. Gaudeamus 2009.   Lähteet: Ratamo-tietokanta, Fennica-tietokanta
Kuinka monella eri sävelellä Suomessa tunnetaan aakkoset luetteleva laulu? Itse olen kuullut sen sävelellä, joka on sama kuin kappaleessa "Tuiki, tuiki,… 280 Tähän kysymykseen löytyykin jo aiempi vastaus: https://www.kirjastot.fi/kysy/monellako-eri-savelella-on-aakkosista?from=term/258193&language_content_entity=fi Tuo ”Tuiki tuiki tähtönen” on melodialtaan sama kuin ”Koska meitä käsketään” eli alun perin ranskalainen kansanlaulu ”Ah vous dirai-je, Maman”.
Rikosromaani, jonka päähenkilöt ovat kissoja? 280 Kaivattu kirja lienee Akif Pirinçcin Felidae : kuka murhasi kissan? (Otava, 1994). Felidae | Kirjasampo
Haluaisin lukea Kaari Utrion Eeva-lehdessä alunperin julkaistun jatkokertomuksen. Jatkokertomus on ilmestynyt joskus 1967-1968 aikana. 280 Turun kaupunginkirjastosta eikä muistakaan yleisistä kirjastoista löydy näitä vuosikertoja. Jos pääset Turkuun katsomaan, Eeva-lehti 1967-1968 löytyy sekä Turun yliopiston kirjastosta että Åbo Akademin kirjastosta. https://finna.fi/Record/utu.993074015405971 https://finna.fi/Record/abo.9911294523405972 Tarkempaa tietoa, missä numeroissa jatkokertomus on, ei ole löytynyt, mutta voit tilata vuosikerrat etukäteen katsottavaksesi lukusaliin. Eeva Karvisen pro gradussa "Debytantti pidoissa ja pannassa: Kaari Utrion Eevan tyttäret – teoksen vastaanotto 1984 – 85 naishistorian tutkijoiden yhteisön ja jokapäiväisten historian kuvien maailmassa"  sanotaan "Viiteen opiskeluvuoteen oli sisältynyt kaksi pro gradua. Ne oli jo hyödynnetty...
Mitä tarkoittaa kaaderipataljoona? 280 Kaaderilla tarkoitetaan sotalaitoksen kantahenkilöstöä, vakinaista väkeä tai palkattua henkilökuntaa. Kaaderiperusteinen tarkoittaa, että vähintään joukon runkomiehistö on vakinaista väkeä, ei reserviläisiä tai asevelvollisia. Nykypäivän esimerkki kaaderiperusteisista joukoista Suomessa voisivat olla kantahenkilökunnalla runkomiehitetyt valmiusyksiköt. Suomalaisen kaaderijärjestelmän historiaa on käsitellyt väitöskirjassaan Juha Ratinen. Pertti Kilkin talvisodan pataljoonan- ja patteristonkomentajia käsittelevässä artikkelissa vertaillaan lyhyesti tuolloisia joukkoja perustamistavan mukaan. Lähteitä: https://intti.fi/valmiusyksikot https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/kaaderi Kilkki, P. (1972). Talvisodan pataljoonan-...
Miten saa uuden kirjan luetteloihinne? 280 Kirjastot hankkivat valtaosan aineistostaan välittäjien kautta, joten paras tapa tarjota teoksia kirjastojen kokoelmiin on tarjota niitä välittäjille, Kirjavälitykselle, https://www.kirjavalitys.fi ja e-kirjojen osalta Ellibsille, https://www.ellibs.com/fi/yhteystiedot Toki myös suoraan yksittäisiin kirjastoihinkin voi ottaa yhteyttä, mutta kirjan tarjoaminen moniin kirjastoihin on varmastikin työläämpää kuin välittäjien kautta. Kirjastojen yhteystiedot löytyvät Kirjastohakemistosta, https://hakemisto.kirjastot.fi/.
Miten korvasienten turvallinen valmistus on aikoinaan ”keksitty” - äkkiseltään vaikuttaisi aika pitkällisestä ja vaaralliselta yrityksen ja erehdyksen polulta… 280 Valitettavasti en löytänyt vastausta kysymykseesi. Korvasienet kasvavat lähinnä pohjoisella havumetsäalueella. Niitä syödään nykyisin lähinnä Suomessa ja Venäjällä. Korvasienten kuten muidenkin sienten käyttö alkoi Suomessa luultavasti 1800-luvulla. Korvasieniä syötiin aiemmin myös Ruotsissa, mutta 1990-luvulta lähtien korvasieni on siellä laskettu myrkkysieniin ja sen keittämistä pyydetään välttämään. Ainakin 1800-luvulta alkaen on tiedetty, että tuore korvasieni on myrkyllinen. 1800-luvulta Ruotsista tunnetaan tapauksia, joissa korvasienten syönti on johtanut kuolemaan, minkä jälkeen keittämistä alettiin suosia. Sienten käsittely tunnettiin tuolloin ainakin Venäjällä. koska korvasieniä poimittiin Karjalastakin ainakin jo 1860-...
Olen hukannut täysin 90-luvulla lukemani kirjasarjan (ainakin 2-3 osaa muistaakseni). Nuorten seikkailua, kirjojen nimet muistaakseni hassuja katujen nimiä. … 280 Kyseessä saattaisi olla Elina Aron kirjoittama sarja, joka kertoo Hattulan perheestä. Perheeseen kuuluvat isä, äiti, tyttö, poika, papukaija Mooses sekä lentävä huonekasvi. Osien nimet ovat: Kiemurakatu 3 Taikatempuntie 5 Kummituskäytävä 9 Kiinanlyhdynkuja 7 Pinjaportti 11 Ratsurinne 13
Onko iso-omenassa lainattavissa oleva akustinen kitara lainattavissa kotiin vai vain kirjaston tiloissa? 280 Ison-Omenan kokoelmissa on tällä hetkellä akustinen Yamaha Dreadnought -kitara, klassinen kitara sekä lapsille ja nuorille tarkoitettu klassinen 3/4 kitara. Kaikkia voi lainata kotiin.
Olen ostanut kirpparilta vanhoja, made in Sweden -lankavyyhtejä. Niissä on maininta koinsuojauksesta. 280 Olet itse etsinyt tietoa jo paljon. Silti suosittelisimme sinua ottamaan ensimmäiseksi yhteyttä lankojen valmistajaan ja kysymään sieltä, miltä ajalta langat ovat, ja mitä kemikaaleja niissä on käytetty. Jos kyseiset kemikaalit ovat nykyään kiellettyjä, voi varmaan päätellä, ettei lankoja kannata enää käyttää. Suomessa tekstiilituotteiden turvallisuusvaatimusten noudattamista valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Tukesin mukaan tuotteiden toimittajilla on velvollisuus kertoa niiden sisältämistä erityistä huolta aiheuttavista aineista ja biosidikäsittelystä. https://tukes.fi/koti-ja-vapaa-aika/kodin-kemikaalit/kysy-tuotteiden-ke…
Tyttäreni muistaa lukeneensa teosta, jossa Pablo Nerudan tekstejä oli espanjaksi ja suomeksi rinnakkain. Nyt haluaisin lukea sitä tyttärentyttäreni kanssa -… 280 Nerudan Runoja-kokoelman esipuheessa on muutama tekstikatkelma sekä espanjaksi että suomeksi, mutta ainoa teos, josta löysin kokonaisia Nerudan runoja rinnakkain alkukielisinä ja suomennoksina, on antologia Tuhat laulujen vuotta. Valikoima sisältää runoja yli kahdeltasadalta runoilijalta, joten otos kunkin lyyrikon tuotannosta on teoksessa väistämättä näytteenomainen. Nerudalta mukana on kolme runoa: Ercilla, Jinete en la lluvia (Ratsumies sateessa) ja Walking around (Kävelyllä).
Vihdin ja Espoin rajalla, Vihdun puolella, Porintien pohjoispuolella, Vihdin Salmen itäpuolella, Perttulan lounaispuolella, Espoon Lakiston luiteispuolella on… 280 Espoon lähiseudulla on tosiaankin paikat nimeltä Vaakkoi ja Viinakokkoi. Espoon kaupungin nimistöryhmä vastasi tiedusteluun seuraavasti: Vaakkoi Vaakkoi on järvi (tai isohko lampi) Vihdissä, Ollilan kylän metsämailla. Nykyisin Vaakkoi on myös järveä ympäröivän ulkoilualueen nimi. Murteessa järvennimeä on käytetty muodoissa Vaakkoi ja Vaakkoo. Nimi on ollut käytössä ainakin jo 1800-luvun alussa, sillä 1831 laaditussa Ollilan kylän kartassa lammelle on merkitty nimi ”Wako Jerfvi”. Vuoden 1831 kirjoitusasua ei pidä lukea liian kirjaimellisesti, sillä kirjuri ei erotellut w- ja v-kirjaimia eikä pitkiä ja lyhyitä vokaaleja ja saattoi myös omatoimisesti lisätä nimen loppuun järvi-sanan. Nimi on oletettavasti ollut lähiasukkaitten käytössä...
90-luvulla Seura-lehdessä seurattiin jotakuta miestä, joka käveli Suomen ympäri maarajoja pitkin. Muistaakseni samainen mies myös myöhemmin muutti asumaan itse… 280 Valitettavasti nettihaulla ei löytynyt tietoa kyseisestä kävelijästä. Ei myöskään artikkelitietokannasta eikä HS:n digiarkistosta. Mkrofilmattuja Seura-lehtiä on mahdollista päästä lukemaan Kansalliskirjastossa. Yhteystiedot sähköposti osoitteessa kansalliskirjasto@helsinki.fi puhelin numeroon 02941 23196 (ma-pe klo 10-13) https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/neuvonta
Caroline Säfstrandin kirjat ovat äitini suosikkeja. Etsin samantyyppisiä teoksia. 280 Tässä joitakin lukuvinkkejä. Booth, Anne: Pieniä ihmeitä Diamond, Lucy: Rantakahvila Henry, Veronica: Kuinka rakastua kirjakaupassa Hallengård, Åsa: Antiikkikurssi eksyneille sydämille Page, Libby: Pinnalla pysymisen taito Pooley, Clare: Totuushaaste Skybäck, Frida: Lukupiiri maailman laidalla Swain, Heidi: Onnen resepti