Romaani ortodoksijuutalaisen naisen elämästä, avioliitosta ja perheestä

Kysytty
15.10.2018

Olen etsinyt jo kauan romaania joka kertoi ortodoksijuutalaisen naisen elämästä, avioliitosta ja perheestä.
Olen lukenut sen jo 1980/1990 vaihteessa, mutten muista kirjan kirjoittajaa enkä tekijää.

Vastaus

Vastattu
15.10.2018
Päivitetty
15.10.2018

Yksi ehdokas etsityksi kirjaksi voisi olla Amos Ozin Mieheni Mikael (Tammi, 1978), kokonaan naisen näkökulmasta kerrottu avioliittoromaani.

"Mikael Gonen, kolmannen vuosikurssin geologian opiskelija ja Hanna Grünbaum, ensimmäisen vuosikurssin kirjallisuuden opiskelija, tapaavat toisensa 50-luvun Jerusalemissa Heprealaisessa yliopistossa. He seurustelevat lyhyen ajan, vuokraavat kaksion ja menevät naimisiin. Pojan syntyessä Hanna lopettaa opintonsa ja työnsä, kun taas Mikael jatkaa lukujaan ja lunastaa aikanaan suvun toiveet kirjoittamalla väitöskirjan.

Mikael on järkevä uurastaja, Hanna levoton haaveilija. Tässä avioliitossa vastakohdat eivät täydennä toisiaan. Hannan arki on täynnä pysähtynyttä odotusta ankeassa asunnossa, yksinäisyyttä, nimetöntä ahdistusta. Hän pakenee omaan väkivallan ja seksuaalisten toiveiden värittämään fantasiamaailmaansa, jonka sankarit ovat peräisin lapsuudenmuistoista ja seikkailukirjoista. Hannan neuroosit puhkeavat sairaudeksi sillä aikaa kun Mikael on kuuden päivän sodassa. Mikaelin kärsivällinen rakkaus ei voi auttaa Hannaa eikä pelastaa avioliittoa murenemasta.

---

Mieheni Mikael, ulkoisilta tapahtumiltaan hiljainen avioliittoromaani, laajentuu viime kädessä kuvaksi koko Israelista, juutalaisuudesta, perinteissä kiinni olevan vanhemman sukupolven ja itsenäisyystaistelun kokeneen nuorison välisestä kuilusta, siitä miten historia ja yhteisö vaikuttavat yksilön kohtaloihin, ihmissuhteisiin ja koko elämän kuvaan."

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.