Albumin kansikuvituksen tekijäksi on merkitty tanskalainen taiteilijaryhmä Ingen Frygt. Sama ryhmä ohjasi myös albumilta julkaistun singlen "To the Lighthouse" videon. Etu- ja takakannen kuvat näyttävät olevan peräisin videolta tai ainakin samasta kuvaustilanteesta. YouTubessa kerrotaan, että video on kuvattu yksinkertaisesti seuraamalla vuorokauden ajan oikean islantilaisen kalastajan elämää.
Joensuun pääkirjastolta löytyy kolme erilaista vaihtoehtoa:
- lehtilukusali Vipusessa on Opinpesä, ryhmätyötila, jota voi varata ilmaiseksi lukusalin numerosta 050 443 5001
- musiikkiosastolla on kaksi äänieristettyä musiikkihuonetta, joita voi käyttää hiljaiseen työskentelyyn. Ilmaisia. Varaukset numerosta 050 405 8914.
- jos etsii tilaa pidemmäksi aikaa, voi tiedustella käyttöönsä tutkijanhuonetta, vähimmäisvarausaika 1 kuukausi ja hinta 60e. Tiedustelut: kirjasto@joensuu.fi
Mainituissa tiloissa ei ole tietokoneita, mutta langaton verkkoyhteys on käytettävissä.
Kaikkia Vaara-kirjastojen varattavia tiloja voi selata täältä.
Kuinka paljon sähköauto kuluttaa kokonaisvaltaisesti verrattuna bensiinikäyttöinen auto. Sähköautothan eivät suoranaisesti saastuta luontoa, mutta jotenkin… | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi)
Täydennykseksi aiempaan vastaukseen pari tuoretta vertailua ja sähköautolaskuri:
Loppuraportti: käytetyn Ford Mondeon polttoainekuluilla lyhentäisi hyvin sähköauton rahoitusta (moottori.fi)
Energia kallistuu – tuleeko sähköautoilusta kalliimpaa kuin bensa-autoilusta? - Autoliitto
Onko sähköauto oikeasti polttomoottoriautoa puhtaampi? Volvon elinkaaritutkimus paljastaa erot XC40-mallien kokonaispäästöissä - Tekniikan Maailma
Onko sähköauto taloudellisesti kannattava vaihtoehto? | VertaaEnsin.fi
Omistamisen...
En löytänyt tätä näytelmää eikä Kirjasammosta oikein löytynyt sopivia. Lastenkirjainstituutin tietokannasta haku varikset näytelmät ei tainnut sekään osua, sieltä löytyi Variksen pesä -niminen teos viime vuosisadan alusta. Tuntisiko joku lukijoistamme?
Molemmat kielet kuuluvat mongolilaisiin kieliin. Suurin osa burjaatin puhujista asuu Venäjään kuuluvassa Burjatian tasavallassa. Lisäksi kieltä puhutaan joillakin Mongolian pohjoisilla raja-alueilla ja vähäisemmissä määrin myös Kiinassa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mongolilaiset_kielet
https://fi.wikipedia.org/wiki/Burjaatin_kieli
http://www.lausti.com/articles/languages/mongoli.html
Venäjän kielen ja kulttuurin vaikutukset näkyvät burjaatin kielessä, esimerkiksi sanastossa, ääntämisessä ja morfologiassa. https://www.britannica.com/topic/Mongolian-languages/The-Eastern-and-We…
Lisätietoa mongolin kielen ja burjaatin kielen eroavaisuuksista ja yhteneväisyyksistä voi löytää näistä lähdelinkeistä.
https://dergipark.org....
Suomen koulukirjastoyhdistys on lakkautettu 26.8.2020. Tieto löytyy yhdistysrekisteristä. Yhdistyksen viimeinen puheenjohtaja kertoo yhdistyksen hallituksemme päättäneen lopettaa toiminnan, koska jäsenten määrä oli useiden viimeisten vuosien ajan alle 20, joista noin puolet oli hallituksen varsinaisia tai varajäseniä. Valitettavasti kiinnostusta yhdistyksen toimintaan ei enää ollut.
Vuonna 1899 Suomessa elettiin raskaita ensimmäisen sortokauden vuosia. Venäjä kiristi otettaan autonomisesta Suomesta. Lisäksi kevät oli todella myöhässä. Vesi nousi yllättävän korkealle meressä ja järvissä.
Sadun lapset olivat niitä lapsia, joille Anni Swan sadun oli ensin kertonut. Tässä sadussa esiintyvät lapset ovat Heikki Järnefelt, Eva ja Ruth Sibelius ja pienenä kuollut Kirsti Sibelius.
Lisätietoja Anni Swanin tuotannosta löydät kirjasta Maija Lehtonen : Anni Swan Wsoy 1958
Suomen Kuvalehden numerossa 49 vuodelta 1928 kerrotaan puolankalaisesta Antti Hiltusesta, jonka mielestä on tullut "kuivaksi astella tasaisella lattialla. Hän on halunnut astella vähän vaikeampia teitä, esim. viikatteen terällä". Hiltusesta on myös kuva. Juttu on lehden Ajanvietesivulla ja kyseinen lehti ilmestyi 1.12.1929.
Olisikohan tämä etsimäsi juttu ja kuva.
Lehden voi lukea Kansallisarkiston digitoimista aineistoista:
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/888883?term=viikatt…
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/889614?term=viikatt…
Avaruusteknisiä laitteita koskevat samat luonnonlait kuin kaikkia taivaankappaleita. Satelliitit kiertävät maapalloa radoilla, jotka Keplerin lakien mukaan ovat ellipsejä ja keskuskappale on niiden toisessa polttopisteessä. Satelliitin keskipakoisvoima ja maapallon siihen kohdistama vetovoima pitävät toisensa tasapainossa ja satelliitin radallaan: se ikään kuin putoaa keskuskappalettaan kohti, joka samassa tahdissa kääntyy niiden alta pois. Rakettivoimaa käyttämällä satelliittien lentoratoja voidaan kuitenkin muuttaa soikeammiksi tai vaikka ympyrän muotoisiksi.
Lähde:
Pertti Jotuni, Välilasku kuuhun : avaruustutkimuksen vaiheita Sputnikista Apolloon
Yleisellä tasolla voidaan todeta, että elokuvien lipputulot jaetaan pääsääntöisesti teatterien, levitysyhtiön sekä tuotantoyhtiön kesken. Osuuksien määrät sekä muut yksityiskohdat luonnollisesti vaihtelevat aina sopimus- ja tapauskohtaisesti. Elokuvan menestys lippuluukulla heijastuu yleensä kuitenkin lopulta tekijöillekin tuotantoyhtiön kautta.
Nordisk Filmin tiedote Sisu-elokuvan kansainvälisestä levityksestä.
YLEn uutinen Sisu-elokuvan Pohjois-Amerikan ensi-iltaviikonlopusta.
Madonreikä on hypoteettinen tunneli läpi maailmankaikkeuden rakenteen. Alun perin puhuttiin Einsteinin - Rosenin sillasta. Siinä mustaksi aukoksi romahtanut tähti repi valtavalla gravitaatiollaan maailmankaikkeuden kudokseen aukon, johon materia katosi. Teorian mukaan musta aukko voisi olla yhteydessä toisaalla maailmankaikkeudessa sijaitsevaan valkoiseen aukkoon. Yhä hypoteettinen valkoinen aukko ei päästäisi mitään sisäänsä, mutta se sylkisi ulos mustaan aukkoon joutuneen materian.
Madonreiässä maailmankaikkeudessa olisi siis kaksi etäällä sijaitsevaa aukkoa, joiden välillä olisi silti yhteys. Fyysikot John Wheeler ja Charles Misner keksivät nimen vuonna 1957 julkaistussa artikkelissa. Heidän esittämässään vertauksessa ...
Mestarietsivä Basil Hiiri -elokuvassa esiintyvä henkilönnimi Flaversham on luultavasti tekaistu nimi, joka ei varsinaisesti tarkoita mitään. Pohjana sille on luultavasti ollut brittiläistä alkuperää oleva nimi Faversham ("sepän kylä"). Faversham on sekä kaupunki Kentin kreivikunnassa Iso-Britanniassa että sieltä lähtöisin oleva sukunimi.
William Faversham (1868–1940) oli brittiläissyntyinen näyttelijä, joka teki mittavan näyttämöuran Broadwaylla ja koko joukon elokuvarooleja Hollywoodissa.
Faversham Name Meaning, Family History, Family Crest & Coats of Arms (houseofnames.com)
William Faversham - IMDb
Kuvakirjoja, joissa on aiheena toisen vanhemman muuttaminen ulkomaille, löytyy varsin vähän. Sen sijaan ikävästä, erossa olemisesta, kaipauksesta ja vanhempien avioerosta löytyy runsaasti kuvakirjoja. Tähän on poimittu muutamia, jotka saattaisivat sopia.
- Katri Tapolan kuvakirjassa Siinä sinä olet isä on muuttanut ulkomaille töihin. Kirjassa käsitellään lapsen kaipausta ja vanhemman poissaoloa.
- Anne Boothin Lähetän sinulle haleja -kirjan kuvauksen mukaan "kirja lohduttaa kaipaavaa sydäntä ja koskettaa kaikkia, jotka joutuvat olemaan erossa omasta rakkaastaan."
- Hannamari Ruohosen Kadonnut äiti -kuvakirjaa kuvaillaan näin: "Liikuttava, hellä ja lämpimän värikylläinen kuvakirja kertoo pienen lapsen...
Suuri käsityö -lehden numerossa 9/2017 on kaavoja keskosvauvan vaatteille. Lehteä on Helmet-kirjastoissa enää muutamassa toimipisteessä, mutta voit tilata lehden omaan lähikirjastoosi.
Kaavat löytyvät myös netistä:
https://www.kodinkuvalehti.fi/haku?search_term=keskoset
Muun muassa näiltä sivuilta löytyy kaavoja keskosvauvan vaatteisiin:
https://jujuna.fi/tuote/ompelukaavat/pdf-ompelukaavat/lasten-ompelukaav…
https://punomo.fi/ideointi-suunnittelu/suunnittelumenetelmat/kayttajala…
Hei!
Kyseiset sanat ovat Matin ja Tepon kappaleesta Lopputili. Ensimmäisen kerran kappale on julkaistu Matin ja Tepon vuoden 1982 albumilla Pidä itsestäsi huolta. Kappale esiintyy myös ainakin Matin ja Tepon kokoelmalevyillä 20 suosikkia : Kaiken takana on nainen sekä Parhaat 2.
Kappaleen on säveltänyt Matti Puurtinen, sanoittanut Veli-Pekka Lehto ja sovittanut Antti Hyvärinen. Kappaleen on levyttänyt myös Jukka Raitanen.
Kappaleen tekijätiedot äänitetietokannassa (Fono.fi): http://www.fono.fi/KappaleenTiedot.aspx?ID=ce405c7c-a2e6-4359-98da-e0b7…
Oksitaani on romaaninen kieli, jota puhuttiin aikoinaan laajalti erityisesti eteläisen Ranskan alueella. Verkossa on useita ranska - oksitaani -sanakirjoja. Niistä esimerkiksi Lo Congresin palvelu hakee eri sanakirjoista, joten mukanaon useita oksitaanin alueellisia murteita, mm. Languedocin ja Auvergnen alueilla puhuttu oksitaani sekä provensaali.
Lo Congres - Dictionnaire occitan
Lisää sanakirjoja ja taustalähteita löytyy Lexilogos-sivulta
Isterin puutarha on sijainnut tiettävästi nykyisellä Emännänpolulla tai -tiellä noin sadan metrin päässä joesta. Jo 1920-luvulla on Oulunsuun kylään perustettu A. Renellin puutarha Isterin maalla.
Heli Suutari on tehnyt pro gradu -tutkielman Pohjoista puutarhanhoitoa. Oulun Puutarhayhdistys 1897 - 1997 ja puutarhanhoito Oulun seudulla (1997).
Lähde: Oulujokisten sata vuotta : entisen Oulun maalaiskunnan/Oulujoen kunnan historia 1865-1964 (Oulujoki-seura 1999)
Lähestulkoon autio, vain muutaman ihmisen asuttama pohjoissuomalainen kylä saa ajattelemaan Hanna Haurun romaania Utopia eli erään kylän tarina (Like, 2008). Maahanmuuttajaa siitä ei tosin löydy – sen sijaan kylän ulkopuolisesta maailmasta muistuttaa tarinan tytön uniin ilmaantuva salaperäinen poro.
Utopia eli erään kylän tarina | Kirjasampo