Muistan lukion äidinkielen tunnilla opettajan kertoneen kirjasta, jossa mies asuu yksin, keksii sanoille omia tarkoituksia ja lopulta unohtaa sanojen oikeat merkitykset. Mistähän kirjasta voisi olla kysymys?
Vastaus
Opettaja on kenties viitannut Peter Bichselin Lastentarinoita-kirjan tarinaan Pöytä on pöytä, jossa mies alkaa keksiä uusia nimiä asioille ja esineille.
"Sänkyä hän sanoi tauluksi. Pöytää hän sanoi matoksi. Tuolia hän sanoi herätyskelloksi. Sanomalehteä hän sanoi sängyksi. Peiliä hän sanoi tuoliksi. Herätyskelloa hän sanoi valokuva-albumiksi. Mattoa hän sanoi kaapiksi. Taulua hän sanoi pöydäksei. Ja valokuva-albumia hän sanoi peiliksi."
Lopulta mies unohtaa vanhan kielensä lähes kokonaan ja alkaa pelätä ihmisten kanssa puhumista.
"Hän joutui miettimään pitkään, miksi ihmiset mitäkin sanoivat. Hänen tauluaan ihmiset sanoivat sängyksi. Hänen mattoaan ihmiset sanoivat pöydäksi. Hänen herätyskelloaan ihmiset snaoivat tuoliksi. Hänen sänkyään ihmiset sanoivat sanomalehdeksi. Hänen tuoliaan ihmiset sanoivat peiliksi. Hänen valokuva-albumiaan ihmiset sanoivat herätyskelloksi. Hänen sanomalehteään ihmiset sanoivat kaapiksi. Hänen kaappiaan ihmiset sanoivat matoksi. Hänen pöytäänsä ihmiset sanoivat tauluksi. Hänen peiliään ihmiset sanoivat valokuva-albumiksi."
[suomentanut Markku Mannila]
Kommentoi vastausta