Milloin Eila Roine Ja Vili Auvinen aloitti suhteen

Kysytty
10.11.2018

Milloin Eila Roine Ja Vili Auvinen aloitti suhteen

Vastaus

Vastattu
12.11.2018
Päivitetty
12.11.2018

Eila Roine ja Vili Auvinen kihlautuivat toukokuussa 1955 ja avioituivat 4.6.1955, missä vaiheessa he olivat tunteneet parin vuoden ajan. Milloin pariskunnan suhde muuttui tavallista samanikäisten työtoverien välistä kanssakäymistä ja "elokuvissa käyntiä ja kuljeskelua" vakavammaksi, on käytettävissä olevien lähteiden avulla jo vaikeampi määrittää. Vili Auvisen toi Tampereelle ja Tampereen Työväen Teatteriin Eino Salmelaisen keväällä 1953 hänelle lähettämä kirje. Roine ja Auvinen olivat ensimmäistä kertaa yhtä aikaa näyttämöllä marraskuussa 1953 Annikki Setälän satunäytelmässä Prinsessa Tuulenpuuska. Maaliskuussa 1954 he esiintyivät Serpin komediassa Isän vanha ja uusi. Kesän he kiersivät Helsingin Kansanteatterin näyttelijöiden kanssa esittämässä tätä samaa komediaa viidellätoista paikkakunnalla. Joulukuussa Roine ja Auvinen esittivät näytelmässä Pieni pesä kahta sattuman kautta yhteen asumaan joutuvaa nuorta. Kalevi Kalemaan mukaan yhteistä pesää rakennettiin aluksi vain näyttämöllä, sillä tässä vaiheessa "Marjatta Pasanen ja Vili viihtyivät kovin hyvin yhdessä". Tämän perusteella voisi ajatella, että Roineen ja Auvisen suhde "tositarkoituksin" alkoi vasta vuonna 1955, vaikka Kalemaa toisaalta muistuttaakin, että "yhteistä kuljeskelua kesti pari vuotta". Kaikesta päätellen kuitenkin pariskunnan työtoverit liittivät nämä kaksi yhteen jo ennen kuin nämä olivat itse ratkaisunsa tehneet. Yhteen liittämistä edistivät ne kerrat, joina Roine ja Auvinen esiintyivät avioparina näyttämöllä - olkoonkin, että Roine sai useammin vastanäyttelijäkseen Veijo Pasasen ja Auvinen Aino-Maija Tikkasen.

Lähteet:
Kalevi Kalemaa, Tuommoisia ja tämmöisiä : Roineen teatterisuvun vaiheita
Pirkko Koski & Outi Lahtinen (toim.), Eila Roine : näyttelijä ja elämänkaari

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.