Mistä olisi hyvä aloittaa tutustuminen Suomen historiaan?

Kysytty
8.7.2019

Mistä olisi hyvä aloittaa tutustuminen Suomen historiaan? Voin aloittaa kaukaakin. Voi olla asiakirjoja, historiallisia romaaneja jne.
Mitä polkua lähden kulkemaan?

Koulussa historia ei kiinnostanut. Suomenlinnassa käynti herätti lopullisesti.

Vastaus

Vastattu
15.7.2019
Päivitetty
15.7.2019

Jouko Vahtolan Suomen historia (Otava, 2017) kertoo Suomen poliittisesta, taloudellisesta, väestöllisestä ja kulttuurisesta kehityksestä aina kivikaudelta nykypäivään asti. Se voisi olla hyvä perusteos, jonka avulla saa kokonaiskuvan aiheesta.

Neliosainen Suomalaisen arjen historia (Weilin+Göös, 2006-2008) koostuu eri kirjoittajien artikkeleista, joista voi myös poimia kiinnostavimmat aiheet luettaviksi. Osien nimet ovat Savupirttien Suomi, Säätyjen Suomi, Modernin Suomen synty ja Hyvinvoinnin Suomi.

Ulla Koskisen Suomessa selviytymisen historiaa (Into, 2018) on kiinnostavasti kuvitettu ja sujuvalukuinen kirja, joka kertoo, miten Suomessa on asuttu, syöty, liikuttu, työskennelty, hoidettu terveyttä ja kasvatettu perheitä eri aikoina. Perttu Immosen Suomen rahvaan historia (Atena, 2017) kertoo kansan elämästä keskiajalta 1800-luvulle kolmen suvun näkökulmasta. Ilari Aallon Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena, 2015) on matkaoppaan muotoon laadittu kirja, joka neuvoo 1400-luvun Suomessa matkailevaa niin majoittumisen, valuutan, käyttäytymisen kuin ostostenkin suhteen.

Monet kiinnostavat teokset keskittyvät tiettyihin aiheisiin tai aikakausiin. Kun huomaa, mitkä aiheet kiinnostavat eniten, kannattaa hakea suoraan niitä koskevia teoksia. Esimerkiksi Kaari Utrio on kirjoittanut naisen ja perheen historiasta, Mirkka Lappalainen nälkävuosista ja noitavainoista, Teemu Keskisarja rikoshistoriasta, Irma Sulkunen naisliikkeestä, raittiusliikeestä ja hurmoksellisista herätysliikkeistä. Kaikkiin Suomen sotiin liittyviä teoksia löytyy runsaasti eri näkökulmista käsin.

Kaunokirjallisuuden puolella ehdoton klassikko on Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, joka kuvaa yhteiskunnan vaiheita perheen ja kyläyhteisön kautta 1880-luvulta aina 1950-luvun alkuun. Juha Hurmeen Finlandia-palkittu romaani Niemi kertoo Suomen kulttuurihistoriasta aina alkuräjähdyksestä asti. Roope Lipastin Virtasen historia taas on humoristinen esitys Suomen historiasta yhden sisukkaan Virtasen kokemana. Erityylisten historiallisten romaanien taitajia Suomessa ovat mm. Antti Tuuri, Anneli Kanto, Enni Mustonen, Kaari Utrio, Raija Oranen, Sirpa Kähkönen ja monet muut.

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.