Saako nykyään kaikissa Suomen kunnallisissa kirjastoissa minkä ikäinen kirjastokortin haltija tahansa lainata sekä lasten- että aikuistenosastolta?
Vastaus
Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa on vastattu samankaltaiseen kysymykseen aikaisemminkin. Tästä vastauksesta on ehkä myös sinulle hyötyä.
Tiivistetty vastaus sinun kysymykseesi: Lasten-, nuorten ja aikuistenosastojen lainausta ei ole rajoitettu millekään ikäryhmälle. Osastoja on sen vuoksi, että lapset, nuoret ja aikuiset löytäisivät mahdollisimman helposti itselleen sopivaa lainattavaa. Peleissä ja elokuvissa on ikärajat, mutta kirjoissa niitä ei ole.
Voiko työntekijä estää kirjastossa alaikäistä lainaamasta selvästi hänen ikäiselleen epäsopivaa materiaalia? Elokuvissa on ikärajat, mutta entä kirjat? Jos esimerkiksi alaikäinen haluaa lainata kirjan, joka on hyvin seksuaalinen tai väkivaltainen.
Vastaus
Vastattu
24.6.2020
Kirjaston käyttösäännöissä säädetään lainaamisen ehdoista, ja luonnollisesti niitä säätelee pohjimmiltaan Suomen laki. Elokuvien ja pelien ikärajat perustuvat lakiin, joka velvoittaa kirjastoja. Vastaavasti kirjojen osalta vastaavaa säädöstä ei ole. Asia perustunee siihen, että kuvamateriaali vaikuttaa voimakkaammin, koska katsoja näkee tapahtumat. Kirjoissa tapahtumat voi kuvitella vain mielessään omien kokemustensa perusteella.
Kustantaja tai kirjasto voi antaa kirjoille ikäsuosituksia, mutta niiden rooli on enemmänkin kertoa, minkäikäisille kirja saattaisi sopia, kuin estää lainaaminen suositusta nuorimmilta tai vanhemmilta.
Tässä muutamia aiheeseen liittyviä linkkejä, joita on käytetty tämän vastauksen laatimisessa:
- https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/04/09/ylex-selvitti-miksei-kirjoilla…
- https://yle.fi/uutiset/3-6114238
- https://kavi.fi/ikarajat/yleistieto/
Kommentit
Kun olin neljä-viisivuotias, sain erään kirjastontädin luvalla lainata kirjoja äidin kortilla, mutta omaa korttia en saanut. Täti valvoi, että pysyin lastenosastolla. Ehkä kuitenkin enemmmän siksi, että olisin koko ajan näkyvissä, eikä niinkään sensurointimielessä.
Mahtaakohan kirjastokortin saamiseen nykyään alaikäraja vai riippuuko se vain vanhemmista?
PS. Olin pikkulapsi 60-luvulla.
Kommentoi vastausta