| Kaipaan kovasti saada tietää miten saisin ja mistä ostaa musiikkikappaleen nimeltä Yön Sävel, jonka esittää Jarkko Ylinen. Kappaleen alkuperä on luultavasti… |
529 |
|
|
|
Kappaleen "Yön sävel", jonka on säveltänyt Viljo Marttila ja sanoittanut Ulla Ylinen, ovat levyttäneet Jarkko Ylinen ja Kaisa & Kumppanit. Ylinen on julkaissut versionsa ilmeisesti itse kustantamallaan CD:llä Jarkko Ylinen vuonna 2011. Kaisan versio on julkaistu Minimusicin kustantamalla LP:llä 10 vuotta (1981).
Kumpaakaan tallennetta ei näytä tällä hetkellä olevan myynnissä. Niittä kannattaa kysellä musiikkia myyvistä antikvariaateista ja verkon divareista tai myyntisivustoilta kuten huuto.net.
Ylisen CD löytyy joidenkin kirjastojen valikoimista. Kaisa & Kumppaneiden levyä on parissa kirjastossa, mutta ainoastaan kuuntelukappaleina.
Lauluja ei löydy tällä hetkellä mistään suoratoistopalvelusta. |
| Mitä Pixarin ja Disneyn elokuvassa Urhea esiintyvän Karhun nimi Mordu tarkoittaa? |
296 |
|
|
|
Arvellaan, että käsikirjoittajat loivat nimen Mor'du gaelin kielen sanoista "mor" (jätti) ja "dubh" (musta).
Sana mordu on myös ranskan kielessä verbin "mordre" (purra) partisiipin perfekti. Se tarkoittaa kirjaimellisesti purtua, mutta lähinnä kuvainnollisesti, että joku on hulluna johonkin tai jostakin.
Lopuksi taustalla on voinut olla latinan sana "mortus" eli kuolema. Siitä on johdettu esimerkiksi ruotsin, saksan ja puolan murhaa tarkoittava sana "mord". Puolassa sanan genetiivimuoto on "mordu".
Lähteet:
https://disney.fandom.com/wiki/Mor%27du
https://www.collinsdictionary.com/dictionary/french-english/mordu
https://en.wiktionary.org/wiki/mordu |
| Milloin paalauskoneet tulivat käyttöön heinäseipäiden sijasta Suomen pelloille? |
415 |
|
|
|
Alla oleva verkkosivu kertoo muun ohessa heinän paalaamisen alkuvaiheista Suomessa. Paalaimet alkoivat voimakkaammin yleistyä Suomessa 1970-luvun kuluessa, vaikka jo tätä aiemmin 1950-luvulta alkaen niitä oli markkinoilla ollut.
https://www.tarinoitajanakkalasta.fi/heinaseipaista-dinosauruksen-munii…
Helsingin Sanomissa uutisoitiin 1972 "maatalouden ehkä raskaimman kesätyön olevan nopeasti koneellistumassa". Uudellamaalla paalattiin jo noin puolet heinäsadosta. Paalaimia hankittiinkin alkuun erityisesti Etelä-Suomen tiloille. Kehityksestä huolimatta vuonna 1974 Hesarissa todettiin kuitenkin suurimman osan maan heinistä koottavan edelleen seipäille.
Helsingin Sanomat 7.7.1972 ja 4.7.1974.
|
| Yritän löytää kaikkia 2002 tai 2003 julkaistuja Metro lehtiä. Onko pääkaupunkisaeutujen kirjastoissa mahdollisesti tällaista kokoelmaa? |
101 |
|
|
|
Metro-lehti on Kansalliskirjastossa luettavana mikrofilmimuodossa. Kansalliskirjaston osoite on Unioninkatu 36, Helsinki. Mikrofilmejä voi lukea kirjaston Pohjoissalissa. Mikrofilmilaitteilta voit tallentaa sivuja muistitikulle. Niiltä voit tarvittaessa myös tulostaa. Kysy neuvoa kirjaston henkilökunnalta.
Kansalliskirjaston aukioloajat : https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/asiointi/aukioloajat
Metro-lehti (Finna): https://finna.fi/Record/fikka.3893361?sid=3076922556
Kansalliskirjasto työskentely mikrofilmilaitteilla:
https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/asiointi/tyoskentely-kirjastossa#mikrofilmilukulaitteet
|
| Minua on jo pitkään askarruttanut eräs kappale, jonka nimeä ja esittäjää en muista. Muistan kuitenkin melko tarkasti, mitä musiikkivideolla tapahtuu ja näkyy… |
244 |
|
|
|
Emme valitettavasti onnistuneet tunnistamaan videota kuvauksesi perusteella. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen videon? Tiedon videosta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään. |
| PELASIKO ESA PELTONEN LÄTKÄÄ AIKANAAN HJKOOSSA |
155 |
|
|
|
Kyllä vain. Wikipedian mukaan Esa Peltonen pelasi HJK:ssa vuosina 1969-1972. https://fi.wikipedia.org/wiki/Esa_Peltonen
HJK:n jääkiekkojoukkueessa pelasivat aikoinaan myös Stig Wetzell ja Juhani Tamminen.
Kiekkoa Stadissa, lätkää lähiöissä: https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/828955be-34c6-436b… |
| Onko sarjakuvaa (engl.) Living with Dad, (ransk.) Filles à papa julkaistu suomeksi? |
123 |
|
|
|
Sarjakuvaa ei ole julkaistu suomeksi. |
| Missä Veikko Huovisen novellissa on pääosissa puhuva patsas, joka ratkoo ihmisten ongelmia. Ei aina toivotulla tavalla. |
344 |
|
|
|
Voisikohan kyseessä olla novelli "Suuri pää", joka löytyy Huovisen novellikokoelmasta Lyhyet erikoiset (WSOY, 1967, useita uusia painoksia). Teoksen saatavuustiedot voit tarkistaa Joki-kirjastojen verkkokirjastosta: Selaa luetteloa | Joki-kirjastot (finna.fi) |
| Kun Helmet loppuu, onko Finnalla mitään "kysy kirjastonhoitajalta" - palstaa? |
232 |
|
|
|
Kysy kirjastonhoitajalta on valtakunnallinen palvelu, joka ei ole mitenkään sidoksissa Helmetiin. Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun vastaajat työskentelevät kirjastoissa eri puolilla Suomea. Luonnollisestikin tiettyä kirjastoa koskeviin kysymyksiin vastaa sen oma henkilökunta, mutta yleisiin tietopalvelukysymyksiin vastaukset voivat tulla mistä kirjastosta tahansa. Näin jatkossakin. |
| PYÖRIKÖ SUOMEN TVEESSÄ TAI 80-LUVULLA SARJA HOTELLI JA MIKÄ KANAVA SITÄ ESITTI |
325 |
|
|
|
Arthur Haileyn romaaniin perustuvan televisiosarjan "Hotelli" aloitusjakso esitettiin TV1-kanavalla 6.12.1984 . Pertti Avola luonnehti tuolloin Helsingin Sanomissa tätä lauantaisin esitettyä sarjaa "lemmenlaivaksi kuivalla maalla".
Helsingin Sanomat
https://en.wikipedia.org/wiki/Hotel_(American_TV_series) |
| Mitkä ovat ulkomaisen kirjallisuuden top10 klassikkokirjaa, jotka kannattaa ainakin lukea? |
2372 |
|
|
|
Verkko on pullollaan listauksia ja keskusteluita maailmankirjallisuuden klassikoista, jotka jokaisen tulisi lukea. Myös kirjoja on aiheesta julkaistu, esimerkiksi Jarmo Papinniemen ja Seppo Puttosen Sata kirjaa (Atena, 2003). Näin ollen saat varmasti vähän erilaisen listan aina riippuen miltä taholta kysyt,
Kyselykierros kirjastokollegoiden keskuudessa tuotti seuraavanlaisen maailmankirjallisuuden klassikoiden Top 10 -listan, joka sekin jo tuotti paljon eriäviä näkemyksiä ja keskustelua, sillä paljon hyviä ja ihan yhtä mahdollisia klassikkokirjoja jäi tämänkin listan ulkopuolelle:
Brontë, Emily: Humiseva harju
Camus, Albert: Sivullinen
Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Garcia Marquez, Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys
Joyce... |
| Onko jonnekin kerätty erilaisia kirjallisuuteen liittyviä päiviä ja tapahtumia? Siis sellaista koko kalenterivuoden kattavaa, vuosittain uusiutuvien juhlien ja… |
228 |
|
|
|
Esimerkiksi perinteikäs Kirjastokalenteri on sellainen, johon on virallisten liputuspäivien lisäksi koottu Suomessa ja maailmalla vietettäviä teemapäiviä ja -viikkoja ja kirjailijoiden ja muiden kulttuurihenkilöiden merkkipäiviä jne.
https://www.finna.fi/Record/helle.1596133?sid=3075421377
Lisäksi verkosta löytyy monia sivustoja, joille on koottu Suomessa jaa maailmalla vietettäviä teemapäiviä ja -viikkoja, tässä muutama:
https://juhlakalenteri.finlit.fi/
https://www.oph.fi/fi/opettajille/teemapaivakalenteri
https://www.soste.fi/tietoa-jarjestoista/teemapaivat/ |
| Miltä Polynesian saariryhmältä tatuoinnit ovat lähtöisin? |
198 |
|
|
|
Nykytiedon mukaan tatuointien tekeminen alkoi levitä Polynesiaan ja muihin Oseanian saarille noin 1500-luvulla eKr. Syynä tähän oli austronesialaisten kansojen 3000-luvulla eKr alkanut levittäytyminen nykyisen etelä-Kiinan alueelta ensin Malaijien saaristoon ja sen jälkeen laajemmin Oseaniaan. Arkeologit ovat löytäneet Tongan saarilta tatuointiin käytettyjä välineitä (ajoitus noin 1450 eKr.). Tonga on Polynesian saariryhmän länsilaidalla. Polynesian itäisimpiin osiin tatuoiminen levisi todennäköisesti myöhemmin kuin Tongalle.
Lähde:
L. Krutak & A. Deter-Wolf, Ancient Ink: The Archaeology of Tattooing, University of Washington Press 2017 |
| Rakastan kirjoja Suomen sotien tai varhaisemmaltakin ajalta. Kirjoja, joissa on ihmiskohtaloita, köyhyyttä, historiaa, syvyyttä. Lemppareitani ovat esimerkiksi… |
153 |
|
|
|
Suomen historiaan liittyviä historiallisia romaaneja kirjastossa on paljon. Voit hakea Helmetistä hakusanoilla HISTORIALLISET ROMAANI SUOMI. Kun rajaat haun niin, että haussa on mukana vain kirjat, joissa hakusanat kohdistuvat AIHE-kategoriaan (LÖYTYY) ja rajaat haun koskemaan vain suomenkielisiä kirjoja, listalle jää noin 500 kirjaa. Luettelemiesi hienojen kirjojen jatkoksi sopisivat ainakin seuraavat kirjat:
Aho, Elizabeth : Sisar (Otava, 2011) : Helsingin Kallioon sijoittuva romaani, jossa eletään kansalaissotaa ja sen jälkeistä aikaa.
Linna, Väinö : Täällä Pohjantähden alla. Suomalainen klassikkoromaani kertoo suomalaisen torpparisuvun tarinan 1880-luvulta 1950-luvulle.
Lundberg, Ulla-Lena :... |
| !950-luvulla laulettiin lastenlaulua, jossa oli kertosäkeenä "hasse-dasse-daa". Mistähän laulusta on kyse? |
594 |
|
|
|
Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei tunnistanut kyseistä laulua. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään. |
| Mikä runo mahtaisi olla kyseessä , runo on aika pitkä , mutta muistan siitä vain alun sekä lopun : Ei ole todella väliä … Auttaa kuitenkin kun ymmärtää , että… |
204 |
|
|
|
Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut kyseistä runoa. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tietoja runosta ja/tai sen kirjoittajasta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään. |
| Minun pitäisi lisätä varaamiini kirjoihin noutopysäkki, mutta en löydä mistään sellaista kohtaa. Voisiko kirjasto tehdä sen puolestani. |
84 |
|
|
|
Tässä kyse Helmet-järjestelmän ongelmakohdasta. Noutopysäkin voi lisätä varaukseen vain silloin, kun tekee varausta. Aikaisemmin tehtyyn varaukseen ei noutopysäkkiä voi lisätä vaikka noutokirjaston voikin vaihtaa. Jos kirjastoautosta noudettavan varauksen pysäkki puuttuu, kirjastoauto toimittaa varauksen asiakkaan ilmoittamaa kotiosoitetta lähimmälle pysäkille. Jos haluat varmistaa, että varaus saapuu varmasti oikealle pysäkille, voit joko poistaa varauksen ja tehdä sen uudelleen, jolloin pääset lisäämään noutopysäkin sille varattuun ruutuun tai soittaa johonkin kirjastoon ja pyytää muokkaamaan varauksesi. Parhaan palvelun saat tietysti kirjastoautoyksiköstä, mutta he eivät aina voi vastata puhelimeen:
Kirjastoauton... |
| Löytyykö Matti Johannes Koivun sävellyksiä nuottina mistään? |
182 |
|
|
|
Matti Johannes Koivulta on tähän mennessä julkaistu seuraavat laulunuotinnokset:
"80-luvun lapset" kokoelmassa Hits: Suomipopin sankarimiehet (F-Kustannus, 2013)
"Jos muutat mielesi" kokoelmassa Pop tänään. Vol. 3 (F-Kustannus, 2014)
"Tyhjäksi jätetty" kokoelmassa Pop tänään. Vol. 4 (F-Kustannus, 2015)
"Lupaa ettet lähde koskaan" kokoelmassa SuomiLOVE: laulukirja (F-Kustannus, 2015) |
| Joskus 80-luvun lopussa tai aivan 90-luvun alussa katselin televisiosta taltiointia ulkoilmakonsertista, jossa oli useita esiintyjiä mm. Joe Cocker ja Sinéad O… |
170 |
|
|
|
Kysymykseen vastaamista vaikeuttaa kyseisen konsertin tunnistaminen. Konserttilistojen vertailun perusteella näyttää siltä, että tuon ajanjakson ainoa ulkoilmakonsertti, jossa esiintyivät sekä Joe Cocker että Sinéad O'Connor, olisi Pinkpop Festival Alankomaiden Landgraafissa 23. toukokuuta 1988. En löytänyt kuitenkaan mitään mainintaa mahdollisesta monen esiintyjän yhteislaulusta. Cocker oli ilmeisesti pääesiintyjä, joten luultavasti laulu olisi hänen esiintymisensä lopussa. Festivaalin settilista on kuitenkin puutteellinen hänen kohdallaan. Hänen muiden konserttiensa tuolloisista listoistaan tai muiden esiintyjien listoilta voi yrittää etsiä mysteerilaulua.
Tuona aikana molemmat artistit esiintyivät erikseen myös joissakin... |
| Onko olemassa teoksia valottaen Viipurin vaiheita talvi- jatkosodan vuosilta? Niin sotilaiden kuin siviilien elämää ja näkökulmia. |
62 |
|
|
|
Tässä joitakin kirjoja, joista voit lähteä liikkeelle.
Tietokirjoja:
Kortelainen, Anna : Uusi Viipuri (Gummerus, 2021). Kirjan alkuosa kertoo Viipurin tunnelmista talvisodan aikana, evakuointisuunnitelmista ja jopa kunnallispolitiikasta. Kirjassa esitellään ajatus menetetyn Viipurin rakentamiseksi Pohjanlahden rannalle. Kirjan jälkiosaa voisi pitää kontrafaktuaalisena historiana. Siinä esitetään mahdollisuus siitä, kuinka oli käynyt, jos ...
Raevuori, Antero : Hyvästi Viipuri : Karjalan pääkaupungin kohtalonvuodet 1939, 1941 ja 1944. (Minerva, 2011). Viipurilaisten ja Viipuria puolustaneiden sotilaiden kokemuksia, jotka on taustoitettu sotatapahtumilla.
Romaaneja:
Kauranne, Antti : Kadonnut Viipurissa. (Gummerus... |