Tarina pojasta, joka lähti "huikaisevan kirkkaana helmikuun aamuna" joululahjaksi saamillaan suksillaan metsään hiihtämään

Kysytty
6.4.2021

Mistähän lasten kirjasta löytyisi tarina pojasta, joka lähti "huikaisevan kirkkaana helmikuun aamuna" joululahjaksi saamillaan suksillaan metsään hiihtämään ja luuli näkevänsä siellä karhun. Hän pelästyi ja lähti takaisin kotiin. Kotiportilla hän viimein uskalsi katsoa taakseen ja huomasi "että Mustihan se vain olikin."

Vastaus

Vastattu
9.4.2021
Päivitetty
12.4.2021

Aukusti Salon kirjassa Meidän lasten aapinen on tarina Pikku Matin ensimmäinen metsästys. Se vastaa jokseenkin tarkkaan kysymäänne satua. Aapisesta on useita eri painoksia, esim vuonna 2005 ilmestyi näköispainos Otavan kustantamana.

Zacharias Topeliuksen satu Urhea Valtteri susijahdissa muistuttaa etsimäänne satua. Siinä tosin on kesä, ja Valtteri rehentelee kellistävänsä vaikka kolme sutta. Hän menee metsään susijahtiin, mutta yksin ollessaan hän ei enää olekaan ihan niin rohkea. Valtteri juoksee lopulta kotiin susi perässään – paitsi että susi olikin Musti-koira (”Koirahan siellä tosiaan vain oli”). Lopuksi Valtteri toteaa, että hän otteleekin mieluummin karhujen kanssa.

Satu on esimerkiksi kokoelmassa Valtterin seikkailut. Kirjasta on useita eri painoksia.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Voisiko kyseessä olla Elsa Beskowin satu Ollin hiihtoretki?
Toisenkin kirjan muistan, jossa poika lähti hiihtoretkelle, mutta en saa sen nimeä nyt mieleeni.

Löysinkin sadun Kansalliskirjaston digiarkistosta. Se on mukana Meidän lasten aapisessa, v 1935 otsikolla Pikku-Matin ensimmäinen metsästys.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.