Vanhoissa suomalaisissa sanomalehdissä (kuten Kansalliskirjaston verkkosivuille digitoiduissa) näkee samassakin numerossa sekä vanhoja fraktuurakirjaimia että… |
42 |
|
|
|
Suomen lasten aapisissa ja lukukirjoissa fraktuura sinnitteli yllättävän pitkään suhteessa siihen, milloin "fraktuuran ja antikvan välisen taistelun" voi katsoa päättyneen jälkimmäisen hyväksi. Asiaan lienee ollut vaikutuksensa sillä, että meillä fraktuura miellettiin vahvasti "suomalaisiksi puustaveiksi" ja näiden puolustajille kansalliselle yleisölle tarkoitetun tekstin painaminen "latinalaisin kirjaimin" oli suurin piirtein yhtä sopivaa kuin suomalaisen talonpojan pukeminen roomalaiseen vaateparteen. Aluksi antikvalla ladottiinkin ainoastaan suomalaiselle sivistyneistölle tarkoitetut kirjat; kaikki laajimpien kansankerrosten teokset ja sanomalehdet ladottiin fraktuuralla. Päivälehti yritti 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa yrityksen... |
Jos pitää Anni Kytömäen kirjoista, mitä muuta luettavaa voisitte suositella? |
65 |
|
|
|
Peter Sandström, Olli Jalonen ja Leena Parkkinen voisivat olla sopivia kirjailijoita. Tommi Kinnusen sukuromaanit Neljäntienristeys ja Lopotti, Laura Lähteenmäen Korkea, ulkomaisista Alice Munro ja John Williams, erityisesti Stoner. Lisäksi löysin tällaisen listan suosituksia aiemmasta vastauksesta, niissä on metsä keskeisessä osassa:
Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas
Robert Holdstock: Alkumetsä
Essi Kummu: Karhun kuolema
Peter Handke: Intohimoisesta sienestäjästä
Siri Kolu: Metsänpimeä
Katja Törmänen: Karhun morsian
Helena Waris: Uniin piirretty polku
Veikko Huovinen: Puukansan tarina
Eowyn Ivey: Lumilapsi |
Haluaisin lukuvinkkejä/tietoa 4.luokan - 6 luokkalaisten kirjallisuudesta. Opas lasten kirjallisuuskasvatuksen kirjasta (Päivi Heikkilä-Halttunen) on tuttu… |
44 |
|
|
|
Alakouluikäisiä kiinnostaa yleensä hyvin monenlainen kirjallisuus sarjakuvista ja tietokirjoista lastenromaaneihin ja nuortenromaaneihin saakka.
Hyvää tietoa lasten lukemiseen liittyvistä asioista saat esimerkiksi näistä kirjoista:
Juli-Anna Aerila & Merja Kauppinen: Sytytä lukukipinä - pedagogisia keinoja lukuinnon herättelyyn
Haaro, Katajamäki, Peltonen, Ylihärsilä: Käsikirja lukupiireihin (voit ladata sen täältä: https://lukemo.fi/lukemo/wp-content/uploads/2019/08/Lukuklaani_K%C3%A4s…)
Internetistä löytyy myös todella paljon hyviä sivustoja, joissa on tietoa lasten lukemisesta ja lukemisen edistämisestä, tässä pari esimerkkiä:
Niilo Mäki instituutin Lukimat-sivusto: http://www.lukimat.fi/lukeminen/tietopalvelu/lukemaan-opettaminen-1... |
Mikä kirja lahjaksi 16-vuotiaalle pojalle, jota ei kiinnosta lukeminen? Kymmenen korvilla luki kaikki Harry Potterit putkeen, samoin Debi Gliroin magiaa-kirjat… |
113 |
|
|
|
Alkuun pari sanaa: Todennäköisesti et ole huolesi kanssa yksin. Nuorten ja lasten lukutaidon ja lukuinnon laskuun on kuitenkin herätty yleisesti laajemminkin viime vuosina. Aiheesta on tehty tutkimuksia ja kirjastot ovat kiinnittäneet entistä tarmokkaammin huomiota lukutaidon edistämiseen. Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija ja Lukuklaani-tutkimushankkeen koordinaattorina toiminut Lotta-Sofia Aaltonen, joka on keskittynyt lukumotivaatioon ja nuorten näkökulmaan, ehdottaa Kirjastolehden artikkelissa (12.2.2021) osaratkaisuna tai kokeilemisen arvoisena digikirjallisuutta ja äänikirjoja. Artikkelin mukaan digikirjallisuus ei taianomaisesti sytytä lukumotivaatiota, mutta se voi tehdä kirjoihin tutustumisen aiempaa helpommaksi. Aaltonen... |
Miten kirjastot ovat ohjanneet tai opettaneet asiakkaita lukemisen ja lukuharrastamisen eri tavoissa? |
128 |
|
|
|
Yleisten kirjastojen rooli lukemisen ja lukuharrastuksen tukemisessa on ollut - ja on - hyvin moninainen aina tarjolla olevan aineiston valinnasta satuhetkiin, lukuhaasteisiin ja kirjailijavierailuihin. Seuraavista teoksista löytyy tietoa aiheesta.
Eskola, Eija: Tarinaa kirjastoista ja lukemisesta vuosilta 1910-1970 (BoD, 2019)
Kirjastot aikuisten lukemisen edistäjinä (Helsingin kaupunki, 2018), myös verkkojulkaisuna: https://www.kirjastot.fi/sites/default/files/content/Kirjastot%20aikuis…
Luukkanen, Tarja Liisa: Mitä maalaiskansa luki? : kirjasto, kirjat ja kirjoja lukeva yhteisö Karstulassa 1861-1918 (SKS, 2016)
Tuomi, Pirjo: Kirjojen keskellä : kirjastonhoitaja kaunokirjallisuuden asiantuntijana (Avain, 2011) |
Löytyykö mistään netistä lukijoiden ajatuksia / keskustelua eri kirjoista (uusista ja vanhoista)? |
137 |
|
|
|
Keskustelupalstoja kirjoista löytyy kyllä myös suomeksi. Monet niistä saattavat olla melko satunnaisesti keskustelevia tai keskittyvät johonkin tiettyyn aiheeseen. Esim Googlehaulla hakusanana keskustelupalstat + lukeminen tai keskustelupalstat ja kirjallisuus.
Kirjasampo sivuston keskusteluista kannattaa aloittaa. Kirjasampo tarjoaa myös paljon tietoa kirjoista ja omia suosikkeja voi etsiä vaikkapa kansikuvahaulla. Linkki Kirjasampo.fi
Vilkasta kirjallisuuskeskustelua käydään myös Helmet lukuhaasteen Facebook-ryhmässä. Linkki ryhmään
Goodreads suomi ryhmien keskustelut voivat myös olla kiinnostavia. Samalla näkee myös kiinnostavia kirjalistoja. Linkki sivustolle. |
Onko olemassa nettisivua, minne voisi kirjoittaa hyvän kirjan nimen, ja sivusto suosittelisi vähän samantyyppisiä teoksia? |
135 |
|
|
|
Englanninkielisiä lukusuosituksia antavia verkkosivuja löytyy useitakin. Niiden avulla voi löytää ainakin sopivaa käännöskirjallisuutta. Nämä linkit tarjoavat osin samoja tuloksia:
https://bookriot.com/best-book-recommendation-sites/
https://www.makeuseof.com/tag/7-sites-decide-book-read/
https://www.makeuseof.com/sites-for-book-recommendations-find-your-next…
https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=best+book+recommenda…
https://thenerddaily.com/where-to-find-book-recommendations/
Suomalaisia vastaavia sivustoja ei oikein taida olla. Tässä kuitenkin vanhempi vastauksemme kirjasuosituksista:
https://www.kirjastot.fi/kysy/hyvien-kirjojen-loytaminen-aina-yhta?lang…
Kirjavinkit-sivustolta voi myös löytää lukutärppejä... |
Mitä aiheenmukaisia kirjallisuuskerhoja on olemassa. Tiedän ainoastaan Suomen dekkarikerhon. |
152 |
|
|
|
Tuo dekkarikerho oli tosiaan ainoa, joka reippaasti tunnustaa keskittyvänsä vain yhteen aiheeseen.
Varmasti muitakin kerhoja saattaa olla, mutta ne eivät löydy kovin helposti netistä.
Kenties lukupiirit voivat ilmoittautua tämän vastauksen kommenteissa?
Kannattaa myös harkita oman lukupiirin perustamista. Siihen on tarjolla myös kirjallisuutta esim.
Lukupiiri : kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika / Kirsi Ranin,
Lukupiirikirja / toim. Johanna Matero, Ritva Hapuli & Nina Koskivaara tai
Hoitava lukeminen : teoreettisia ja käytännöllisiä näkökulmia lukemistyöhön / Päivi Kosonen & Juhani Ihanus (toim.). Helmet.fi
Kirjastot ottavat riemumielin uusia lukupiirejä tiloihinsa. Kysy rohkeasti! https://www.helmet.fi/fi-... |
Onko säännöllinen lukeminen paras tapa kehittää omaa lukemista vai onko siihen jotain muitakin keinoja aikuisena? Olisi hienoa saada luetun ymmärtämistä… |
96 |
|
|
|
En löytänyt muita vinkkejä, joilla lukutaito kehittyisi. Esimerkiksi Lukimatin sivulla on ohjeita harjoitteluun. Niissä nimenomaan painotetaan lukemista ja esimerkiksi toistavaa lukemista, http://www.lukimat.fi/lukeminen/tietopalvelu/tukikeinot-1/sujuvuuden-ha…. |
Onko totta, että naiset lukevat enemmän miesten kirjoittamia kirjoja kuin miehet naisten kirjoittamia? Entä kirjastoissa olevat kirjat? Löytyykö niistä enemmän… |
468 |
|
|
|
Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksessa on kysytty kaunokirjallisuuden lukijoilta, lukevatko he enimmäkseen miesten vai naisten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta.
Vuonna 2017 kaunokirjallisuuden mieslukijoista yli puolet ilmoitti lukevansa enimmäkseen miesten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta, kun taas kaunokirjallisuuden naislukijoista reilu neljännes ilmoitti lukevansa enimmäkseen naisten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta.
Noin prosentti kaunokirjallisuuden mieslukijoista ilmoitti lukevansa enimmäkseen naisten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta. Kaunokirjallisuuden naislukijoista alle 10 prosenttia ilmoitti lukevansa enimmäkseen miesten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta.
47 prosenttia kaunokirjallisuuden mieslukijoista ja 65 prosenttia... |
Mikä lukemissa on addiktoivaa? |
193 |
|
|
|
En tiedä onko lukemista tutkittu tuosta näkökulmasta. Lukuisia tutkimuksia on siitä, miksi lukeminen on hyväksi sinulle. esim. Lukukeskuksen Päivän lehti 4.6.2017 kertoo kymmenen hyvää syytä lukea: vähennät stressiä, vahvistat sosiaalisia suhteita, edistät terveyttä, viihdytät itseäsi, parannat keskittymiskykyä, kehität lukutaitoasi joka antaa sinulle eväät menestykseen koulussa ja työelämässä, auttaa arjen hallinnassa ja edistää tasa-arvoa yhteiskunnassa. 10 syytä, miksi lukeminen kannattaa
Tuo ei kuitenkaan kerro, miksi lukeminen koukuttaa.
Opetushallituksen sivuilta löysin jutun, jossa 11 ihmistä kertoo, miksi lukee. Lukea voi esim. unohtaakseen murheensa, avartaakseen näkökulmaansa elämään ja asioihin, oppiakseen uutta, palatakseen... |
Haluaisin lukea kaksi kirjaa, jotka on julkaistu/julkaistaan 2022 JA joiden kirjoittajat ovat sukua toisilleen tai kuuluvat samaan perheeseen (esim. puolisot)… |
191 |
|
|
|
Sukulaisuus ja uutuus rajaavat mahdolliset teokset melko vähiin.
Tämän vuoden (2022) aikana julkaistaan uusi romaani sekä Olli että Riitta Jaloselta. Olli Jalosen romaani on nimeltään Stalker-vuodet (Otava). Riitta Jaloselta julkaistaan romaani Omat kuvat (Tammi). Kummankin ilmestymisajankohdaksi on ilmoitettu 8/22.
Myös Nina Honkaselta ja Hannu-Pekka Björkmanilta ilmestyvät tänä vuonna uutuusteokset. Nina Honkasen teos Sinisiä unia ja mitä muuta äitinä olen saanut nähdä julkaistaan huhtikuussa 2022 (Kirjapaja) ja Hannu-Pekka Björkmanin teos Metsä ei kuule neuvojani (Kirjapaja) syyskuussa 2022.
https://otava.fi/kirjat/stalker-vuodet/
https://www.tammi.fi/kirja/riitta-jalonen/omat-kuvat/9789520440312
https://lkkp.kauppakv.fi/sivu/... |
Millä ohjelmalla .gpx-tuodostoa voisin käyttää sitä Android puhelimella ja Windows - läppärillä? |
1109 |
|
|
|
Toivottavasti ymmärsin kysymyksesi oikein.
Löysin seuraavat tiedot: "GPX-tiedosto on tiedostomuoto, joka mahdollistaa GPS-tietojen (geotietojen) tallentamisen ja käsittelyn. Voit tallentaa omat GPS-tietosi reittijälkenä Outdooractive-sovelluksella tai tuoda GPS-tiedoston sivustollemme, jotta voit muokata reittijälkeä ja julkaista sen sitten reittinä. Voit myös ladata jo olemassa olevien reittien tiedot omalle laitteellesi."
Tiedoston voi avata:"Sovelluksessa: Android: Avaa haluamasi reitti ⇒ valitse "Lisää" ⇒ valitse "Lataa GPX" ⇒ GPX-tiedosto on nyt ladattu ja on saatavilla laitteesi "Lataukset"-kansiosta. Napauta "Jaa" lähettääksesi tiedoston eteenpäin.
Verkkosivuilla: Kun olet haluamasi reitin tietosivulla, avaa oikeassa yläkulmassa... |
Yritin etsiä ruotsinkielisiä tavutettuja helppolukuisia kirjoja lukemaan opettelevalle - en löytänyt. |
277 |
|
|
|
Kysyin asiaa viisaammilta ja heiltä sain vastauksen: "Ruotsia ei opeteta tavuttamalla, se on enemmän lausuntaa/eri äänejä (sj-ääni, tj-ääni jne) eli tällaisia kirjoja ei valittavasta löydy. Kirjoja vain isoilla kirjaimilla löytyy esim Helena Bross - Axel och Omar tai Klass 1b sarjoista."
Lisää kirjasuosituksia: "esim. Helena Bross: Bråkiga bokstäver, kirja kertoo lapsesta joka on alkamassa koulua ja jolla on lukihäiriö. En tiedä jos ikäluokka on sopiva, mutta kirja voisi kuitenkin olla kiinnostava."
Mieleeni tuli myös Celia-palvelu, josta kenties löytäisi koulussa luetun kirjan äänikirjana. Celia-tunnukset saa isompien kirjastojen asiakaspalvelutiskiltä, jos kyseessä on oppimisvaikeus tms. ongelma. |
Nasu tai Tikru on kysynyt Nalle Puhilta: "Mitä sanat tarkoittavat?" |
369 |
|
|
|
Valitettavasti Nalle Puhin ajatusta sanojen tarkoituksesta ei ole vieläkään löytynyt. Olen kysynyt asiaa myös kollegoiltani Suomen yleisissä kirjastoissa kirjastojen sisäisellä sähköpostilistalla, mutta valitettavasti sitäkään kautta ei ole tullut yhtään vastausta.
Lukuliikkeen sivuilla (Lukuliike.fi) puhutaan ”lukemisen rakenteista” ja ”lukutaitotyötä edistävistä rakenteista” lähestulkoon synonyymeinä.
https://lukuliike.fi/
”Lukutaitotyötä edistävät rakenteet = kansalliset ja alueelliset lukutaitotyötä edistävät verkostot, toimijat, resurssit sekä niitä tukeva tutkimus, koordinointi, viestintä, hallinto ja lait”
Asiaa avataan tässä vielä tarkemmin:
https://lukuliike.fi/kansallinen-lukutaitostrategia-2030/lukuliikkeen-suuntaviivat/... |
Vieläkö kirjastolla on palvelu, missä kerrottiin kirjailijan nimi (vai kirja), ja sitten sai suosituksia samantyylisistä kirjoista, joista voisi pitää. |
237 |
|
|
|
Tarkoitatkohan lukuvalmenaja palvelua? Se on edelleen voimissaan. Lukuvalmentaja
Helmet haku ohjaa myös haluamallasi tavalla. Kun haet esiin jonkun kiinnostavan kirjan ja klikkaat tietueen auki, löydät sivun alaosan hakusanoja käyttämällä muita samantapaisia kirjoja. Esim. Vadelmavenepakolainen Asiasanoina: huumori, ironia, kansallinen identiteetti, kansalaisuus, satiiri... esim. Kansallinen identiteetti ja huumori -haku.
Voit myös kysyä kirjaston tiekiltä, osaisiko henkilökunta suositella jotain uutta luettavaa. |
Mitä suosittelisit sellaiseksi kirjaksi, joka on nuorille (minim. 12 v) suunnattu satukirja/romaani, ja siinä käsitellään itsetuntemusta/itseensä tutustumista… |
175 |
|
|
|
Helmet-luettelosta löytyy hakusanoilla identiteetti ja nuortenkirjallisuus useita romaaneja. Olisiko niissä sopivan tuntuista?https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28identiteetti%20kaunokir…
Seikkailua on esimerkiksi Veronica Rothin Outolintu trilogiassa, Outolintu, Kapinallinen ja Uskollinen. Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras ja sen jatko-osa Huijarin oppipoika tarjoavat myös vauhdikasta jännitystä.
Kirjastoammattilaisten tekemiä vinkkilistoja löytyy täältä: https://kirjasto.one/kirjalista/index.php
. |
Mistä löytäisin Helmet-haasteen 2017? |
135 |
|
|
|
Vuoden 2017 Helmet-lukuhaasteen tehtävälista löytyi haasteen Facebook-sivulta https://www.facebook.com/groups/helmetlukuhaaste/permalink/1850855085150836. |
Kaipaan lukusuosituksia.Lempikirjojani kautta aikojen ovat olleet mm.Amy Tan:Ilon ja onnen tarinoita,Karen Blixen:Eurooppalaisena Afrikassa,Wally Lamb:Dolores… |
152 |
|
|
|
Saattaisit pitää esimerkiksi näistä kirjoista:
Tara Westover: Opintiellä (2018)Jeanette Walls: Lasilinna (2014)Kyung-sook shin: Pidä huolta äidistä (2015)Deborah Feldman: Unorthodox (2020)Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty (2014)Maja Lunde: Mehiläisten historia (2016)Kim Thúy: Ru (2019)Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli. Otava 2020Angela Carter: Sirkusyöt (1986)
Myös Oulun kaupunginkirjaston Lukuopas-palvelu auttaa löytämään mieleistä luettavaa. |
Olen kuullut että ainakin jossakin olisi meneillään haaste vuodelle 2021: lue kirjaa 21 minuuttia joka päivä. Mietin miten siitä saisi houkuttavan vähän tai ei… |
240 |
|
|
|
Tuota 21 minuutin haastetta en onnistunut löytämään (voi olla, että se on niin uusi, ettei nouse hakukoneiden tuloksissa vielä kovin korkealla) Kuulostaa kyllä niin kivalta idealta, että kannattaa toteuttaa itse, vaikkei haaste löytyisikään.
Himolukija Henriikka Tulivirta on saanut juuri viime vuoden haasteurakkansa loppuun ja antaa Ylen uutisten haastattelussa omat lukuvinkkinsä.
Yleltä löytyy myös apua luku ilon löytämiseen: Löydä oma lukijatyyppisi.
Löysin kyllä monenlaisia haasteita Lukemon sivuilta. Sieltä löytyy myös minulle tutuin Helmet lukuhaaste, sekä Pieni Helömet -lukuhaaste.. Helmet sivujen uutispaloista bongasin myös uuden haasteen: Jos lukisin - lukuhaaste lukemattomille.
Lukuhaasteita on yleensä yritetty saada... |