Helsinki

Viimeisimmät vastaukset

26468 osumaa haulle. Näytetään tulokset 9481–9500.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Televisiossa näytettiin 70-luvulla jossain itäblokin maassa tehty elokuva tai sarja jossa lapset rakensivat oma-aloitteisesti isoa majaa. Aikuiset kuitenkin… 258 Välitimme kysymyksesi edelleen, valtakunnalliselle kirjastoammattilaisten sähköpostilistalle, jospa joku kollega jossakin päin Suomea muistaisi etsimäsi sarjan/elokuvan. Ilmoitamme heti mikäli vain saamme sieltä vastauksen! Vai muistaisikohan joku palvelumme seuraajista kyseistä sarjaa/elokuvaa?
Mistä tulee verbi solmia, kun puhutaan avioliiton solmimisesta? Onko joskus tehty solmu asian vahvistamiseksi? 778 Verbillä "solmia" on kaksi merkitystä. Se voi tarkoittaa kirjaimellisesti solmun tekoa: yhdistää langan tms. päät t. erillisiä lankoja tms. panemalla ne keskenään solmuun; tehdä lankaan tms. solmu(ja). Solmia yhteen kaksi köyttä. Solmia kengännauhat. Solmion solmiminen. Toisaalta sillä voidaan tarkoittaa: sopimuksen, liiton tms. tekemisestä, lopullisesta päättämisestä, ystävyys-, kauppa- tm. suhteiden aikaansaamisesta, alullepanosta. Solmia rauha(nsopimus). Solmia salaliitto. Solmia kauppa-, diplomaattisuhteet jhk maahan, jnk maan kanssa. Avioliiton solmiminen. Solmia uusia tuttavuuksia. Kielitoimiston sanakirja ...
1. Yhdistetty maailmankartasto ja tiekartta. Yhdysvaltojen kartta. Tietokoneen kello edistää. 284 1. Helmet-verkkokirjastossa ei näytä olevan yhdistettyä maailmankartastoa ja tiekarttaa. Eurooppa on laajin alue, josta tiekartta löytyy. Voit tarkastella hakua täältä https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Rb2333899__Stiekartat__P0%2C4__Orightresult__U__X3?lang=fin&suite=cobalt.   Netissä haku tuottaa ainakin yhden verkkokaupan, josta löytyy Giant World Road Map. Senkään tiedoissa ei kuitenkaan mainita sisältääkö se välimatkat ja tienumerot. https://www.mapstudio.co.za/product/giant-world-road-map/ 2. Tietokoneesi merkki ei ole tiedossani, mutta esimerkiksi HP tuen sivulta löytyy ohjeita otsikolla ”HP:n pöytätietokoneet - päivämäärän ja kellonajan asettaminen, kello jättää, kellonaika ja päivämäärä ovat...
Https://www.youtube.com/watch?v=HSs4TM-ke8k Mikä tämä hai on? Sen verran tiedän että jos tämä on elävä Megalodon, niin minä olen avaruusolento. Ensisimäyksellä… 243 Esihistoriallisen hailajin megalodonin paluusta ei ole tietoa, viimeisimmät fossiilitkin lienevät 2,6 miljoonan vuoden ikäisiä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Megalodon Meidän asiantuntemuksemme ei valitettavasti riitä haillajin tunnistamiseen.
Mikä on se soitin, joka muistuttaa tiibetiläistä äänimaljaa, mutta on suuren padan kokoinen? Markus Kajon TV-ohjelmassa soitettiin näitä kultaisella 80… 367 Tarkoittanet soitinta, joka tunnetaan nimellä steel pan. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/10/23/steel-pan-loversin-musiikki-soljui-vastustamattomasti-eteenpain#media=99625 https://fi.wikipedia.org/wiki/Steel_pan
Hulppea ....mita se on ? 686 Kielitoimiston sanakirjan mukaan sana on arkikielinen ja tarkoittaa komeaa ja upeaa. Esimerkiksi maisema voi olla hulppea. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
Onko minun mahdollista saada suomenkielisenä versiona Kalmanin Mustalaisruhtinattaresta Sylvan ja Edwinin duetto-osuuden ("Lempiä voi monta kertaa, rakastaa… 231 Kappale tunnetaan sekä nimellä Lempiä voi monta kertaa että Rakastaa voi monta kertaa. Suomenkieliset sanat ja nuotit tähän kappaleeseen löytyvät ainakin näistä kirjoista: Suuri toivelaulukirja 5 (nuottikirjoitus, soitinnus: kosketinsoitin, sointumerkit) ja Kultainen laulukirja: 400 suosikkilaulua (nuottikirjoitus, soitinnus: kosketinsoitin, sointumerkit). Varsinaista partituuria näissä ei kuitenkaan ole. Tiedot löytyvät Suomen kansallisdiskografia Violasta: https://finna.fi
Esitän hiukan oudon kysymyksen, mutta ajattelin kysyä kuitenkin. Osaatteko antaa jotain lyhyttä listaa, että mitkä ovat suosituimpia kirjasarjoja lasten (4–10… 252 Tässä joitakin kollegan kokoamia suosittuja kirjasarjoja. Osaa lukevat joukon pienimmät, ja osaa kouluikäiset. Kirjoja saa lainaan kirjastoista.  - Ryhmä Hau - Frozen - Neropatin päiväkirja / Jeff Kinney  - Lasse-Maijan etsivätoimisto / Martin Widmark - Tatu ja Patu / Aino Havukainen ja Sami Toivonen - Risto Räppääjä / Sinikka Nopola, Tiina Nopola - Lukupalat - Ystäväni Maisa / Lucy Cousins - Puppe / Eric Hill
Mistä löytyisi laulujen sanat: Kiitos elämän lahjasta, Niin kuin on hanki valkoinen? 1772 Pekka Laaksosen laulu Kiitos elämän lahjasta sisältyy nuottijulkaisuun Lauluja valoksi ja voimaksi (Aurinko Kustannus, 2010) Sanat Lasse Heikkilän lauluun Niin kuin on hanki valkoinen löydät nuottijulkaisusta Laulun aika : hengellisen laulukirjan lisäosa (Aikamedia, 2008). Kumpikin teos kuuluu Helmet-kirjastojen kokoelmiin, joten voit tilata ne omaan lähikirjastoosi.  https://www.helmet.fi/fi-FI https://www.finna.fi/
Löytyykö suomennettua / suomenkielistä teosta Yhdysvaltain sisällissodasta? Jos teoksia löytyy niin voisinko saada vähän listaa kirjoista. 962 Yleisissä suomenkielisissä historiateoksissa on myös Yhdysvaltojen sisällissotaa käsitelty, mutta kokonaista omaa teostaan ei aiheesta suomeksi tunnu löytyvän. Englanniksi taas löytyy paljonkin tietoteoksia, jotka keskittyvät pelkästään sisällissotaan. Kaunokirjallisuutta ja elokuvia löytyy aiheesta suomeksi paljonkin.  Alla muutamia yleisiä suomenkielisiä historiateoksia, joissa myös Yhdysvaltojen sisällissotaa on käsitelty: Henriksson, Markku: Siirtokunnista kansakunnaksi: johdatus Yhdysvaltain historiaan (Gaudeamus, 1990) Kero, Reino: Uuden maailman jättiläinen: Yhdysvaltain historia (Otava, 1991) Miller, William: Yhdysvaltain historia (WSOY, 1969) Grimberg, Carl: Kansojen historia 20: Liberalismi ja kansallisuusliikkeet (WSOY,...
Kuka on Darling, joka on joskus 2000-luvun alussa tehnyt version Letkiksestä? 234 Darling-laulajanimen takana on saksalainen laulaja nimeltä Catherine Frey. Alla linkit Suomen kansallisdiskografia Violaan ja Discogs-sivustolle: https://finna.fi https://www.discogs.com/artist/643631-Darling-3
Etsin kotimaista naiskirjailijaa jonka esikoisteos on ollut kiitetty mutta toinen tai kolmas kirja ei enää kelvannut kustantajalle. Kirjailija lopetti… 355 Voisikohan etsimäsi kirjailija olla Marja Kyllönen, jonka esikoisteos 'Lyijyuuma' oli kriitikkojen kiittämä ja voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 1997? Toinen romaani Kyllöseltä tosiaan ilmestyi 2001, mutta kolmatta kirjaa ei sitten enää julkaistukaan. Kyllönen kertoo kokemuksestaan Nuori Voima -lehden artikkelissa: https://nuorivoima.fi/lue/juttu/kun-kirjailija-katoaa
Kaipaisin vinkkejä Helmet-lukuhaastetta varten Pohjoismaisesta mytologiasta ammentavasta kirjasta. En ole onnistunut löytämään sopivaa vinkkiä, sillä en… 318 Sopisiko esimerkiksi A.S. Byattin Ragnarök: Jumalten tuho? Hieno, runollinen ja tiivis teos, ei ole mikään tiiliskivi, eikä myöskään fantasiagenreä. Teos kertoo nuoresta tytöstä, joka on Englannin maaseudulla paossa toisen maailmansodan pommituksia ja uppoutuu lukemaan skandinaavisia jumaltaruja. Tytön kertomus on oikeastaan enemmän kehyskertomus, joka nivoutuu hienosti skandinaavisten tarujen maailmaan.  Suomalaisesta mytologiasta ammentavista romaaneista taas voisin vinkata vaikkapa Johanna Sinisalon teosta Sankarit, jossa Kalevalan hahmot saavat romaanissa uudet elämät rocktähtinä, misseinä, tietokonevelhoina, huippu-urheilijoina jne 1990-luvun Suomessa. Tai Seija Vilenin romaania Pohjan akka, jossa Kalevalan...
Kirjasto 10:ssä oli tietokoneita, joilta pystyi printtaamaan omalle paperille. Onko Oodissa vastaavia, tai jossain muualla Helsingissä? Jos Oodissa on, kuinka… 764 Keskustakirjasto Oodin tulostimilla ei voi tulostaa omille papereille, eikä valitettavasti myöskään muissa Helsingin kaupunginkirjaston kirjastoissa. Espoon Sellon kirjastossa Leppävaarassa on julistetulostin, jolla voi tulostaa omille papereille julisteita ja valokuvia. Lisää tietoa Varaamo-palvelun kautta tai Sellon kirjastosta: https://varaamo.espoo.fi/resources/avikroiwk62a?date=2019-09-30 https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Sellon_kirjasto/Yhteystiedot  
Missä musiikkiteoksessa lauletaan "pa-da-da-dam pa-da-da-dam"? En ole varma, onko siinä muuta ihmisääntä kuin tuo. 865 Ehkä etsit kappaletta Only you https://www.youtube.com/watch?v=qgDKtLPp46s Tuossa esittäjänä on Flying Pickets. Mieleen tulee myös Edith Piafin Padam padam, https://www.youtube.com/watch?v=OjY9IDlhFUk.
Missä eri muodoissa raamattua voi lukea 248 Helmet-kirjastojen kokoelmissa Raamattu on paperikirjana, äänikirjana cd-levyillä, cd-rom-muodossa ja Uusi testamentti myös e-äänikirjana. Raamattu on ilmestynyt myös e-kirjana nimellä Suomalainen eRaamattu, mutta sitä ei ole Helmet-kirjastojen kokoelmissa. eRaamattu on Kansalliskirjaston kokoelmissa ja myös ostettavissa: https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=eraamattu&type=AllFields
Taulu on signeerattu G. Widmaier. Taulu on maalattu 1967 kankaalle.Taulussa on alppimaisema taustalla ja etualalla kasattuja heinähaahioita (kasoja). Koko on n… 301 Meillä ei ole asiantuntemusta arvioida maalausten arvoja, joten suosittelisin kääntymään taideasiantuntijoiden puoleen esimerkiksi alan liikkeissä. Tutkimistani taiteilijahakemistoista (mm. Allgemeines Lexikon der bildenden Künstler des XX. Jahrhunderts) henkilöä ei kuitenkaan löytynyt, joten ilmeisesti hän ei ole aivan tunnetuimpia taiteilijoita. Maalausten arvossa pätee sama kuin monissa muissakin esineissä: kyse on siitä, kuinka paljon joku on valmis siitä maksamaan. Vaikka taiteilija ei olisikaan kovin tunnettu, joku saattaisi silti mieltyä tauluun ja maksaa siitä jonkin summan.
Erikielisten nimien ääntäminen? 770 Kysymykseen on mahdotonta vastata yksiselitteisesti. Nimen lausumisen vaikeus on riippuvainen siitä, miten paljon se eroaa puhujan oman kielen ääntämyksestä ja äänteistä. Yksittäisten nimien kohdalla voi olla paljon vaihtelua. Esimerkiksi englannissa th-kirjaimilla kirjoittavat äänteet (θ ja ð) voivat olla vaikeita oppia suomalaisille, koska niitä ei suomen kielessä esiinny. Vastaavasti r-kirjaimella merkittävät äänteet voivat vaihdella englannin eri murteissa kovasti, mikä vaikeuttaa suomalaisten r-kirjaimen sisältävien nimien ääntämistä oikein, esimerkiksi juuri etunimeä Iiro. Venäjän kielessä taas saattaa olla haastavaa ääntää sellaisia nimiä, joissa on äänteitä, jotka suomenkielinen puhuja voisi mieltää yhdeksi ja samaksi s-kirjaimen...
Miksi sanotaan, että haukku ei tee haavaa? 2617 Sana haava on merkinnyt vanhastaan nimenomaan fyysistä viiltoa tai vammaa, kuten esimerkiksi vanha Nykysuomen sanakirja kertoo. Se on germaaninen laina ja tarkoittanut alkujaan ’iskua’ tai ’lyöntiä’, kuten Suomen sanojen alkuperä (osa 1; Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992) toteaa. Nykyruotsin sanalla hugg on yhä tuo merkitys. Toisaalta sanonnan takana voi olla myös se tosiasia, että sanallisten haukkujen tekemät vauriot ovat kiinni siitä, miten niiden kohde suhtautuu niihin. Joissakin ammateissa haukkuja voi saada aika paljonkin, mutta kokeneita ammattilaisia ne tuskin enää hirveästi hetkauttavat eivätkä he ota niitä henkilökohtaisesti. Fyysisen iskun tekemä haava taas ei ole samalla tavalla...
Kirjailija Leena Krohn mainitsee yleareenan ohjelmassa Ammatti: kirjailija, että ihmisen tietoisuuden kaistan leveys on 16 bittiä sekunnissa ja tiedottoman… 218 Leena Krohn kirjoittaa 28.1.2001 kotisivullaan  http://www.kaapeli.fi/krohn/mielikuvitus.htm myös tästä aiheesta. Hän viittaa Tor Nörretrandersin teokseen Märk världen. En bok om vetenskap och intuitionen, ja kirjassa mainittuun  käsitteeseen tajunnan kaistanleveys. Medvetandets bandbredd -aihetta käsitellään tässä kirjassa luvussa 6 (s. 171-209).  Kirjan saa lainaan ainakin pääkaupunkiseudun Helmet-kirjaston varastosta:  https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1435234__Sm%C3%A4rk%20v%C3%A4rlden__Orightresult__U__X7?lang=fin&suite=cobalt