Missä kirjoissa voi löytää tietoja ns "sielulinnuista", Wikipedia kirjoittaa, että niitä muka "käytettiin Karjalassa vielä 1900-luvulla".

Kysytty
15.9.2015

Missä kirjoissa voi löytää tietoja ns "sielulinnuista", Wikipedia kirjoittaa, että niitä muka "käytettiin Karjalassa vielä 1900-luvulla".

Vastaus

Vastattu
16.9.2015
Päivitetty
16.9.2015

Kirjassa Iivar Kemppinen: Haudantakainen elämä(1967), kerrotaan karjalaisten mytologian käsityksistä, myös sielu-uskosta. "Ruumiista irtautunut sielu saattaa näyttäytyä valkoisena perhosena tai sielulintuna."

Kirjassa Juuret Karjalassa (2013) Laura Jetsu kirjoittaa suhtautumisesta kuolemaan ja hautajaisista ja siinä yhteydessä myös karjalaisten sielunlintumotiivista ja haudalle jätetystä leivästä: "...koska suvun vainajien arveltiin linnun hahmoisina tulevan elossa olevia tervehtimään, lintujen syömä leipä päätyi juuri sinne, mihin se oli tarkoitettukin, suvun omille vainajille. Jetsu kertoo myös, että sielunlintumotiivi eli käsitys linnunhahmoisista vainajien sieluista on tunnettu monien kansojen keskuudessa. Karjalaisissa kalmistoissa se näkyy yhä hautaristin päälle veistettyjen lintujen muodossa, jotka tosin saattavat olla niin tyyliteltyjä, ettei niitä tunnista linnuiksi.

Lähteet:
Iivar Kemppainen: Haudantakainen elämä karjalaisen muinaisuskon ja vertailevan uskontotieteen valossa. Karjalan Tutkimusseura 1967

Juuret Karjalassa : karjalainen perhe perinteiden ja muutosten äärellä. Tammi 2013

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.