Nuortenkirjallisuus, kuten muukin kirjallisuus, on muuttunut kovasti aikojen kuluessa, ja toisaalta tiettynä aikanakin on julkaistu monenlaista nuortenkirjallisuutta. Nuortenkirjallisuuden sisällä on myös monenlaisia genrejä, joissa tyypillisyydet vaihtelevat.
Kaisa Rättyä kirjoittaa teoksessa Nuori kirjan peilissä : nuortenromaani 2000-luvun taitteessa / Päivi Heikkilä-Halttunen ja Kaisu Rättyä (toim.) (2003), että nuortenromaania määrittävät identiteetin muutoksen kuvaaminen ja nuoret päähenkilöt (s. 9).
Hyviä lähteitä aiheesta ovat Nuori kirjan peilissä -kirjan lisäksi vaikkapa nämä: Pieni suuri maailma / toimittaneet Liisi Huhtala ... [et al.] (2003) ja Luovuuden lähteillä : lasten- ja nuortenkirjailijat kertovat / toim. Päivi...
Hilja Haahden Oravasatu löytyy esim. kokoelmista Eläinrunojen kirja http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C%7CRb1021683
sekä Tunteellinen siili ja muita suomalaisia eläinrunoja
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C%7CRb1111611
Mikkelin Ravirata Oy:sta vastattiin kysymykseenne näin:
Eugen Pylvänäinen oli Mikkelin Ravirata Oy:n ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja vuodesta 1973 alkaen kuolemaansa v. 1976 asti. Hän oli myös yksi Ravirata Oy:n perustajista ja Mikkelin raviradan toiminnan voimallinen kehittäjä.
Pylvänäinen oli myös raviurheilun keskusjärjestön Suomen Hippoksen hallituksen jäsen.
Eugen Pylvänäisellä oli itsellään ravihevosia Kalevan tallin nimissä. Kalevan talli sijaitsi Kalevankankaalla raviradan läheisyydessä. Tallin tähti oli LORD PILATUS-niminen ravuri, josta taiteilija Herman Joutsenen tekemä pronssinen muotokuvapatsas on Eugen Pylvänäisen muistoajon kiertopalkintona.
Pylvänäisen oma ala oli autojen myynti. Hänen firmansa oli MIKKELIN AUTO.
Formula ykkösten teknisiä määräyksiä voit käydä katsomassa netissä osoitteessa http://autoracing.about.com/library/usgp/bl_usgp_car.htm , jolla sanotaan formula ykkösten polttoaineesta: ”Formula 1 –polttoaineet ovat lyijyttömiä ja niissä saa olla normaalisti saatavia ainesosia. Ennen kilpailua kilpailijan on annettava näyte käytettävästä polttoaineesta analyysia ja FIA:n hyväksyntää varten. Kilpailujen aikana otettujen polttoainenäytteiden on täsmättävä ennen kilpailua annettujen näytteiden kanssa.”
Formula database –saitilla http://www.f1db.com/formula1/database/general/action/display_faq_item/f… sanotaan, ettei formuloissa käytetä mitään omaa, erityistä polttoainetta. Formula-polttoaine on lyijytöntä ja sen rikkipitoisuus on alhainen. Se...
Uudenvuodenpäivän paikan länsimaisessa kalenterissa vahvisti Julius Caesar noin 2050 vuotta sitten, nelisenkymmentä vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Kun nykyinen vuosien merkintätapa sai alkunsa apotti Dionysius Exiguuksen 500-luvulla tekemistä laskelmista, länsimaisen ajanlaskun alkukohta koetettiin ajoittaa Jeesuksen syntymän tienoille. Koska lukua nolla ei tuohon aikaan Euroopassa tunnettu (se saatiin länsimaihin arabialaisilta matemaatikoilta vasta myöhemmin), ajanlasku alkoi vuoden 1 alusta. Kun englantilainen historioitsija Beda 600-luvulla ulotti Dionysiuksen vuosilaskutavan myös Jeesuksen syntymää edeltäviin tapahtumiin, hän merkitsi vuotta 1 edeltäväksi vuodeksi 1 eKr. Vuosi 0 jäi siis kokonaan pois ajanlaskustamme.
Jeesuksen...
Suomen sanojen alkuperä (osa 2; Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1995) kertoo, että naaras voisi kytkeytyä sanaan nainen, jonka kummankin taustalla saattaisi olla jo uralilaiseen kantakielestä periytyvä rekonstruoitu sanavartalo näxi. Kaisa Häkkinen toteaa Nykysuomen etymologisessa sanakirjassa (WSOY, 2004), että nainen voisi olla myös indoiranilainen laina muinaisintian ’vaimoa’ merkitsevästä sanasta.
Sanan uros alkuperä katoaa historian hämäriin. Suomen sanojen alkuperä (osa 3; Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2000) yhdistää sen mahdollisesti sanaan ukko, jolla saattaa olla uroksen kanssa yhteinen kanta. Häkkinenkin pitää sitä omaperäisenä sanana, koska muuta...
Suomen pankki lunastaa vain markkoja (ja niitäkin vain 29.2.2012 asti). Suomen pankin kirjastosta arveltiin, että asiaa voisi kysyä FOREXilta: http://www.forex.fi/
Suurimmat eroavuudet löytyvät farkkujen leikkauksessa johtuen anatomisista eroista esim. vyötärön ja lantion suhteessa ja reisissä. Yleisesti ottaen naisten farkuissa on tarkempi leikkaus ja istuvuus, jolla voidaan peittää myös jonkin verran kehon pieniä virheellisyyksiä. Miesten farkkuihin käytetty materiaali on monesti karkeampaa ja tanakampaa kuin naisten ohuempi ja joskus joustavampi materiaali. Naisten farkuissa etutaskut ovat yleensä pienemmät tai saattavat puuttua kokonaan. Miesten farkkujen etumus on löysempi, naisten istuvampi. Myös kokomerkinnät eroavat toisistaan. Vetoketjun avautumissuunnassa ei enää taida olla sellaisia eroavuuksia kuin aikaisemmin.
Tarkempaa tietoa (englanniksi) http://www.wisegeek.org/what-is-the-difference-...
Kyseistä signeerausta ei löytynyt ainakaan oheisesta Kupittaan Saven taiteilijoiden sigreenauksia esittelevästä listasta:
https://www.signaturer.se/Europa/kupittan.htm
Listasta tosin puuttuu esimerkiksi Valentina Modig-Manuelin signeeraus. Taiteilijoiden puumerkeistä ei ole kattavia luetteloita, eikä kaikkia Kupittaan Saven kuvastoja ja tuoteluetteloja ole saatavana. Suosittelen tutustumaan esimerkiksi Tuula Salakarin ja Harri Kalhan kirjoittamaan teokseen Keräilijän aarteet : Kupittaan Savi. Kirjan lähdeluettelo ja hyödyllisten sivujen luettelo voivat ohjata eteenpäin selvitystyössä. Kyseisen teoksen lisäksi vanhat Kupittaan Saven hinnastot ja kuvastot voivat olla avuksi.
Kupittaan Saveen liittyvää kirjallisuutta voit selata Vaski-...
Varsinaista jouluevankeliumia (Luukkaan evankeliumi) ei
meänkielisenä ole. Kirjasta Ilosanoma: älkää pelätkö:
jouluevankeliumi murteella löytyy Yliperän kielellä
kirjoitettu Luukkaan evankeliumi.
Bengt Pohjaselta löytyy kaksi meänkielistä evankeliumia:
Tule Leevi följhyyn : Markkyksen evanjeeliymmi torniolaaksoksi
ja Älä sie, vaimo, tähhään tuki : Johanneksen evanjeeliymi.
Kaikki nämä kolme kirjaa löytyvät ainakin Lapin
maakuntakirjastosta, josta kirjastosi voi pyytää niitä kaukolainaksi.
Suomalaisen tietosanakirjan mukaan lehtori (latinaksi lector, lukija) oli alun perin kirkossa Raamatun esilukija, myöhemmin katedraali- ja luostarikoulun opettaja. Nykyisin lehtori on lukioiden, ammatillis-ten oppilaitosten ja korkeakoulujen opettajien virkanimike.
Vuokko on 1880-luvulla käyttöön tullut luontoaiheinen nimi. Eteläisessä Suomessa vuokot ovat kevään symboleja, joten on ymmärrettävää, että kun Vuokko otettiin vuonna 1929 almanakkaan, nimipäiväksi tuli vapunpäivän jälkeinen päivä.
Vuokon englanninkielinen vastine Anemone tulee kreikan kielen sanasta anemos, joka merkitsee tuulta.
Lähteet:
Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY
http://www.behindthename.com/
Huhujen mukaan sota-aikaan rintamalla kiisseliin lisättiin bromia miesten sukupuolivietin tukahduttamiseksi.
Tiede-lehden Kysy asiantuntijalta -palstalla (Tiede 4/2007) jarrukysymykseen vastannut sotahistorioitsija Anssi Vuorenmaa toteaa, että Saksassa bromia on ilmeisesti armeijassa käytetty ja sieltä levisi tieto sen käytöstä Suomeenkin.
Todistettavasti bromia on Vuorenmaan mukaan käytetty Suomessa vain lääkkeenä yksittäisille potilaille. Bromin kulutustilastot tuolta ajalta eivät osoittaneet runsasta käyttöä.
Huhu jarrun käytöstä on kuitenkin elänyt sitkeänä ja ilmeisesti sitä kerrotaan edelleenkin jokaiselle uudelle alokaspolvelle.
Tiede-lehti 4/2007 http://www.tiede.fi/kysy_asiantuntijalta/kysymys/522/mita_oli_sotilaide…
Sanonnalla "The elephant in the room" tarkoitetaan isoa ongelmaa tai asiaa, jota ihmiset välttelevät. Suomen kielessä ilmaisu virtahepo olohuoneessa viittaa ehkä vähän vastaavanlaiseen tilanteeseen, jossa on ongelma, mutta sitä ei kuitenkaan myönnetä ääneen.
Etunimikirjoista (kirjaston luokka 88.29) löytyy tietoa etunimistä. Myös Googlen hakukoneella löytyy esimerkiksi Wikipedian Ti(i)a-sivusto.
Tia ja Tiia ovat yleistyneet 90-luvulla. Ennen 50-lukua tämän nimisiä on ollut vain kymmenkunta. Vuonna 1994 nimi oli jo 18. yleisin Suomessa. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Tiia oli annettu 8 969:lle ja Tia 1 372:lle henkilölle. Tioista yksi on mies.
Lähteiden mukaan Tiia-sana tulee sanasta Dorotea samoin kuin Tea ja Teeakin sekä Viron Tiiu. Myös muissa kielissä on muunnelmia Doroteasta (Dora, Doris, Dorothy, Dolly jne).
Itse Dorotea on historiallinen henkilö 300-luvulta. Dorotea kuoli neitsytmarttyyrinä v. 304 Rooman keisari Diocletianuksen vainossa Aasian Kappadokiassa.
Viimeisin legenda, joka...
Nykysuomen sanakirjassa ei ole sanaa "tujakka". Kielitoimiston sanakirjassa on sana "tuju", joka tarkoittaa laaatusanaa "väkevä", "voimakas" esim. tuju ryyppy. Tujakka-sanaa saatetaan käyttää arkikielessä tässä merkityksessä.
Toisaalta karjalan kielessä on sana "tujakka", joka merkitsee laatusanaa "tuulinen", "tuittupäinen", "oikukas" sekä substantiivia "hiprakka", "hutikka".
Lähteet:
Kielitoimiston sanakirja. 3. osa. 2006.
Karjalan kielen sanakirja. 6. osa. 2005.
Valko-Venäjän (englanniksi Belarus) ajoneuvojen kansallistunnus BY tuli Neuvostoliiton SU-tunnuksen tilalle vähitellen 1990-luvun alusta, virallisesti tosin vasta vuonna 2004. Ilmeisempi vaihtoehto BR oli jo käytössä Brasilialla.
Ilman varmaa tietoa voisi päätellä, että BY tulee maan venäjänkielisestä nimestä (Белоруссия). Nimen ensimmäinen vokaali lausutaan "je". Englanniksi tämä ääntötapa litteroitaisiin "Byelorussia" eli nimen alkukirjaimet ovat siten BY.
https://www.worldstandards.eu/cars/oval-stickers/
https://en.wikipedia.org/wiki/International_vehicle_registration_code
Jyväskylän kaupunginkirjastosta löytyvät seuraavat alan englannin oppikirjat:
Gateway to engineering English: englantia tekniikan opiskelijoille (Finn Lectura, 2010)
Lakkonen, Pirkko: Enter: electricity and electronics (WSOYpro, 2010)
Lehtola, Sirpa: Expert: English for electrical and electronics professionals (Otava, 2010)
Sanakirjojakin kirjastossa on:
Toivonen, Markus: Tietotekniikka, elektroniikka- ja sähköalan slangisanakirja (Talentum, 2004)
Pohjolainen, Seppo: Nykyelektroniikan suursanakirja (Helsinki Media, 1999)
Hukki, Petri: Englantilais-suomalainen elektroniikan sanakirja ja Suomalais-englantilainen elektroniikan sanakirja (Hukki & Pakarinen, 1995)