Mitä oppiaineita opetettiin yleisesti oppikouluissa 1890-luvulla ja 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja minkä hintaista opiskelu oli yhdelle oppilaalle (esim. yksi lukuvuosi)?
Vastaus
Oivallinen lähde oppikouluaiheisen tietämyksen äärelle on Kyösti Kiuasmaan kirja Oppikoulu 1880–1980 (Pohjoinen, 1982). Siitä löytyvät seikkaperäiset tiedot kahdeksanvuotisen oppikoulun lukusuunnitelmista eri aikoina, niin reaali-, klassillisissa kuin tyttölyseoissa. Ajanjakson 1890–1910 ensimmäisellä puoliskolla noudatettiin 1880-luvulla muotoiltuja suunnitelmia. Sortovuosina venäjän kielen osuutta lisättiin tuntuvasti muiden aineiden kustannuksella, ja 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkipuoliskolla palattiin taas "normaaliin".
Ajan uudet kasvatustavoitteet, jotka olivat reaalilyseoiden synnyn taustalla, vaikuttivat myös näiden oppilaitosten lukusuunnitelmaan. Tavoitteeksi oli asetettu perinteisen klassisen sivityksen ylivaltaisuuden heikentäminen ja ajan tieteellisten muotivirtausten, darwinismin ja käytännöllisen positivismin, päästäminen näkyviin uudistettavassa opetussuunnitelmassa. Nämä pyrkimykset saivat ilmauksensa senaatin 13.12.1883 vahvistamassa reaalilyseon lukusuunnitelmassa, jota oli noudatettava seuraavasta syyslukukaudesta alkaen.
Sortovuosina koululaitos alistettiin kenraalikuvernöörin valvontaan ja venäjän kielen opetusta tehostettiin oppikouluissa nopeasti. Elokuun 7. päivänä 1901 kouluylihallitus määräsi ottamaan uuden lukusuunnitelman käyttöön heti alkavana lukuvuotena. Sen mukaan venäjän kielen tuntimäärää lisättiin huomattavasti. Kun tätä lukukaavaa oli seurattu vajaat kaksi vuotta, annettiin uusi lukusuunnitelma 26.3.1903. Venäjän kielen osuutta oli edelleen lisätty, joten samanaikaisesti jouduttiin vähentämään muiden oppiaineiden tuntimääriä.
Helmikuussa 1906 venäjän kielen tuntimäärä palautettiin entiselle tasolleen ja vapautuneet tunnit jaettiin toisten aineiden kesken. Tuntien uusjaossa näkyi painostuskauden heijastumana voimakas suomalaiskansallinen korostus. Äidinkielen ja historian asema vahvistui merkittävällä tavalla. Lisätunteja saivat myös luonnonhistoria sekä saksan ja ruotsin kieli.
Klassillisille lyseoille oli oma lukusuunnitelmansa, johon sisältyi latinaa, kreikkaa sekä psykologiaa ja logiikkaa. Sortovuosien venäjäkeskeinen muuntelu vaikutti myös klassillisen lyseon lukusuunnitelmaan.
Suomalaisessa tyttökoulussa oli lukuaineita runsaammin kuin ruotsinkielisen tyttökoulun lukusuunnitelmassa – ennen muuta matematiikkaa, luonnontieteitä sekä maantietoa ja historiaa. Merkittävällä tavalla tyttökoulujen lukusuunnitelmaan vaikutti helmikuussa 1908 valmistunut vuoden 1906 koulukomitean mietintö, joka määritteli kuusiluokkaisen tyttökoulun ja yhdeksänluokkaisen tyttölyseon lukusuunnitelmat. Kouluylihallitus ei kuitenkaan kannattanut komitean ehdotusta ja laati senaatille oman ehdotuksensa tyttökoulujen opetussuunnitelmaksi.
Vuonna 1890 Suomessa oli 92 oppikoulua, joista 50 oli valtion kouluja, 42 yksityiskouluja. 1910 valtion koulujen määrä oli lähes sama kuin kaksikymmentä vuotta aikaisemmin (51), mutta yksityiskoulujen lukumäärä oli kaksinkertaistunut: niitä oli nyt 87. Tässä vaiheessa valtion koulut olivat yksinomaan kaupunkikouluja ja yksityiskoulutkin olivat vielä paljolti kaupunkiasutuksen opinahjoja. Vielä 1910-luvulla vain kolmannes niiden määrästä oli maaseutuoppilaitoksia.
Vuosituhannen vaihteen tienoilla lukukausimaksu valtion oppikouluissa oli 20 markkaa oppilaalta. Jos perheestä oli useampia lapsia samassa koulussa, vanhin maksoi täydet 20 markkaa, mutta muut vain 10 markkaa. Vähävaraisten oli mahdollista päästä vapaaoppilaiksi. Noin 20% oppilaista oli vapautettu lukukausimaksuista.
Yksityiskoulujen lukukausimaksut olivat tuntuvasti korkeampia. Ne myös vaihtelivat kouluittain ja kaupungeittain. Esimerkiksi Tampereen yhteiskoulussa lukuvuodelle tuli hintaa 150 markkaa; helsinkiläiskoulujen oppilaille maksu saattoi olla jopa 200 markkaa. Erilaisia sisarusalennuksia ja vapaaoppilaspaikkoja oli tarjolla myös yksityiskouluissa. Lukukausimaksujen lisäksi perittiin oppikoululaisilta kouluun ilmoittautuessa sisäänkirjoitusmaksu (valtion kouluissa 5 markkaa), joka tuli maksaa heti. Lukukausimaksun sai maksaa myös lukuvuoden aikana.
Lähteet:
Kyösti Kiuasmaa, Oppikoulu 1880–1980
Tamperelaiskoulujen vuosikertomukset
Kommentoi vastausta