Tapanani on aina matkalla lukea yksi ko. paikkaan sijoittuva/tematiikaltaan sopiva romaani tai tietokirja (New York - Austerit, Etelä-Afrikaa - Coetzeet,…

Kysytty
20.12.2009

Tapanani on aina matkalla lukea yksi ko. paikkaan sijoittuva/tematiikaltaan sopiva romaani tai tietokirja (New York - Austerit, Etelä-Afrikaa - Coetzeet, Lontoo - Kureishi jne jne). Nyt olen lähdössä joulun jälkeen Miamiin, eikä mielessä ole yhtäkään, joka sinne sopisi.

Vastaus

Vastattu
21.12.2009
Päivitetty
21.12.2009

Haku HelMet-tietokannasta osoitti ettei Pääkaupunkiseudun kirjastoista löydy montakaan Miamiin sijoittuvaa kirjaa. Reilusta 20:stä osumasta suurin osa on dekkareita. Ana Menendezin kirja "Rakas Che" kuitenkin sijoittuu kaupunkiin. Kirjan päähenkilö on nuori kuubalaisnainen, joka on muuttanut isoisänsä kanssa Miamiin. Hän yrittää selvittää omaa taustaansa, saada edes jotain kuvaa vanhemmistaan. Samalla kirja on löytöretki naisen omaan minään.

Ana Menendezin novellikokoelman "Kerran Kuubassa" ensimmäinen novelli "Kuubassa olin susikoira" sijoituu myös Miamiin. Yleensä kirja kertoo aivan tavallisista kuubalaisista maahanmuuttajista Floridassa eikä mässäile poliittisen vainon aiheuttamilla tragedioilla.

Helen Fieldingin "Olivia Joles ja ylivilkas mielikuvitus" parodioi agentti- ja terrorismikirjallisuutta. Kirjan päähenkilö lähetetään Miamiin kasvovoiteen lanseeraustilaisuuteen ja tapahtumat alkavat vyöryä. Romanttista viihdettä.

Miamista kirjoittaneita dekkaristeja ovat esim. Jilliane Hoffman ja Jeff Lindsay.

HelMet titokannasta löydät Miami-kaunokirjallisuutta siten, että ensimmäiseltä sivulta valitset linkin "Tarkenna hakua", kirjoitat avautuvaan hakulaatikkoon Miami, sen viereisestä pudotusvalikosta valitset "Kaunokirjat" ja Kieli-valikosta valitset "suomi". Näin saat esiin listan Pääkaupunkiseudun kirjastojen Miamia käsittelevästä kaunokirjallisuudesta. http://www.helmet.fi

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.