Kirjastoilla ei ole yleistä teoskappaleiden valmistusoikeutta, jonka nojalla tällaisen kopion voisi valmistaa. Tieteellisillä ja maakuntakirjastoilla on rajoitettu oikeus tehdä valokopiota sellaisista artikkeleista, joista asiakkaat tulevat joka tapauksessa kysymään. Lain tarkoitus on, että näitä kopioita annetaan kirjaston asiakkaille.
Toisaalta voidaan kysyä, täyttääkö verkkouutinen aina suojattavan teoksen tunnusmerkit. Jos verkkouutinen on luonteeltaan faktoja kertova sisältämättä omaperäistä luovaa osuutta, se ei saa tekijänoikeuden suojaa lainkaan ja sen voi vapaasti kopioida. Rajanveto on kuitenkin vaikeata, koska joku on aina tekstin kirjoittanut eli uutisen tehnyt ja Suomessa vain oikeusistuin voi määritellä, milloin ns....
Kirjaa on hankittu helmet-kirjastoille viisi kappaletta ja varauksia on kymmenen. Halutessasi voit tehdä helmet-varauksen ja odotella, että nämä kymmenen varaajaa ovat ensin lukeneet kirjan. Varauksen voit tehdä www.helmet.fi-sivustolla.
Aivan täysin hakemanlaistasi tutkimusta ei ole Suomessa tehty. Aiheen taustoitukseen sopii Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen & Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet: Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus, 2015.
Liitteessä on teoksia, jotka löytyivät liedet- tai tulisijat ja kivikausi -haulla Melindasta ja Fennicasta.
Jos tutkimuskohde koskee Suomea, kannattaa tarkastaa myös Geologian tutkimuskeskuksen kirjaston anti, asiasanalla kivikausi. Tässä linkki sinne: https://gtk.verkkokirjasto.fi/web/arena/welcome
Se, että jokaisessa ranskalaisessa kaupungissa olisi Victor Hugon mukaan nimetty katu, lienee hivenen liioiteltu väite. Todella monen Ranskan kaupungin kartalta Hugo kuitenkin löytyy. Vuonna 1978 toteutetun nimistönkartoituksen mukaan vain yksi nimi on vielä Hugoakin tavallisempi ranskalaisissa kadunnimissä. Viisi suosituinta nimeä olivat République, Victor Hugo, Léon Gambetta, Jean Jaurès ja Louis Pasteur.
Lähde:
Tony Judt, À la recherche du temps perdu: France and its pasts. - Teoksessa Reappraisals : reflections on the forgotten twentieth century
Wetterin on suunnitellut arkkitehti Esko Kahri vuonna 1991. Rakennus oli alunperin Wetterhoffin koulurakennus.
Häme-Wiki: https://www.hamewiki.fi/wiki/Wetterhoffin_k%C3%A4si-_ja_taideteollisuus…
Jessica Townsend on syntynyt v, 1987 Australian Queenslandissa. Hän on asunut välillä pitkiä aikoja Lontoossa. Hän on työskennellyt aiemmin mainostoimittajana ja lasten luontolehden toimittajana.
Toistaiseksi hän on kirjoittanut kaksi romaania, jotka on suomennettu Otavan kustantamana. Ohessa tiedot Otavan sivuilta:
Nevermoor – Morriganin koetukset (Nevermoor – The Trials of Morrigan Crow), 2018, suom. Jaana Kapari-Jatta, Otava
Meinioseppä – Morriganin kutsumus (Wundersmith – The Uneducation of Morrigan Crow), 2019, suom. Jaana Kapari-Jatta, Otava
Veikko Huovisen lyhyet erikoiset : Ammattimainen puolueenhaukkuja. "Miten ammattimainen puolueenhaukkuja saa elantonsa Suomessa, jossa poliittinen ilmapiiri on niin vilpitön ja rakentava"?
Käsik. Veikko Huovisen novellin pohjalta Panu Rajala, Pauli Virtanen ja Veikko Huovinen. 1986. Esitetty 6.10.1986. TV 1 (MTV).
Esiintyjät: Heikki Kinnunen, Erkki Saarela, Esko Nikkari, Maija-Liisa Peuhu, Ismo Kailio, Kirsti Kemppainen. Ohaus: Pauli Virtanen
Huovisen lyhyet erikoiset - DVD - johon ohjelma kuuluu on lainattavissa seuraavissa kirjastoissa: Kannus, Kaustinen ja Kokkola.
Lähde: Katso 40/ 1986.
https://www.imdb.com/title/tt1269907/
Youtube: https://www.youtube.com/watch?v=d1W0rg7aKAM&list=PL6KEniW506GjLq78S0eBf…
Finna: https://finna...
Kysymys on varsin laaja, eikä yksiselitteistä vastausta varmaankaan ole. Tiina Vesa pohtii pro gradu -työssään Uskonnonopetusta etsimässä - opettajien kokemuksia uskonnonopetuksesta peruskoulussa (Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma Kevät 2005 Opettajankoulutuslaitos Jyväskylän yliopisto) tätäkin asia. Hänen mukaansa haasteita tuovat mm. nämä seikat: uskonto on luultavasti kyseenalaistetuin oppiaine yleissivistävässä koulussa, oppiaineen etäisyys oman lähipiirin elämässä, kuinka pohtia syvällisesti uskonnollisia asioita, jos omassa elämässä uskonnolla ei ole merkitystä, mutta että oppilaiden suhtautuminen uskonnonopetukseen ei kuitenkaan haastattelujen mukaan ole niin kielteistä kuin usein ajatellaan. Lisää tietoa asiasta löytyy...
Tuoreimpien löytämieni tietojen mukaan vuoden 2017 Marraskuun 1. päivästä lähtien kaikki AVARN Securityn työntekijät siirtyivät Vartiointialan työehtosopimuksen piiriin. Osa työntekijöistä oli sitä ennen kuulunut Rahankäsittelypalvelut-alan työehtosopimuksen piiriin (https://www.avarn.fi/ajankohtaista/avarn-securityn-ty%C3%B6ntekij%C3%A4t-saman-ty%C3%B6ehtosopimuksen-piiriin). Vartiointialan työehtosopimuksen solmii PAM 1.11.2018 – 30.4.2020.
AVARN Securityn toimihenkilöt siirtyivät samalla Paltan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen piiriin. Sopimuksen on ilmeisesti solminut PRO.
Lähteet:
https://www.pam.fi/wiki/vartiointialan-tyoehtosopimus.html
https://www.avarn.fi/ajankohtaista/avarn-securityn-ty%C3%B6ntekij%C3%A4t-...
Voit tehdä Helmet-kirjastoille hankintaehdotuksen Helmet-palvelusivustolta löytyvällä lomakkeella. Alla olevasta linkistä pääset täyttämään lomakkeen.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Hankintaehdotus
Kyseessä on alkujaan saksalainen nimitys (Rattenkönig) ilmiölle, jossa kahden tai useamman rotan hännät ovat syystä tai toisesta takertuneet kiinni toisiinsa niin, etteivät eläimet pääse enää erilleen. Suurimmassa tunnetussa ja altenburgilaisessa museossa säilytettävässä rykelmässä on ollut 32 eläintä. Wikipediassa on suppea suomenkielinen ja laaja englanninkielinen artikkeli aiheesta.
Ilmaisua "rat king" on käytetty myös erilaisissa fiktiivisissä yhteyksissä, elokuvissa, kirjallisuudessa ja musiikissa.
Heikki Poroila
Hei!
Kyseessä lienee Arvo Turtiasen runo Isänmaan joulu, joka löytyy ainakin teoksesta Lapsuuden joulu: Rakkaimmat joulurunot
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1742558__Slapsuuden%20joulu%20joulurunot__Orightresult__U__X2?lang=fin&suite=cobalt
Runossa on kohta: Jos se on silli, Hyvää joulua!
Jos se on peruna, Hyvää joulua!
ja muutakin ruokaa mainitaan pitkin runoa
Keravan kirjastosta kerrottiin, että tällä hetkellä lainaushistoria on käytössä, kun käyttää Keravan verkkokirjastoa. Kirkes-Finna-sivuston lainaushistoria on vasta kehitteillä. Sivustot löytyvät alta. Lainaushistoria on kuitenkin aina aktivoitava, eli se ei näytä lainoja, jotka on lainattu ennen sen käyttöönottoa.
https://kerava.verkkokirjasto.fi/web/arena
https://kirkes.finna.fi/
Lauri Simonsuurin toimittamaan Myytillisiä tarinoita -teokseen (SKS) on koottu vanhan kansan tarinoita kummituksista, haltioista, peikoista ja muista yliluonnollisista olennoista. Kirja ilmestyi alun perin vuonna 1947, ja siitä on otettu useita uusia painoksia.
Uno Harvan Suomalainen muinaisusko (SKS) käsittelee suomalaista kansanuskoa ja mytologiaa. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1948, ja siitä on otettu uusi painos 2018.
Elina Rannan Haltijoitten mailla, maahisten majoissa : maan, metsän, veden ja vuoren väki (WSOY, 1996) kertoo vanhoista suomalaisesta taruolennoista ja myyteistä.
Nina Haikon ja Minna Lämsän Pieni maahiskirja (Kustannus-Puntsi, 2002) on graafisen suunnittelun opinnäytetyönä syntynyt kirja, jonka tarinat ovat peräisin...
Suomen lehdistön historia -kirjasarjan neljäs osa käsittelee paikallislehdistön historiaa. Teoksen mukaan Merikarvia-lehti oli vuosina 1941-1982 nimeltään Merikarvian Kunnallislehti.
Suomen lehdistön historia. 4 : Paikallislehdistön historia (Kustannuskiila, 1985)
Finna-haun mukaan Merikarvian Kunnallislehteä on tallella paperipainoksina vaihtelevasti joiltakin vuosilta. Vuoden 1943 vuosikertaa ei kuitenkaan näyttäisi löytyvän.
https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=merikarvian+kunnallislehti+…
Kansalliskirjasto ei ole digitoinut Merikarvian kunnallislehteä. Asiakaskäyttöön on ehditty digitoida kaikki Suomessa 31.12.1939 mennessä julkaistut lehdet. Lehdet ovat yleisökäytössä digi.kansalliskirjasto.fi -palvelussa....
Toki miestenkin kirjoittamia rakkausromaaneja löytyy. Yksi tuotteliaimmista rakkausromaanien kirjoittajista meillä oli Jorma Kurvinen. Hänen rakkausromaaninsa on julkaistu salanimellä Elsa Anttila. Kotimaisista klassikoista voisi mainita esimerkiksi Johannes Linnankosken romaanin Laulu tulipunaisesta kukasta. Myös runoilijana paremmin tunnettu Tommy Tabermann on kirjoittanut rakkausaiheisia romaaneja.
En valitettavasti löytänyt muuta pesukarhuja sisältävää sarjaa tai elokuvaa kuin The Raccoons (Pesukarhut) vuodelta 1984. Se on kuitenkin piirretty eli ei aivan vastaa muistikuviasi. Ehkäpä joku tämän palstan lukijoista tunnistaisi sarjan.
Lisätietoa sarjasta The Raccoons:
The Raccoons | Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Finna.fi
The Raccoons - Wikipedia
The Raccoons (TV Series 1985–1992) - IMDb
Kyseessä ovat viimeiset rivit Lassi Nummen runosta Ei sitä kerro kieli. Runo on kokoelmasta Kuusimittaa ja muita säkeitä (1963).
Runon voi lukea myös esimerkiksi teoksesta Lassi Nummi: Runot 1947 - 1977 (1978, s. 209).
Loitsu on ilmestynyt suomeksi Markku Lahtelan kääntämänä kokoelmassa Runoni (Kirjayhtymä 1984). Jevtušenkon alkuperäinen runo Заклинание (Zaklinanie) on ilmestynyt joidenkin nettilähteiden perusteella venäjäksi vuoden 1977 tienoilla, kun taas suomennoksessa todetaan runojen ilmestyneen alun perin vuosien 1952 ja 1972 välillä. Kokoelmassa todetaan lähteiden olevan keskenään ristiriitaisia ja ajoittamisen vaikeaa. Emme onnistuneet löytämään tietoa siitä, että Loitsua olisi käännetty ruotsiksi.