Mitenkä perinnön verotuksessa huomioidaan aviopuolisoiden keskinäinen testamentti. Leski jää asumaan yhteiseen asuntoon. Lapset maksavat perintöveron.

Kysytty
27.8.2009

Mitenkä perinnön verotuksessa huomioidaan aviopuolisoiden keskinäinen testamentti. Leski jää asumaan yhteiseen asuntoon. Lapset maksavat perintöveron.

Vastaus

Vastattu
31.8.2009
Päivitetty
31.8.2009

Verotukseen vaikuttaa se, onko aviopuolisoiden keskinäinen testamentti omistusoikeus- vai hallintaoikeustestamentti. Omistusoikeustestamentilla siirtyy omistusoikeus, hallintaoikeustestamentilla ainoastaan hallintaoikeus vainajan omaisuuteen leskelle. Koska kysymyksessä mainitaan lasten maksavan perintöveron, kyse lienee hallintaoikeustestamentista, jonka mukaan leski ei maksa lainkaan perintöveroa. Omistusoikeuden saaneiden perillisten kannalta lesken hallintaoikeus vaikuttaa heidän perintöverojaan pienentävästi, sillä hallintaoikeuden pääomitettu arvo pienentää sitä arvoa, josta heidän perintöveronsa lasketaan.

Kysy kirjastonhoitajalta –palvelun vastaajilla ei ole lainopillista pätevyyttä, joten tarkempien tietojen tarpeessa on syytä kääntyä asiantuntijan puoleen. Kannattaa myös tutkia esim. verottajan sivua, jonne on koottu usein kysyttyjä kysymyksiä perintö- ja lahjaverotuksesta: http://www.vero.fi/default.asp?path=5,451&article=7582&domain=VERO_MAIN

Perintö- ja lahjaverolakiin ja perintökaareen pääsee tutustumaan seuraavista linkeistä:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/haku.php?search%5Btype%5D=pika&se…
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040?search%5Btype%5D=pi…

Lisää aiheesta esim.
Lindholm, Timo: Perintöverokirja, viimeisin painos vlta 2009
Puronen, Pentti: Perintö- ja lahjaverotus, viim. p. 2008

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.