Otsikko
Minua on pitkään askarruttanut eräs filosofian alaan kuuluva Jaakko Hintikan essee, josta en löydä netistä tietoa sitten millään. Essee on julkaistu jossakin…

Kysytty

Hei.

Minua on pitkään askarruttanut eräs filosofian alaan kuuluva Jaakko Hintikan essee, josta en löydä netistä tietoa sitten millään. Essee on julkaistu jossakin kokoelmassa, joka lienee ilmestynyt 1980-luvulla. Arvelen, että teiltä löytyy joku henkilö, joka tietää po. esseestä jotakin.

Esseessä Hintikka kirjoittaa fenomenologisesta näkökulmasta kubistisesta kuvataiteesta. Muistaakseni siinä mainitaan ainakin Picasso ja Braque.

Muistikuvani saattavat olla hyvinkin epätarkkoja, mutta mieleeni on jäänyt erityisesti kohta, jossa Hintikka analysoi jotakin kubistista maalausta, jossa kuvatun esineen kaikki sivut ovat samanaikaisesti näkyvissä. Tästä filosofi pääsee ajatukseen, että koska katsoja tietää minkälainen esim. esineen takasivu on voidaan se maalata näkyviin.

Kuten sanottu, kysymykseni perustuu varsin epäselviin muistikuviin, on mahdollista, että muistan jotakin väärin. Siitä olen kuitenkin varma, että essee on Jaakko Hintikan kirjoittama ja että siinä mainitaan kubismi ja fenomenologia.

Mikäli kysymykseni kaipaa täsmennystä yksityiskohdissa, voi minulta udella asiaa sähköpostitse.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Jaako Hintikan teokseen Kieli ja mieli : katsauksia kielifilosofiaan ja merkityksen teoriaan (1982) sisätyy essee "Conception et vision": Todellisuuden esittämäisen ongelmasta modernissa kuvataiteessa ja modernissa filosofiassa.  

Teoksen sisältöa on kuvailtu Kansallisgallerian kirjastossa muun muassa asiasanoilla fenomenologia ja kubismi sekä nimillä Braque Georges ja Picasso Pablo. 

https://finna.fi/Record/kirjava.415447344979494d4141414141413d3d

https://finna.fi/Record/lapinkirjasto.31211

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.