Suomen kieli: ennen oli juoheva, nykyään näkee ja kuulee sen sijaan jouheva, joka korvaani kuulostaa väärältä. Mutta jos tarpeeksi moni ja tarpeeksi kauan…

Kysytty

Suomen kieli: ennen oli juoheva, nykyään näkee ja kuulee sen sijaan jouheva, joka korvaani kuulostaa väärältä. Mutta jos tarpeeksi moni ja tarpeeksi kauan sanoon näin, siitä tuleekin hyväksyttävä?

Vastaus

Vastattu

Näinhän se menee: kieli muokkautuu ja muuttuu käytössä, ja muutoksiin tottuminen ottaa oman aikansa – ja niinkin voi käydä, ettei oma kielikorva mukaudu lainkaan uusiin käytäntöihin.

Pikaisen lehti- ja kirjallisuuskatsauksen perusteella 'jouheva' on alkanut pikku hiljaa nousta 'juohevan' rinnalle merkitykseltään samana jo 1900-luvun alkupuolella: "Näen kuinka tuvassa käy harras haastelu ja jouheva keskustelu -- " (Keskisuomalainen 17.1.1918). Kielitoimiston sanakirja hyväksyy molemmat muodot: 'juoheva' ohjaa käyttäjän aakkosissa ensin tulevaan 'jouhevaan'.

Alun perin 'jouhevaa' on  – kantasanansa jouhen mukaisesti –  käytetty varsinkin hevosen kuvailuun: "jouheva harja ja otsatukka", "harja ja häntä musta ja jouheva", "mitä jouhevampi hevonen on, on sitä upeampi katsella".

jouheva - Kielitoimiston sanakirja 
juoheva - Kielitoimiston sanakirja

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Jatketaan sanakirjojen selailua.
Kielitoimiston sanakirjaan "jouheva" pääsi jo ensimmäiseen painettuun laitokseen (2006), jossa luetellaan samanarvoisina jouhea, jouheva, juohea ja juoheva (vielä 2012 uusitussa kirjassakin ovat sanan selitykset ja esimerkit juoheva-artikkelissa, siis toisin kuin verkkoon päivitetyssä laitoksessa).
Sitä edeltäneeseen Suomen kielen perussanakirjaan (1990) oli kelpuutettu jouhea, juohea ja juoheva, mutta ei vielä jouhevaa.
Kielitoimiston kotus.fi:ssä sanaperhettä on käsitelty ainakin kolumnissa v. 1998 - juuri 1990 ja 2006 julkaistujen teosten välillä.

Nykysuomen sanakirjan vuonna 1953 ilmestyneessä osassa J–K päähakusanana on juohea. Siihen viittaavat hakusanat juoheva, jouhea ja jouheva, joita kaikkia pidetään keskenään synonyymisinä rinnakkaismuotoina. Ainoastaan jouhea on maininnalla "harv." – jouheva siis ei ollut harvinaisena pidetty enää tuolloin.

Kumpikin muoto on ollut rinnakkain jo pitkään suunnilleen yhtä yleisessä käytössä. Esimerkiksi Tekniikan Maailma -lehdessä (jonka julkaisemiin autojen koeajoihin yms. tämä adjektiivi omissa mielikuvissani yhdistyi) esiintyi vuosina 1953–1998 jouheva 121 kertaa ja juoheva 141 kertaa.

Kiitos, Tommi. Aloitin kirjoittamisen ja selaamisen ennen kuin kommenttisi oli ilmestynyt. Siksi tuli samaa asiaa kahdelta taholta kymmenen minuutin välein.

Kirjaston esittelemissä ja muutamissa muissakin vanhoissa asiayhteyksissä jouheva-sana on ollut monelle tuttu murteista. Murresanakirja mainitsee kerääjien kirjaamina havaintopaikkoina mm.: Heinola, Isojoki, Juuka, Juva, Jämsä, Kiihtelysvaara, Kitee, Kuortane, Maaninka, Pomarkku, Ylihärmä.

1950-luvulla ilmestyneeseen, seuraajiaan laajempaan Nykysuomen sanakirjaan päätyivät kaikki: jouhea, jouheva, juohea, juoheva. Selityksiä ja käyttöesimerkkejä voi tarkastella näköiskopiosta:
https://kaino.kotus.fi/ns/Nykysuomen_sanakirja_2_J-K.pdf

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.