Minulla on Mika Waltarin kirjan Kiinalainen kissa ensimmäinen painos. Se ei kuitenkaan ole alkuperäisessä asussaan, sillä äitini osti nuorena antikvariaateista paljon huonokuntoisia kirjoja halvalla ja sidotutti niitä ystävänsä kirjansitomossa. Esim. juurikin iso osa Waltarin kirjoista on sidottu sarjanomaisesti kauniisiin nahkaselkäisiin kansiin. Sellaisissa kirjoissa, joissa oli vielä etukansi olemassa, se jätettiin uusien kansien ensimmäiseksi sivuksi, mutta Kiinalaisessa kissassa sitä ei ole. En usko, että kyseisellä ensipainoksella on mitään huimaa hintaa, mutta miten ulkoasu vaikuttaa kirjan arvoon?
Vastaus
Roosa Pöyhtäri on kirjoittanut 22.9.2021 Iltasanomiin artikkelin kirjojen arvosta. Hän lainaa Vesa Hörkköä Brahen Antikvariaatista ja Mikko Vartiaista Vantaan Antikvariaatista. Haastateltujen mukaan "Kirjan hinta perustuu ennen kaikkea teoksen kuntoon, kysyntään ja kirjan harvinaisuuteen, mutta mikään näistä tekijöistä ei vielä yksin riitä tekemään kirjasta arvokasta." Linkki artikkeliin.
Kirjojen eri painosten arvoa ja kirjan kunnon vaikutusta hintaan voi vertailla vaikkapa antikvariaattien sivuilta. Esim Kauppiaiden yhteisistä sivustoista: antikka.net, antikvaari.fi, antikvariaatti.net, kirjapino.fi. Kirjojen arvosta voi kysyä myös Bibliofiilien seurasta. Linkki:https://www.bibliofiilienseura.fi/
Kommentoi vastausta