Tampere

Viimeisimmät vastaukset

7355 osumaa haulle. Näytetään tulokset 6241–6260.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Muistelen lukeneeni melko uudesta (julkaistu 2008-10?) matka/retkeilyoppaasta, jossa esitellään Suomesta sellaisia paikkoja, joihin liittyy kansanuskomusten… 861 Etsitty kirja on mitä todennäköisimmin Karttakeskuksen Suomen 100 -sarjassa vuonna 2008 julkaistu Aimo Kejosen Kansantarinat. Se esittelee maakunnittain sata kansantarinoiden paikkaa. Kustakin paikasta kerrotaan siihen liittyvä tarina ja listataan muita samantyyppisiä kertomuksia. Mukaan mahtuu kertomuksia tontuista ja haltioista, kummituksista ja jättiläisistä, noidista ja eläimistä, mutta myös elävistä ihmisistä.
Missä kokoelmassa on julkaistu Mika Waltarin Satu kuninkaasta, jolla ei ollut sydäntä? 1343 Satu on julkaistu omana, WSOY:n kustantamana teoksenaan vuonna 1983. Lisäksi se löytyy kokoelmista Pieni aarreaitta 1 (WSOY, 1991) ja Valtterin matkassa : suomalaisia satuja (Weilin + Göös, 1997).
Tällainen kysymys on askarruttanut jo jonkin aikaa eli missä on maailman tarkin mekaaninen kello. Jossain väitetään sen olevan jonkun suomalaisen kellomuseon… 2267 Suomen Kellomuseosta kerrotaan, että museon kokoelmiin kuuluu kelloseppämestari Lauri Helskeen vuosina 1934-36 suunnittelema ja valmistama raekello, joka on yksi maailman tarkimmista mekaanisista kelloista. Raekellosta löytyy tietoa Kellomuseon sivuilta: http://www.kellomuseo.fi/menneet.html# -> Raekello - maailman tarkin mekaaninen kello?. Yksittäisen kellon nimittäminen maailman tarkimmaksi on kuitenkin ongelmallista jo pelkästään siitä syystä, että kaikkia kelloja ei ole testattu, ja lisäksi testaus pitäisi suorittaa täsmälleen samoissa olosuhteissa, jotta tulos olisi vertailukelpoinen. Aika määritellään nykyään atomikellojen avulla. Koordinoitu yleisaika eli UTC saadaan eri puolilla maailmaa sijaitsevien atomikellojen keskiajasta....
Kirjastonhoitaja, minkä niminen ja kenen (kotimaisen naisrunoilijan?) on se runo, jossa kissa (saappaissa) ja kana (nutussa tai hameessa tai muussa sellaisessa… 1637 Etsitty runo saattaisi olla Alli Nissisen Pikku juttu, joka löytyy useasta lastenrunoantologiasta - esimerkkeinä mainittakoon Pikku Pegasos (Otava, 1987), Suomen lasten runotar (Otava, 1994) ja Eläinrunojen kirja (WSOY, 1997) - ja Satu Marttilan toimittamasta kissa-aiheisten runojen kokoelmasta Runojen kissa (Kirjayhtymä, 1991).
Onko olemassa kirjoja liikelahjoista ja liikelahjakulttuurista, jotka olisi tehty vähintään 2000-luvulla? 981 Katariina Krabben teos Suhdetoiminnan käsikirja (Perhemediat, 2004) käsittelee yritysten suhdetoimintaa, tapakulttuuria ja myös liikelahjoja.
Verdin ooppera Otello on ilmeisesti käännetty suomeksi, kääntäjä Eija Hirvonen. Jos tieto on saatavilla, kysyisin, miten kuuluu suomeksi oopperan neljännen… 1361 Suomen Kansallisoopperan vuonna 2000 julkaiseman libreton mukaan kysymästi vuorosanat on suomennettu näin (suomentaja Eija Hirvonen): Anna minun elää, anna minun elää, anna minun elää!
Minkälainen mahtaa olla ruisperunapuuron valmistusohje? Ruokaa on tarjottu ainakin Karjalassa ja Eteläpohjanmaalla, mutta valmistusohje on jäänyt unholaan. 5496 Perunapuuroon (potaattihuttu, pottupuuro) käytettiin vanhaan aikaan karkeita ohraisia puurojauhoja, mutta myöhemmin on ruvettu käyttämään ruisjauhoja tai ohra- ja ruisjauhojen sekoitusta. Tästä eri puolilla Suomea tunnetusta ruokalajista löytyy useita ohjeita, jotka pikku vivahde-eroja lukuunottamatta ovat pääpiirteissään melko samantapaisia keskenään. Alla pari esimerkkiä, ensimmäinen Kainuusta, toinen Savosta: POTTUPUURO "Kuoritut perunat keitettiin kypsiksi. Keitinvesi otettiin talteen ja perunat survottiin. Survokseen lisättiin keitinliemi ja suola. Seos sai kiehua, ja siihen lisättiin jauhot voimakkaasti vatkaten." (Götha Rannikko, Puukkolihaa, imellusvelliä ja muita evväitä) POTAATTIHUTTU 5 suurta perunaa 1 l vettä 1,5-2 dl...
Isälläni oli tapana lausua ilmeisesti Walter J. Snellmanin runoa, joka alkaa sanoilla "Taivaan avaruuden....." Runossa kerrotaan kotkasta, joka lentää läpi… 1103 Runo Alkutaival löytyy Walter J. Snellmanin 1942 julkaistusta runokokoelmasta Suomen vuosisataislaulu.
Kene tää runo "ovi" olikaan? OVELLA Hankin lähtöä, -- seisatun, ovi hiljaisen kammioni, tahtomattani luonas sun. Lausun: Vartija kohtaloni --… 2407 Ovella-runon kirjoittaja on Uuno Kailas. Se julkaistiin ensimmäisen kerran Kailaan kokoelmassa Uni ja kuolema (1931).
Kummat pehmittivät pihviä satulan alla, hunnit vai tataarit? 3252 Jussi Talvi tuomitsee kirjassaan Gastronomian historia (Otava, 1989) lihan pehmittämisen satulan alla epähistoriaksi, joka perustuu Mongolian tataarien sotaretken eurooppalaisen kronikoitsijan väärinymmärrykseen. Tataarit kyllä laittoivat pihvejä satuloidensa alle, mutta eivät pehmittääkseen ravinnoksi tarkoitettua lihaa, vaan lääkitäkseen ratsujensa selkiin tulleita haavaumia: "Tuosta mongolien sotaretkestä kerrottiin kaikenlaista. Spalatossa, nykyisessä Splitissä, kirjoitti munkki Tuomas (Thomas) kronikkaansa: 'He (mongolivaltiaat) ovat pienikokoisia miehiä, mutta leveähartiaisia. Heidän parrattomat kasvonsa ovat aivan sileät, nenä tylppä ja leveä, ja säihkyvät silmät seistä harittavat kaukana toisistaan... He eivät syö lainkaan leipää,...
Onko kirjalistaa vanhenemisesta. Toivoisin sellaista. Löysin ruotsinkielisen, muttei käy tarpeisiini. 3289 Kysymyksestäsi ei käy ilmi, etsitkö listaa tieto- vai kaunokirjallisuudesta, joten tässä kumpiakin. Aiheesta löytyy paljon kirjallisuutta, ja lisää teoksia voit hakea esim. Helmet-verkkokirjastosta (http://www.helmet.fi/) laittamalla hakusanaksi "ikääntyminen" tai "vanheneminen". Tietokirjallisuutta, elämäntaito-oppaita: Airaksinen, Timo: Vanhuuden ylistys (Otava, 2002) Arstila, Pirkko: Rohkeaa elämää, aikuinen nainen (Gummerus, 2004) Ephron, Nora: En voi mitään kaulalleni ja muita mietteitä naisen elämästä (Otava, 2007) Ijäs, Kirsti: Ikääntyvän ihmissuhteet (Kirjapaja, 2006) Junkkaala, Eero: Mies tässä iässä (Uusi tie, 2009) Kauhanen-Simanainen, Anne: Valmentaudu vanhuuteen - viisaasti (CIM kustannus, 2009) Mazzarella, Merete: Matkalla...
Haluaisin tietoa DASH ruokavaliosta. Onko siitä suomenkielisiä kirjoja tms? 2440 Hyvä suomenkielinen DASH-ruokavalion (Dietary Approaches to Stop Hypertension) esittely löytyy esimerkiksi Juhana Harjun kirjasta Ravintoa sydämelle : ehkäise sydäntautiriskiäsi terveellisellä ravinnolla (WSOY, 2007). Internetistä löytyy myös verrattain runsaasti tietoa aiheesta. Varsin napakka DASH-tietopaketti löytyy esimerkiksi Maito ja terveys -sivustolta: http://www.maitojaterveys.fi/www/fi/maitotietoa/tutkimukset/dash/index… Muita linkkejä: http://www.ravitsemusterapeutti.net/96 http://www.ravitsemusterapeutti.net/wiki/uutiset.html?86 http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00…
Olen pari tuntia etsinyt kääpiömerihevosen latinalaista nimeä ja tietoa siitä onko se todella maailman hitain kala. Parhaiten olisi löytänyt kirjastosta jossa… 1362 Kääpiömerihevosen tieteellinen nimi on Hippocampus zosterae. Merihevoset ovat kaloista hitaimpia. Niistä hitain saattaa hyvinkin olla kääpiömerihevonen, jonka "huippunopeus" on vain n. 0,016 km/h. Lähteet: Markku Varjo, Maailman kalojen nimet Mark Carwardine, Eläinten ennätykset
Kenen lastenkirjailijan runonpätkä: "piikkihampaat suussa, siipipari nahkaa, tutkan avulla se lentää eikä päätä pahkaa" 4281 Etsitty kirjailija on Jukka Itkonen. Lepakko-runo löytyy Itkosen uusimmasta runokokoelmasta Krokotiili hikoaa ja muita eläinrunoja (Kirjapaja, 2010): Suussa piikkihampaat, siipipari nahkaa. Se lentää tutkan avulla, eikä päätäpahkaa.
Olen 11-v. tyttö ja etsin kirjoja/kirjasarjoja. Pidän kaikenlaisista kirjoista, tällä hetkellä luen Nummelan ponitalli -kirjoja, Paha piski -kirjoja ja W.I.T… 2030 Tässä muutamia kirjavinkkejä. Jos eläinaiheiset tarinat kiinnostavat, voisit kokeilla Thomas Brezinan Seitsemän tassua ja Penny -sarjaa tai Helena Meripaaden Koirahullun päiväkirja -sarjaa. Tyttöjen (ja vähän poikienkin) elämästä kertovat mm. Tittamari Marttisen Viivi Pusu -kirjat, Tuija Lehtisen Rebekka-sarja ja Måns Gahrtonin Eva ja Adam -sarja. Jännityksen nälkään sopisivat esim. Pia Hagmarin Etsiväpartio -kirjat, ja mielikuvituksellisempaa menoa tarjoavat vaikkapa Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarja, Michelle Paverin Muinainen pimeys -sarja tai Reeta Aarnion Maan kätkemät ja sen jatko-osa Veden vanki. Lisää vinkkejä hyvistä kirjoista voit aina kysyä käydessäsi kirjastossa. Löydät niitä myös Internetistä lasten- ja...
Löytyykö kirjastosta vanhoja sanomalehtiä? Olisin kiinnostunut Aamulehti ti 7.7.2009. 1485 Tampereen kaupunginkirjaston pääkirjasto Metson käsikirjastosta löytyvät vuoden 2009 Aamulehdet mikrofilmeinä. Mikrofilmeistä on mahdollista ottaa kopioita maksua vastaan.
Haluaisin tietää homoseksuaalisuuden hyväksymisestä eri uskonnoissa. Esimerkiksi: - kristittyjen kantoja (myös eri suuntausten; baptismi, ev.lut., yms.) -… 2130 Hyvä yhteenveto aiheesta löytyy Pirkko Brusilan toimittamasta kirjasta Seksuaalisuus eri kulttuureissa (Duodecim, 2008). Se käsittelee suhtautumista seksuaalisuuteen yleensä ja myös homoseksuaalisuuteen sekä evankelis-luterilaisen kirkon ja sen herätysliikkeiden ja ns. vapaiden suuntien että ortodoksisen kirkon, katolisen kirkon, islamin ja juutalaisuuden näkökulmista. Martti Nissisen ja Liisa Tuovisen toimittama Synti vai siunaus (Kirjapaja, 2003) tarkastelee asiaa kristillisen etiikan kannalta. Uusien uskontojen käsikirja (toim. Christopher Patridge, Kirjapaja 2006) käsittelee erilaisia valtauskontoihin mutta myös mm. pakanatraditioihin ja new age -perinteeseen pohjautuvia uusia uskontoja ja niiden maailmankuvaa. Uusia uskontoja Suomessa...
Ystävättäreni suositteli kirjaa, jonka nimi on jotain "Juotetaan Elefanttia" tai sinne päin. Kertoo vanhainkodissa olevasta miehestä ja palaumia hänen… 965 Kirja on nimeltään Vettä elefanteille ja sen on kirjoittanut Sara Gruen.
Olen lukenut kaikki Harry Potter-sarjan kirjat ja nyt tarvitsisin vinkkejä mitä lukea seuraavaksi! Olisiko teillä jotain hyviä vinkkejä kirjoista, jotka ovat… 7096 Taikuutta ja seikkailuja löydät esimerkiksi Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjasta, Eoin Colferin Artemis Fowl -kirjoista ja Ursula K. LeGuinin Maameren tarinat -sarjasta. Potter-fanille voi suositella myös Reeta Aarnion kirjoja Maan kätkemät ja Veden vanki, ja taikojen parissa ollaan myös Diana Wynne Jonesin kirjoissa Noidan veli ja Tietäjän lapsuus. Terry Pratchettin kirja Vapaat pikkumiehet ja sen jatko-osat Tähtihattu ja Talventakoja kertovat Tiffany-tytön noitaopinnoista. Todellinen fantasiakirjallisuuden klassikko on C.S. Lewisin Narnia-sarja. Michelle Paverin Muinainen pimeys -sarja seuraa Torak-pojan ja hänen susiystävänsä vähän taianomaisiakin seikkailuja esihistoriallisessa maailmassa. Lisää vinkkejä hyvistä kirjoista voit aina...
Haluaisin tietää aikajärjestyksessä Anni Polvan Tiina-sarjan kirjat. 6550 Anni Polvan Tiina-sarjassa on kaikkiaan 29 kirjaa: 1. Tiina. 1956 2. Tiina aloittaa oppikoulun. 1957 3. Tiina kesälaitumilla. 1958 4. Tiina toimii. 1959 5. Tiina ei pelkää. 1960 6. Tiinalla on hyvä sydän. 1961 7. Tiina epäilee Juhaa. 1962 8. Tiina seikkailee. 1963 9. Tiina on aina Tiina. 1964 10. Tiinan uusi ystävä. 1965 11. Tiina saa ehdot. 1966 12. Tiinastako näyttelijä? 1967 13. Tiinaa harmittaa. 1968 14. Tiinalla on hauskaa. 1969 15. Tiinaa ei ymmärretä. 1970 16. Tiinan ampiaiskesä. 1971 17. Tiinaa tarvitaan. 1972 18. Tiina joutuu sairaalaan. 1973 19. Tiinakin ratsastaa. 1974 20. Tiina ottaa vastuun. 1976 21. Tiinalle otetaan pikkusisko. 1978 22. Tiina ei löydä Tinttamaria. 1979 23. Tiina saa suukon. 1980 24. Tiina eksyy. 1981 25....