Kommentoidut vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Ruotsinkielinen "pelottava" lastenohjelma 70-luvun lopussa 1323 Voiskohan kyseessä olla Vilda visarnas land eli Villit viisarit vuodelta 1979? Seitsenosaisen sarjan kehyskertomuksessa opettaja kertoi matematiikan tunnin lopuksi oppilaille tarinaa, jossa Leonard ja Viola seikkailivat salaperäisessä maassa. Maisemaa hallitsi suuri tornikello tikityksellään. Opettajaa esitti Mikael Huldén. Villit viisarit on nähtävissä Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50473778.
Mistä patellavyö on saanut nimensä? 1506 Sanakirjan mukaan  patellavyö (latinaksi patella "malja") on kiristyvällä soljella kiinnitettävä kuminauharesorista valmistettu leveä vyö. Patellavyö kiristää naisen vartalon maljamaiseen muotoon keskeltä hoikaksi. Vyö oli muodissa 1950-luvulla ja uudelleen 1990-luvun lopulla. Lähde: À la mode : muodin ja pukeutumisen sanakirja / Vuokko Lindfors, Sirkka-Liisa Paimela (2004)
Veroilmoituksen teko Suomessa ja Yhdysvalloissa 620 Eri maissa on päädytty erilaisiin järjestelmiin ja käytäntöihin, mutta miksi näin on, siihen on vaikea antaa vastausta. Suomessa on nykyään käytössä järjestelmä, jossa veronmaksaja saa esitäytetyn veroilmoituksen tarkistettavakseen. Sen tietojen tarkistaminen on verovelvollisen vastuulla, joka korjaa virheelliset tiedot ja lisää puuttuvat. Monet vähennykset täytyy myös lisätä itse. Veroilmoitukseen ei liitetä näitä koskevia kuitteja, mutta ne täytyy säilyttää itsellä. Esitäytetty veroilmoitus on otettu Suomessa käyttöön asteittain vuodesta 1996 alken. Sitä ennen verotoimisto postitti verovelvollisille tyhjän lomakkeen, johon täytettiin kaikki tiedot itse. Tarvittavat kuitit ja tositteet liitettiin ilmoitukseen. Aiemmin, vuoteen 1960...
Haavanlehti havisee....olisiko runo/ laulu. Vuosia kaihertanut mielessä! 560 Kyseessä on Ester Ahokaisen lastenruno Lehtiloru, joka alkaa sanoilla "Haavanlehti havisee...". Runo sisältyy kokoelmaan Soita, soita, kissankello (1985). Teoksen saatavuuden lähikirjastossasi voit tarkistaa täältä https://vaara.finna.fi/ https://finna.fi/
1950 luvulla kansakoulussa oli raittiuskilpakirjoituksia ja niiden materiaali oli pienet vihkoset viinan kiroista(Turmiolan Tommi) ja opetusta vanhempien… 1013 Satu on Zacharias Topeliuksen ja nimeltään Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Tässä aiempi vastaus: "...perheen vanhemmat soimaavat isoisää, joka vapinaltaan läikyttää ruokaansa, ja lopulta asettavat hänet syömään nurkkaan puupurtilon kanssa. Perheen nelivuotias poika vuoleskelee puupalikkaa, ja vanhempien tiedusteltua mainitsee siitä tulevan purtilon. Eikä suinkaan porsaalle, vaan isälle ja äidille, jotka vanhoiksi tultuaan pääsevät siitä syömään nurkkaan, kuten isoisäkin. Tämä saa vanhemmat tajuamaan oman kiittämättömyytensä ja kovasydämisyytensä. Seuraa anteeksipyyntö isoisältä ja lupaus kunniasijasta perheen ruokapöydässä. Sadun lopussa muistutetaan neljännen käskyn merkityksestä. Sama aihe esiintyy myös Grimmin sadussa Vanha vaari ja...
Missä yhteydessä on syntynyt sanonta:panna villaisella? 2814 Panna tai painaa villaisella tarkoittaa unohtamista tai kehotusta olla reagoimatta johonkin. Se on todennäköisesti syntynyt vanhan kansan ohjeesta painaa kipeää kohtaa villaisella. Todellisuudessa villa ei kipuun välttämättä auta, mutta sanonta on kuitenkin jäänyt elämään. https://yle.fi/uutiset/3-5411603  
Mikä on Singer-koneen valmistusvuosi? 604 Singerin koneet numeroilla F9593990-F9643989 on valmistettu vuonna 1920 Clydebankin tehtaalla Skotlannissa. Lähteet: ISMACS International: http://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-f… Singersewinginfo.co.uk: https://www.singersewinginfo.co.uk/kilbowie  
Jos huoneessa on esim. neljä maadoittamatonta pistorasiaa, saako osassa käyttää samaan aikaan maadoittamattomia ja osasssa maadoittetuja jatkojohtoja? Entä… 1549 Ylen kuningaskuluttaja-verkkosivustolla annetaan ohjeita sähköturvalliseen kotiin. Jatkojohdoista artikkelissa todetaan: "Yksinkertaisin ohje on laittaa suojamaadoittamaton jatkojohto suojamaadoittamattomaan pistorasiaan ja suojamaadoitettu jatkojohto suojamaadoitettuun pistorasiaan. Suojamaadoitettu pistotulppa tosin sopii myös suojamaadoittamattomaan pistorasiaan. Mutta silloin jatkojohdon suojamaadoitus katkeaa pistorasiaan eikä yllä siihen liitettyihin laitteisiin." https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/11/27/johdot-jarkevammin-10-vinkkia-… Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry:n verkkosivuilla voi lähettää kysymyksen kysy sähköstä -palveluun. He osannevat antaa varmimman vastauksen kysymykseesi. ...
Löytyykö mistään dvd-tallennetta Arto Paasilinnan romaanista "Hirtettyjen kettujen metsä"? 1631 Kyseistä elokuvaa ei ole tiettävästi koskaan julkaistu tallenteena eikä sitä ole näin ollen saatavana myöskään esimerkiksi kirjastoista lainattavaksi. Elokuvasta on Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa filmikopio, jota on mahdollista tulla katsomaan ennalta sopien koronarajoitukset huomioiden. Katselu on maksullista. Elokuva on näytetty YLE TV2:ssa kolmesti, vuosina 1987, 1994 ja 1996. Romaanin pohjalta tehty radiokuunnelma on kuunneltavissa YLE Areenan kautta. Hirtettyjen kettujen metsä (1986) Elonetissä.
Mrs ja Mr käytetään vielä monissa maissa. Onko näistä termeistä luovuttu missään? Tai edes vähennetty käyttöä kuten Suimessa? 514 Tuula Viitaniemi ja Pasi Heikura ovat kirjoittaneet aiheesta artikkelin YLEn sivuille 2015. Teitittely vai sinuttelu? Siinä he viittaavat  Johanna Isosävin ja Hanna lappalaisen kirjaan Saako sinutella vai täytyykö teititellä? : tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä Helmet. Teitittely lienee voimissaan vielä suurimmassa osassa maailmaan. Ramona Lepikin pro gardu tutkielma 2016 ainakin osoittaa, että jopa Suomen ja Eestin satamien asiakaspalvelussa suomalaiset sinuttelevat yleisemmin kuin eestilaiset. https://core.ac.uk/download/pdf/43337554.pdf Felicia Bratun artikkeli Don’t call me by my first name! Naming conventions in different countries kertoo myös erilaisista nimenkäyttökäytännöistä...
Onko Nils Ferlinin turilas-runoa suomennettu? Ilmeisesti kyseessä on runo, joka on ruotsiksi ”En ollonborr är varenda fråga”. Mahtaisiko tämä löytyä jostain… 390 Viola-tietokannan mukaan tuo runo olisi levytetty laulettuna suomeksi nimellä Kuolleet oksat. Se löytyy painettuna teoksesta Nils Ferlin: Lauluja elämälle. Suomennoksessa ei mainita kyllä turilaita ollenkaan, mutta kun kuuntelin Youtubesta ruotsinkielisen version laulusta En ollonborr är varenda fråga, niin se kuulosti kyllä samalta kappaleelta kuin suomennos tuossa kirjassa.
Taskukirjasto-sovelluksessa on lainatun kirjan kohdalla keltainen korostus. Mitä se tarkoittaa? Ks. liite 468 Keltainen korostus ilmaantuu lainattuun kirjaan, jos siinä on varauksia tai yrität uusia sitä liian pian.
Mitä tarkoittaa revahka? Tarkoittaako se epämääräistä henkilöä? 487 Revohka o:lla tarkoittaa mm. (epämääräistä) joukkoa, porukkaa, mutta revahkaa eivät lähteeni tunteneet. Sanan internet-esiintymien perusteella sillä ei vaikuttaisi olevan täsmällistä, vakiintunutta merkitystä. Jotkut käyttävät sitä revohkan synonyymina, toiset taas aivan muissa merkityksissä, jotka usein selviävät vain asiayhteyden perusteella.
Alastalon salin sanakirja? 910 Näyttäisi siltä, ettei Kustavin seudulla puhutusta murteesta ole olemassa kokonaista sanakirjaa, vain joitakin suppeita kirjoituksia, vaikka monista muista murteista on laadittu sanakirjoja. Suomen murteiden sanakirja osoitteessa https://kaino.kotus.fi/sms/ on kuitenkin erinomainen lähde erilaisten murresanojen merkitysten tutkimisessa. Tosin valitettavasti teos ei ole vielä kokonaisuudessaan ilmestynyt, vaan siitä löytyy vasta sanoja M-kirjaimen kohdalle. Nykysuomen sanakirjasta voi löytyä jonkin verran murresanojen selityksiä, mutta kovin kattavaa täydellistä murresanakirjaa ei valitettavasti ole. Erilaisissa sananparsikirjoissa saattaisi olla sanontoja, joita ehkä Alastalon salissa -teoksessa käytetään. Luulen, ettei sanakirjaa oikein...
Etsin kirjailija Pentti Kirstilän kuolinilmoitusta ja muistokirjoitusta. Hän kuoli Wikipedian mukaan 24.4.21. Kysyin näistä aiemmin ja joku oli kommentoinut… 286 Hei, Pentti Kirstilän kuolinilmoitus on ollut tosiaan Satakunnan Kansa -lehdessä 6.6. Sain Porin kirjastosta vastauksen, että muistokirjoitusta ei ole sen sijaan ollut siinä lehdessä. Helsingin Sanomista sain viestin, että ilmeisesti Kirstilän kuolemasta ei ole kirjoitettu mitään Hesarissa. Kuolinilmoituksessa mainitaan Helsinki hänen kuolinpaikakseen. Kirjasampo- sivusto maninitsee hänen asuinpaikakseen Helsingin ohella myös Porin. Kirstilä on mainittu hänen vaimonsa, kirjailija Anja Angelin, muistokirjoituksessa Helsingin Sanomissa 27.11.2020, mutta vähän vaikuttaa siltä, ettei hänestä itsestään ole sellaista kirjoitettu mihinkään lehteen.      
Lastenkirja Pieni sininen auto. Onko tuotetta saatavilla? Jos ei ole, osaisitteko vihjata, mistä kannattaisi kysellä, kiitos! 663 Hei Tarkoitat ilmeisesti Gwen Grantin kirjoittamaa kirjaa? Kysymyksestäsi ei ilmene haluatko ostaa vai lainata kirjan. Lainaksi sen saat kääntymällä kirjastosi puoleen ja pyytämällä heitä tilaamaan ko. teoksen Varastokirjastosta. https://vaari.finna.fi/?lng=fi Mikäli olet halukas ostamaan sen, niin pikaisella haulla löytyi verkkosivu, jossa se on myös saatavilla:  https://www.antikvaari.fi/
Montako suomen markkaa oli yksi Saksan markka vuonna 1990 1704 Vuonna 1990 yksi Saksan markka oli 2,37 Suomen markkaa.  Tässä muutama hyödyllinen nettisivu vastaavia kysymyksiä varten: https://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN https://fxtop.com/en/historical-currency-converter.php
Olen kinnostunut suomenkielisesta pikakirjotuksesta 645 Suomenkielinen pikakirjoitusjärjestelmä kehitettiin 1870-luvulla. Lars Neovius-Nevanlinnan kehittämä järjestelmä vakiintui pian ainoaksi. Pikakirjoitusta kehitettiin tuolloin erityisesti valtiopäivien tarpeisiin, mutta sitä on käytetty myös mm. pöytäkirjojen tekemiseen, henkilökohtaisten muistiinpanojen tai päiväkirjojen kirjoittamiseen. Pikakirjoituksen suosio ajottui 1940-luvulta 1970-luvulle. Pikakirjoitusta opetettiin oppikouluissa ja kauppaoppilaitoksissa 1970- ja 1980 -luvuilla tehtyjen koulu-uudistusten myötä pikakirjoituksen asema heikkeni. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenkielinen_pikakirjoitus) Uusia pikakirjoitusoppaita ei ole julkaistu. Seuraavassa oppaita, jotka on poimittu mm. Suomen Pikakirjoitusyhdistyksen sivuilta....
Tiedustelisin, millä tavoin tulee toimia, mikäli haluaisi omakustanteensa (fiktiota, dekkari) kirjastoihin lainattavaksi? 331 Helmet-kirjastoissa voit tehdä hankintaehdotuksen lomakkeella, jonka löydät Helmet.fi:stä osoitteesta https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Hankintaehdotus.
Missä vanhassa iskelmässä tai laulelmassa kerrotaan merellelähtijästä joka sanoo että jos hän ei palaa hän tulee tervehtimään valkoisen linnun hahmossa? Voiko… 820 "Armas, jos meri vie mun ja näät sä illoin / Valkean kyyhkyn lentävän luokses silloin / Avaja kuistis pois älä tuota häädä / Sielu lie mun se luokses mi tahtois jäädä..." Kyseessä on laulu nimeltä La Paloma (suom. Kyyhkynen) jonka on säveltänyt Sebastian de Iradier (1809-1865). Tunnetuin suomenkielinen sanoitus sävelmään on Raili Kahilaisen.. Sen ensimmäinen levyttäjä on Erkki Junkkarinen vuonna 1955. Myöhemmin laulun on levyttänyt mm. Olavi Virta, Kalevi Korpi, Matti Esko, Laila Kinnunen, Arja Saijonmaa ja lukuisat muut... Laulu tunnetaan joko nimellä La Paloma tai  Kyyhkynen. Kari Tapio levytti laulun uusin sanoin 1980-luvulla nimellä Valkokyyhkynen.   Youtubesta löytyvät pikaisesti etsien...