Olen kiinnostunut tietämään, että miten homot ja lesbot onnistuivat kohtaamaan toisiaan vielä silloin kun homoseksuaalisuus oli maassamme rikos ja sairaus? Erityisesti minua kiinnostaa nuorten, juuri oman seksuaalisen suuntauksena hypänneiden henkilöiden asema. Vaikka esim. homoseksuaalisilla henkilöillä olisi ollut omat salaiset tapaamispaikkansa ja vaikka jotkin vain heidän tietämänsä käsimerkit tai jotkin muut sellaiset joilla he ehkä kiinnittivät mahdollisen kumppanin huomion, niin ainakaan minä en ymmärrä että miten joku juuri homoutensa huomannut henkilö pääsi selville näistä asioista. Eihän hän kai voinut mennä kysymään oikein keneltäkään, että missä ja miehet etsivät miehistä (seksi)seuraa kun hän olisi paljastanut olevansa homo aikana jolloin se ei vielä ollut hyväksyttävää? Entä mahtoiko siihen aikaan kun homoseksuaalisuus oli rikos olla eroa siinä, oliko se naisten välistä vai miesten välillä? Eli olisiko se ollut toisella sukupuolella ollut tuomittavampaa kuin toisella sukupuolella?
Vastaus
Ihmiset eivät ehkä ole muuttuneet ihan niin paljon kuin lait. Vaikka homoseksuaalisuus olikin Suomessa lailla kiellettyä vuosien 1894 ja 1971 välisenä aikana, asia ei silti ollut tuntematon. Ihmiset kohtasivat toisiaan ja toisinaan tunteet yllättivät ihmiset silloin kuten nytkin. Tavallista tietysti oli, että homot hakeutuivat paikkoihin, joissa tiesivät saavansa seuraa.
Kirjallisuudessa asiaa on käsitelty. Esimerkiksi seuraavista tietokirjoista löydät asiaan liittyviä tekstejä:
Juvonen, Tuula : Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia. Vastapaino, 2002.
Kirjassa käsitellään esimerkiksi ravintoloita, julkisia käymälöitä ja puistoja tapaamispaikkoina. Kirjassa todetaan, että etenkin miesten tapaamispaikoista juoruttiin yleisesti ja siten miehet osasivat suunnata oikeisiin tapaamispaikkoihin. Kirjassa kerrotaan myös kirjeenvaihtoilmoituksista. Etenkin Ruotsissa ja Norjassa lesbonaiset tunsivat koodiston, jolla he saattoivat etsiä kirjeenvaihtotovereita. Naiset tutustuivat toisiin enemmän harrastusten parissa ja työpaikoilla. Naisten harrastuspiireissä oli usein pelkkiä naisia. Työpaikoilla taas naisryhmiä valvottiin vähemmän kuin miesporukoita. Kirjassa puhutaan myös rintamaolojen käyttäytymisestä.
Nuutinen, Olli: Kommentteja kahteen elämään. Tammi 1995
Kielitieteilijan muistelmissa kerrotaan homojen salaisista tapaamista. Kirjoittaja myös kertoo, kuinka tärkeää oli oppia hallitsemaan ilmeensä ja eleensä.
Hooven, Valentine F. III : Tom of Finland - marginaalista maailmanmaineeseen. Like 2007
Tom of Finlandin eli Touko Laaksosen elämäkerrassa kerrotaan myös varsin suorasukaisista kohtaamisista Helsingin yössä. Miehet tekivät pimeydessä tuttavuutta.
Aihetta on käsitelty myös kirjoissa:
Sateenkaari-Suomi - seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa Suomessa. Kati mustola & Johanna Pakkanen (toim.) Like 2007.
Toinen kysymyksesi koski eroa suhtautumisessa naisten ja miesten homoseksuaalisuuteen. Ilmeisesti oli niin, että miehiä ainakin tuomittiin enemmän homoseksuaalisuudesta. Esimerkiksi Kati Mustonen on tutkinut seksuaalirikoksia Tampereella ja todennut, että vuosien 1949-57 välisenä aikana ei tuomittu yhtään naista lesbolaisuudesta syytettynä. Miehiä samana aikana tuomittiin homoudesta 34. Jan Löfström on käsitellyt kirjassaan naisten välisten seksisuhteiden kriminalisointia. Kysymys liittyy naisten aseman muutokseen. Jos naisia pidetään muutenkin miehen kaltaisina subjekteina, heidät voidaan ottaa mukaan myös seksuaalisia tekoja käsittelevään säädökseen.
Löfström, Jan. Sukupuoliero agraarikulttuurissa. SKS 1999.
Kommentoi vastausta