Mitä kirjoja tai kirjasarjoja suosittelisitte luettavaksi 13-vuotiaalle tytölle? Hän on lukenut aiemmin paljon eläinsarjoja ja sittemmin Potterit ja muuta…

Kysytty
19.8.2016

Mitä kirjoja tai kirjasarjoja suosittelisitte luettavaksi 13-vuotiaalle tytölle? Hän on lukenut aiemmin paljon eläinsarjoja ja sittemmin Potterit ja muuta fantasiaa. Nyt hän on aloittanut Nälkäpeli-sarjan lukemisen, mutta en ole ihan varma, onko se ihan sopiva sarja hänen ikäiselleen, kuitenkin melko herkälle lapselle.

Vastaus

Vastattu
24.8.2016
Päivitetty
24.8.2016

Eläinteemaa ja fantasiaa löytyy esimerkiksi Erin Hunterin suositusta sarjasta Soturikissat. Tämän lisäksi Hunterilta on ilmestynyt kahta muutakin eläinfantasiasarjaa, Etsijät ja Selviytyjät.

Laini Taylorilta on ilmestynyt teos Savun tytär, joka aloittaa trilogian. Sarjassa seikkaillaan rinnakkaistodellisuuksissa ja paranormaalien ilmiöiden parissa.

Iida Sammalistolta on ilmestynyt hurmaavan kauniisti kirjoitettu fantasiateos nimeltä Tähtimosaiikki.

Kiersten White on kirjoittanut fantasiaa, jännitystä ja romantiikka yhdistelevän sarjan Paranormaali.

Mikäli Nälkäpeli-sarja on vaikuttanut sopivalta, löytyy kirjastoista myös samankaltainen trilogia Ally Condielta. Sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Tarkoitettu.

Lisävinkkejä saa kirjastoista ja nuorten kirjallisuuteen keskittyvältä Sivupiiri-sivustolta.
http://www.kirjasampo.fi/sivupiiri#.V72amk3VxMw

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.