Minulla on tietojeni mukaan myöhästymismaksuja tämän vuoden puolelta kertynyt noin 41 euroa. Nämä ovat käsittääkseni maksuja jotka eivät mene perintään, vaan asiakkaana olen lainauskiellossa ja kun maksan myähästymismaksut pois, saan taas lainausoikeuteni takaisin.
Milloin asiakas tietää, mitkä laskut menevät perintään? Eli voiko jo palautettujen kirjojen myöhästymismaksut mennä perintään? Ja miten siitä saa tietoa?
Vastaus
Kuten kysymyksessä kirjoititkin, pelkästään myöhästymismaksuista ei lähetetä asiakkaalle laskua, eikä tällaista velkaa peritä perintätoimiston kautta. Vaski-kirjastojen käyttösäännöissä sanotaan, että lasku lähetetään palauttamattomasta kirjastoaineistosta.
Lasku lähtee toisissa Vaski-kirjastoissa kirjastosta tai kunnan taloustoimistosta, mutta Raisiossa ja Turussa, jatkossa myös Paimiossa, perintätoimiston kautta.
Ennen laskua asiakas saa palauttamattomasta aineistosta joko yhden tai kaksi muistutusta, eri kirjastoissa on eri laisia käytäntöjä. Turussa lähetetään kaksi muistutusta, ja kakkos-muistutuksessa kerrotaan asiakkaalle, että seuraava vaihe on perintätoimisto.
Jos asiakkaalla on velkasaldossaan 10 euroa tai enemmän, hän joutuu automaattisesti lainauskieltoon. Kun asiakas on maksanut maksut, lainausoikeus palautetaan, aivan kuten kirjoititkin.
Vaski-kijastojen käyttösäännöt löytyvät täältä https://www.vaskikirjastot.fi/c/document_library/get_file?uuid=3e37c8af…
Kommentoi vastausta