Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Olisiko mahdollista että "Muista, muista suur on Väinö" olisi alkujaan Lorenz Nikolai Achtén, melodia hänen Kalevala-aiheiseen alkuperäiseen… 285 L. N. Achté (1835-1900) on säveltänyt joitakin teoksia, ja hän ja Oskar Merikanto olivat perhetuttuja. Achtén ruotsinkielinen ”Ilmarinen”-käsikirjoitus, johon Oskar Merikannon ”Pohjan neiti” -oopperan libretto perustuu, on Kansalliskirjastossa. Hannele Ketomäki kertoo kirjassaan libreton valmistelusta ja oopperan säveltämisestä (s. 154-160). Hän kuvailee Achtén käsikirjoitusta, mutta ei mainitse, että siinä olisi tekstin lisäksi esimerkiksi nuotteja. Hän myös toteaa, ettei Achté nosta esiin kohtia, jotka voisivat sopia aarioiksi. Achté on kuitenkin saattanut keskustella Merikannon kanssa oopperasta, mutta näistä keskusteluista ei ole löytynyt muistiinpanoja Merikantoa koskevasta arkistomateriaalista. Kirjan alussa on katsaus Oskar...
Mistä tulee slangi-sana tsarkuja? "Ei mitään tsarkuja" 285 Kirjassa Paunonen, Heikki: Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii: Stadin slangin suursanakirja (6. painos, Docendo 2017) on tällaista tietoa: tsarga 1. mahdollisuus, tilaisuus, 1950-80-l. myös mon. tsargat --olla tsargoja asuna myös tšargat –olla tsargoja, olla madollisuuksia 2. onni, tuuri 1950-60-l. Mulla oli huono tsarga. tsargo 1. mahdollisuus, tilaisuus, usein mon. tsargot 1950-80-l., kirjoitusasuna myös zargo (t) 2. onni, tuuri 1950-60-l. 3. rohkeus, uskallus, ”kantti” . 1970-l. Ei sulla ole tsargoja tehdä sitä. tsargu mahdollisuus 1940-50-l. Masa kokeilee tsenssejään & tsargujaan arkkitehtina. Tsarku-muotoa kirjassa ei ollut vaan sanoissa oli käytetty g-kirjainta. Kirjasta löytyy lisää esimerkkejä, kuinka sanan eri...
Mitä on ayurvedassa käytetty "pathimugham"? Onko suomalaista nimeä? 285 Pathimugham (toiselta kirjoitusasultaan myös pathimugam) on juoma, joka valmistetaan sappankesalpinian (Caesalpinia sappan) lastuista ja kiehuvasta vedestä. Sappankesalpinia on Intiassa kasvava puu, jolla on punavärinen sisus. Sitä käytetään myös esim. kankaiden värjäämiseen. Pathimugham-juomallakin on näin ollen punertava sävy. Juomalla sanotaan olevan antimikrobisia ominaisuuksia ja lääkinnällisesti käytettynä sen uskotaan mm. parantavan verenkiertoa ja olevan hyväksi sydämelle. Lisää tietoa löytyy englanniksi ainakin näistä myös vastauksessa käytetyistä artikkeleista: https://www.chineseherbshealing.com/proven-herbal-remedies/caesalpinia-… https://www.thehealthsite.com/diseases-conditions/health-...
Olen lainannut infrapunalämpömittari Kallion kirjastosta. Voinko palauttaa sen johonkin muuhun kirjastoon Helsingissä vai pitääkö se viedä Kallion kirjastoon … 285 HelMet-kirjastojen lainattavat esineet pitäisi palauttaa siihen kirjastoon, josta ne on lainattu ja jonka kokoelmiin ne kuuluvat. Joten jos olet lainannut mittarin Kallion kirjastosta, sinun tulisi myös palauttaa se sinne. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Lainattavat_esineet
Kenen runo? "Monesta vaietaan, ehkä niin on paras..." 285 Kyseessä on Jarkko Laineen runo Monesta vaietaan. Runo on kokoelmasta Nauta lentää (1987). Voit lukea runon myös teoksesta Jarkko Laine: Runot 1967-1987 (1987). https://finna.fi/Record/vanamo.9520 https://finna.fi/Record/vanamo.12928
Haluaisin lukea kaksi kirjaa, jotka on julkaistu/julkaistaan 2022 JA joiden kirjoittajat ovat sukua toisilleen tai kuuluvat samaan perheeseen (esim. puolisot)… 285 Sukulaisuus ja uutuus rajaavat mahdolliset teokset melko vähiin. Tämän vuoden (2022) aikana julkaistaan uusi romaani sekä Olli että Riitta Jaloselta. Olli Jalosen romaani on nimeltään Stalker-vuodet (Otava). Riitta Jaloselta julkaistaan romaani Omat kuvat (Tammi). Kummankin ilmestymisajankohdaksi on ilmoitettu 8/22.  Myös Nina Honkaselta ja Hannu-Pekka Björkmanilta ilmestyvät tänä vuonna uutuusteokset. Nina Honkasen teos Sinisiä unia ja mitä muuta äitinä olen saanut nähdä julkaistaan huhtikuussa 2022 (Kirjapaja) ja Hannu-Pekka Björkmanin teos Metsä ei kuule neuvojani (Kirjapaja) syyskuussa 2022. https://otava.fi/kirjat/stalker-vuodet/ https://www.tammi.fi/kirja/riitta-jalonen/omat-kuvat/...
Mitä tarkoittaa varatun kirjan tila-kohdassa "Korvattu"? 285 Tila korvattu tarkoittaa, että kirja on kadonnut tai vahingoittunut ja sen on asiakas korvannut. Jos varattua kirjaa on olemassa useampi kappale, vaikuttaa merkintä  varausjonoon sitä hieman hidastaen. Jos kirja on ainoa kappale, sinun kannattaa olla yhteydessä kirjastoon. Varausta ei kenties voida enää toimittaa. 
Äitini etsi tekijää ja nimeä runolle, joka alkaa näin ' teki rappiolaulaja laulettuaan, vararikon ja vannoi väärää/tuli itse Piru ja kumarsi ja huutomiehenä… 285 Kyseessä on Larin-Kyöstin runo Paholaisen huutokauppa kokoelmasta Unta ja totta (1901). Voitte lukea runon Kansalliskirjaston digitoimasta kappaleesta sivulta 56, joka aukeaa alla olevasta linkistä: https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1923183?page=66 Runo on luettavissa myös täältä: https://fi.wikisource.org/wiki/Paholaisen_huutokauppa
Haluaisin lukea kirjoja pessimismistä, jossa aate otetaan vakavasti. Mistä tällaisia kirjoja olisi saatavilla? 285 Tällaista kirjallisuutta olikin vaikea löytää kokoelmastamme. Hätä on tarpeen : kulttuuripessimismin nousu 1965-2015 / Tommi Uschanov. 2015 näyttäisi olevan melkein ainoita. Finna-haun tulos antoi myös ehdotukseksi Arthur Schopenhauerin, jonka filosofiaan voi tutustua teoksessa, Arthur Schopenhauer : elämä ja filosofia / J. E. Salomaa WSOY | 1944. Tuo teos on kuitenkin kadonnut Helmetistä.  Suosittelen käyntiä Kansalliskirjastossa, josta löytyy tieteellistä kirjallisuutta. Haulla pessimismi ja tietokirjallisuus löytyvät teokset Finnassa (Mielensäpahoittajat poistettu hausta).  
Olemme kadottaneen yhden kirjan nimeltään Lasse Maija etsivätoimisto koulun arvoitus. Mitä meildän pitää tehdä? 285 Ottakaa yhteyttä johonkin Helmet kirjastoon. Mukaan tarvitsette kirjastokortin, jolla kirja on lainattu tai kirjasta tulleen karhukirjeen. Kirjaa voi etsiä uusimalla sitä viisi kertaa (jollei se ole varattu) Jos kirja ei löydy tai uusinta ei onnistu, voi kirjan korvata rahalla tai toisella samalla kirjalla.    
Onko Maasta lähetetty Plutoon luotaimia? 285 Vuonna 2006 Nasa laukaisi New Horizons -avaruusluotaimen, jonka ensisijainen tehtävä oli tutkia Plutoa ja sen kuita. Luotain ohitti Pluton suunnitelman mukaisesti heinäkuussa 2015 lähimmillään 12 500 kilometrin etäisyydeltä. Lähestymisen ja ohilennon aikana se kuvasi Plutoa ja sen suurinta kuuta Kharonia sekä tutki kääpiöplaneetan kaasukehää. New Horizons oli ensimmäinen Plutoa tutkimaan lähetetty avaruusluotain, ja tähän mennessä se on ainoa sellainen. Nasa esitti vuonna 2020 Persephone-nimisen luotaimen rakentamista Pluton jatkotutkimuksia varten. Lähteet: https://en.wikipedia.org/wiki/Pluto#Exploration http://pluto.jhuapl.edu/Mission/The-Path-to-Pluto-and-Beyond.php#Missio… https://www.spaceflightinsider.com/missions/...
Tavataanko Suomessa pernaruttoa? 285 Ruokaviraston mukaan Suomessa ei ole todettu pernaruttotapauksia ihmisillä vuosikymmeniin. Vuonna 2008 on todettu pernarutto naudalla. Lähteet Ruokavirasto: Pernarutto (anthrax) - Ruokavirasto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Pernarutto - THL
Tarvitsisin tiedon siitä, mikä kunta vetää mitäkin kirjastokimppaa. Kimpat on listattu wikissä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirjastokimppa). En kuitenkaan… 285 Kirjastokimppa tarkoittaa kirjastojen tekemää yhteistyötä ja kimppoihin kuuluvat kunnat ovat tasavertaisia keskenään. Linkittämäsi Wikipedia-artikkeli on sikäli vanhentunut, että maakuntakirjastoja ei enää ole. Nykyään OKM:n johdolla alueellista kehittämistä vetävät kirjastot on nimetty alueellista kehittämistehtävää hoitaviksi kirjastoiksi, ne löytyvät listattuina Kirjastot.fi:stä, https://www.kirjastot.fi/kirjastot-ja-kehittaminen/kehittamistehtavaa-h…. Ongelma on kuitenkin se, että kaikki kimpat eivät noudattele näitä alueellisia rajoja, vaan kimppoja on enemmän kuin yllämainittuja alueita.  Kimppoja kannattaa siis tutkia kimppojen sivuilta. Suurin osa yleisitenkin kirjastojen aineistoluetteloista on nykyään...
Etsin lastenkirjaa 80/90-luvulta. Kirja perustuu postiin, ja eri sivuilla on taskuissa/kirjekuorissa mm. postikortteja, kirjeitä, ote sanomalehdestä ym. Kirjan… 285 Janet & Allan Ahlbergin Hilpeä posteljooni, eli, Kaiken maailman kirjeitä (1989) voisi tulla kyseeseen. Englanninkieliseen alkuteokseen voi tutustua YouTubessa: The Jolly Postman or Other People's Letters - YouTube
Yritän etsiä lainaan Marilyn Monroen Misfits-elokuvaa, mutta en löydä sitä. Miten onnistuisin? Varmaan jostakin voisi löytyä lainaan? 285 Misfits löytyy suomennoksena sopeutumattomat Pasilan varastokirjastosta Helmet  sekä Vaarakirjastojen kokoelmasta Kiteeltä. Finna Lainattavat elokuvat ovat videokasetteja. DVD- ja BD-levyinä elokuva löytyy esim. CDOn.comin valikoimista.  
Miten saa uuden kirjan luetteloihinne? 285 Kirjastot hankkivat valtaosan aineistostaan välittäjien kautta, joten paras tapa tarjota teoksia kirjastojen kokoelmiin on tarjota niitä välittäjille, Kirjavälitykselle, https://www.kirjavalitys.fi ja e-kirjojen osalta Ellibsille, https://www.ellibs.com/fi/yhteystiedot Toki myös suoraan yksittäisiin kirjastoihinkin voi ottaa yhteyttä, mutta kirjan tarjoaminen moniin kirjastoihin on varmastikin työläämpää kuin välittäjien kautta. Kirjastojen yhteystiedot löytyvät Kirjastohakemistosta, https://hakemisto.kirjastot.fi/.
Mikä viikonpäivä oli 7.12.1987? 285 7.12.1987 oli maanantai. Netistä löytyy useita kalentereita, joista voi tarkistaa vanhojakin päivämääriä, esimerkiksi https://kalender-365.de/kalenteri.php?yy=1987 tai https://www.paivyri.fi/index.php?dt=559951200&ref=1&id=.
Etsin erästä fiktiivistä tarinaa torakoista. Se lähetettiin noin 30 vuotta sitten Yleisradiossa (varhain iltapäivällä, mahdollisesti Perä-Pohjolan… 285 Radioteatteri toteutti Stephen Dunstonen kirjoittaman kuunnelman Kuka on Sylvia? (Who is Sylvia?) vuonna 1987. Risto Säämäsen suomentamana ja Rauni Rannan ohjaama kuunnelman ensiesitys Yleisradiossa oli 15.2.1987. Uusintana Kuka on Sylvia? on kuultu ainakin 18.10.1987 ja 23.3.1992. "Kuunnelmassa rinnastetaan kahden tiedemiehen ja heidän tutkimiensa torakoiden elämäntapahtumat. Kärsimykset mullistavat torakoiden elämän tyystin. Tiedemiehiä järkyttävät perhepiiriin kohdistuvat kohtalon iskut." (Katso 13/1992)
Osaisitteko suositella ammattikirjallisuutta, joka käsittelee traumatisoituneen lapsen kohtaamista? Kaikkea mahdollista pakolaislapsista koulussa, väkivallan… 285 Tässä on joitakin aihetta sivuavia teoksia ja linkkejä verkkoaineistoon. Varsinaista ammattikirjallisuutta ei yleisestä kirjastosta kovin paljoa löydy.  14.61 Burke Harris, Nadine  Syvälle ulottuvat juuret : turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. 2021 37.42 Kohti lapsen näköistä osallisuutta / toimittajat: Hanna Tulensalo, Reetta Kalliomeri ja Janica Laimio. 2021 38.5 Nuori ja mieli : koulu mielenterveyden tukena / Tarja Hietala, Tiina Kaltiainen, Ulla Metsärinne, Erja Vanhala. 2010    9.56 Bidö, Sofia : Traumatisering hos barn : en handbok. 2018 59.56 Cajvert, Lilja : Att möta människor i trauma : hur kan vi bemöta traumadrabbade individ. 2022 59.562 Nuorisopsykoterapian erityiskysymyksiä....
Onko suola mineraali? 285 Suola eli tutummin ruokasuola on natriumkloridia, joka on yleinen mineraali. Yleistietoa mineraaleista löytyy esimerkiksi David C. Cookin teoksesta Mineraalit ja jalokivet: 300 maankamaran aarretta (2009).