Pentti Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan Charlotta on Charlotin sisarnimi. Suomen almanakassa nimi oli vuosina 1772-1857. Ruotsalaisessa almanakassa Charlottan nimipäivä on 12.5. Nimi tarkoittaa pikku Karlaa.
”Suomen sanojen alkuperä” (osa 1; Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992) kertoo, että sana ”kiva” on peräisin murteista, ja sen merkitys on ollut ’ankara, raju, kova, luja, sitkeä, nopea, ripeä, jyrkkä, suurikokoinen, runsas’. Siitä merkitys on sitten muuttunut etenkin puhekielessä merkitsemään ’mukava, hauska’.
Kaisa Häkkisen ”Nykysuomen etymologisen sanakirjan” (WSOY, 2004) mukaan ”kiva” kuuluu etymologisesti yhteen sanojen ”kipakka”, ”kivakka” ja ”kiivas” kanssa. Niiden taustalla on Häkkisen mukaan vanha balttilainen laina, jota vastaa nykyliettuan sana ”gývas” (’eloisa’).
Mukavaa vuotta 2011 myös sinulle!
Lähdeteosten anti Uma-nimestä ja sen taustasta on valitettavan niukka.
Suomessa Uma on kutsumamuoto nimestä Ulla-Maija. Hindulaisuudessa Uma on jumalatar, jota pidetään jumala Shivan vaimon Devin ruumiillistumana. Nimi merkitsee armollista.
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Uma-nimen on saanut myös muutama mies, mutta maskuliinisen Uman taustaa en onnistunut selvittämään. Suomessa etunimiksi käyttöön otetuissa intialaisten jumalien nimissä on tosin muitakin, joita on annettu sekä miehille että naisille (esimerkiksi aurinkojumalatar Suryan nimi on ollut suositumpi miehen kuin naisen nimenä), joten mitään erillistä alkuperää sillä ei ehkä olekaan. Kenties nimen antajat ovat pitäneet sen muita ulottuvuuksia feminiinistä taustaa...
Tässä suomennos: En saa pelätä. Pelko on mielen tappaja. Pelko on pikku kuolema, joka tuo täydellisen sammumisen. Katson pelkoani suoraan. Annan sen kulkea ylitseni ja lävitseni. Ja kun se on mennyt ohi, käännän sisäisen silmäni näkemään sen tien. Mistä pelko on kulkenut, siinä ei ole mitään. Vain minä pystyn. Suomentaja on Anja Toivonen (WSOY 2010).
Kalastusasetuksen 9 §:n 3 ja 4 momentissa säädetään pyyntivälineiden etäisyyksistä:
"Meressä kylänrajan ulkopuolella ei toisen kalastusta häiritsevää pyydystä ilman asianomaisen lupaa saa panna pyyntiin sataa metriä lähemmäksi toisen käytössä olevaa nuotta apajaa eikä troolia vedettäessä saa mennä sataa metriä lähemmäksi toisen pyynnissä olevaa nuottaa eikä isorysää.
Sen lisäksi, mitä 3 momentissa säädetään häiritsevästä pyynnistä, ei kalastusta ankkuroiduilla pintaverkoilla tai isorysällä saa ilman asianomaisen lupaa harjoittaa kahtasataa metriä lähempänä toisen isorysää sen sivulta lukien eikä sataa metriä lähempänä sen perää."
Pissapoika-nimityksen yhteyttä kuuluisaan Manneken Pis -patsaaseen ei käytettävissä olevien lähteiden perusteella ole sen helpompi kiistää kuin vahvistaakaan. Heikki Paunosen Stadin slangin suursanakirja Tsennaaks stadii, bonjaaks slangii ajoittaa sanan merkityksessä "auton tuulilasinpesin" 60-luvulle. Sen varhaisin kirjallinen esiintymä, jonka onnistuin löytämään, on vuoden 1959 lopulta, nimimerkin "Autokulkuri" yleisönosastokirjoituksesta Helsingin Sanomissa 19.11., eli nimitys on noin kolme vuosikymmentä itse keksintöä myöhäisempi. (Erinomainen tiivis suomenkielinen esitys tuulilasinpyyhkimien ja -pesimien historiasta löytyy John Dayn kirjasta Auto : Benzistä ja Daimlerista nykypäiviin.)
Yksi mahdollinen innoittaja ...
Antti Tuurilla ei näytä olevan varsinaisia kotisivuja, mutta tietoa hänestä löydät esimerkiksi kustantajan sivuilta http://www.otava.fi/ sekä Sanojen aika -kirjailijatietokannasta, jonka löydät osoitteesta http://www.lib.hel.fi/ Kirjailijatietokanta aukeaa sattumanvaraisesti jonkun kirjailijan kohdalta, mutta valitse yläpalkista haluamasi kirjailija.
Muita nettisivuja ovat esim.
http://www.yle.fi/a2/punainen/arkisto/2000/puna160200.html
http://www.sjk.fi/kirjasto/kirjailijat/tuuri.htm
Tuurin lapsuudestakaan ei juuri tietoja löydy, mutta Sinun kannattaa tutustua teoksiin Miten kirjani ovat syntyneet 3 (WSOY, 1991), Kotimaisia nykykertojia 3 (BTJ Kirjastopalvelu, 2000), Muodotonta menoa - kirjoituksia nykykirjallisuudesta (WSOY, 1997), Pekka...
Maailman isoin eläin on sinivalas. Se voi kasvaa jopa 30 metriä pitkäksi (noin neljän jalkapallomaalin mitta) ja painaa 136 tuhatta kiloa. Sinivalaan pää on niin iso, että jalkapallojoukkue mahtuisi seisomaan sen kielellä! Sen sydän on pienen auton kokoinen.
Paavo Cajanderin käännös Henrik viidennen kolmannen näytöksen ensimmäiseen kohtaukseen alkaa seuraavasti:
Kuningas Henrik:
Viel´, ystävät, viel´yksi ryntäys,
(Tai ruumiillamme muurit peittäkäämme!...)
Lähde:
Shakespeare, William (1958). Kootut draamat VII (2. painos).(Suom. P.Cajander). WSOY: Porvoo
MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 kertoo muun muassa näistä termeistä. Trendi on 1. jonkin ilmiön kehityksen (määrätietojen avulla laskettavissa oleva) suunta, suuntaus. Esimerkiksi voidaan puhua vaikka väestönkasvun nykyisestä trendistä. Trendilla voidaan tarkoittaa myös
2. leimallista, näkyvää piirrettä (nykyisessä) muodissa, käyttäytymisessä tai muussa sellaisessa. Esimerkiksi voidaan puhua vaikka kukkakuosista kevään trendinä.
Tendenssi on puolestaan pyrkimys, taipumus, kehityssuunta, suuntaus; (mielipiteitä ohjaileva) tarkoitus, tarkoitushakuisuus. Esimerkiksi puhutaan tilaston osoittamasta tendenssistä lisääntyvään alkoholinkulutukseen tai romaanin yhteiskunnallisesta tendenssistä.
Mats Wicken on säveltänyt Olen saanut elää -kappaleen, jonka alkuperäinen nimi on Jag har vandrat mina stigar. Reijo Taipaleen lisäksi sen on levyttänyt ja laulanut ainakin laulaja nimeltä Tuula-Helena. Kappale löytyy ainakin äänitteeltä Uusilla urilla - i nya spår, joka on vuodelta 1982. Näyttäisi kuitenkin siltä, että se on esitetty suomeksi, vaikka levyn nimi onkin kaksikielinen. Muita naispuolisia esittäjiä ei kappaleelle kuitenkaan ainakaan Suomesta löytynyt.
Tiedot ovat peräisin Suomen kansallisdiskografiasta, Violasta:
http://finna.fi
Asiakaspalautteesta voimme lisätä seuraavan tiedon: Kappaleen alkuperäinen, ruotsalainen esittäjä on Dansband.
Laulu saattaa olla tamperelaisen laulajan ja lauluntekijän Ilmo Korhosen kynästä. Hänen ohjelmistoonsa kuuluu laulu nimeltä "Sotaveteraanien lapset". Sen sanoja ei ole täällä SKS:n kirjastossa, jolle kysymyksenne kohdistitte. Tiettävästi säkeissä kerrotaan suurten ikäluokkien elämänkaaresta sodanjälkeisessä Suomessa.
Laulu on julkaistu ainakin CD-albumilla "Musaa mäeltä 4". (Tampere: Pispalan Musiikkiyhdistys, 2006). Levyllä sen esittää Nääsboys-yhtye. Tallenne on aika hankalasti saatavissa kirjastoista, suurimmista kaupunginkirjastoista sitä näyttäisi olevan vain Tampereella ja Hämeenlinnassa. Äänitettä kuvaillaan Internet-osoitteessa http://www.pispala.fi/yhdistykset/musiikkiyhdistys/musaa.html .
Ilmo Korhoselta itseltään kannattaa...
Takapihan Gibraltar on marssilaulu, sen on säveltänyt jorma Panula ja sanoittanut Sauvo Puhtila ja laulu alkaa "Hei hei sinä takapihan Gibraltar".
Kappale on levytetty 1960-luvulla, esittäjänä levytyksessä on Tapiolan yhteiskoulun kuoro. Levyn nimi on Sininen ja valkoinen, se löytyy kuunneltavaksi ja lainattavaksi useasta kirjastosta (napsauta linkkiä)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1541812__Stakapihan%20gibr…
Joensuun kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmasta löytyy Koti-Karjala -lehteä, joka on mm. Kiteen paikallislehti, vuodesta 1980 alkaen, sekä sen edeltäjiä Kiteen-Tohmajärven lehteä vuosilta 1965-1979 ja Kiteen lehteä vuosilta 1960-1964. Niitä voi lukea ja kopioida kirjastossa. Aluetietokanta Koivikosta, johon on tallennettu viitetietoja myös Kiteetä koskevista aiheista, löytyi aiheistanne vain yksi viite
Lautamäki, Olavi: Kiteellä palanut kolme kirkkoa.
Karjalan maa, 07.07.1982
Edellämainittuja lehtiä selaamalla tietoja voisi löytyä enemmän.
Joensuun kaupunginkirjaston kokoelmasta löytyvät seuraavat kirjat:
KITEEN KOIVIKON SUKUHAUTAUSMAA
Kirja, kieli: suomi, 1987
Kauppinen, Pekka : Kahteen suuntaan katsonut : Kiteen kunta 1870-luvulta...
HENRIIKKA (Henriika, ruots. Henrika) on naispuolinen vastine Henrikille (Heikille). Henrik on tullut Suomeen skandinaavista tietä muinaissaksalaisesta nimestä Haimrich (ehkä haim 'koti, talo' + rich 'rikas, mahtava'). Henriikasta itsenäisiksi nimiksi ovat kehittyneet Riikka, Riika, Henna ja Henni. INKERI on vanha suomalainen asu muinaisskandinaavisesta Ingifridh-nimestä, jonka myöhempiä muunnelmia ovat Ingrid ja Inger. Ingifridh on yhdistelmä Ing-jumalasta ja sanasta (f)rid 'kaunis'. Inkeri-nimi on vanhastaan käytetty. Tunnetaan keskiaikainen balladi Inkerin virsi ja toisaalta vanhoja paikannimiä: Inkere, Inkeroinen, Inkerinmaa. LÄHDE: ///Kustaa Vilkuna (toim. Pirjo Mikkonen): Etunimet. - 2005///. Nimien yleisyydestä Väestörekisterin sivu...
Mitään vertailevaa tahoa en valitettavasti löytänyt. Eettinenkuluttaja.net -verkkosivustolla arvioidaan joidenkin hyväntekeväisyysjärjestöjen julkaiseman tiedon luotettavuutta sekä järjestön poliittista, uskonnollista ja taloudellista riippumattomuutta: http://www.eettinenkuluttaja.net/hyvantekevaisyysjarjestot
Tässä joitakin lehtiartikkeleita aiheesta:
Ahonen, Anneli: Avustusjärjestöt brändäävät entistä ammattimaisemmin. Rikkumaton julkisuuskuva on järjestöille kullanarvoinen. Helsingin Sanomat 12.7.2007
Ahonen, Anneli: Suoraveloituksella lahjoittavien määrä kasvaa nopeasti: moni järjestö saa suuren osan tuloistaan kuukausilahjoituksista. Helsingin Sanomat 26.6.2007
Vihonen, Ilona: Viidennes suomalaisten antamasta hätä- ja kehitysavusta...
Aki on lyhentymä Joakimista. Saksassa nimestä esiintyy mm. muoto Achim ja Venäjällä Akim. Joakim taas tulee heprealaisesta nimestä Jehoiachim, joka tarkoittaa "Jahve herättää". Raamatussa esiintyy nimestä myös muoto Joojakim. Joakim oli apokryfisen Jaakobin alkuevankeliumin (n.150) mukaan Neitsyt Marian isä. Joakimin ensimmäinen suomalainen muunnos oli Jaakkima, joka on Karjalassa yksi vanhimmista kristillisistä nimistä.
Lähde:
Uusi suomalainen nimikirja, Otava 1988
Tarkoitat ilmeisesti supliikki-sanan alkuperää. Sana on lainaa vanhasta uusruotsista, jossa supplik merkitsi anomuskirjelmää. Ruotsiin sana on puolestaan lainattu ranskan kielen samaa merkitsevästä sanasta supplique. Menestyksekkään anomuksen esittäminen on varsinkin entisaikoina edellyttänyt hyviä puhumisen ja selittämisen taitoja.
Suomen kirjakielessä supliikki on mainittu ensimmäistä kertaa vuonna 1709, alkuperäisessä kirjallisen anomuksen merkityksessään. Suullista esitystaitoa merkitsevä supliikki mainitaan muun muassa Elias Lönnrotin sanakirjassa vuonna 1880.
Lähde: Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY, 2004.
