Tampere

Viimeisimmät vastaukset

7182 osumaa haulle. Näytetään tulokset 3501–3520.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minkä niminen on hilkka jota tytöt käyttävät pieni talo preerialla sarjassa ? 736 Laura Ingalls Wilderin englanninkielisissä kirjoissa tyttöjen päähineistä käytetty sana on bonnet (tai sunbonnet), joka tavallisimmin suomennetaan juuri hilkaksi. Kirjasarjan suomennoksissa käytetty sana vaihtelee hieman kirjan, kääntäjän ja tekstikohdan mukaan: se voi olla aurinkohattu, hellemyssy, hellehattu tai pelkkä hattu.
Olen kuullut lapsena laulua Dneprille.. sävel oli sama, mutta laulu alkoi : Vaahdoten pauhaa virta suuri, vihainen tuuli ulvoo vaan, rannoilla puut ja pensaat… 228 Sanoilla "Vaahdoten pauhaa virta suuri" alkava kansanlaulu tunnetaan nimellä Räiskyvä Dnjepr tai Räiskyvä Dnjepr-joki, tai pelkkä Dnepr. Pekka Mirola on sovittanut kappaleen mieskuorolle, sovitus löytyy nuottijulkaisusta "Kolme venäläistä kansanlaulua" (Fazer, 1986). Helsingin liikennelaitoksen mieslaulajat on levyttänyt kappaleen levylle "50 laulun vuotta 1953-2003 / La strada". Nimella Dnepr laulu löytyy ainakin näistä nuottijulkaisuista: Musiikki. 7-9 : peruskoulun seitsemännen, kahdeksannen ja yhdeksännen luokan musiikkikirja (Otava, 1979) Opistojen laulukirja (Fazer, 1968) Laulun taika : nuorison ja varttuneen väen laulu- ja leikkikirja (Raittiuden ystävät, 1977)
Mitä villin lännen karjavarkaat tekivät saaliilaan? 359 Länsi oli otollista aluetta rikollisille: siellä oli piilopaikkoja ja "työskentelymahdollisuuksia" - ja laki oli kaukana idässä. Onnenonkijat olivat jo ensimmäisten yrittäjien mukana menneet kaivamaan kultaa. Kun kultakenttien kulta alkoi olla lujemmassa, postirosvous ja kaikenlainen ryöväys alkoivat kehittyä. Pian huomattiin, että kulta juoksee neljällä jalalla karjamailla, joilla miljoonaomaisuudet olivat vapaasti taitavan miehen otettavissa. Ehkä tämä taitava mies aloitti uransa merkitsemällä polttomerkillään joitakin eksyneitä vasikkaraukkoja, mutta pian hänen lihantarpeensa kasvoi ja hänestä tuli pelätty ja halveksittu karjavaras. Villin lännen karjavarkaat menettelivät saaliinsa kanssa täsmälleen samoin kuin ne, joilta lehmät oli...
Kuoleeko Kiinanherhiläinen pistämisen jälkeen vai voiko se pistää useamman kerran? 856 Herhiläiset ovat ampiaisten suvun kookkain laji, joten se mikä pätee ampiaisiin pätee pääsääntöisesti myös herhiläisiin. Ampiaisilla on sileä myrkkypistin, jota voi käyttää toistuvasti; ne eivät kuole pistettyään. Puolustautumisen lisäksi ampiaiset osittaisina lihansyöjinä käyttävätkin piikkiään myös saalistukseen. Myös kimalaisten myrkkypistin on sileä ja halutessaan ne voisivat käyttää sitä useita kertoja, mutta turvautuvat siihen kuitenkin ani harvoin. Mehiläisillä sitä vastoin on kertakäyttöinen pistin, jonka voimakkaat väkäset tarttuvat niin lujasti pistettävään kohteeseen, että koko pistin myrkkyrauhasineen repeää irti mehiläisen vetäessä sitä ulos ja yksilö itse menehtyy pian pistämisen jälkeen. Lähteet ja kirjallisuutta...
"Pieni talo preerialla" sarjassa Ingallsin tytöt, Mary ja Laura, panevat nukkumaan mennesään päähänsä valkoisen myssyn. Mikä merkitys sillä on? Ettei päätä… 1040 Yömyssyn alkuperäinen tarkoitus on nimenomaisesti ollut pään pitäminen lämpimänä. Tähän tarkoitukseen valmistettuja päähineitä on ollut kaupan jo 1300-luvulla. Ennen nukkumaanmenoa nautittavaa alkoholijuomaa on kutsuttu  - päähineen mukaan -  yömyssyksi 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Vaikka ryypylläkin voidaan ajatella olevan lämmittävä vaikutuksensa, nimitys perustunee kuitenkin ensisijaisesti siihen, että yömyssyn nauttiminen on samalla tavalla yöpuulle siirtymistä valmistelevaa toimintaa kuin yömyssyn vetäminen päähän. Lähde: Word histories | origin of "nightcap"
Kuukausi-runo, josta en muista tekstiä tammi-,huhti-ja marraskuun osalta 3604 Etsitty runo on Valistuksen vuonna 1959 julkaisemasta Aapisesta, jonka ovat laatineet Aatto Kaljunen, Briitta Karemo ja Taimi Metsikkö. Sisällysluettelon mukaan tämän Kuukaudet-runon on kirjoittanut Briitta Karemo.
Haen Larin Kyöstin runoa, josta tiedän vain lauseita... 369 Etsitty Larin-Kyöstin runo on Mahorkka-Mikon lohdutus, joka ilmestyi alun perin kokoelmassa Pilan pippuria ja ivan suolaa (Gummerus, 1921). Tämän lisäksi se sisältyy mm. Larin-Kyöstin runojen valikoimaan Lausujan runoja (Gummerus, 1948) ja suomalaisen huumorin antologiaan Hymyjen kirja (Otava, 1942).
Onko englannin sanalle steezy jotain suomenkielistä vastinetta 611 Urbandictionary.com-sivuston mukaan sana steezy on yhdistetty sanoista "style with ease" eli huoleton, luonteva tyyli. Lexico.com-verkkosanakirjan mukaan steezy on määritelty "Effortlessly stylish or elegant" eli suomeksi vaivattoman tyylikäs tai elegantti. Suoraa suomennosta ei tälle slangisanalle ainakaan verkkosanakirjoista löydy. https://www.urbandictionary.com/define.php?term=steezy https://www.lexico.com/en/definition/steezy
Mitä etunimi Dodge tarkoittaa? 476 'Dodge' englannin kielen sanana tarkoittaa väistöä tai väistämistä. Etunimenä se on peräisin keskiajalta ja yksi Roger-nimen muodoista. Roger taas on germaanista alkuperää ja tarkoittaa kuuluisaa keihästä. Dodge on myös sukunimi, ja automerkki Dodge onkin saanut nimensä yhtiön perustajien, John ja Horace Dodgen mukaan. Behing the Name: https://www.behindthename.com/ Sanakirja.org: https://www.sanakirja.org/ Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Dodge
Kuka mahtaa soittaa bassoa laulussa Laakson lilja Maaritin levyllä Maarit vuodelta 1973? 614 Kansalliskirjaston tietokannan mukaan 1973 ilmestyneellä Maarit-levyllä bassoa soittaa Pekka Pohjola. Kappalekohtainen erittely puuttuu, mutta ainakaan muita basisteja ei levyn tiedoissa mainita. Sama tieto löytyy myös Yleisradion Fono-tietokannasta. https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.4464979 http://www.fono.fi/Dokumentti.aspx?kappale=laakson+lilja&ID=1ab2c1f3-c1…
Olisi hakusessa tämä Mika Waltarin viite (teos ja sivunumero). Mahtaisiko löytyä tätä kautta? :) "Onni – epäselvä haavekuva oli liukunut pakenevana ohi. Elämä… 266 "Onni, – epäselvä haavekuva oli liukunut pakenevana ohi. Elämä oli hopeaisten kalojen pyydystämistä paljain käsin pettävästä vedestä. Kalat kimalsivat ja liukuivat pakoon tyhjien käsien välistä, saattoi tuntea vain liukkaitten suomujen kosketuksen ja hipaisun kaiken luistaessa pois." Mika Waltari, Appelsiininsiemen (WSOY, 1931), s. 493
Onko ton Mamman Pikku Pipana biisin sanotuksia missään? 562 Kappale Mamman pikku pipana on Harry Bergströmin säveltämä ja sanoituksen on tehnyt nimimerkki Ville. Kappale kuultiin ensimmäistä kertaa elokuvasa Mitäs me taiteilijat (1952) Kipparikvartetin esittämänä. Laulusta on kustannettu nuotti vuonna 1952, mutta ikävä kyllä sitä ei ole saatavana missään kirjastossa. Sanoja voi yrittää kuunnella äänityksestä, kappale on saatava CD-levyllä useissa kirjastoissa, ja löytyy myös YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=npowcpHSa4E  
Tarvitsisin apua biisin löytämiseen 151 Scotty McCreeryllä on kappale nimeltään This is it, voisiko kyseessä olla se? Kappale löytyy Youtubesta https://www.youtube.com/watch?v=4JSd4KfG1vo
Etsin koululaisen lukukirjaa. Luin sitä alaluokilla 70 luvun alussa. Mutta mukukirja oli vanhempi 60 luvulta, voi hyvin olla 50 luvulta tai vanhempikin… 266 Tutkimieni alakoulun aapisten ja lukukirjojen talvisista lintutarinoista lähimmäksi kysymyksessä kuvailtua osuu Martti Haavion ja kumppanien Iloisessa aapisessa (WSOY, useita painoksia) ja Kultaisessa aapisessa (WSOY, useita painoksia) oleva Eskon ruokavieras. Pakkasessa sinnittelevä pikkulintu tässä on tosin punatulkku.
Terve Etsin Tekniikan Maailma-lehteä, jossa oli sähkökitaran vahvistimen rakennusohje. Muistelen, että lehti olis vuosilta, 1981-1984. 274 Kysymyksessä mainittuna ajanjaksona TM : Tekniikan maailma -lehdessä oli sarja Jukka Fallströmin rakennusohjeita sähkökitaristille: kaikulaite (15/1982), sähkökitaran etuvahvistin (18/1982) ja kitaran päätevahvistin (19/1982). Joitain vuosia aikaisemmin oli lehdessä julkaistu pienen kitaravahvistimen rakennusohjeet (17/1976). 1960-luvun Tekniikan maailmoissa neuvottiin rakentamaan 10 watin orkesteri- ja kitaravahvistin (4/1961) ja kitaravahvistin (16/1965).
Löytyykö tangolle nimi. Laulaa Esko Rahkonen tai Reijo Taipale. On 60 luvun tango. Voi olla kertosäe: Onnenmaa kangastaa rakkain silmissäsi sun. Siihen… 877 Sanoin "Onnen maa kangastaa rakkain silmissäsi sun" alkaa Unto Monosen tango Rakastunut. 60-luvulla sen levytti ainakin "Suomen Robertino" Matti Hyvönen. https://www.youtube.com/watch?v=Ieo5c2IrWGM
Mitä tarkoittavat lyhenteet osuuskauppojen nimissä : Työväen osuuskauppa Tippa i.l. Osuusliike Imatra i.i. 1281 Osuuskuntien nimien yhteydessä esiintyi joko kirjainlyhenne i.l. tai r.l. - jos jostain on silmiin osunut i.i., se lienee painovirhepaholaisen työtä: Osuusliike Imatra oli kuitenkin Imatra i.l. (ks. Kalervo Peitsalo, Tipasta Imatraksi : osuusliike Imatra i.l. 1902-1952). Nämä lyhenteet liittyivät jäsenten lisämaksuvelvollisuudeksi kutsuttuun vastuuseen. Jos osuuskunnassa jäsenet eivät olleet henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan veloista, kyseessä oli osuuskunta ilman lisämaksuvelvollisuutta (i.l.). Jos jäsenen kuului vastata säännöissä määrätyn lisämaksuvelvollisuuden rajoissa henkilökohtaisesti osuuskunnan sitoumuksista, kyseessä oli rajoitettu lisämaksuvelvollisuus (r.l.). (Osuuskuntalaki 247/1954)
Ensimmäinen suomenkielinen viittaus olio-ohjelmointiin 328 Ihan ensimmäistä suomenkielistä viittausta olio-ohjelmointiin voi olla hankala jäljittää, mutta viitetietokannoista saatavissa olevien tietojen perusteella olio-ohjelmointi käsitteenä ilmaantuu suomenkieliseen tietotekniseen kirjoitteluun 1980-luvun jälkipuoliskolla; mainintoja löytyy vuodesta 1986 lähtien. Alkuun terminologiassa on pientä horjuvuutta: varhaisissa teksteissä puhutaan sekä "olioperustaisesta" että "oliosuuntautuneesta" ohjelmoinnista; vähitellen lyhyempi ja ytimekkäämpi "olio-ohjelmointi" alkaa vallata alaa ja vakiintua käytetyksi termiksi. Olioiden "virallisen" saapumisajankohdan voisi ehkä kuitenkin asettaa vuosiin 1989-90, jolloin sekä tieteellisissä että erikoisaikakauslehdissä ilmestyi useita olio-...
Oliko Heikki Silvennoisen tähdittämä legendaarisen lentäjä - sketsin ohjelma Kummeli vai Mankeli? 1185 YLE:n Elävän arkiston mukaan Kanarialta kotiin soittava lentäjä esiintyi sarjassa Aatami ja Beetami. Elävä arkisto: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/11/04/aatami-ja-beetami-nain-soitat-… Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aatami_%26_Beetami    
Mistä tulee sukunimi Känninen? Onko sillä mitään tekemistä humalan kanssa, vai onko johdettu jostain ihan muusta? 2150 Känni-sanaa on käytetty merkityksessä 'humalatila' vasta 1800-luvun loppupuolelta lähtien ja kirjakieleemme se on tullut vasta 1900-luvulla, joten on hyvin mahdollista, että sukunimellä Känninen ei varsinaisesti ole tekemistä humalan kanssa. Känni humalan synonyyminä on todennäköisesti lainaa ruotsin sanasta känning, joka alun perin merkitsee tuntoa, tunnetta tai tuntemusta, mutta jolla on myös merkitys 'lievä humala, hutikka'. Kännille löytyy kielestämme myös humalaa vanhempi merkitys - sekin, tosin, tavallaan (väki)juomiin liittyvä: Lönnrotin Suomalais-ruotsalaisen sanakirjan mukaan känni on 'yksi- tai kaksikorvainen puutuoppi'. Sille läheistä sukua oleva kännikkä taas on 'pullomainen savi- tai kiviastia'. Tämän kännin...