Tarkoittaako armeijasta vapautuksen saaminen aina ehdottomasti sitä, että kyseinen henkilö ei olisi pystynyt armeijaa käymään?

Kysytty
9.8.2018

Tarkoittaako armeijasta vapautuksen saaminen aina ehdottomasti sitä, että kyseinen henkilö ei olisi pystynyt armeijaa käymään?

Vastaus

Vastattu
10.8.2018
Päivitetty
10.8.2018

Puolustusvoimain edustajat ovat todennäköisesti virallisesti tätä mieltä, mutta me armeijan käyneet tiedämme, ettei asia ole niin yksinkertainen.

Ensinnäkin puolustusvoimat ei oikeasti halua riveihinsä ihmisiä, joilla on normaalia palvelusta haittaava fyysinen tai henkinen ongelma. Rajanveto on aina hankalaa ja tunnen itse ihmisiä, jotka ovat saaneet vapautuksen mielestäni aika kevyin perustein, koska osasivat perustella hyvin. Nämä ihmiset olisivat epäilemättä "pystyneet" käymään armeija, mutta eivät halunneet. Todistamattoman perimätiedon mukaan erityisesti "entisaikaan" esimerkiksi homoseksuaaliksi ilmoittautuminen riitti. Sitä ei varmaan ole papereihin merkitty, mutta se on voinut olla tosiasiallinen peruste.

Toiseksi on selvää, että siinä missä polviruston epämuodostumaa, lattajalkaa ja sydänvikaa ei voi oikein teeskennellä, mielen asiat ovat vaikeampia todistaa suuntaan tai toiseen. Ns. kutsuntalääkärit käsittelevät asioita massaluontoisesti, eikä armeijalla ole välttämättä motivaatiota selvittää asevelvollisen henkistä kuntoa pohjiaan myöten. Jos asevelvollisia riittää, voidaan henkiseen kestämättömyyteen vetoavan kuntoisuus todeta riittämättömäksi, vaikka yksiselitteisiä todisteita ei olisikaan. Tiedän miehen, joka sai vapautuksen polven takia, mutta jonka olisi pitänyt saada vapautus henkisin perustein. Armeijan näkökulmasta perustelu ei ole ratkaisevan tärkeää. Perinteinen näkemys siitä, että puolihullutkin pakotetaan käymään varusmiespalvelu ei varmasti enää pidä paikkaansa.

Kolmanneksi on muistettava, että palveluksesta on Suomessa vapautettu myös uskonnollisin perustein (Jehovan todistajat). Uskonnollinen peruste on luonteeltaan sellainen, ettei se tietenkään teknisesti tee kenestäkään pystymätöntä armeijan hommiin. Näissäkin tapauksissa armeija itse pääsee vähemmällä, kun sinne ei pakoteta ihmistä, jonka motivaatio on nolla tai miinusmerkkinen. Siviilipalvelukseen haluavista osa on fyysisesti hyvässä kunnossa ja he pärjäisivät siltä osin hyvin myös varusmiespalveluksessa. On kuitenkin päätetty, että armeijaan ei pakoteta erittäin huonosti motivoituneita sen lisäksi, että fyysiset ominaisuudet voivat olla syynä.

Heikki Poroila (reservin luutnantti)

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.