Mistä tulee tapa esim. sanomalehti jutussa korostaa ihmisten nimet tummella fontilla, kun se ensimmäisen kerran mainitaan artikkelissa?

Henkilönimien typografinen lihavointi tai boldaaminen vaikuttaisi olevan vahvasti suomalainen käytäntö, joka Helsingin Sanomien Esa Mäkisen (toimituspäällikkö v. 2019) mukaan saattaa liittyä aikanaan muodissa olleeseen niin sanottuun entry point -ajatteluun, jonka tavoite on helpottaa tekstin lukemista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi juuri sitä, että haastateltavan nimi lihavoidaan, kun se mainitaan ensimmäisen kerran. Useinhan sama virke sisältää myös muuta merkittävää taustoitusta jutun kannalta, kuten haastateltavan tittelin tai roolin suhteessa tekstiin: (asiantuntija, poliitikko, julkisuudenhenkilö, silminnäkijä tms.). Näin lukija voi tarvittaessa helposti palata myöhemmin kyseiseen kohtaan ja tarkistaa oleellisimmat tiedot. Lihavoidun sanan tulisi muutenkin olla aina tärkeä, sellainen, johon lukijan on syytä kiinnittää huomiota.

Konkreettisesti nimien lihavointi alkoi ainakin Helsingin Sanomissa vuonna 1989. Ennen tätä erottamiskeinona käytettiin esimerkiksi sukunimen typografista harventamista. HS myös päätti vuonna 2019 kokeilla lihavoimisen lopettamista, mutta kerätty palaute osoitti, etteivät lukijat halunneet luopua käytännöstä, joten sitä jatkettiin, vaikka sen vahvempia perusteita lihavoimisen puolesta ei ole esitetty Mäkisen mukaan käytännössä missään.

Lähteet:

HS aikakone: Helsingin Sanomat (2.1.1989).

SK. Toimittajat järkyttyivät: lihavoidut nimet katosivat Hesarista. (Pasi Kivioja 11.12.2019 )

Journalisti. Helsingin Sanomat luopui lihavoinneista ja kursiiveista – paljonko säästätte painomustekuluissa, toimituspäällikkö Esa Mäkinen? (Manu Haapalainen 11.12.2019)

HS. Kokeilimme poistaa haastateltavien nimien lihavoinnin, ja se osoittautui huonoksi ideaksi. (Esa Mäkinen 21.12.2019 2:00 | Päivitetty 21.12.2019 6:10)

Kielentarkistus A-teksti. Korostuskeinojen käyttö on taitolaji (19.2.2023)