| Olen lainannut infrapunalämpömittari Kallion kirjastosta. Voinko palauttaa sen johonkin muuhun kirjastoon Helsingissä vai pitääkö se viedä Kallion kirjastoon … |
239 |
|
|
|
HelMet-kirjastojen lainattavat esineet pitäisi palauttaa siihen kirjastoon, josta ne on lainattu ja jonka kokoelmiin ne kuuluvat. Joten jos olet lainannut mittarin Kallion kirjastosta, sinun tulisi myös palauttaa se sinne.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Lainattavat_esineet |
| Isäni (s. 1921) lausui vanhoilla päivillään kansakoulussa oppimansa runon jossa kerrottiin ainakin maaliskuusta, mikähän runo mahtoi olla? |
256 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla Zacharias Topeliuksen Vuosileikki. Runon on suomentanut Alpo Noponen, joka useissa yhteyksissä virheellisesti runon kirjoittajaksi.
Vuosileikki on luettavissa esimerkiksi teoksista Pyhäpäivän lukemisia lapsille ja aikuisille (WSOY, 2007) ja Pieni aarreaitta -sarjan kolmannesta mainitaanosasta Runoaitta (WSOY, 1993). Runo sisältyy myös alakansakoulun lukukirjaan Valistuksen lukukirja kansakouluja varten : ylemmän kansakoulun ensimäistä ja toista lukuvuotta varten (1906, useita lisäpainoksia).
Voit lukea Vuosileikin myös Kansalliskirjaston digitoimasta lehdestä Joulupukki 3/1906 (s. 17 - 18). Lehti aukeaa alla olevasta linkistä.
01.12.1906 Joulupukki no 3 - Digitaaliset aineistot -... |
| Pohjautuvatko hajuvesi- ja deodoranttimarkkinat alkujaan huonoon hygieniaan vai tinktuurakaupankäyntiin? |
234 |
|
|
|
Hajusteita tiedetään käytetyn viettelyssä, parantamisessa, henkilökohtaisessa hygieniasssa ja uskonnollisissa seremonioissa sekä idässä että lännessä jo tuhansia vuosia, mutta modernista parfyyminvalmistuksesta voidaan alkaa puhua vasta 1600-luvun Ranskassa Aurinkokuninkaan hallituskautena (Ludvig XIV oli kuninkaana 1643-1715). vaikka Katariina de Medici oli erilaisia hajuvesiä tuonut tullessaan jo 1500-luvulla.
1600-luvun hygieniakäsitys poikkesi nykyisestä. Vettä pidettiin tautien levittäjänä, mitä se usein olikin. Suoraa kosketusta veden kanssa monesti välteltiin ja puhdistautuminen suoritettiin ilman vettä (toilette sèche), jolloin paikkoja pyyhittiin liinalla, joka oli alkoholiin kostutettu,... |
| Tilaatteko kirjoja toisesta kaupungista,löysin haluamani sukuhistoriakirja Lahden kaup .kirjastosta. Voiko sen saada Helsinkiin? |
165 |
|
|
|
Mikäli kyseessä on teos, jota ei ole pääkaupunkiseudun tieteellisissä kirjastoissa tai erikoiskirjastoissa, se voidaan tilata kaukolainaan muualta Suomesta.
Voit tehdä kaukopalvelupyynnön netissä tai kirjastossa. Pyyntö edellyttää, että Helmet-korttisi on voimassa ja sinulla on lainausoikeus.
Alla olevasta linkistä löydät linkin kaukopalvelupyyntölomakkeeseen sekä muuta tietoa kaukopalvelusta, esimerkiksi hinnaston. Kaukopalvelu on maksullista.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu |
| Hotelli Sputnik oli Leningradissa vuonna 1974. Majoituimme siellä. Mikä oli hotelli Sputnikin osoite? Mitä tontilla on nykyisin? |
291 |
|
|
|
Hotelli Sputnik valmistui silloiseen Leningradiin vuosina 1967—1968. https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%A1%D0%BF%D1%83%D1%82%D0%BD%D0%B8%D0%B…
Sijainti on Pietarissa osoitteessa Проспект Тореза, 36 (Torez prospekt 36) https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%9F%D1%80%D0%BE%D1%81%D0%BF%D0%B5%D0%B…
https://www-citywalls-ru.translate.goog/house5290.html?_x_tr_sl=ru&_x_t…
Rakennuksen tiloja ja huoneita on remontoitu ja se on edelleen hotelli Sputnik.
https://fi.hotels.com/ho376542/hotel-sputnik-pietari-venaja/
|
| Mitä eroa on alpakalla ja laamalla? Miten ne ääntelevät? Ovatko ne sukua kameliille? Onko Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla paikkaa missä niitä voi käydä… |
5826 |
|
|
|
Alpakka ja laama ovat molemmat kamelieläimiä eli kameli on niiden sukulainen. Niitä erottavat alkuperä, koko ja käyttötarkoitus. Alpakka on jalostettu vikunjasta ja sitä on ensisijaisesti käytetty villantuotantoon. Laama taas on jalostettu guanakosta, ja se on alpakkaa isompi, painavampi ja lihaksikkaampi. Klassisen laaman karva ei ole yhtä pehmeää kuin alpakan karva ja lisäksi karvoitus on ohutta laaman päässä ja jaloissa. Karvoitus ei tartu yhtä helposti risukkoihin ja laama pärjää vielä korkeammalla vuoristossa kuin alpakka. Siksi laamaa on käytetty ensisijaisesti kantojuhtana. Alpakka on myös luonteeltaan rauhallisempi ja itsenäisempi, laama taas aktiivisempi ja seurallisempi.
Soiluva, Maire. Avuliaat alpakat ja lempeät... |
| Kirjoissa on tullut vastaan -he päätteinen verbimuoto. Esimerkiksi "ravistihe", oikaisihe". Asiayhteydestä on ollut pääteltävissä, että kyseessä on imperfekti… |
888 |
|
|
|
Suomen vanhassa kirjakielessä, kansanrunoissa ja itämurteissa on ilmaistu verbin refleksiivisyyttä erityisillä taivutusmuodoilla, joiden tunnuksena on imperfektissä –he ja preesensissä –ksen. Taivutus koskee siis nimenomaan vain suomen kielen verbejä, joiden kohde on sama kuin tekijä.
Kalevalassa näitä muotoja on runsaasti, esim. loi-he lausumaan; Siitä vanha Väinämöinen korjasta kohottele-ksen.
Nykykielestä muodot ovat häipyneet ja refleksiivisyyttä ilmaistaan muilla tavoin.
Voit lukea lisää aiheesta alla olevista linkeistä.
https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=335
https://www.kielikello.fi/-/vanhastavien-muotojen-vaaroista
https://jkorpela.fi/refl.html
https://www.kotus.fi/nyt/... |
| Saisinko listan suomalaisten kirjailijoiden romaaneista, joiden nimen osana on romaani-sana? Esimerkkinä Pussikaljaromaani (Mikko Rimminen) ja Sotaromaani … |
473 |
|
|
|
Petri Tammiselta on ilmestyneet kirjat Meriromaani ja Rikosromaani. Matti Mäkelä on kirjoittanut kirjan Rakkausromaani.
Olisiko lukijoillamme ehdottaa lisää kirjoja? |
| Muistaako/ tietääkö kukhan vanhaa lasten joululaulua 50/ 60 luvulta. ...hyvä on kepponen kelle annat sen. annan Heikille vaan annan Heikille vaan sillä Heikki… |
207 |
|
|
|
Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei tunnistanut laulua. Sanoituksen osilla ei myöskään löytynyt mitään verkosta tai kirjastojen luetteloista. Toivottavasti joku kysymyksen lukija tunnistaa laulun. Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään. |
| Miksi voimaloiden jäähdytystornit kaventuvat ylöspäin? Luulisi olevan päinvastoin, jolloin jäähdytys/haihtumispinta-ala olisi suurempi. |
335 |
|
|
|
Jäähdytystorneja on monen muotoisia, mutta voimaloissa käytetyt tornit ovat yleensä muodoltaan hyperboloideja. Jäähdyttimen leveä tyviosa tekee rakenteesta tukevan ja tarjoaa mahdollisimman laajan tilan koneistolle. Kuuma ilma nousee torniin, jonka keskiosa kaventuu. Kavennus kiihdyttää ilman virtausnopeutta Venturi-ilmiön mukaisesti. Yläosassa torni levenee jälleen juuri jäähdytyspinta-alan maksimoimiseksi. Tehokkuuden lisäksi hyperboloiditorni on myös halvempi ja helpompi rakentaa sekä vakaampi kuin suora torni.
https://www.scienceabc.com/pure-sciences/why-cooling-towers-are-shaped-…
https://physics.stackexchange.com/questions/221339/why-are-cooling-towe… |
| Etsin nuotteja Chisun kappaleeseen Onni. Onko tätä olemassa jossain nuottikirjassa tai muussa aineistossanne? Haulla en löytänyt tuloksia. |
495 |
|
|
|
"Onni"-kappaleesta ei ole julkaistu nuotteja. Netistä löytyy kappaleeseen epävirallisia sointukarttoja mutta ei melodianuotinnosta.
https://tabs.ultimate-guitar.com/tab/chisu/onni-chords-1863527 |
| Olisiko vinkata kahta aikuiselle lukijalle suunnattua syömishäiriötä käsittelevää romaania? (Jotka eivät siis olisi nuorten tai nuorten aikuisten kirjoiksi… |
269 |
|
|
|
Sofi Oksasen esikoisromaani Stalinin lehmät (2003) koukuttaa ensimmäisestä lauseesta lähtien. Kirja on moniulotteinen ja hienosti kirjoitettu teos, jonka yhtenä teeman on päähenkilön bulimia. Koskaan ennen ei oksentamista ole kirjoitettu yhtä hienosti.
Riikka Pulkkisen romaani Vieras (2012) liikkuu kahdessa aikatasossa. Päähenkilö Maria on nuori naispappi, joka yrittää selvittää menneisyyttään, äitisuhdettaan sekä suhdettaan omaan ruumiiseensa. Nuori 13-vuotias Maria kärsii anoreksiasta, käyttää syömättömyyttä selviytymiskeinona.
|
| Lapsuudessani 50-luvulla Lapualla meillä oli kirja, jonka yhdessä kertomuksessa toistui lause: Sama kuu loisti paratiisissakin. Se avasi minulle historiallisen… |
200 |
|
|
|
Harmillista kyllä, kuvitellusta johtolangasta huolimatta jäi teoksen nimi selvittämättä. Baskervillen koiran perusteella löytyi lupaava kirja: Irja Klemolan kokoama Nuotion loimutessa: kerrottavia tarinoita (WSOY, 1934). Kertomuskokoelman sisältö on nähtävissä Finnan haussa: https://www.finna.fi/Record/eepos.103405#componentparts
Kirjan "Baskerwille"-tarinalla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä Arthur Conan Doylen klassikon kanssa, eikä muitakaan kysyjän mainitsemia tarinoita tässä partiolaisten ajanvietteeksi laaditussa kokoelmassa ollut.
Finnan kattavassa hakupalvelussa on mahdollista käyttää erilaisia hakusanoja myös kertomuskokoelmien etsimiseen. Esimerkiksi "lukemistot" antaa runsaasti erilaisia lapsille ja... |
| Miten Helmet kirjastossa varataan muistilistalle lisäämiäni aineistoja ? |
254 |
|
|
|
Voidaksesi varata HelMet-verkkokirjastossa muistilistalle lisäämiäsi aineistoja sinun pitää ensin napsauttaa auki kyseinen muistilista, etsiä siitä haluamasi teos. Klikkaa sen jälkeenauki teoksen tiedot ja varaa teos ihan tavalliseen tapaan, joko varaamalla yksitellen tai lisäämällä koriin ja sen jälkeen varaamalla koko korin sisältö.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Teokset_tal…
https://www.helmet.fi/fi-FI |
| Kuinka paljon vetyä ja happea voidaan tuottaa litrasta makeaa vettä ja kuinka paljon se vaatii sähköenergiaa? |
576 |
|
|
|
Valitettavasti kysymykseen ei löytynyt vastausta.
Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisellä tiedekunnalla on palvelu, jossa voi esittää kaikenlaisia luontoa ja tiedettä koskevia kysymyksiä asiantuntijoille.
https://www.jyu.fi/science/fi/yhteistyo/asiantuntija/kysy_tieteesta |
| Onko muualla, kuin itäkeskuksessa kotiin lainattavaa sähkökitaraa saatavilla? |
183 |
|
|
|
Löydät sähkökitarat Helmet-haulla helpoimmin kirjoittamalla hakulaatikkoon sanat sähkökitara esine.
Kallion kirjastossa on kaksi lainattavaa sähkökitaraa (Yamaha ja Ibanez), mutta tällä hetkellä ne ovat lainassa. Voit tarkistaa ajankohtaisen tilanteen HelMeti-haulla.
https://www.helmet.fi/fi-FI
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Ss%C3%A4hk%C3%B6kitara%20es… |
| Mistä laulusta, virrestä, hengellisestä laulusta mahtaa olla mielessä pyörinyt katkelma, luultavasti ei ensimmäinen säkeistö? Suunnilleen näin: Suo mulla… |
381 |
|
|
|
Kyseessä on Antero Viirren säveltämä ja Yrjö Hormian (aiemmin Häyrynen) sanoittama hengellinen laulu, joka alkaa sanoin "Suo mulle uskallus, mi säilyy aina".
Laulu sisältyy esimerkiksi teoksiin Hengellisiä lauluja (toim. Markku Kilpiö, 2001) ja Hengellisiä lauluja ja virsiä : Nuottipainos (toim. Tauno Pylkkänen, 1979).
Teokset kuuluvat Helmet-kirjastojen kokoelmiin. Voitte tarkistaa niiden saatavuuden Helmet-haulla.
https://www.helmet.fi/fi-FI
https://www.kansalliskirjasto.fi/fi |
| Etsin saksankielistä, auf deutsch, historia / henkilöhistoria ym. kirjallisuutta aiheesta baltia / baltiansaksalaiset. Mikähän olisi okea haku, tai onko… |
180 |
|
|
|
Finna-hakupalvelussa voit etsiä aineistoa baltiansaksalaisista tai Baltiasta hakusanoilla baltiansaksalaiset tai Baltia. Voit sitten rajata hakutulosta aineiston mukaan kirjoihin, kielen mukaan saksankieliseen aineistoon ja organisaation mukaan.Voit myös lisätä hakuun hakusanan historia, henkilöhistoria tai elämäkerrat.
Pääkaupunkiseudulla esimerkiksi Deutsche Bibliothekin, Helka-kirjastoihin kuuluvan Tuglas-seuran Baltia-kirjaston sekä Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmissa on runsaasti saksankielistä aineistoa Baltiasta ja baltiansaksalaisista. Jonkin verran teoksia löytyy toki myös Helmet-kirjastojen kokoelmista näillä samoilla hakusanoilla.
https://finna.fi/
https://www.tuglas.fi/baltia-kirjasto
https://www.deutsche-... |
| Onko yleistä, että asukkaiden tekemät huoltopyynnöt eli taloyhtiön kiinteistöön liittyvät ylläpitoasiat ja korjaukset pitää hyväksyttää hallituksen… |
250 |
|
|
|
Apua voisi löytyä kirjallisuudesta. Helmet-haku antaa aiheesta muutaman teoksen, jotka voisivat asiaa käsitellä:
Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suositus / Suomen Kiinteistöliitto ry, Isännöintiliitto ry, Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry & oikeusministeriö
Isännöinnin käsikirja 2022 / toimittanut : Maria Kangasluoma
Näin toimii asunto-osakeyhtiö / Helena Viiala, Roy Rantanen
Isännöintiliitossa voisi asiasta olla käsitys. Palvelut tosin vaativat jäsenyyden. |
| Milloin vuoden 1986 huhtikuussa Espoossa syntyneiden piti ilmoittautua Peruskoulun oppilaiksi ja aloittaa lukuvuotensa? |
179 |
|
|
|
Valitettavasti tähän kysymykseen emme löytäneet vastausta. Asiaa kannattaa tiedustella Espoon kaupungilta. Suomenkielisen perusopetuksen yhteystiedot https://www.espoo.fi/fi/suomenkielisen-perusopetuksen-yhteystiedot |