Olen lukenut englanninkielisen novellin, mahdollisesti science fiction-kokoelmasta, jossa kuvataan kahdesta näkökulmasta tilannetta, jossa toinen sukupuoli on…

Kysytty
6.6.2016

Hei. Olen lukenut englanninkielisen novellin, mahdollisesti science fiction-kokoelmasta, jossa kuvataan kahdesta näkökulmasta tilannetta, jossa toinen sukupuoli on hävinnyt maailmasta kokonaan. Siis sekä miesten kannalta, kun kaikki naiset ja tytöt ovat kadonneet, ja naisten kannalta, kun kaikki miehet ja pojat ovat kadonneet. Myös osa raskaana olevista naisista oli kadottanut sikiön sisältään ja kaikki syntyvät lapset olivat tyttöjä. Lopussa toinen sukupuoli ilmaantuu takaisin ja kaikki syöksyvät hulluna halaamaan lähintä vast. sukupuoleen kuuluvaa omaistaan. On mahdollista, että luin novellin opiskellessani Tampereella 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa ja se oli Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmasta.

Vastaus

Vastattu
6.6.2016
Päivitetty
6.6.2016

Ainoa toisen sukupuolen maailmasta katoamista sekä naisten että miesten näkökulmasta tarkasteleva kaunokirjallinen teos, jonka onnistuin löytämään, on Philip Wylien vuonna 1951 julkaistu romaani The disappearance. Voisikohan tämä olla etsitty tarina?

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.